Myrkytysmurha Luhangassa 1988

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 18206
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Myrkytysmurha Luhangassa 1988

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Luhankalainen 79-vuotias leskimies Unto Esko Lehtinen asui mökissään Keski-Suomessa, Luhangan Tammilahden Pietarniemessä. Eskon vaimo oli kuollut vuonna 1987 ja sen jälkeen Esko oli asunut yksin. Eskolla ei ollut avioliitostaan lapsia, mutta yksi liiton ulkopuolinen kylläkin ja hänet Esko oli tunnustanut omakseen vuonna 1972. Lapsi - nyt jo viisissäkymmenissä oleva nainen asui Lahdessa.

Tammijärven kaupalla asioidessaan Esko oli tutustunut Aini Helena Mäki – nimiseen 51-vuotiaaseen työttömään pitokokkiin, joka asui vuokraamassaan talossa Tammijärvellä. Sysmäläissyntyinen kahden lapsen äiti Aini Mäki oli asunut aiemmin mm. Petäjävedellä ja ollut siellä avoliitossa, mutta muuttanut pois vuonna 1987 kun mies ei ollut suostunut avioon eikä tekemään testamenttia. Avoliitto lienee ollut hyvinkin riitaisa, sillä Aini tuomittiin kesällä -87 Jyväskylän raastuvanoikeudessa sakkoihin miehensä pahoinpitelystä.

Mutta nyt ole edessä uusi elämä. Esko ja Aini menivät kihloihin huhtikuussa 1988 ja lipuivat avioliiton satamaan 5. heinäkuuta. Aini otti sukunimen Mäki-Lehtinen.

Avioliitosta huolimatta Esko ja Aini asuivat kuitenkin yhä erillään. Erillään asumista Aini perusteli testamentin puuttumisella, sillä hän ei halunnut muuttaa taloon ennen kuin hänellä olisi varmuus siitä, että hän saisi asua talossa vielä miehensä kuoleman jälkeenkin. Testamentti tehtiin 21. heinäkuuta, mutta vieläkään Aini ei muuttanut Eskon luokse – eikä sen kummemmin asiaa enää perustellut.

Tasan kuukauden kuluttua häistään, 5. elokuuta, Esko löydettiin kuolleena oman asuntonsa lattialta. Hänet löysi vaimonsa Aini ystäviensä kanssa illalla klo 21:n jälkeen. Ruumiinavauksessa Eskon elimistöstä löydettiin alkkoholia ja tolueenia sekä butyyliasetaattia. Molempien myrkkyjen määrä oli ollut vaarallisen suuri. Tolueeni ja butyyliasetaatti ovat liuottimia, joita käytetään maalinohennusaineena. Alkkoholin määrä oli 1,7 promillea. Kuolinajaksi määriteltiin 5.8. kello 13 - 18.

Poliisia tietysti kiinnosti, että miten myrkyt olivat kulkeutuneet Eskon vatsaan. Aini pidätettiin 25. elokuuta kolmeksi päiväksi. Pidätykseen oli myös syynä se, että Ainin asunnolta löydettiin pontikankeittovälineet ja 50 litraa valmista rankkia.

Kuulusteluissa Aini kertoi aluksi, ettei ollut käynyt koko päivänä Eskon mökillä, mutta muisti hieman myöhemmin, että oli käynyt siellä kello 18.30 aikoihin, mutta mies oli tuolloin maannut selällään olohuoneen lattialla ja Aini oli antanut hänen olla, koska luuli Eskon sammuneen.

Eskon kuolemaa käsiteltiin Joutsan kihlakunnanoikeudessa. Ainille vaadittiin rangaistusta heitteillepanosta ja kuolemantuottamuksesta. Vainajan tytär vaati kuitenkin murhasyytettä ”äitipuolelleen” sillä perusteella, että Esko ei ollut mikään korvikealkkoholin käyttäjä vaan asunnollaan oli Koskenkorvaa ynnä muita rehellisiä tuotteita, joten miksi hän olisi nauttinut tolueenin ja butyyliasetaatin pilaamaa juomaa, jonka maku sekä haju ovat jo sellaisia, ettei kukaan juo niitä vahingossa. Todistajan mukaan Esko joi ravintoloissa aina parasta konjakkia mitä tarjolla oli. Aini Mäki-Lehtinen kertoi lisäksi, että Eskon asunnolla oli lukuisia liuotinpurkkeja ja –pulloja, mutta paria päivää ennen isänsä kuolemaa tämän asunnolla poikennut tytär ei ollut nähnyt asunnolla minkäänlaisia liuotinpurnukoita. Tytär väitti Aini Mäen surmanneen tuoreen aviomiehensä sekoittamalla myrkkyä tämän nauttimaan alkkoholiin. Aini kertoi vielä, että Esko oli viime aikoina ollut keltainen ja huonovointinen, mutta todistajien mukaan mies oli ollut elämänsä kunnossa.

