USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump
Re: USA:n presidentinvaalit 2016, Donald Trump ketju
Mielenkiintoista nähdä myös, kutsutaanko Trump laulaja Aretha Franklinin hautajaisiin. Narsistinen Trumphan sanoi lyhyessä muistopuheessaan muun muassa, että "Franklin työskenteli hänelle".URSA kirjoitti:Niinhän se varmasti on harkittu juttu, mutta todella pikkumaista. Mitä se olisi haitannut, jos olisi yhden lyhyen lauseen keksinyt hyvää sanottavaa McCainista. Kuitenkin republikaanipresidentti. Biden kuulemma edustaa hautajaisissa, koska McCain ei sinne hyvistä syistä Trumpia halunnut.
Sairas narsisti ei voi jättää yhtään tilaisuutta käyttämättä korostaakseen itseään. Sinänsä varmasti on totta, että Franklin esiintyi Trumpin omistamissa hotelleissakin, mutta ei tosiaankaan työskennellyt Trumpille.
Trumpin virkaanastujaisiinkaan ei löytynyt koko amerikan suuresta maasta ketään muuta laulamaan kansallislaulua kuin 16 vuotias Idols-tähti. Eikä tilaisuuden yleisömenestyskään ollut hurrattava.
-
Don Salamanca
- Nikke Knatterton
- Viestit: 165
- Liittynyt: To Tammi 11, 2018 11:17 pm
Re: USA:n presidentinvaalit 2016, Donald Trump ketju
Onko kellään tietoa onko sitä muuria tulossa Meksikon ja USA:n rajalle nyt ollenkaan? Mutukin kelpaa jos ei ole viimesintä faktaa.
- John Kimble
- Michael Knight
- Viestit: 4121
- Liittynyt: La Helmi 03, 2018 4:19 pm
Re: USA:n presidentinvaalit 2016, Donald Trump ketju
En minäkään alkaisi mitään runoja kirjoittamaan ihmisestä joka ei haluaisi minua hautajaisiinsa. Kyseisen miehen kyseenalaisesta sotaurasta kannattaisi olla muutenkin hiljaa.URSA kirjoitti:Niinhän se varmasti on harkittu juttu, mutta todella pikkumaista. Mitä se olisi haitannut, jos olisi yhden lyhyen lauseen keksinyt hyvää sanottavaa McCainista. Kuitenkin republikaanipresidentti. Biden kuulemma edustaa hautajaisissa, koska McCain ei sinne hyvistä syistä Trumpia halunnut.
Radiopuhelin kirjoitti: Ma Heinä 30, 2012 2:01 pm Ulkomaalaisia ei tuomita heppoisimmilla perusteilla kuin suomalaisia. Korostuminen raiskaustilastoissa johtuu vain siitä että maahanmuuttajat yksinkertaisesti raiskaavat enemmän.
Re: USA:n presidentinvaalit 2016, Donald Trump ketju
McCainin sotaurassa ei ole mitään kyseenalaista.John Kimble kirjoitti:En minäkään alkaisi mitään runoja kirjoittamaan ihmisestä joka ei haluaisi minua hautajaisiinsa. Kyseisen miehen kyseenalaisesta sotaurasta kannattaisi olla muutenkin hiljaa.URSA kirjoitti:Niinhän se varmasti on harkittu juttu, mutta todella pikkumaista. Mitä se olisi haitannut, jos olisi yhden lyhyen lauseen keksinyt hyvää sanottavaa McCainista. Kuitenkin republikaanipresidentti. Biden kuulemma edustaa hautajaisissa, koska McCain ei sinne hyvistä syistä Trumpia halunnut.
- PiikkiSika
- Adrian Monk
- Viestit: 2808
- Liittynyt: To Tammi 14, 2016 10:52 pm
Re: USA:n presidentinvaalit 2016, Donald Trump ketju
No sehän sitä ryhtiä osoittaakin, että ensin sitä persettä nuollaan rahasta ja kuitenkin kieli ruskeana sanotaan ”en tehnyt sitä työkseni - ihan taksvärkkinä meni nääs”takka kirjoitti:
Mielenkiintoista nähdä myös, kutsutaanko Trump laulaja Aretha Franklinin hautajaisiin. Narsistinen Trumphan....
