Mies ammuttiin kadulle Hämeenlinnassa kesäkuussa 2006

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Avatar
Luupää
Michael Knight
Viestit: 4103
Liittynyt: To Heinä 10, 2008 10:03 pm

Re: hämeenlinna ampumatapaus 2006

Viesti Kirjoittaja Luupää »

Ja tekstikin varmaan talteen:

http://www.kymensanomat.fi/Online/2012/ ... 14050928/4
6.9.2012 15:51

Useisiin laittomiin uhkauksiin ja kiristykseen syyllistynyt vuonna 1977 syntynyt kotkalainen Mikko Ruokomaa tuomittiin torstaina Kymenlaakson käräjäoikeudessa Kotkassa kahden vuoden ja neljän kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

Ruokomaa yritti muun muassa viime tammikuussa kiristää itselleen Janakkalassa 1 500 euroa mieheltä, jonka hän uhkasi pakata auton takapaksiin ja kuljettaa metsään tapettavaksi.

Väkivaltarikosten lisäksi Ruokomaalla oli syyte törkeästä huumausainerikoksesta. Syytteen mukaan hän piti toukokuussa hallussaan ja yritti levittää 274 grammaa amfetamiinia.

Syytetyllä oli aiemmista tuomioistaan jäännösrangaistusta reilut viisi vuotta, jotka yhdistettiin nyt määrättyyn vankeusrangaistukseen.
Kun linkität niin kopioi ainakin olennaiset, tapaukseen liittyvät osat tekstistä samalla ketjuun, koska monet linkit lakkaavat ajan mittaan toimimasta tai artikkeli siirtyy maksumuurin taakse tai sen lukemiseen vaaditaan rekisteröityminen. Tai jotain.
Dr. Sloan
Nikke Knatterton
Viestit: 181
Liittynyt: Su Marras 11, 2007 7:22 pm

Re: Mikko Ruokomaa ampui piinaajansa Hämeenlinnassa 2006

Viesti Kirjoittaja Dr. Sloan »

Ilpo Larha kirjoitti:Laitan tähän ketjuun vaikka voisi sopia muuhunkin. Vastatkoon joku kuka näistä aseista tietää enempi.

Mistä mahtaa johtua, että varsin usein surmissa, jossa käytetään laitonta asetta, ase jumiutuu tekohetkellä? Käsittääkseni joskus (usein) juuri aseen jumiutuminen on saattanut pelastaa uhrin hengen.

Empä usko, että esim. poliisin ampuessa rikollinen pääsisi pälkähästä poliisin aseen mennessä jumiin.
Kysymys on sen verran mielenkiintoinen, että vastaan siihen, vaikka ketju onkin vanha.

Yksi vaikuttava seikka on varmasti laittomien pistoolien ja revolverien yleinen ikä. Laittomista lyhyistä aseista suurin osa on vuosisadan alusta ja sisällissodan tietämiltä, jolloin aserekisterejä ei vielä ollut, sekä toisen maailmansodan jäljiltä (sotamuistot, asekätkentä). Tällaiset aseet voivat olla fyysisesti kuluneita tai edustaa heikkolaatuista designia/valmistusta. Modernejakin pistooleja ja revolvereja toki liikkuu markkinoilla, mutta ne ovat selkeästi harvinaisempia.

Toinen tekijä koskee säilytysolosuhteita. Jos asetta on säilytetty pitkiä aikoja ties missä maastokätkössä, niin ase on voinut altistua kosteudelle ja lämpötilavaihteluille. Aseita enemmän tämä koskee kuitenkin patruunoita. Aseen voi suojata ruosteelta kunnon rasvalla, mutta patruunat ovat herkempiä. Jos patruunat ovat kymmeniä vuosia vanhoja ja niiden säilytysolosuhteet ovat olleet mitään muuta kuin täysin optimaaliset, niin nalli ei välttämättä sytykään, vaikka iskuri napsahtaisi.