Kaikesta huolimatta Joutsan kihlakunnanoikeus katsoi kesäkuussa 1989, että murhasyytettä ei voida näyttää toteen, joten se tuomitsi leskeksi jääneen Aini Mäki-Lehtisen heitteillepanosta ja kuolemantuottamuksesta kymmeneksi kuukaudeksi vankeuteen. Luvattomasta alkkoholipitoisen aineen valmistuksesta tuli kolme kuukautta ja ne yhdistettynä yksitoista kuukautta ehdotonta vankeutta.

Sekä Aini että Eskon tytär valittivat tuomiosta hovioikeuteen. Aini halusi tuomion lievennystä tai vaihtoehtoisesti tuomion muuttamista sakoiksi. Tytär vaati Ainille tuomiota murhasta. Kesällä 1990 Eskon tytär toimitti Kouvolan hovioikeudelle lisäkirjelmän. Hovioikeuden mukaan lisäkirjelmä sisälsi jutun kannalta merkittävää uutta tietoa; ”On ilmennyt seikkoja, joiden tarkempaa tutkimusta hovioikeus pitää tarpeellisena”.

Hovioikeus teki harvinaisen ratkaisun ja kumosi alioikeuden päätöksen ja palautti asian takaisin Joutsan kihlakunnanoikeuden käsiteltäväksi.

Tapauksen käsittelyn ollessa kesken ja kun tieto jutun palauttamisesta takaisin kihlakunnanoikeuteen oli tullut, Aini Mäki-Lehtinen kutsui jopa toimittajan kotiinsa – sinne missä Esko oli asunut ja jossa hän nyt asui, mutta jonka hän aikoi myydä heti kun vain on mahdollista. Mäki-Lehtinen vannoi syyttömyyttään. Hän kertoi, ettei edes tiennyt Eskolla olevan tytär. Edes testamentin tekemisen yhteydessä tästä ei ollut puhetta. Lisäksi Mäki-Lehtinen väheksyi Eskon omaisuutta; "hänellä oli vain toistasataatuhatta markkaa käteisvaroja ja muutamia huonekaluja". Todellisuudessa Eskolla oli tuo summa pankissa, mutta sen lisäksi hän omisti kaksi tilaa, joiden verotusarvo oli 300 000 markkaa.

Mäki-Lehtinen ei myöntänyt edes pontikankeittoa. ”Laitteet olivat vaan jääneet minulle keittäjän kuoleman jälkeen ja ikinä en ole keittänyt – paitsi ehkä kerran”.

Luhangan surma.jpg
Luhangan surma.jpg (73.49 KiB) Katsottu 1312 kertaa
Aini Mäki-Lehtinen kädessään kuolleen miehensä Esko Lehtisen kuva.
Kuva Alibi 10/90.


Haastattelun lopuksi Mäki-Lehtinen manasi Eskon tytärtä, että tämä ”ilmiselvästi havittelee vain perintörahoja. Pankkitilitkin tämä oli sulkenut, mutta testamenttia ei ole saanut kumottua”.

Maanantaina 27. toukokuuta 1991 asiaan saatiin uusi päätös Joutsan kihlakunnanoikeuden toimesta. 54-vuotias Aini Mäki-Lehtinen tuomittiin täyttä ymmärrystä vailla tehdystä murhasta yhdeksäksi vuodeksi vankeuteen. Oikeus katsoi että Mäki-Lehtinen oli elokuussa 1988 myrkyttänyt iäkkään aviomiehensä antamalla tälle tolueenipitoista alkkoholia.

Lisäksi Mäki-Lehtinen sai vankeustuomiot jatketusta alkoholipitoisen aineen luvattomasta valmistamisesta ja myynnistä sekä jatketusta herjauksesta. Yhdistettynä rangaistukset ovat yhdeksän vuotta, kuukausi ja 15 päivää vankeutta.

Teko oli oikeuden mukaan tapahtunut taloudellisen edun toivossa. Aviomies omisti kaksi tilaa ja käteisvaroja. Vaimolla varallisuutta ei ollut. Keskinäisen testamentin mukaan viimeksi eloon jäävä peri kaiken omaisuuden.