Sairas narsisti ei voi jättää yhtään tilaisuutta käyttämättä korostaakseen itseään. Sinänsä varmasti on totta, että Franklin esiintyi Trumpin omistamissa hotelleissakin, mutta ei tosiaankaan työskennellyt Trumpille.....
! ! ! Eläköön EU-direktiivit ja kansan syväkyykky ! ! !
Re: USA:n presidentinvaalit 2016, Donald Trump ketju
Trumpin toiminta herätti USA:ssa juuri niin paljon huomiota ja närkästystä kuin arvata saattoi.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/20180 ... 1_ul.shtml
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/20180 ... 1_ul.shtml
Donald Trump nöyrtyi täyskäännökseen - julkaisi uuden viestin McCainin muistoksi ja Valkoinen talo laski lipun takaisin puolitankoon
Tänään klo 1:29 (muokattu klo 7:22)
Yhdysvalloissa Donald Trump sai niskaansa arvosteluryöpyn suhtautumisestaan arvostetun republikaanisenaattori John McCainin kuolemaan.
Trumpin suhtautumista McCainin, 81, kuolemaan on pidetty epäkunnioittavana ja kaikin puolin riittämättömänä. Maanantaina hän taipui kritiikin vuoksi ja antoi julistuksen laskea Valkoisen talon katolla liehuva Yhdysvaltain lippu puolitankoon.
- Huolimatta erimielisyyksistämme politiikan ja linjausten suhteen, kunnioitan senaattori John McCainiä, hänen palvelustaan maamme hyväksi ja hänen kunniakseen olen antanut julistuksen laskea Yhdysvaltain lippu puolitankoon hänen hautauspäiväänsä saakka, Trump ilmoittaa.
Valkoinen talo suruliputti jo aiemmin lauantaina tulleen suru-uutisen jälkeen runsaan vuorokauden ajan, kunnes maanantain puolella lippu nostettiin takaisin täyteen korkeuteen.
Tavallisesti kuollutta senaattoria on kunnioitettu suruliputuksella, joka päättyy hautajaisiin. McCain haudataan sunnuntaina yksityisessä tilaisuudessa. Lauantaina järjestetään muistotilaisuus, johon Trump ei ole McCainin toiveen mukaisesti kutsuttu.
McCainiä kunnioitettiin laajalti
McCain, 81, menehtyi lauantaina aggressiiviseen aivokasvaimeen, glioblastoomaan, joka hänellä todettiin viime vuonna. Hän oli Yhdysvalloissa arvostettu poliitikko niin oman puolueensa kuin demokraattipuolueen jäsenten keskuudessa.
Yhdysvaltain entiset presidentit, mukaan lukien republikaani George W. Bush ja demokraatti Barack Obama, muistivat McCainiä kaunopuheisesti. Senaattorin toiveen mukaisesti Bush ja Obama pitävät muistopuheet hänen muistotilaisuudessaan lauantaina.
Yhdysvaltain ex-presidentti Barack Obama, joka voitti John McCainin vuoden 2008 presidentinvaaleissa, puhuu McCainin toiveesta tämän muistotilaisuudessa.
Myös muut poliitikot yhtyivät ylistämään McCainiä, joka joutui Vietnamin sodassa sotavangiksi runsaaksi viideksi vuodeksi. Kidutuksen vuoksi hän ei enää kyennyt nostamaan käsiään olkapäitään korkeammalle.
Sen sijaan Trump ja Valkoinen talo eivät osoittaneet vastaavaa kunnioitusta sotasankarina pidettyä McCainiä kohtaan.
Lauantaina Trump otti lyhyesti osaa McCainin perheen suruun Twitterissä.
- Syvimmät myötätuntoni ja kunnioitukseni senaattori John McCainin perheelle. Sydämemme ja rukouksemme ovat kanssanne, Trump tviittasi.
Verrattuna ex-presidenttien julkaisemiin lausuntoihin Trumpin tviittiä pidettiin riittämättömänä. Mediatietojen mukaan Valkoinen talo oli luonnostellut pidemmän lausunnon julkaistavaksi, mutta Trump esti sen.
Trump ei ole koskaan suhtautunut McCainiin suopeasti. Presidentinvaalikampanjansa aikana hän totesi, että McCain ei ole sotasankari.
- Hän ei ole sotasankari. Hän on sotasankari, koska hän jäi kiinni. Minä pidän ihmisistä, jotka eivät jää kiinni, Trump totesi heinäkuussa 2015.