Kolmas ongelma on käyttäjien taidoissa. Jos ostaisit laittoman pistoolin henkirikoksen tekemistä varten, osaisitko purkaa ja puhdistaa aseen ja lopuksi vielä öljytä sen? Tuskin. Huoltotoimenpiteiden laiminlyönti lisää häiriön todennäköisyyttä merkittävästikin.
Avatar
Tuomion Pasuuna
Jessica Fletcher
Viestit: 3482
Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am

Re: Mies ampui piinaajansa Hämeenlinnassa 2006

Viesti Kirjoittaja Tuomion Pasuuna »

Erittäin hyvä selostus. Erityisesti 1910-30-luvuilla valmistetut 6,35 ja 7,65mm taskuaseet ovat todella epäluotettavia. Niitä tuotettiin halvalla ja heikoilla toleransseilla niin, että syöttöhäiriöt olivat hyvin mahdollisia jo uutena. Niitä tehtiin jossain Espanjassa, Italiassa tms. ja kylkeen saatettiin stanssata Browning, vaikkei ase olisi Browningin tehdasta nähnytkään.

Kuva

Lisäksi kun ne olivat pieniä, kaikki jouset mitoitettiin juuri ja juuri toimiviksi. 80 vuoden varastointi on usein tehnyt ne lähes toimintakelvottomiksi. Tyypillinen tapa pilata ase on säilyttää lipasta täytenä pitkiä aikoja, jolloin lippaan jousi kuoleentuu. Aseen pitäminen viritettynä taas kuolettaa iskurin jousen vuosien saatossa.
Avatar
Uncle Bentso
Nikke Knatterton
Viestit: 176
Liittynyt: To Heinä 27, 2023 8:03 am

Re: Mies ampui piinaajansa Hämeenlinnassa 2006, kiristystä 2012 ja tapon yritys 2023

Viesti Kirjoittaja Uncle Bentso »

Asunnon sotkemisesta suuttunut mies ampui toista vatsaan – pakotti haavoittuneen sen jälkeen ajelulle

Asunnonpitoa koskevista erimielisyyksistä tulistunut mies ampui tuttuaan jalkaan ja vatsaan Helsingissä Peltokyläntiellä.

Tapaus sattui viime maaliskuussa. Tekijä oli sopinut tapaamisen taloyhtiön parkkialueelle, jonne uhri saapui autolla toisen henkilön kanssa.

Tekijä saapui parkkipaikalle ja uhrin noustessa autosta otti esiin pistoolin ja ampui uhria jalkapöytään muutaman metrin etäisyydeltä. Tämän jälkeen hän lähestyi uhria vielä hieman ja ampui tätä vatsan seudulle.

Uhri ajelun jälkeen sairaalaan kriittisessä tilassa

Ampumisten jälkeen tekijä halusi keskustella uhrin kanssa, joten he nousivat autoon. Tekijä komensi uhrin seurassa olleen henkilön ajamaan ja kummankin laittamaan puhelimensa auton kojelaudalle.

Lyhyen ajoreissun aikana seurue joutui muun muassa pakenemaan heitä jahdannutta autoa ja lopulta palasi lähtöpaikalle, jossa tekijä poistui autosta. Uhri ja tämän seurassa ollut henkilö ajoivat toisen henkilön luokse ja uhri jatkoi sieltä sairaalaan.

Uhri pääsi sairaalaan kriittisessä tilassa ja hänet leikattiin välittömästi. Lääkärinlausunto luonnehti vatsanseudun vammaa potentiaalisesti hengenvaaralliseksi.

Tekijä: Halusi pelotella asunnon sotkenutta
Oikeudessa tekijä kertoi olleensa vihainen, koska oli lainannut uhrille asuntoaan, joka oli sittemmin tuhottu. Uhri itse kertoi miehen viitanneen velkaan, joka oli syntynyt uhrin sotkettua miehen asunnon. Asunnosta ja velasta keskusteltiin myös ajomatkan aikana.