Lähteinä Alibi 10/90 ja HS arkisto

Oliko Joutsan kihlakunnanoikeuden viimeisin päätös tässä jutussa lopullinen vai jatkuiko asian käsittely ylemmissä oikeusasteissa? Mikäli tuomio sai lainvoiman, niin testamentti lienee mitätöity.

Tapauksesta tulee väistämättä mieleen Orvokki Lylyksen juttu... http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?t=258

Kuva oli pudonnut. Palautettu.
-NILS-
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Tampereen Tyttö
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5424
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 8:18 pm

Viesti Kirjoittaja Tampereen Tyttö »

Rouva taisi antaa useita haastatteluja syyttömyyttään vannoen... Muistaakseni vannoi olevansa tosiasiassa syvästi uskovainen nainen, eikä täten voinut muuttaa juopottelevan miehen kanssa yhteen asumaan.
-Takuulla, sano Tampereenlikka!
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 18206
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Tampereen Tyttö kirjoitti:Rouva taisi antaa useita haastatteluja syyttömyyttään vannoen... Muistaakseni vannoi olevansa tosiasiassa syvästi uskovainen nainen, eikä täten voinut muuttaa juopottelevan miehen kanssa yhteen asumaan.
Juuh, näin oli. Alibin haastattelussa sanoi, että jos tunnustaa, niin valehtelee Jumalalle. Näitä syyttömyyttään vahvasti ja Jumalan nimeen vannovia ilmaantuu silloin tällöin. Ehkä osa heistä on jopa unohtanut tehneensä ao. teon. Toiset ovat todistelleet syyttömyyttään niin kauan, että ovat lopulta itsekin uskoneet olevansa syyttömiä.

Mutta jos Esko Lehtisen tytär ei olisi ajanut asiaa aktiivisesti, niin saattaa hyvinkin olla, että Aini Mäki-Lehtinen olisi selvinnyt murhasta kymmenen kuukauden vankeudella. Mäki-Lehtinen olisi perinyt omaisuudesta huomattavan osan - lakiosan jäädessä toki tyttärelle.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Haapojan veli
Susikoski
Viestit: 30
Liittynyt: Ti Elo 19, 2008 8:56 pm
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja Haapojan veli »

Näissä molemmissa jutuissa pistää kovin silmään "rakastavaisten" suuri ikäero. Murha rahojen toivossa näyttää niin ilmeiseltä, että voiko se sittenkään ainakaan molemmissa tapauksissa olla totta? Luulisi silti, että helpolla matematiikalla osaisi laskea sen verran, ettei äijää kannata polttaa tai myrkyttää, melko suuri on todennäköisyys kiinnijäämiseen.

...ei sitä ihan joka kerta silti varmaan oo mukavaa istua lain puolellakaan, sen verran vaikeita päätöksiä välillä eteen tulee.
Ailar
Jessica Fletcher
Viestit: 3279
Liittynyt: Ti Kesä 26, 2007 3:25 pm

Re: Myrkytysmurha Luhangassa 1988

Viesti Kirjoittaja Ailar »

Löysin tästä mielenkiintoisesta tapauksesta lehtileikkeen Ilta-Sanomista 28.5.1991. Doctor Lecter on kyllä jo alustuksessa kattavasti kertonut tapahtumien kulun, mutta tässä I-S:n versio:

79-v luhankalainen leskimies oli 7/88 mennyt naimisiin pitokokkina työskennelleen Aini Mäen kanssa. Pariskunnalla oli ikäeroa lähes 30 v. Aviopari teki pian häitten jälkeen keskinäisen testamentin, jonka mukaan eloon jäävä osapuoli perii kaiken omaisuuden. Mies omisti kaksi tilaa ja noin 160.000 mk käteistä rahaa. Uusi vaimo oli varaton.

Aini Mäki-Lehtinen asui parin kilometrin päässä aviomiehensä talosta.

Mies löydettiin tasan kuukausi häitten jälkeen kuolleena asuntonsa lattialta. Miehen elimistöön oli joutunut alkoholin nauttimisen aikana maalinohennusaineen ainesosia.

Kolmen muun henkilön kanssa talolle saapunut A M-L "löysi" miehensä ruumiin klo 21.30.
Leski kertoi käyneensä miehensä asunnolla edellisen kerran aamupäivällä. Mies oli jäänyt juopuneena sänkyyn.
A M-L muutti sittemmin tarinaansa. Hän myönsi pistäytyneensä aviosiippansa luona myös klo 18.30:n tienoilla. Mies oli maannut selällään makuuhuoneen lattialla. Nainen oletti miehen nukkuvan.

