42 vuotta sitten kadonnut nainen löydettiin Yhdysvalloissa – ei muista miksi lähti
Julkaistu: 28.10. 2:32
Naisen yllättävän katoamisen pelätään jäävän ikuiseksi mysteeriksi.
Yhdysvalloissa vuosikymmeniä vanha katoamistapaus on selvinnyt kadonneen naisen löydyttyä vanhainkodista 42 vuotta katoamisensa jälkeen. NBC Newsin mukaan New Yorkin osavaltiossa sijaitsevassa pienessä Monticellon kaupungissa asunut Flora Stevens katosi yllättäen vuonna 1975 ollessaan 36-vuotias.
Paikallisen sheriffintoimiston etsivä Rich Morgan sai hiljattain vinkin löydetyistä ihmisen jäänteistä, jotka sopivat Stevensin profiiliin. Vinkin tarkistamisen jälkeen Morgan ryhtyi tarkistamaan, olisiko kadonneella naisella elossa olevia sukulaisia, ja havaitsi tämän sosiaaliturvatunnuksen olevan käytössä viereisessä Massachusettsin osavaltiossa.
Lopulta etsivät löysivät Flora Harrisiksi nimensä muuttaneen naisen paikallisesta vanhainkodista. Nyt 78-vuotias nainen kuitenkin kärsii alzheimerin taudista, eikä siksi pysty kertomaan miksi aikoinaan lähti kotipaikkakunnaltaan, tai mitä menneiden vuosien aikana on tapahtunut.
NBC Newsin mukaan Harris tunnisti itsensä vanhasta valokuvasta, ja myös etsivät tunnistivat hänet samaksi henkilöksi. Hänen tiedetään asuneen useissa hoitolaitoksissa New Hampshiressa ja New Yorkissa, mutta mistään ei toistaiseksi ole osattu kertoa syytä hänen lähdölleen.
Johannes Kotkavirta
42 vuotta sitten kadonnut löytynyt USA:ssa
-
Täysi Purenta
- Andy Sipowich NYPD
- Viestit: 1479
- Liittynyt: Pe Huhti 16, 2010 11:05 am
Re: 42 vuotta sitten kadonnut löytynyt USA:ssa
Eli heillä on siis nyt jäännökset joille ei löytynyt henkilöllisyyttä ja kadonnut joka löytyi elossa mutta lliian sairaana enää muistaakseen miksi katosi. Ei nyt varsinaisesti käy kateeksi virkavaltaa. Toivottavasti tuo alunperin löydetty kalmokin saa nimen ja yksi katoaminen lisää päätöksen.
Argh! Juuri tuota minä Yhdysvaltojen systeemissä vihaan. Nainen on käyttänyt ikiomaa sosiaaliturvatunnustaan sen 40 vuotta naapuriosavaltiossa ja ollut silti kateissa. Tekisi miltei mieli sanoa "kateissa". Käsittämättömyys ettei sitä koko valtion laajuista rekisteriä saada aikaiseksi. Obamaa olisi tarvittu vielä yhdelle kaudelle lisää. (Eikä kyllä yksin tätä asiaa ajamaan
) Tuolla katoaminen on tehty ihan liian helpoksi.
Argh! Juuri tuota minä Yhdysvaltojen systeemissä vihaan. Nainen on käyttänyt ikiomaa sosiaaliturvatunnustaan sen 40 vuotta naapuriosavaltiossa ja ollut silti kateissa. Tekisi miltei mieli sanoa "kateissa". Käsittämättömyys ettei sitä koko valtion laajuista rekisteriä saada aikaiseksi. Obamaa olisi tarvittu vielä yhdelle kaudelle lisää. (Eikä kyllä yksin tätä asiaa ajamaan
Re: 42 vuotta sitten kadonnut löytynyt USA:ssa
Luulis virkavallan tutkivan , kumpi on dna:n perusteella oikee Flora,joka katos.
Kun toisen henkilöllisyydellä eläneitä/eläviä on ja löytyy tosta ihanasta ameriikan unelmain maasta.
Ja vaikka tunnisti ittensä valokuvasta tää elävämpi Flora,onko hän siinä ite kumminkaan,vai henkilö,jota ihaili ja halusi olla-tai sitten vaan taloudellisesti oli viisasta ottaa toisen henkilöllisyys-hyvä jos on kylliksi samaa näköö.
Ja saattaahan se olla sukulainenkin,joka kaapannu Flora Stevensin henkilöyden
ja listiny alkuperäisen oikeen Floran.
Tai sitten tällä elossa löytyneellä ei oo loppupeleis mitään yhteyttä kadonneeseen.

