Siniseen nykyään luottava Soinin Timppa kävi vähän sopimassa asioista, mutta tulkkiko häntä kusi silmään, kun näin pahasti on meille kertonut muunneltua totuutta, vaikka suurlähettiläskin on jo AINAKIN vuosi sitten tiennyt asioiden oikean laidan. Eivätkö pidä yhteyttä tähän al-Saabbiin?Irakin suurlähettiläs Matheel al-Sabti ei yllättynyt tapauksesta.
– Odotin jotain tällaista jo ainakin vuosi sitten.
Al-Sabtin mukaan kyse ei ole Irakin hallituksen uudesta linjauksesta tai ainakaan hän ei ole sellaisesta kuullut. Pikemminkin kyse on siitä, että Irak toteuttaa nyt käytännössä aikaa sitten ilmoittamaansa linjaa.
Sitten toiseen paskareikämaahan ja sen haittamuuttajiin.
Jaahas ja mitäpä sitten, jos kuolisi? Kuoleehan ne suomalaisetkin henkirikosten uhreina, eikä viranomaisilla vaikuta olevan mikää kiire niitä suojella, siis meitä!Doctor Lecter kirjoitti:Sivistymättömän valtion kansalainen saa jäädä Suomeen koska muuten hän kuolee:
Merkittävä oikeuden päätös: Suomi ei voi käännyttää 19-vuotiasta afganistanilaista, jota Taleban on uhannut
Tuokin rahaperheen koijari-vesa olisi voinut kuolla jo omaehtoisella "vaarallisella matkalla" halki Euroopan, vaikka tämä taisikin olla niitä, jotka lensivät matkansa. Ja mikä sotaloordi lie tämän jantterin iskä, kun afgoilla on muka tuollaisia rahoja ja matkoja maksella? Ei ole mikään normiperheen vesa, kun keskimääräinen vuosiansio on tuolla noin 7900 €, siis niillä joilla töitä on. Ja naisethan eivät tuolla taida palkkaa juuri saada, koska islam ja naisten asema hellan ja nyrkin välissä, joten tuo taitaa olla aika lailla koko perheen ansio, ellei tytärtä ole keretty myydä lapsena jollekin törkyturvalle vaimoksi. Rumasta lapsesta ei tosin saa kovin paljoa.
Palkkatiedot: http://www.averagesalarysurvey.com/afghanistan
Kysymys kuuluu: Kuinka monta ihmistä elää maailmassa todellinen tappouhka niskassa tai on vaikkapa silleen sopivasti mielisairas(ettei voisi karkottaa) ja pitäisikö Suomen hoivata myös heidät, jos tänne asti luunsa raahaisivat?
Suku työntää vaan lentokoneeseen ja HKI-Vantaalla asylumia tiskiin ja siinä se on; loppuiän elätys hoivapalveluineen, mentaalihoitoonkin taitaa vilahtaa aika nopsaan, jos pikkuisenkaan vihjaa radikalisoitumisesta päänviirauksen yhteydessä?
Törmäsin yhteen Bushin lausumaan ja siitä tuli mieleen meidän tuleva rajan päällikkö Laitinen ajatuksineen:
Mäkelä: Rajavartiolaitoksen päällikkö houkuttelee lausunnoillaan laittomia maahantulijoita
kesäkuu 12, 201812:11
Rajavartiolaitoksen päälliköksi 1.9.2018 alkaen valittu kenraalimajuri Ilkka Laitinen antoi julkisuudessa lausuntoja koskien tulevaa toimenkuvaansa (Helsingin Sanomat 10.6.2018). Haastattelu sisälsi perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelän mielestä virkamiehelle ongelmallisia poliittisia kannanottoja.
– Eräs sitaatti oli erityisen kiistanalainen: ”Jos ihmiset ovat tulossa rajan yli, niin he tulevat jos ovat tullakseen.”
– Rajavartiolaitoksen toimintaa säätelee laki, jonka mukaan rajavartiolaitoksen tehtävänä on rajaturvallisuuden ylläpitäminen. On kestämätöntä, jos rajavartiolaitoksen johtaja jo ennen tehtävänsä aloittamista julkisesti kyseenalaistaa johtamansa laitoksen mahdollisuudet ja tahtotilan suorittaa lakisääteisiä tehtäviään, Mäkelä ihmettelee.
Arvaamatonta vahinkoa
Euroopan maat ovat sulkeutumassa rajojaan ja valvonta on kiristymässä levottomuuden ja kansainvaellusten seurauksena.
– Tieto kulkee tänä päivänä nopeasti kautta maailman ja tällaisilla lausunnoilla voidaan aiheuttaa arvaamatonta vahinkoa Suomen kansalliselle edulle laittoman maahantulon houkuttelun johdosta, Mäkelä varoittaa.
Nauttiiko hallituksen luottamusta?
Mäkelä jätti aiheesta kirjallisen kysymyksen, jossa hän tiedustelee, mihin toimiin hallitus aikoo lähteä korjatakseen tämän laajalle mediassa levinneen lausunnon myötä syntyneet väärinkäsitykset maamme rajojen pitävyydestä ja rajavartiolaitoksen uskottavuudesta.
– Nauttiiko Ilkka Laitinen edelleen hallituksen luottamusta aloittaa tehtävässään rajavartiolaitoksen päällikkönä?
SUOMEN UUTISET
Kirjallinen kysymys: eduskunta.fi
VAROITTAVA esimerkki ja sen seuraukset pitäisi kyllä olla ollut myös rajamiehen tiedossa? Tapaus Juha Sipilä ja talonvaltaajat...
Kyllähän tuonkin Laitisen sana kiirii varmasti kauas Suomeen asettuneiden miesten viidakko- ja aavikkorumpujen välityksellä, mutta rajapäällikkö ottanee sitten "kaiken vastuun tapahtuneesta", polttaa sikarin, käy tiputtamassa ryhävalaan pönttöön ja pyytää autonkuljettajaa ajamaan hänet ravintolaan vetämään kunnon pihvin. Veronmaksajien piikkiin toki.
Tuo Laitisen lausuma tuli mieleen, kun törmäsin yhteen presidentti George W. Bushin järkevistä lausunnoista, mikä pyörii sitaattisivuilla: “The nature of the presidency is that sometimes you don't choose which challenges come to your desk. You do decide how to respond.”
― George W. Bush, Decision Points
eli "Presidenttiyden luonne on sellainen, että joskus et päätä mitä haasteita työpöydällesi tulee. Mutta päätät kyllä kuinka niihin vastataan."
Voi kunpa kaiken maailman laitiset ja vanhasetkin ymmärtäisivät tuon loppuosan ja ymmärtäisivät, ettei aina tartte olla kiva ja yrittää koko maailmaa miellyttää!