Sairaankuljettajan mukaan A M-L käyttäytyi miehensä asunnolla "poikkeavasti" ja "ylimitoitetusti".

Mäki-Lehtinen oli kertonut eräälle todistajalle, että "aina vanhasta miehestä eroon pääsee, kun laittaa ketunmyrkkyä". A M-L:n mielestä aviomies oli juonut korvikealkoholia. Asunnolta löytyi kuitenkin tähkäviinaa ja koskenkorvaa.

Joutsan kihlakunnanoikeus tuomitsi lesken yksin teoin tehdystä heitteillepanosta ja kuolemantuottamuksesta 11 kuukaudeksi vankeuteen. Vainajan tytär ja Joutsan piirin nimismies Pekka Sarolahti olivat vaatineet naiselle rangaistusta murhasta.

Aini Mäki-Lehtinen lähetti oikeuden päätöksen jälkeen tytärpuolen nimissä eri tahoille kirjeitä, joissa tytärpuoli tunnusti myrkyttäneensä isänsä.
Kouvolan hovioikeus palautti jutun Joutsan kihlakunnanoikeuteen käsiteltäväksi. Jälleen vaadittiin rangaistusta murhasta.

Sarolahti viittasi oikeuden istunnossa mm. vainajan talolle Mäki-Lehtisen seurassa saapuneen miehen todistajalausuntoon. Todistajan mukaan Mäki-Lehtinen oli huutanut:
- Tultiin katsomaan, mitä kauheeta täällä on tapahtunut!

Kihlakunnanoikeus ei pitänyt väitettä miehen korvikkeiden käytöstä uskottavana. Oikeus tyrmäsi myös itsemurhateorian. Oikeus arvioi myrkytysjutun uhrin elämänhaluiseksi mieheksi.
Oikeuden mielestä Mäki-Lehtinen oli toisen nimissä kirjoittamissaan kirjeissä kertonut tapahtumien todellisen kulun. Oikeus katsoi syytetyn antaneen aviomiehelleen tolueenipitoista juomaa ja siten surmanneen miehensä. Surma oli tapahtunut "omanvoitonpyynnistä" eli Mäki-Lehtinen tavoitteli miehensä omaisuutta.

Joutsan kihlakunnanoikeus tuomitsi Aini Mäki-Lehtisen täyttä ymmärrystä vailla tehdystä murhasta 9 vuodeksi vankeuteen. Mäki-Lehtinen kuunteli tuomiota silmät suljettuina.
Nainen sai lisäksi jatketusta alkoholipitoisen aineen luvattomasta valmistamisesta ja myynnistä 3 kk vankeutta sekä jatketusta herjauksesta 45 päivää vankeutta. Oikeus yhdisti rangaistukset 9 v 1 kk 15 pv:n vankeustuomioksi.

A M-L kuljetettiin Mikkelin lääninvankilaan.
----------------------

Tämä kirjesessio on kyllä ollut epätoivoinen teko muijalta, kuten koko murha. Hämmästyttävää tässä on, että juttu oli ensimmäisellä kerralla vähällä mennä läpi, vaikka tässä on kaikki murhaelementit selkeästi esillä: ikäero, testamentti, miehen nopea kuolema häiden jälkeen, naisen käytös jne.
Saiko nainen siis vuosituomion siksi, ettei "latvapäässä ollut kaikki ihan kotona"?
Siru83
Adrian Monk
Viestit: 2724
Liittynyt: Su Heinä 12, 2009 9:18 pm

Re: Myrkytysmurha Luhangassa 1988

Viesti Kirjoittaja Siru83 »

Aini Mäki-Lehtinen lähetti oikeuden päätöksen jälkeen tytärpuolen nimissä eri tahoille kirjeitä, joissa tytärpuoli tunnusti myrkyttäneensä isänsä.
Vähän niin kuin USA:ssa Stacey Castor, joka surmasi kaksi aviomiestään ja kun oli jäämässä kiinni jälkimmäisestä surmasta, yritti lavastaa tyttärensä. Tosin Castor vei lavastamisen vähän pidemmälle; hän laittoi tyttärensä juomaan tappavan annoksen lääkkeitä ja kirjoitti tyttärensä nimissä itsemurhakirjeen, jossa tytär tunnusti myrkyttäneensä isäpuolensa. Tässä Suomen tapauksessa ei olisi pitänyt antaa mitään alennusta tuomioon. Teko on niin suunniteltu ja laskelmoitu, ettei voida sanoa ettei tekijä olisi ymmärtänyt mitä teki. USA:ssa rangaistus oli rikoksen mukainen; Castorin tuomio on 51 ja 1/3 vuodesta elinkautiseen.

