holmesin haamu kirjoitti:Valtamedian uutisissa on semmoinen piirre, että niissä puhutaan lähinnä syyttäjän vaatimuksista. Mitään sellaisia seikkoja ei haluta tuoda esiin mitkä käytännössä vesittäisivät syyttäjän vaatimukset. Puheenvuorojakin lainnaillaan sen mukaan, ettei niissä paljastu mitään puolustuksen eduksi luettavaa.
Tämä ei tietysti ole mikään yllätys, mutta kyseisten seikkojen takia kannattaakin seurata tarkemmin mitä tapahtuu tässä oikeudenkäynnissä ja ylipäätään Suomessa.
Samaa mieltä tuosta rikostoimittajien suuntautuneisuudesta. Välittävät lisäksi sellaista todellisuutta, jossa ei Suomessa ole koskaan tapahtunut oikeusmurhia. Ovat ainakin minun luottamukseni menettäneet Auer-casen "kaikki todisteet lavastettu"-syytteen kritiikittömällä uskomisella. Ihan ilman omaa aivotoimintaa raportoivat, kyseenalaistamatta.
Mutta. Eri mieltä jostakin "kansan vapaasta striimausoikeudesta salissa", jota vaikutat kannattavan ja vaativan tässä Janitski tapauksessa. Siellä on ihmisiä työssään ja virkatoimissaan. Naamakuvaaminen saattaisi häiritä pahasti tuomareita, syyttäjiä, asianajajia, todistajia, asiantuntijoita ja paikalle tulleita yleisön edustajia,( esimerkiksi henkirikoksen uhrin omaisia). Ainakin kaikkien pitää kuvaamiseen suostua.
Julkisuus toteutuu, koska jälkikäteen nauhoitteet saatavissa ja osallistua voi paikan päällä.
Hyvä lisä, jota kannatan, olisi esim. MTVn tai YLEn mahdollisuus asentaa tallennus saliin ja editointimahdollisuus toisessa tilassa, siis lähes livelähetys nettisivuille äänivideona.
Tämän oikeudenkäynnin väkimäärän rajoittaminen on osoittautunut, harmi kyllä, täysin oikeaksi päätökseksi. Eihän nää kansallismiäliset osaa käyttäytyä, vaan ovat oikeita syytemagneetteja.
_____________________
Esimerkki A.
Markus Janssonin blogista. Tyyppi oli salissa ollut viimeisenä istuntopäivänä.
Salanauhoittaja. Oikeussaleihin voi tuoda läppärin ja kirjoittaa sillä reaaliaikaista twitteriä vaikka, ei sopinut hänelle..
27. kesäkuuta 2018
Ilja Janitskin käräjien salaa tehdyt nauhoitteet
Nauhoitin salaa oikeussalissa Ilja Janitskin oikeudenkäynnin viimeiset kaksi päivää, joissa olin läsnä. Tuomari voi kieltää kuvaamisen ja nauhoittamisen (kuten kielsikin), mutta kuvaaminen tai nauhoittaminen ei silti ole laitonta, eikä siitä voi saada mitään jälkikäteisseuraamusta (niitä voi saada ainoastaan, jos oikeussalissa alkaa häiriköimään oikeudenkäynnin aikana). Sananvapauden vuoksi julkaisen nämäkin nauhoitukset kaikille kuunneltavaksi. Muista myös katsoa videolähetykseni noilta päiviltä.
LISÄYSTÄ: Jotkut ovat ivallisesti todenneet, että "nauhoitteet voi tilata käräjäoikeuden kansliasta kuka vaan". Kyllä voi, mutta kyseiset nauhoitteet EIVÄT sisällä mitään muuta kuin henkilöiden ns. kuulemiset (todistaja, vastaaja, jne.), eli hyvin, hyvin pienen otoksen siitä, mitä koko oikeussalissa on esitetty ja puhuttu! Koko oikeussalissa käytävää keskustelua ei nauhoiteta mihinkään, eikä sitä voi myöskään mistään tilata (kyllä, tämä on todella vakava oikeusturvaongelma, mutta ei mikään ihme siten Suomessa). Tämän(kin) vuoksi on aina syytä nauhoittaa vähintäänkin kaikki omat istunnot.
_____________________
Lisäys. Jäi mainitsematta, että tää Jansson on siis lisännyt tietty ne tallenteensa tonne blogiinsa.
______________________
Ps. Itse päähenkilöllä, lieksalaistolvanalla, jatkuu ryyppyputki kolmatta päivää. Näin päivitti aamunavausviestissä faceviestissä:
Ilja Juhana Janitski
Kyllä on messevä krapula, hui saatana. Periksi ei pidä antaa vaan vedetään korjaussarja.
Tällä hetkellä ilmeisesti Sea Horsessa ryyppäämässä, tai saamassa kauan kaipaamaansa syöpähoitoa, jos siis uskoo vaihtoehtolääkintään yms.