Nimimerkki Joona.linna kaipaili tätä tapausta testit ja kyselyt-osiossa. Jonkin verran tietoa oli hälläkin, itse en löytänyt kuin yhden lehtijutun Hesarista vaikka jälkilöylytkin olivat värikkäät.
Eli lisätiedot olisivat tervetulleita.
Maaliskuussa 1983 Pyhäjärveläiset metsurismiehet Reijo Kumpumäki ja Erkki Ahola hakivat niin ikään Pyhäjärveläisen 45-vuotiaan eläkeläisen Gunnar Piiraisen asunnoltaan ja kyyditsivät tämän Kumpumäen omakotitaloon. Perillä Piiraista kidutettiin yön läpi kunnes henki lähti miehestä.
Teosta ei lehtijutussa ollut tarkempaa kuvausta. Kokonaisuudessaan juttu kuitenkin kuohutti mieliä paikkakunnalla siinä määrin että ensimmäisen oikeuskäsittelyn väliajalla Ahola piestiin yleisön toimesta.
Sattui vielä käymään niinkin omituisesti että murhan tapahtumapaikka, Kumpumäen omakotitalo, paloi perustuksiaan myöden.
Tuomion aikaan 35-vuotias Reijo Eemil Kumpumäki ja 36-vuotias Erkki Paavo Ahola saivat elinkautiset tuomiot. Tuomioihin sisältyi kyseisen murhan lisäksi muuta rötöstelyä.
Gunnar Piiraisen kidutusmurha Pyhäjärvi 1983
Gunnar Piiraisen kidutusmurha Pyhäjärvi 1983
Surfin' USA - Parasta waterboarding-musaa ikinä
-
kakkosurpo
- Frank Columbo
- Viestit: 9023
- Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 10:53 pm
- Paikkakunta: Jupiter
Re: Gunnar Piiraisen kidutusmurha Pyhäjärvi 1983
Vai sai Ahola linnaan lähtöpieksäjäiset kansalaisilta oikeudenistunnon erätauolla. En olisi pahoillani vaikka erätauko olisi ollut vähän pitempikin.
Nykyään tuokaan ei ole enää mahdollista.
Nykyään tuokaan ei ole enää mahdollista.
Odota vain, sinäkin kuolet. Ajankohta on vielä hiukan auki, mutta kuolet kuitenkin, ja tyhjyys siellä odottaa. Kukaan ei muista 10 vuoden päästä että olit edes olemassa. Reilu peli kaikille.
-
joona.linna
- Poliisikoira Rex
- Viestit: 266
- Liittynyt: Ti Kesä 11, 2013 6:53 pm
Re: Gunnar Piiraisen kidutusmurha Pyhäjärvi 1983
Hienoa L`amourha ! Hyvä kun tämäkin juttu lopulta aukes,luulin sen jo unohtuneen!L'amourha kirjoitti:Nimimerkki Joona.linna kaipaili tätä tapausta testit ja kyselyt-osiossa. Jonkin verran tietoa oli hälläkin, itse en löytänyt kuin yhden lehtijutun Hesarista vaikka jälkilöylytkin olivat värikkäät.
Olen kaivellut tätä keissiä jo pitemmän tovin. Joulukuussa käyn tuolla suunnalla voisin penkoa tapausta enemmän.Olisko L`amourha sulla tuo käräjien tarkka ajankohta tiedossa ?
Tosiaan tästä jutusta kuulin, että luonnevikaiset metsurit Ahola & Kumpumäki käyttivät sadistisia keinoja Piiraista kohtaan ryypiskellen ja taas jatkaen kiduttamista.
Mitään motiivia ei teolle tietääkseni ollut.Toisaaltaan eihän pahoinpitelyyn ja tappamiseen aina tarvi olla motiivia, Gunnarin kärsiessä ja oman vitutuksen purkaminen, se oli kivaa!
Tuomiokin oli elinkautinen, joka kertoo jo paljon ottaen huomioon ajankohdan. Kuulemani mukaan lehdet kirjoittivat tästä jutusta paljonkin aikoinaa ja oli kohuttu tapaus Pyhäjärvellä. Oikeudenkäynti oli sananmukasesti "turpakäräjät".Vähemmälle lehdistössä jäänyt tapaus Pyhäjärvellä elokuussa-90, jossa mustalais nulikka puukotti kuoliaaksi paikallisen miehen, entisen rauhanturvaajan.
Kumpumäen murhatalon palo tuli uutena tietona minulle! Ainakin toinen tekijöistä oli vapaudutaan riehunut Haapajärvellä aniskeluravintolassa myöhemmin,näin kuulin.
On siinä "Reiska" ollut ihmeissään lusimisensa jälkeen, tuvasta jäljellä vain savupiippu liekkö sekään ollut enään pystyssä, "mun koti ei oo täällä".
Ahola piestään yleisön toimesta, Reiskan tupa palaa poroksi "oudoissa olosuhteissa" ja mustalaisen tekemän tapon seurauksena "desifioidaan" koko pitäjä yhdessä yössä!
Kovvoo sakkia nuo Pyhäjärveläiset !
Vainajat eivät vaikene
Re: Gunnar Piiraisen kidutusmurha Pyhäjärvi 1983
Tosiaan, lähdetiedot puuttuivat. Eli tuo juttu oli Hesarissa lauantaina 14.5.1983, jutussa mainittiin tuomio annetun perjantaina, joten tuomion antopäivämäärä on ollut 13.5.1983.
Jutussa mainitun turpakäräjien päivämäärä ei ole tiedossa, on ollut joku valmisteleva istunto.
Lisuutiset ovat vielä hakusessa, julkaistaan jos löytyy.
Pakko myöntää etten ole tuollaista kansalaisaktiviteettia vastaan jos on selvä juttu kyseessä.
Kuten Joona.linnakin mainitsi, tuo pitäjä on ainakin aikoinaan ollut melkoinen paikka.
Jutussa mainitun turpakäräjien päivämäärä ei ole tiedossa, on ollut joku valmisteleva istunto.
Lisuutiset ovat vielä hakusessa, julkaistaan jos löytyy.
Pakko myöntää etten ole tuollaista kansalaisaktiviteettia vastaan jos on selvä juttu kyseessä.
Kuten Joona.linnakin mainitsi, tuo pitäjä on ainakin aikoinaan ollut melkoinen paikka.
Surfin' USA - Parasta waterboarding-musaa ikinä