Mikä leimaa Gustafssonin tekijäksi?
Mitä se awa nyt taas muka kiemurtelee, sinähän se olet, joka taas ohajailet juttua toisaalle, noista Gussen tarinatuokioista.
Miksi noista raahausjäljistä ei ollut silloin aikanaan juttua paljoakaan, jos ollenkaan, koska minä niistä kuulin vasta vuosia myöhemmin.
Ei poliisilla olisi ollut mitään aihetta tutkia Gussen jalkoja, jollei niitä olisi yhdistetty heti esimerkiksi maassa olleisiin uriin, tai jälkiin, mutta sellaisestakaan ei ole tietoa.
Mikä niissä jaloissa olisi ollut sitten kiinnostavaa?
Kenties vereentyneet jalkapohjat, joka olisi ollut merkki siitä, että Gusse olisi ollut teltalla surmien jälkeen jossain vaiheessa pystyssä, mutta tällaisesta ei myöskään ole missään kirjoittelua ollut.
Tuohon umpiossa pitämiseen nyt ei usko kukaan tervejärkinen, sillä olihan Gussella kaiken maailman lehdet sairaalassa luettavana, sekä sairaalan "kidekone", joissa taatusti kerrottiin verihelluntain tragediasta.

Miksei voinut tietää? Saattoipa hyvinkin tietää. Juurihan tuossa edellä on kuvattu, että niin oli kerrottu mm. Kansan Uutisissa 8.6.1960. Esim. NG:n vanhemmat ovat voineet lukea kyseisen kirjoituksen ja kertoneet siitä myös pojalleen. Hyvin järkevä ja looginen tapausten kulku. Lisäksi NG on kertonut, että siitä olivat kertoneet poliisit hänelle. Se ei tosin ole ollut edes tarpeen, koska tieto on voinut tulla muutakin tietä. On luonnollista, että näitä asioita on pohdittu NG:n kotona.awa kirjoitti: Juuri se, ettei Gustafsson voinut tietää raahausjäljistä, joista hän niin pontevasti kertoi.
^ Mutta Gustafsson ei tiennyt edes ystäviensä hautajaisista niin miten sitten raahausjäljistä ?
Nuo hautajaiset oivat aika merkitävä ja surullinen päivä .
- hymm -

Viimeksi muokannut awa, Su Helmi 10, 2008 11:54 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Totuus on faktojen tunnustamista.
http://www.youtube.com/watch?v=v4YNI-1bw6I
http://www.youtube.com/watch?v=5mFSOqKMaJA
http://www.youtube.com/watch?v=aXMM9CHrxlw
"kalanpää minun, minun pää pirun, minä pirun, kala minun"

^ juuri noin - sama kysymys hieman eri sanoin.
Totuus on faktojen tunnustamista.
http://www.youtube.com/watch?v=v4YNI-1bw6I
http://www.youtube.com/watch?v=5mFSOqKMaJA
http://www.youtube.com/watch?v=aXMM9CHrxlw
"kalanpää minun, minun pää pirun, minä pirun, kala minun"
http://www.youtube.com/watch?v=v4YNI-1bw6I
http://www.youtube.com/watch?v=5mFSOqKMaJA
http://www.youtube.com/watch?v=aXMM9CHrxlw
"kalanpää minun, minun pää pirun, minä pirun, kala minun"
En tiedä, milloin tuo kuulustelu on tehty. Onko v. 2003 vaiko esim. 16.6.1960.
Näissä molemmissa tapauksissa tieto lehtien kirjoittelusta on voinut kulkeutua NG:lle johonkin aikaan ennen kuulustelupäivää. En näe tuossa mitään ristiriitaa. awa ja Hessu tämän varmaan mielihyvin myöntävät, että juuri näin voi olla. Hyvä!