Vastavuoroisesti McCain oli harvoja republikaanipuolueen jäseniä, joka uskalsi arvostella Trumpia ja asettua poikkiteloin tämän tielle.
McCain muun muassa antoi viimeisen äänen, jolla hän esti Trumpin ja republikaanien yrityksen murentaa Obamacare, eli Obaman hallituksen ajama terveydenhuoltouudistus. Näin McCain turvasi terveydenhuollon noin 20 miljoonalle amerikkalaiselle.
Valkoinen talo laski Yhdysvaltain lipun uudelleen puolitankoon lauantaina kuolleen senaattori John McCainin kunniaksi raskaan kritiikin jälkeen.
Re: USA:n presidentinvaalit 2016, Donald Trump ketju
Ei voi muuta sanoa kuin että hämmästyttää vasemmisto vetoisen median McCainin suitsutus.
Maailmasta näet tuli astetta parempi paikka sillä hetkellä kun noutaja kävi kylässä.
Maailmasta näet tuli astetta parempi paikka sillä hetkellä kun noutaja kävi kylässä.
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti
Re: USA:n presidentinvaalit 2016, Donald Trump ketju
Trump on keksinyt kirjoittaa googleen "trump news" ja räyhää twitterissä hakutuloksista. "Fake News, RIGGED & BAD!"
- John Kimble
- Michael Knight
- Viestit: 4121
- Liittynyt: La Helmi 03, 2018 4:19 pm
Re: USA:n presidentinvaalit 2016, Donald Trump ketju
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005807225.html
Trump vahvisti valtaansa republikaanien esivaaleissa – presidentin tukema ehdokas helppoon voittoon Floridassa
Republikaanien kuvernööriehdokkaaksi Floridassa pyrkinyt Ron DeSantis voitti vastaehdokkaansa selvin luvuin.
Julkaistu: 29.8. 5:29 , Päivitetty: 29.8. 11:57
Yhdysvallat Arizonassa kongressiin pyrkivät republikaanit kisasivat presidentin suosiosta.
Yhdysvalloissa äänestettiin tiistaina esivaaleissa Arizonan ja Floridan osavaltioissa, joiden kamppailut saivat marraskuun kiinnostavien välivaalien alla paljon huomiota. Floridassa seurattiin äänestystä puolueiden kuvernööriehdokkaista, ja republikaanien Ron DeSantisin helppo voitto vastustajastaan nähtiin tuoreeltaan myös voittona tätä julkisesti tukeneelle presidentti Donald Trumpille.
Ympäri maata Trumpin tukemat ehdokkaat ovat menestyneet republikaanien esivaaleissa, joka on nähty merkkinä puolueen ja sen kannattajien vahvasta tuesta presidentille ja tämän ajamalle politiikalle.
– Sillä oli valtava merkitys, sanoi Washington Postin haastattelema floridalainen republikaanikonsultti Mac Stipanovich Trumpin maanantaina Twitter-tilillään DeSantisille osoittamasta tuesta. Hänen mukaansa Trump käytännössä ratkaisi kisan viestillään.
Edustajainhuoneen jäsenenä toimiva DeSantis tunnetaan yhtenä Trumpin uskollisimmista tukijoista kongressissa, ja toi Trumpin ajamia asioita vahvasti esiin myös vaalikampanjassaan. Yhdessä tv-mainoksessa DeSantis kehotti leikki-ikäistä tytärtään rakentamaan muurin lelupalikoillaan.
Esivaalissa DeSantis peittosi osavaltion maataloudesta vastaavan valtuutetun Adam Putnamin parinkymmenen prosenttiyksikön erolla. Kuvernöörivaalissa vastaan asettuu demokraattien vasenta laitaa edustava Andrew Gillumin, joka olisi osavaltionsa ensimmäinen mustaihoinen kuvernööri.
Arizonassa ”pikku-Trumpit” vastakkain
Arizonan osavaltion esivaalia varjosti pitkäaikaisen senaattorin John McCainin kuolema viime viikolla. Aivosyöpään menehtynyt McCain oli viimeisiin hetkiinsä saakka yksi republikaanipuolueen kovasanaisimmista presidentti Trumpin ja tämän politiikan arvostelijoista. Myös toinen osavaltion senaattoreista, paikkansa syksyn vaaleissa jättävä Jeff Flake on kritisoinut julkisesti Trumpia.
