Ja lisää skandaalia bonitalle!
Epäiltyä ei vangittu, nimi pysynee siis salassa mahdolliseen oikeudenkäyntiin saakka. Tämä johtuu siitä, ettei näin pienistä kepposteluista maassamme vangita ja turhaa olisi muutenkin keskeyttää miehen hienosti alkanutta harrastustoimintaa.
Annetaan siis yksilölle mahdollisuus kehittyä toiminnassaan niin, ettei jäisi enää kiinni, vaikka seuraavan kerran teko ei keskeytyisikään ulkopuolisten sotkettua miehen pasmat.
Uusimisriskiä ei ilmeisesti ole, pedofiilithan ovat kuuluisia juuri siitä, että osaavat lopettaa touhunsa ajoissa
Poliisi kuullut Kauniaisissa hyväksikäytetyksi epäiltyä tyttöä – tutkinta jatkuu, epäilty vapaalle
RIKOS JULKAISTU 05.09.2016 09:43
Poliisi on kuulustellut tyttöä, jonka epäillään joutuneen hyväksikäytön kohteeksi Kauniaisissa sijaitsevan skeittipuiston läheisyydessä.
MTV Uutisten haastattelema tutkinnanjohtaja, komisario Jyrki Kallio kertoo, että kuulustelujen perusteella poliisi epäilee yhä rikoksen tapahtuneen ja jatkaa tapauksen esitutkintaa normaaliin tapaan.
Rikosnimike säilyy lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä.
Epäilty rikos tapahtui 28. elokuuta kello 19.30 aikaan Kauniaisissa Kirkontiellä, skeittipuiston läheisyydessä. Itkuinen tyttö oli kertonut tapahtuneesta sivulliselle, joka ilmoitti tapauksesta poliisille.
Poliisi tavoitti rikoksesta epäillyn miehen pian tapahtumapaikan läheisyydestä, mutta tyttö oli ehtinyt poistua tapahtumapaikalta. Poliisi pyysi julkisuudessa tyttöä, tämän vanhempia sekä asiasta jotain tietäviä ottamana yhteyden poliisiin. Poliisi tavoitti tytön viime viikolla.
Poliisi epäilee yhä tavoittamaansa miestä rikoksesta, mutta tämä ei enää ole pidätettynä.
http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikke ... le/6059100