Moniko on eronnu kirkosta?

[Bombay]

Minä en nyt ymmärrä miksi lapsi pitää edes laittaa rippikouluun, teini-iässähän lapsi on vaikutuksille altis ja olisi vähintään reilua antaa tehdä täysi-ikäisenä omat päätöksensä uskonnon suhteen..

[Tiina]

Tietääkö kukaan viisas, että eroaako vielä tänä päivänä myös lapset kirkosta, jos äiti eroaa?
Ennen vanhaan kuulemma oli näin.

[Kylli]

Ja minä en ihan saa kiinni että jos en näe sillä riparilla olevan kovin kummoista merkitystä suuntaan jos toiseenkaan (siis esim. vakaumuksen näkökulmasta) niin miksen voisi nuoren kanssa keskustella hänen valinnastaan (oli se kumpi vain) ja täten suoda hänelle mahdollisuus pohtia valintojaan ja niitten perusteita? Vai olenko nyt missannut jotain oleellista? Se ei ole kaveruutta vaan tukemista aikuisuuteen, jota taas sillä, jos määräisin hänet tekemään minun valintojani, en näe tässä asiassa olevan. Tai itse asiassahan hän toteuttaa juuri minun valintaani, eli harjoittelee perustelemaan mielipiteitään...
Itse aihe (ripari/uskonto) ei ole minulle tässä se pääpointti, vaan edellä kertomani.

Monellehan uskonto on merkittävämpi kasvatuksellinen asia ja elementti ihan lähtökohtaisesti.

[Kylli]

Tietääkö kukaan viisas, että eroaako vielä tänä päivänä myös lapset kirkosta, jos äiti eroaa?
Ennen vanhaan kuulemma oli näin.

Olikohan se niin, että alle 12-vuotias eroaa vanhempiensa mukana (äidin? En tiedä), mutta sen jälkeen hän saa itse valita.

[Aariel]

^Taitaa se olla juurikin noin.

[Musta Nuoli]

Minäpä olenkin eronnut kirkosta kahdesti!

Harkitsin jopa kerran, pitäisikö liittyä hetkeksi vielä takaisin, jotta voisin kieltää Herran ja Vapahtajan kolmasti. Niinhän Pietarikin teki. Tosin Pietarista tuli teknisesti ottaen ensimmäinen paavi, ja moista kohtaloa en halua.

Vaikkei kahta ilman kolmannetta, niin ehkäpä pari eroamiskertaa toistaiseksi riittää.

[joey]

Minä en nyt ymmärrä miksi lapsi pitää edes laittaa rippikouluun, teini-iässähän lapsi on vaikutuksille altis ja olisi vähintään reilua antaa tehdä täysi-ikäisenä omat päätöksensä uskonnon suhteen..

Tätä minäkin mietin. Täällä käydyn keskustelun pohjalta voisi kuvitella, että jostain syystä 15-vuotiaana tulee sellainen nivelkohta elämässä, jossa on vain täydellisen pakollista päättää uskostaan. Jos 15-vuotias on vielä lapsi, tulisi homma ratkaista silloin niin, että päätös tehdään myöhemmin. Ei missään nimessä niin, että päätös tehdään silloin lapsen puolesta.

Kuten ABC totesi, vanhempi saattaa lapsen rippikouluun pakottaessaan menettää hyvin nopeasti lastensa kunnioituksen. Itse olin ABC:n tavoin tutustunut hyvin uskontoihin paljon ennen rippikouluikää ja tiesin varmasti, etten sitä halua käydä. Minut pakotettiin (uhkailu, kiristys, lahjonta) siihen ja saman tien vanhempani kunnioituspisteet laskivat pohjamutiin, eivätkä vieläkään ole täysin sieltä nousseet. En voi ymmärtää, kuinka heidän arvostelukykynsä onnistui pettämään heidät niin täydellisesti. Moni 15-vuotias saattaa olla vasta täydellisen aivoton, itsenäiseen ajatteluun kykenemätön kakara, mutta minä en sitä ollut. Loukkaa edelleenkin ajatella, etteivät sitä tajunneet.