Tässä hänestä enemmän:

http://www.syracuse.com/news/index.ssf/ ... r_sta.html
Avatar
NancyDrew
Christopher Lorenzo
Viestit: 1613
Liittynyt: Ti Elo 10, 2010 8:02 am

Re: Myrkytysmurha Luhangassa 1988

Viesti Kirjoittaja NancyDrew »

Mitäköhän Aini Mäki-Lehtiselle kuuluu nykyään? Hän ja Unto Lehtisen tytär olisivat nykyään noin 70-vuotiaita.
kakkosurpo
Frank Columbo
Viestit: 9023
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 10:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Myrkytysmurha Luhangassa 1988

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

NancyDrew kirjoitti:Mitäköhän Aini Mäki-Lehtiselle kuuluu nykyään? Hän ja Unto Lehtisen tytär olisivat nykyään noin 70-vuotiaita.
Jos tää Aini MÄki sattuu elämään vielä niin eikohän toi olisi tänä vuonna aika liki 81 vuotias, vuonna 1988 ollut 51 vuotias.

Eihän tää akka olisi, varmaankaan, saanut "kunnon" tuomiota ellei olisi lähetellyt kirjeitä Lehtisen tyttären nimissä, missä kertoi yksityiskohtia tapahtuneesta.
Harvinaisen tyhmä akka.
Odota vain, sinäkin kuolet. Ajankohta on vielä hiukan auki, mutta kuolet kuitenkin, ja tyhjyys siellä odottaa. Kukaan ei muista 10 vuoden päästä että olit edes olemassa. Reilu peli kaikille.
Dope Boy
Axel Foley
Viestit: 2064
Liittynyt: To Marras 17, 2016 9:52 pm

Re: Myrkytysmurha Luhangassa 1988

Viesti Kirjoittaja Dope Boy »

Ei ole kuulemani mukaan elossa.
"If you aim for a king, you better not miss"
Avatar
Oikeus ennen kaikkea
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17441
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Myrkytysmurha Luhangassa 1988

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Myrkytysmurha Luhangassa.jpg
Myrkytysmurha Luhangassa.jpg (492.02 KiB) Katsottu 1626 kertaa
Myrkytysmurha Luhangassa 2.jpg
Myrkytysmurha Luhangassa 2.jpg (356.92 KiB) Katsottu 1626 kertaa
Myrkytysmurha Luhangassa 3.jpg
Myrkytysmurha Luhangassa 3.jpg (422.45 KiB) Katsottu 1626 kertaa
Avatar
Oikeus ennen kaikkea
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17441
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Myrkytysmurha Luhangassa 1988

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Myrkytysmurha Luhangassa 4.jpg
Myrkytysmurha Luhangassa 4.jpg (417.27 KiB) Katsottu 1626 kertaa
finnbar87
Jack Bauer
Viestit: 976
Liittynyt: Su Huhti 27, 2014 9:29 pm

Re: Myrkytysmurha Luhangassa 1988

Viesti Kirjoittaja finnbar87 »

Jännä tapaus ja paljon on yhtymäkohtia jo mainitun Lylyksen lisäksi mm. Varpenius-Pohjolaiseen ja tähän tuoreempaan tapaukseen (yrittäjä-insinööri/opettajapariskunta), joista en muista nimiä. Varpenius-Pohjolainenhan yritti jollakin tekaistulla postikortilla suunnata huomiota itsestään muualle. Myös jossain Oulun suunnallahan tapahtui jokin tämmöinen tapaus, että vaimo surmasi miehensä myrkyttämällä mutta meni hautaan asti vannoen syyttömyyttään. Olisiko ollut jossain vanhassa asemarakennuksessa asuneesta parista kyse?

Tämä tapaus on vaan jäänyt aika vähälle huomiolle. Itse kuulin tästä ensi kertaa nyt.

Kiitos artikkelista Oikeus ennen kaikkea. Onko mistä Alibin numerosta nuo?
Avatar
Oikeus ennen kaikkea
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17441
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Myrkytysmurha Luhangassa 1988

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Tämä juttu on uudelleen julkaistu Alibissa 9/2022

Tämä toinen myrkytysmurha tapahtui Utajärvellä Vehmaksen asemalla. Siinä aseena oli hyönteismyrkky:
Utajärven myrkytysmurha -94
https://murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?t=982
Vastaa Viestiin