On siinä ristiriitaa jos Gustafsson tietää raahausjäljistä, vaikka ei niistä pitäisi tietää yhtään mitään.Sariola kirjoitti:
Näissä molemmissa tapauksissa tieto lehtien kirjoittelusta on voinut kulkeutua NG:lle johonkin aikaan ennen kuulustelupäivää. En näe tuossa mitään ristiriitaa....
Ainakin kantapäidensä kunnosta hän niin päättelee, että juuri häntä on raahattu -> löytynee sairaalan papereista ?
Totuus on faktojen tunnustamista.
http://www.youtube.com/watch?v=v4YNI-1bw6I
http://www.youtube.com/watch?v=5mFSOqKMaJA
http://www.youtube.com/watch?v=aXMM9CHrxlw
"kalanpää minun, minun pää pirun, minä pirun, kala minun"
http://www.youtube.com/watch?v=v4YNI-1bw6I
http://www.youtube.com/watch?v=5mFSOqKMaJA
http://www.youtube.com/watch?v=aXMM9CHrxlw
"kalanpää minun, minun pää pirun, minä pirun, kala minun"
Onhan siinä selvä tietojen kulkemisketju:awa kirjoitti: ..........
On siinä ristiriitaa jos Gustafsson tietää raahausjäljistä, vaikka ei niistä pitäisi tietää yhtään mitään. ...........
*Vanhemmat lukevat 8.6.1960 KU:sta kuvauksen raahausjäljistä.
* Vanhemmat kertovat 13.6.1960 kyseisestä lehtiartikkelista NG:lle ja muistakin lehtiartikkeleista, mm. siitä kun poliisiupseeri oli antanut tietoja NG:n vammoista. Ne tiedot olivat osin virheellisiä.
* Kotona keskustellaan näistä asioista, ja pohditaan mm. miten ehkä raahausjäjet ovat syntyneet. Kerrotaan NG:lle.
**Sitten NG kuulustelussa kertoo nämä tietonsa poliisille.
Täysin mahdollista!
^ Vanhemmatko ne kertoivat myös jalkapohjien ja kantapäiden naarmuista?
Äitihän oli tunnetusti toimelias laittamaan, vääriä huhuja liikkelle ?
Yleensä äidit tietää mitä aikuisten oikeasti on tapahtunut ja he myös leijonaemon lailla esikoistaan puolustavat.
Äitihän oli tunnetusti toimelias laittamaan, vääriä huhuja liikkelle ?
Yleensä äidit tietää mitä aikuisten oikeasti on tapahtunut ja he myös leijonaemon lailla esikoistaan puolustavat.
Totuus on faktojen tunnustamista.
http://www.youtube.com/watch?v=v4YNI-1bw6I
http://www.youtube.com/watch?v=5mFSOqKMaJA
http://www.youtube.com/watch?v=aXMM9CHrxlw
"kalanpää minun, minun pää pirun, minä pirun, kala minun"
http://www.youtube.com/watch?v=v4YNI-1bw6I
http://www.youtube.com/watch?v=5mFSOqKMaJA
http://www.youtube.com/watch?v=aXMM9CHrxlw
"kalanpää minun, minun pää pirun, minä pirun, kala minun"
Minun tietääkseni jalkapohjien ja kantapäiden naarmuja ei ole kukaan havainnut, eikä myöskään niistä kertonut. Minusta näyttää, että awa tässä pistää vääriä huhuja liikkeelle. Lähdeviittausta tuolle tiedolle ei taida löytyä. On kyllä todennäköistä, että jalkapohjat on tarkistettu sairaalassa, mutta todennäköisesti mitään naarmuja ei ole havaittu, koska niistä ei ole mitään mainintaa missään.awa kirjoitti:^ Vanhemmatko ne kertoivat myös jalkapohjien ja kantapäiden naarmuista?
Äitihän oli tunnetusti toimelias laittamaan, vääriä huhuja liikkelle ?
Yleensä äidit tietää mitä aikuisten oikeasti on tapahtunut ja he myös leijonaemon lailla esikoistaan puolustavat.
Viesti on toisessa ketjussa, mutta sopii kommentoitavaksi tähän leimaamisketjuun: Poliisi on kirjoittajan mukaan selvittänyt syyllisen vaikka oikeus ei häntä tuominnutkaan. Asia on aivan kirkas joillekin henkilöille. KRP.n tutkimukset näyttäisivät johtavan syylliseksi leimautumiseen, toki oman pohdinnan edelleen vahvistaessa tätä käsitystä.Hessu52 kirjoitti: ... se luo väärän kuvan sellaiselle henkilölle, joka ei asioita ole pohtinut ja ottanut asioista selvää, kuten me.
...Meille joillekin asia on aivan kirkas ja syyllinenkin selvä, joten siitä kiitos Suomen poliisilaitoksen taitaviena tutkijoiden.
Gustafssonia käräjäoikeus ei tuominnut, koska näytti vahvasti siltä, että niemellä oli ulkopuolinen tekijä.
Periteisesti edellytettävien syyllisyystodisteiden puuttuessa päällimmäiseksi syyllistäväksi tekijäksi näyttäisi jäävän sisäinen varmuus syyllisestä, näin sivusta arvioiden.
Siis awa on tässäkin asiantuntija?awa kirjoitti:^ Vanhemmatko ne kertoivat myös jalkapohjien ja kantapäiden naarmuista?
Äitihän oli tunnetusti toimelias laittamaan, vääriä huhuja liikkelle ?
Yleensä äidit tietää mitä aikuisten oikeasti on tapahtunut ja he myös leijonaemon lailla esikoistaan puolustavat.
Muista lähdekritiikki!