Maybrick, sanoit että lukiosta juuri päässeet ovat mielestäsi edelleen vain lapsia. Käsitin asian niin, että olet päässyt kyseiseen joukkoon tutustumaan jonkin koulutuksen yhteydessä. En halua yleistää, mutta haluan kuitenkin sanoa että tottahan toki tämäkin riippuu koulutuksesta. Enkä jälleen halua yleistää sanomalla näin (mutta yleistän kuitenkin ): jos vertailet lukion jälkeen maskeeraus-/kampaajakoulussa aloittelevaa kurssia yliopiston filosofian vastaavaan kurssiin, aivan taatusti löytyy kypsyyseroja muutenkin kuin jokaisen oppilaan yksilöllisellä tasolla.

[Katsa]

Mulla on tämä elämänkatsomus ollut lapsesta asti. Toki asian käsittelytapa on iän karttuessa muuttunut ja samalla vahvistunut, kun valmiudet miettiä asioita ovat vuosien myötä kasvaneet.
Rippikouluun en mennyt, ollen koulustani ainoa joka siitä kieltäytyi. Vanhemmilleni en skippaamisestani kertonut ennenkuin olin täysin varma, että he eivät minua voi sinne enää pakottaa ja väkisin tunkea jostakin sivuovesta sisään. Samalla kun kerroin ettei rippijuhlia tule, pyysin lupaa erota kirkosta. Se ei käynyt, joten hoitelin sen sitten myöhemmällä iällä vasta.
Vanhempani yrittivät todella rankasti painostaa minua kastamaan lapseni, jopa niin rankasti että se yllätti minutkin, vaikka tässä kaikenlaista on nähtykin. Perusteina heillä oli suuria viisauksia kuten "ei saa olla liian erilainen, sitähän kiusataan koulussakin". [huomautuksena nyt vielä, etten ollut teiniäiti vaan lähempänä kolmeakymppiä kun äidiksi pääsin.]
Niinpä niin. Minä kuuluin kouluaikana kirkkoon, mutta minua kiusattiinkin ulkonäön vuoksi.
Mitään missiota minulla ei tästä ole, tai siis ihan yhtä paljon vituttaa "rakasta jeesusta" kuin "eroa kirkosta"-vouhkaajat.

[joey]

Aika mielenkiintoinen juttu, Katsa.. Osaatko yhtään sanoa (oletan että olet asiaa miettinyt kerran jos toisenkin), miksi vanhempasi yrittivät saada sut kastamaan jälkikasvusi? Oliko syynä siis oikeastikin se, että he pelkäsivät lasta syrjittävän, vai oliko heillä jonkinnäköinen uskonnollinen vakaumus taka-ajatuksena?

[Katsa]

Aika mielenkiintoinen juttu, Katsa.. Osaatko yhtään sanoa (oletan että olet asiaa miettinyt kerran jos toisenkin), miksi vanhempasi yrittivät saada sut kastamaan jälkikasvusi? Oliko syynä siis oikeastikin se, että he pelkäsivät lasta syrjittävän, vai oliko heillä jonkinnäköinen uskonnollinen vakaumus taka-ajatuksena?

Se oli aika outo ja yllättävä juttu. Perheessäni ei ole koskaan harjoitettu mitään uskontoa, ihan perus tapakristittyjä ollaan oltu. Vietetty joulut ja ristiäiset kun se nyt kuuluu asiaan ja silleen se on aina ennenkin maailmassa ollut.
Senpä takia minut yllätti suunnattomasti, kun ensin äitini alkoi puhumaan tuosta koulukiusaamisesta ja siitä, ettei saa olla erilainen kuin muut (huom. sama äiti, joka on aina ollut vähän erilainen kuin muiden äidit ja joka on aina kannustanut minuakin olemaan oma itseni) ja sen jälkeen isäni soitti minulle ja ryki ja karisteli kurkkuaan ja selitti jotain siitä kun se pappikin on hänen lapsuuden ystävä ja kaikkea...
Olin todella puulla päähän lyöty ja olen yhä. Siinä vaan ei ole mitään järkeä!
Se tuntui ja tuntuu yhä loukkaukselta.