Syytetty itse kertoi tarkoituksenaan olleen vain pelotella uhria ja ampuneensa tästä tarkoituksella ohi. Luodit olivat hänen mukaansa kuitenkin kimmonneet uhriin.

Oikeus ei pitänyt selitystä uskottavana ja katsoi, että mies oli ampunut kahdesti uhria lähietäisyydeltä ja tarkoituksella. Oikeus kuitenkin katsoi, ettei miehen ollut tarkoitus tappaa uhriaan, koska hänelle olisi ollut siihen halutessaan mahdollisuus, eikä hän näin silti tehnyt. Käräjäoikeuden mukaan miehen olisi kuitenkin pitänyt ymmärtää, että vatsanseudulle ammuttu laukaus voi aiheuttaa uhrin kuoleman aseen tehokkuudesta riippumatta. Näin ollen hänet tuomittiin tapon yrityksestä.

Yli 4 vuotta vankeutta
Mainitun tapahtumakokonaisuuden lisäksi mies tuomittiin huumausainerikoksesta. Mies oli käynyt pienimuotoista kauppaa huumaavilla lääkkeillä ja pienellä määrällä heroiinia. Heroiinikaupan hän kiisti, mutta oikeus katsoi, että heroiiniin viittaava viestittely todisti myös heroiinikaupat.

Vuonna 1977 syntynyt Mikko Janne Petteri Ruokomaa tuomittiin tapon yrityksestä, törkeästä vapaudenriistosta, ampuma-aserikoksesta, huumausainerikoksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta 4 vuoden 5 kuukauden ehdottomaan vankeuteen.

Lisäksi hänet määrättiin maksamaan uhrille yhteensä 14 800 euroa korvauksia kärsimyksestä, kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta.

Tuomio ei ole lainvoimainen.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/asu ... le/8749208
kakkosurpo
Frank Columbo
Viestit: 9023
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 10:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Mies ammuttiin kadulle Hämeenlinnassa kesäkuussa 2006

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

Kyl tää Ruokomaa on parempi ampumaan kuin yksikään mustalainen. Nyt se istuu reipasta 4 vuoden tuomiota kun possautti jotkin jalkaan ja mahaan.
Kaksi laukausta ja kaksi osumaa. Ottakaa mannet siitä mallia.
Odota vain, sinäkin kuolet. Ajankohta on vielä hiukan auki, mutta kuolet kuitenkin, ja tyhjyys siellä odottaa. Kukaan ei muista 10 vuoden päästä että olit edes olemassa. Reilu peli kaikille.
Avatar
Oikeus ennen kaikkea
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17438
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Mies ammuttiin kadulle Hämeenlinnassa kesäkuussa 2006

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Julkaistu 03.08.2023
Asunnon sotkemisesta suuttunut mies ampui toista vatsaan – pakotti haavoittuneen sen jälkeen ajelulle
Asunnonpitoa koskevista erimielisyyksistä tulistunut mies ampui tuttuaan jalkaan ja vatsaan Helsingissä Peltokyläntiellä.

Tapaus sattui viime maaliskuussa. Tekijä oli sopinut tapaamisen taloyhtiön parkkialueelle, jonne uhri saapui autolla toisen henkilön kanssa.
Tekijä saapui parkkipaikalle ja uhrin noustessa autosta otti esiin pistoolin ja ampui uhria jalkapöytään muutaman metrin etäisyydeltä. Tämän jälkeen hän lähestyi uhria vielä hieman ja ampui tätä vatsan seudulle.