Osavaltion republikaanien esivaalissa vastakkain olleet kärkiehdokkaat sen sijaan suorastaan kilpailivat sillä, kenen politiikka muistuttaa eniten Trumpia. Kisa käytiin kolmen ehdokkaan kesken, jossa valtavirtarepublikaanien suosikkina ja suurimpana voittajakandidaattina pidetty kongressiedustaja Martha McSally kovensi kampanjansa loppuvaiheessa kantojaan enemmän presidentin suuntaan.
Alustavien tulosten mukaan McSally korjasi lopulta voiton kisassa. Hän kohtaa varsinaisissa vaaleissa demokraattien ehdokkaan Kyrsten Sineman.
Arizonassa republikaanipuolueen senaattoriehdokkaaksi mielivä Martha McSally kovensi kampanjansa ainaka kantojaan Donald Trumpin suuntaan.
Arizonassa republikaanipuolueen senaattoriehdokkaaksi mielivä Martha McSally kovensi kampanjansa ainaka kantojaan Donald Trumpin suuntaan. (KUVA: STRINGER)
Vastassaan McSallylla oli osavaltion senaatissa aiemmin vaikuttanut Kelli Ward, joka on esitellyt tilaisuuksissaan aidonkokoista pahvi-Trumpia. Kolmas ehdokas, entinen sheriffi Joe Arpaio taas on rakentanut uransa maahanmuuton vastustamisella. Arpaio sai tuomion rodullista profilointia käsittelevässä oikeusjutussa, mutta Trump armahti hänet noustuaan presidentiksi.
– Koko kampanjaa on määritellyt halu näyttää, kukan on paras ja innokkain presidentin tukija, kuvaili kokenut arizonalainen republikaanistrategi Stan Barnes uutistoimisto Reutersille.
Marraskuussa käytävissä vaaleissa demokraatit pyrkivät palauttamaan puolueelleen enemmistön senaatissa ja edustajainhuoneessa. Voimakkaasti mielipiteitä jakavan Trumpin asialistan jakamisessa uskotaan oleva riskinsä republikaaneille, mutta toistaiseksi luotto presidentin suosioon näyttää pitävän.
Juttua päivitetty kello 11.55 McSallyn voitolla.
Johannes Kotkavirta

https://www.marmai.fi/uutiset/trump-hyo ... ea-6738537
29.8. 12:46
Trump hyökkäsi rajusti Googlea vastaan: "Mieletön ja autoritäärinen idea"
USA:n presidentti Donald Trumpin mukaan Google vääristelee häntä ja muita republikaanipoliitikkoja koskevia hakutuloksia. Teknologiajätti kiistää syytökset.
Presidentti Donald Trumpin ja median suhde on osoittautunut hänen kautensa aikana hyvin ongelmalliseksi. Trump on hyökännyt Twitterissä toistuvasti perinteisiä amerikkalaismedioita, kuten The New York Timesia ja CNN-uutiskanavaa, vastaan. Nyt Trumpin ja hänen hallintonsa hampaisiin on joutunut Google, uutisoi Washington Post.
Trump julkaisi Twitter-tilillään tiistaina twiittejä, joissa hän syytti Googlea häntä koskevien hakutulosten tahallisesta manipuloinnista.
Trumpin mukaan hakusanoilla #Trump News" löydettävät häntä itseään ja muita republikaanipuolueen poliitikkoja koskevat artikkelit ovat lähes yksinomaan negatiivisia. Hän viittasi kirjoituksessaan ahkerasti viljelemäänsä termiin "valeuutiset" (eng. fake news), joita levittävät hänen mukaansa nimenomaan NYT:n ja CNN:n kaltaiset mediat.
"Google-haun tulokset haulle 'Trump News' näyttävät ainoastaan valeuutismedian esille nostamat näkökulman ja raportit. Toisin sanoen, ne (hakutulokset) ovat peukaloituja", Trump kirjoittaa.
Hänen mukaansa konservatiivien ja republikaanien näkemykset eivät nouse hakutuloksissa esille käytännössä lainkaan. Trumpin mukaan asia on vakava ja siihen aiotaan puuttua.
Google on kiistänyt presidentin väitteet ja ilmoittanut, että sen hakutulokset eivät ole poliittisesti puolueellisia.
