Puukotus Sastamalan Lousajassa 20.06.2017
Re: Puukotus Sastamalan Lousajassa 20.06.2017
tossa mietin että onko siellä ruvettu vastikään reippaamin myymään huumeita kuten subu ja piri. jälkimmäinen voisi selittää tän väkivalta rikoksien nousun.
-
Doctor Lecter
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 18206
- Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am
Re: Puukotus Sastamalan Lousajassa 20.06.2017
Iltalehti uutisoi Sastamalan taposta vasta eilen, mutta oli heidän uutisessan jotain uuttakin:
Naapurit näkivät, kuinka nuori mies hakattiin hengiltä talon pihalla - tappajalle 10 vuoden tuomio
Teon syynä oli vanha vihanpito.
Uhri oli tietoinen vihamiehensä tulosta. Hän meni ulos. Hänellä oli mukanaan noin 40-senttinen puunuija.
Lehtovirralla puolestaan oli veitsi.
Todistaja oli tulossa paikalle
Koska rikospaikka oli kolmikerroksisen talon edusta, ei teko jäänyt piiloon. Peräti viisi ulkopuolista naapuria seurasi tapahtumaa, tai ainakin näki sen osin.
Todistajista kolme seurasi veritekoa ikkunasta, kaksi pihalta.
Yksi asunnossa ollut mies lähti väkivallan johdosta pihalle. Hänen tullessaan ulos makasi uhri kuitenkin jo maassa.
Kahden todistajan mukaan uhri aloitti väkivallan.
...
Shokki siskolle ja vanhemmille
Uhrinsa vanhemmille Lehtovirran tulee maksaa kummallekin korvausta henkirikoksen aiheuttamasta kärsimyksestä 8 000 euroa, isälle akuutista stressireaktiosta 700 euroa, ja siskolla korvausta kärsimyksestä 6000 euroa.
Siskolle hänen pitää myös maksaa traumaperäisestä stressireaktiosta 6 000 euroa.
Edelleen oikeus määräsi Lehtovirran maksamaan uhrinsa hautauskulut sekä tämän omaisten oikeudenkäyntikulut.
Käytännössä Lehtovirralla ei tällaisia rahoja ole, sillä sekä hänellä että hänen yrityksellään on velkoja ulosotossa.
Lehtovirta muutti Sastamalaan viime vuoden lopulla Nokialta. Hänellä on Nokialla auto- ja moottoripyöräkauppaa harjoittava toiminimi.
Iltalehti
7.10.2017 klo 17.55
"Teon syynä oli vanha vihanpito"
Huh, ei sentään vanha vihapuhe. Siitä olisikin tullut toinen 10 vuotta lisää.

Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Re: Puukotus Sastamalan Lousajassa 20.06.2017
eiköhän niitä luukkuja ole jo joka kylässä...
"If you aim for a king, you better not miss"
- Oikeus ennen kaikkea
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 17439
- Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm
- Oikeus ennen kaikkea
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 17439
- Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm
- Oikeus ennen kaikkea
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 17439
- Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm