Anom kirjoitti:DemlaMinfo kirjoitti:Ylinopeus ei vahingoita ketään.
Yksikään ylinopeus historiassa ei ole vahingoittanut ketään?
Voin lyödä vaikka mistä vetoa että tässä maassa on enemmän puhetta (uhkauksia) kuin tekoja (vahingoittamista).
Samaan vetoon voin laittaa myös sen että varmasti suhteellisesti enemmän ihmisiä on kuollut/vahingoittunut ylinopeuden, kuin uhkailun takia.
DemlaMinfo kirjoitti:Tappouhkaukset taas pitäisi ottaa vakavasti ja tutkia tekijän mielentila. Ei niistä pitäisi selvitä sakoilla. Uhkaus on kuitenkin jo melkein teko.
Ylinopeus on kuitenkin jo melkein jonkun kuolema. Muuten samaa mieltä kanssasi.
Ihmetyttää vain tuo ylinopeuden ja siitä koituvien vahinkojen vähätteleminen.
Vai että on ylinopeus jo melkein jonkun kuolema. Mietippäs uudestaan. Suurin osa ylinopeuksista on sellaisia, että niiden vaikutus liikenne kuolemiin tai onnettomuuksiin on todella pieni. Se että ajat esm 80 rajoituksella 90-100km/h ei todellakaan lisää kuoleman tai edes onnettomuuden riskiä merkittävästi. Eikös esimerkiksi Helsingissä kehällä käynyt niin, että kameravalvonta laski nopeuksia, mutta kolarit lisääntyivät sen seurauksena. Ennen kameroita vakavia kuolemaan johtaneita onnettomuuksia oli tapahtunut lukemani mukaan malliin yksi kappaletta. Taitaa olla liikenneturvallisuuden sijaan kyse pelkästä rahastuksesta.
Ja vaikea sanoa ilman tilastollista faktaa, että moniko uhkaus johtaa kuolemaan tai pahoinpitelyyn jne, mutta aika moni näppituntumalla arvioiden. Kuinka moni onnettomuus taas johtuu pienistä rikesakkoon johtavista ylinopeuksista, niin siitäkin pitäisi kaivaa joku tilasto. Arvelen kuitenkin, että ei sen useammin kun uhkailut johtaa pahoinpitelyyn tai pahempaankin. Uhkailuja on varmaan paljon, mutta niin on pieniä ylinopeuksiakin, joten kumpi ja kampi tappeli, kumpi voitti?
Joka tapauksessa lievä ylinopeus josta saa rikesakon (ylitys max 30km/h) on liikenne rike ja henkeen ja terveyteen kohdistuva uhkaus rikos. On päivän selvää, että jälkimmäinen on vakavampi teko. Jos muuta väittää, niin kannattaa miettiä pari kertaa uudestaan. Vihapuhe lässytykset on sitten ihan eri juttu, koska koko määritelmä on todella epäselvä. Ei taida olla rikoslaissakaan moista määritelmää rikos nimikkeenä. Jos on, niin ei ole tullut vastaan.