ktaina
- Adrian Monk
- Viestit: 2872
- Liittynyt: To Helmi 05, 2015 9:52 am
- Paikkakunta: Rannikolla tuulee
Re: 42 vuotta sitten kadonnut löytynyt USA:ssa
Nyt 78-vuotias Flora Harris ei kykene enää muistamaan tai kertomaan, missä hän on viettänyt kuluneet vuodet.
Kesällä 1975 Florence ”Flora” Stevens työskenteli New Yorkin osavaltiossa sijaitsevien Catskillvuorien matkailualueella hotellin huonesiivoojana. Eräänä elokuun iltana samassa hotellissa työskennellyt aviomies heitti hänet autollaan muutaman kilometrin päässä sijaitsevalle sairaalalle.
Kun Robert Stevens tuli hakemaan vaimoaan pari tuntia myöhemmin, tämä oli kadonnut.
Yksityisyydensuojaa koskevien lakien vuoksi viranomaiset eivät voi kertoa julkisuuteen sitä, miksi nainen meni käymään sairaalassa. Myöskään sitä ei tiedetä, mitä hän teki sairaalasta poistuttuaan.
Stevensin tapauksesta kertovan The Columbian -lehden mukaan sairaalan lähellä oli bussiasema, ja 36-vuotiaalla naisella todennäköisesti taskussaan juuri maksettu palkka.
Stevensin katoaminen pysyi mysteerinä 42 vuoden ajan, aina tämän vuoden syyskuuhun saakka. Tuolloin Monticellon itäpuolelta löydettiin naisen fyysisten piirteiden kanssa yhteen sopiva luuranko. Stevens oli työskennellyt samassa kaupungissa.
Ruumiin jäänteet eivät kuitenkaan olleet Stevensin. Tästä huolimatta poliisit alkoivat käydä läpi tuoreita tietokantoja, jolloin kävi ilmi, että joku eli Massachusettsin Lowellissa Stevensin sosiaaliturvanumeroa käyttäen, ja vieläpä lähes samalla nimellä, Flora Harrisina.
Tunnistamisen apuna dna-testi ja vanhat valokuvat
78-vuotias ja jo pitkälle dementoitunut Flora Harris oli elänyt Lowellissa sijaitsevassa hoitokodissa vuodesta 2001 lähtien. Hänellä oli oikeuden määräämä edunvalvoja, joka maksoi naisen laskut.
Lowellissa vierailleet poliisit eivät löytäneet naiselle elossa olevia sukulaisia. Robert Stevensistäkään ei ollut apua, sillä hänen kerrotaan kuolleen vuonna 1985.
People-lehden mukaan viranomaiset tekivät kuitenkin välittömästi dna-testin, joka varmisti Harrisin olevan Stevens. Poliisit näyttivät Harrisille hänestä kauan sitten otetun, haalistuneen kuvan.
– Minä, muistinsa lähes täysin kadottanut nainen kuiskasi välittömästi Peoplen mukaan.
Hänen kerrotaan tunnistaneen kuvista myös aviomiehensä Robertin. Tosin poliisi ei ole aivan varma siitä, oliko pariskunta koskaan edes virallisesti naimisissa.
”Suurin osa salaisuuksista on lukittuna Floran sisälle”
42 vuotta vanha katoamismysteeri oli siis selvinnyt, mutta jäljellä oli vielä toinen mysteeri: missä ja kuinka Harris vietti kaikki 42 vuotta? Tähän ei välttämättä koskaan saada vastausta, sillä nainen itse ei kykene sitä enää muistamaan ja kertomaan.
– Suurin osa salaisuuksista on lukittuna Floran sisälle, enkä usko, että saamme niitä koskaan selville, poliisin etsivä Rich Morgan kertoi uutistoimisto AP:lle.
– Ollakseni rehellinen, en usko, että hän halusi koskaan tulla löydetyksi. Sen näki, että jotakin oli tapahtunut hänen menneisyydessään, eikä hän halunnut olla enää osa sitä, kertoi puolestaan Festus Mbuva, joka työskenteli hoitokodissa Harrisin hoitajana vuosikymmenen ajan.
Mbuvan mukaan Harris puhui harvoin menneisyydestään, mutta silloin tällöin keskusteluissa paljastui siitä pieniä paloja kuten se, että nainen oli kasvanut Yonkersissa, työskennellyt kampaajana sekä ollut paikalla vuonna 1969 järjestetyillä legendaarisilla Woodstock-festivaaleilla.
Kerran Harris kertoi olleensa huonossa avioliitossa väkivaltaisen aviomiehen kanssa, mutta muuten hän pysyi avioliitostaan vaiti.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-20000054 ... ml?ref=rss