USA: Good Hart Murders 1968

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
Kroisos_
Susikoski
Viestit: 46
Liittynyt: Su Elo 19, 2018 1:35 pm

USA: Good Hart Murders 1968

Viesti Kirjoittaja Kroisos_ »

Robisonin perheen murhaaminen, jota kutsutaan myös nimellä "Good Hart"-murhat tapahtui kesäkuun 25.päivä 1968. Vanhemmat Richard ja Shirley Robison sekä heidän neljä lastansa, Ritchie, Gary, Randy ja Susan löydettiin surmattuina Michigan-järven läheisyydessä olleelta mökiltä Good Hartissa, Michiganissa. Perhe oli lomailemassa alueella.
Tapaus on yhä selvittämättömien kirjoissa, vaikka poliisin epäily onkin kohdistunut yhteen mieheen; Joseph Raymond Scolaro kolmanteen, joka oli Richard Robinsonin palkollinen.

Murhaaja ampui viisi kertaa Richard Robisonia .25-kaliiperissa puoliautomaattikiväärillä takaikkunan läpi. Hän sitten astui sisään lukitsemattomasta ovesta ja ampui loppuja perheenjäseniä päähän .25-kaliiperissa puoliautomaattipistoolilla. Richardia ja Susania oli hakattu vasaralla. Ruumit olivat olleet mökissä 27 päivää ennen niiden löytymistä, joten siinä vaiheessa ne olivat jo kehittyneessä mädäntymisvaiheessa.

Toisella viikolla tutkintojen kuluessa poliisi kiinnitti huomionsa Scolaroon, jolla ei ollut alibia murhien ajankohdalle. 12 tunnin aikaan, jolloin murhat tapahtuivat, kukaan ei ollut nähnyt Scolaroa. Häneltä löydettiin vastaavat aseet joita oli käytetty murhissa, sekä myös luodit vastasivat toisiaan.
Tutkintojen aikana Scolaro myös reputti kaksi valheenpaljastustestiä.
Scolaroa vastaan nostettiin syytteet vasta vuonna 1972 tutkintojen viivästymisen vuoksi.
Murhista ja mahdollisesta motiivista ei koskaan päästy täyteen varmuuteen, koska Scolaro teki itsemurhan vuonna 1974. Jäähyväiskirjeessään hän kertoi olevansa valehtelija ja juonittelija, mutta ei murhaaja.

https://en.wikipedia.org/wiki/Robison_family_murders

Ohessa video, jossa puidaan murhia.
https://www.youtube.com/watch?v=ovZKB1Wdtaw