Uhri ajelun jälkeen sairaalaan kriittisessä tilassa
Ampumisten jälkeen tekijä halusi keskustella uhrin kanssa, joten he nousivat autoon. Tekijä komensi uhrin seurassa olleen henkilön ajamaan ja kummankin laittamaan puhelimensa auton kojelaudalle.
Lyhyen ajoreissun aikana seurue joutui muun muassa pakenemaan heitä jahdannutta autoa ja lopulta palasi lähtöpaikalle, jossa tekijä poistui autosta. Uhri ja tämän seurassa ollut henkilö ajoivat toisen henkilön luokse ja uhri jatkoi sieltä sairaalaan.
Uhri pääsi sairaalaan kriittisessä tilassa ja hänet leikattiin välittömästi. Lääkärinlausunto luonnehti vatsanseudun vammaa potentiaalisesti hengenvaaralliseksi.

Lue myös: Turun Sanomat: Takavarikoiduista aseista joka neljäs löytyy huumerikollisilta
Tekijä: Halusi pelotella asunnon sotkenutta
Oikeudessa tekijä kertoi olleensa vihainen, koska oli lainannut uhrille asuntoaan, joka oli sittemmin tuhottu. Uhri itse kertoi miehen viitanneen velkaan, joka oli syntynyt uhrin sotkettua miehen asunnon. Asunnosta ja velasta keskusteltiin myös ajomatkan aikana.

Oikeus katsoi, että mies oli ampunut kahdesti uhria lähietäisyydeltä ja tarkoituksella. Oikeus kuitenkin katsoi, ettei miehen ollut tarkoitus tappaa uhriaan, koska hänelle olisi ollut siihen halutessaan mahdollisuus, eikä hän näin silti tehnyt. Käräjäoikeuden mukaan miehen olisi kuitenkin pitänyt ymmärtää, että vatsanseudulle ammuttu laukaus voi aiheuttaa uhrin kuoleman aseen tehokkuudesta riippumatta. Näin ollen hänet tuomittiin tapon yrityksestä.

Yli 4 vuotta vankeutta
Mainitun tapahtumakokonaisuuden lisäksi mies tuomittiin huumausainerikoksesta. Mies oli käynyt pienimuotoista kauppaa huumaavilla lääkkeillä ja pienellä määrällä heroiinia. Heroiinikaupan hän kiisti, mutta oikeus katsoi, että heroiiniin viittaava viestittely todisti myös heroiinikaupat.
Vuonna 1977 syntynyt Mikko Janne Petteri Ruokomaa tuomittiin tapon yrityksestä, törkeästä vapaudenriistosta, ampuma-aserikoksesta, huumausainerikoksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta 4 vuoden 5 kuukauden ehdottomaan vankeuteen.
Lisäksi hänet määrättiin maksamaan uhrille yhteensä 14 800 euroa korvauksia kärsimyksestä, kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta.
Tuomio ei ole lainvoimainen.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/asu ... le/8749208
Avatar
Oikeus ennen kaikkea
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17438
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Mies ammuttiin kadulle Hämeenlinnassa kesäkuussa 2006

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Hallituskadun ampujalle 10 vuotta taposta
Teon taustalla väitetään olleen omituinen jupakka koiran arvostelemisesta.

Hämeenlinnalainen Mikko Janne Petteri Ruokomaa, 28, on tuomittu kymmenen vuoden vankeusrangaistukseen taposta, laittomasta uhkauksesta ja ampuma-aserikoksesta. Hän ampui 33-vuotiaan hämeenlinnalaisen miehen kesäkuun alussa Hallituskadulla Hämeenlinnan keskustassa.
Tuomittu joutuu maksaman uhrin omaisille 27 000 euroa kärsimyskorvauksia ja lisäksi hautaus-, ja muita kuluja muutaman tuhat euroa.
Ruokomaa ampui ravintola Hannibalin edustalla viisi laukausta, joista yksi osui uhria sydämeen ja toinen päähän. Kumpikin näistä laukauksista olisi yksinkin ollut kuolettava. (HäSa)

https://www.hameensanomat.fi/paikalliset/5100540
Vastaa Viestiin