[joey]

Se oli aika outo ja yllättävä juttu. Perheessäni ei ole koskaan harjoitettu mitään uskontoa, ihan perus tapakristittyjä ollaan oltu. Vietetty joulut ja ristiäiset kun se nyt kuuluu asiaan ja silleen se on aina ennenkin maailmassa ollut.
Senpä takia minut yllätti suunnattomasti, kun ensin äitini alkoi puhumaan tuosta koulukiusaamisesta ja siitä, ettei saa olla erilainen kuin muut (huom. sama äiti, joka on aina ollut vähän erilainen kuin muiden äidit ja joka on aina kannustanut minuakin olemaan oma itseni) ja sen jälkeen isäni soitti minulle ja ryki ja karisteli kurkkuaan ja selitti jotain siitä kun se pappikin on hänen lapsuuden ystävä ja kaikkea...
Olin todella puulla päähän lyöty ja olen yhä. Siinä vaan ei ole mitään järkeä!
Se tuntui ja tuntuu yhä loukkaukselta.

Tiedätkö mitä, teillä varmaan on kyse samasta jutusta kun mikä meidän isää vaivaa: on selvinnyt tässä rippikoulun jälkeisinä vuosina kun asiaan olen paremmin perehtynyt, että tapakristillisyyden lisäksi isääni taitaa vaivata jostain ilmeisen vanhoillisesta syystä tajuton jumalanpelko. Hän ei ilmeisesti varsinaisesti usko Jumalaan, mutta ei uskalla olla uskomattakaan, ettei joudu Helvettiin

[Katsa]

Tiedätkö mitä, teillä varmaan on kyse samasta jutusta kun mikä meidän isää vaivaa: on selvinnyt tässä rippikoulun jälkeisinä vuosina kun asiaan olen paremmin perehtynyt, että tapakristillisyyden lisäksi isääni taitaa vaivata jostain ilmeisen vanhoillisesta syystä tajuton jumalanpelko. Hän ei ilmeisesti varsinaisesti usko Jumalaan, mutta ei uskalla olla uskomattakaan, ettei joudu Helvettiin

Ei välttämättä huono veikkaus lainkaan.

[Aariel]

Mä voin rehellisessti taas jauhaa, että musta on typerää ja väärin kuulua kirkkoon, jos ei usko ja elä niinkuin kristitty. Se on vaan tapa Suomessa. Ja näin ollen ärsyttää se, että muita uskontoja pidetään pieninä, vaikka ne ei sitä ole. Muihin uskontoihin liitytään jos halutaan ja periaatteessa kirkkoon vain kuulutaan

[joey]

Mä voin rehellisessti taas jauhaa, että musta on typerää ja väärin kuulua kirkkoon, jos ei usko ja elä niinkuin kristitty. Se on vaan tapa Suomessa. Ja näin ollen ärsyttää se, että muita uskontoja pidetään pieninä, vaikka ne ei sitä ole. Muihin uskontoihin liitytään jos halutaan ja periaatteessa kirkkoon vain kuulutaan

Toi on kanssa ihan totta. Olen miettinyt asian (oman kirkkoonkuulumattomuuteni) siltä kannalta, että eikös kirkollekin ole parempi etten siihen kuulu, kun en kerta sen opetuksia ja uskomuksia allekirjoita enkä sen palveluita käytä? Luulisi tapakristillisyyden olevan kirkolle loukkaavaa, mutta asia tuntuu olevan päinvastoin.

[Maybrick]

Maybrick, sanoit että lukiosta juuri päässeet ovat mielestäsi edelleen vain lapsia. Käsitin asian niin, että olet päässyt kyseiseen joukkoon tutustumaan jonkin koulutuksen yhteydessä. En halua yleistää, mutta haluan kuitenkin sanoa että tottahan toki tämäkin riippuu koulutuksesta. Enkä jälleen halua yleistää sanomalla näin (mutta yleistän kuitenkin ): jos vertailet lukion jälkeen maskeeraus-/kampaajakoulussa aloittelevaa kurssia yliopiston filosofian vastaavaan kurssiin, aivan taatusti löytyy kypsyyseroja muutenkin kuin jokaisen oppilaan yksilöllisellä tasolla.

Tunnen todella monesta eri yhteydestä henkilökohtaisesti näitä juuri lukiosta päässeitä. Nämä joista puhuin olivat yliopistossa, eivätkä mielestäni ole yhtään kypsempiä missään suhteessa kuin maskeeraus-/kampaajakoulussa aloittelevat. Ovat aivan lapsia vielä, ja kypsyydestä päätellen tulevat olemaan vielä monta vuotta. Se on uskomatonta.[/quote]