Arlene kirjoitti:sorsake kirjoitti:Nyt on Brooksin kirja luettu.
Ihan asiaa VoDKa puhuu, että hyvä perustietopaketti. Koska kyseessä ei ole mikään virallinen dokumentti, jossa tiedot olisi vahvistettu muista lähteistä onkin tietysti niin, että joissakin yksityiskohdissa saattaa olla heittoa, joko siksi että Brooks muistaa väärin tai hänelle on annettu väärää tietoa.
Jotenkin tuo Dylanin rooli jää edelleen vähän epäselväksi, ja se mikä kehitys hänessä viime kädessä johti siihen, että lähti mukaan tuohon. Edes Brooks hyvänä ystävänä ei pysty nähtävästi vastaamaan siihen. Kirjasta syntyy ehkä vähän ristiriitainenkin kuva: toisaalta annetaan ymmärtää, että Eric oli taatusti aloittaja, mutta myönnetään, ettei ole (esim. basement tapesien perusteella) mitään syytä olettaa hänen olleen vähemmän innokas.
Mitenkäs tämä sivulta 275 löytyvä; ..Dylan: that he was likely following Eric's lead, seeking his friend's acceptance and approval, in planning the assault.
Niin, mutta minusta hän ei ole ihan johdonmukainen tuossa läpi kirjan. Mutta minulla ei ole kirjaa tässä, joten en voi antaa esimerkkejä (ehkä sotken jostain muualta lukemaani materiaalia), katson huomiseksi niitä. Toisaalta myös Dylan oli näistä kahdesta Brooksin parempi kaveri, joten ehkä hän ei ole ihan puolueeton. Kirjasta kumminkin käy ilmi myös se, että hän oli useita vuosia aika vähänkin tekemisissä Dylanin kanssa ennen high schooliin siirtymistä, joten ehkä sinä aikana tapahtui jotain?
Onhan se varmaan ihan totta, että Eric oli näistä kahdesta ilkeämpi, mutta sitä suurempi mysteeri on se, miksi ei-psykopaatti lähtee tällaiseen mukaan? Oliko Dylankaan oikeasti niin kiva kuin mitä annetaan ymmärtää (mitä ilmeisimmin ei)? Kävihän tuosta kirjasta ilmi, että Columbinessa tapahtui aika paljon kiusaamista, mutta toisaalta pojat olivat samassa veneessä suuren osan oppilaista kanssa. Ja he eivät suinkaan tappaneet erityisesti kiusaajia.
Minusta on kummaa myös se, miksi kirjassa ja muuallakin myös aina korostetaan melkein naurettavuuksiin asti poikien perheiden normaaliutta ja kivuutta. Kuinka moni perhe ylipäänsäkään on täydellisen onnellinen... En todellakaan väitä, että perheiden sisäiset ongelmat olisivat tekojen takana (kuten koulukiusauskin, ne tuskin olivat merkittävästi pahempia kuin monissa muissa perheissä), mutta pari asiaa kiinnitti huomioni. Poikien veljistä ei juurikaan puhuta, mutta ainakaan vuotaneiden nauhatranskriptien perusteella he eivät mainitse veljiään esim. jäähyväispuheessaan, jossa lupaavat kavereilleen, että he saavat ottaa tavaroita heidän huoneistaan ja pyytelevät anteeksi vanhemmiltaan. Luulisi, että tuollaisessa tilanteessa myös sisarukset mainittaisiin. Brooks väittää, ettei huomannut Ericin ja Kevinin (joka oli jock) välillä veljeskateutta, mutta en sitten tiedä kuinka läheltä pääsi asiaa katsomaan. Dylanhan kait väittää jossain nauhalla veljensä kiusanneen häntä, tästä oli ketjussa jo aikaisemmin puhetta.
Ralph Larkin spekuloi Dylanin homoseksuaalisuudella. Brooksin kirjassa kerrotaan miten Dylanin vanhemmat olivat erityisen iloisia, kun Dylan oli katsellut tyttöjä Arizonan reissulla (käytiin katsomassa yliopiston asuntolasta kämppää). Ja he olivat olleet ylipäänsä huolestuneita DYlanin ujoudesta tyttöjen suhteen, siksi myös maksettiin promiin osallistumisesta. No ensinnäkään en kyllä tajua miksi 17-v pojan nyt olisi vielä mikään pakko kytätä naisia päätoimisesti (monet sen ikäiset ja vanhemmatkin ovat tunne-elämältään liian epäkypsiä oikeaan ihmissuhteeseen joka tapauksessa, myöhemminkin kerkeää), mutta toisaalta jos Dylanilla oli jonkunasteisia homotaipumuksia, tällainen manipulointi on varmaankin tuntunut ahdistavalta. Ja vaikkei olisi homokaan niin minusta on aina vähän outoa, jos vanhemmat ovat tunkeilevan kiinnostuneita lapsen suhteista vastakkaiseen sukupuoleen (mutta tässä lienee kulttuurierojakin). EHkä ne päiväkirjan kaukoihastusnaiset olikin tarkoitettu juuri sellaisiksi, kaukoihastuksiksi, joille hänellä ei ollut oikeasti tarvettakaan puhua vaan heijastivat vain toivetta rakkaudesta ylipäänsä?