Presidentin neuvonantaja Larry Kudlow ilmoitti twiittien julkistamisen jälkeen, että Trumpin hallinto aikoo perehtyä asiaan ja pohtia, millä tavoin hallitus voisi mahdollisesti toteuttaa Googlen toimintaa koskevaa sääntelyä.
Juridiikan asiantuntijat ja teknologian asiantuntijat niin republikaanien kuin demokraattienkin puolelta arvioivat tuoreeltaan, että hakutuloksia koskeva hallinnon toteuttama säätely voisi olla Yhdysvaltain perustuslain ensimmäisen lisäyksen vastaista. Ensimmäisen lisäyksen mukaan kongressi ei voi säätää sananvapautta tai lehdistön vapautta rajoittavaa lakia.
Washington Postin mukaan 90 prosenttia kaikista verkkohauista tehdään Googlen kautta. Yhtiön kehittämä algoritmi ottaa hakutuloksia laskiessaan huomioon muun muassa käyttäjän selaushistorian sekä maantieteellisen sijainnin, joten samalla haulla saatavat tulokset saattavat näyttää eri käyttäjien kohdalla erilaisilta.
Aikaisempina vuosina Googlea on syytetty siitä, että se nostaisi omia tuotteitaan ja palveluitaan esille hakutuloksissa. Oikeusoppineet ovat tästä huolimatta linjanneet, että hakukonetulokset kuuluvat sananvapauden piiriin, sillä ne muistuttavat perinteisempiä tietolähteitä, kuten sanomalehtiä ja kirjoja.
"Asiassa ei ole mitään epäselvää. Tuomioistuimet ovat yhdenmukaisesti päättäneet, että hakutulokset kuuluvat sananvapauden piiriin", sanoo oikeustieteen professori Eric Goldman Santa Clara Universityn oikeustieteiden laitokselta.
Trumpin hallinnon vihjailut Googlean hakukonetuloksia koskevasta sääntelystä ovat herättäneet myös suorasanaisempia vastalauseita.
Demokraattien senaattori Brian Schatz Havaijin osavaltiosta lyttäsi Washington Postin mukaan aloitteen tuoreeltaan "mielettömänä ja autoritäärisenä".
"Se on perustuslain vastaista, mahdotonta toteuttaa ja epäeettistä ottaen huomioon kaiken sen, mitä maamme edustaa", Schatz totesi.
- John Kimble
- Michael Knight
- Viestit: 4121
- Liittynyt: La Helmi 03, 2018 4:19 pm
Re: USA:n presidentinvaalit 2016, Donald Trump ketju
Tässä onkin mielenkiintoinen kysymys. Mm. Facebook-mainoksia ym. syytetään vaalitulokseen vaikuttamisesta, mutta Googlen yksipuoliset, vasemmistomedioita suosivat hakutulokset ovat OK. Samalla logiikalla Googlen negatiiviset hakutulokset Trumpista pitäisivät olla myös vaalitulokseen vaikuttamista.
Mielenkiintoinen kaksoisstandardi taas jälleen kerran.
Mielenkiintoinen kaksoisstandardi taas jälleen kerran.
Radiopuhelin kirjoitti: Ma Heinä 30, 2012 2:01 pm Ulkomaalaisia ei tuomita heppoisimmilla perusteilla kuin suomalaisia. Korostuminen raiskaustilastoissa johtuu vain siitä että maahanmuuttajat yksinkertaisesti raiskaavat enemmän.
- John Kimble
- Michael Knight
- Viestit: 4121
- Liittynyt: La Helmi 03, 2018 4:19 pm
Re: USA:n presidentinvaalit 2016, Donald Trump ketju
CNN ja Cohenin asianajaja Lanny Davis jäivät nolosti kiinni valehtelusta Muellerin Trump tutkintaan liittyen: https://youtu.be/UW07vXFcFqw?t=880
Puhuvat päät CNN:llä väittävät, että Trump kritisoi Antifaa koska "hän on rasisti, sillä Antifan katsotaan olevan pääasiassa mustien (african-american) järjestö" https://youtu.be/rLbBbCgiJ9E
Kuka näitä oikein keksii, voiko enää tyhmempää väitettä olla?
Puhuvat päät CNN:llä väittävät, että Trump kritisoi Antifaa koska "hän on rasisti, sillä Antifan katsotaan olevan pääasiassa mustien (african-american) järjestö" https://youtu.be/rLbBbCgiJ9E
Kuka näitä oikein keksii, voiko enää tyhmempää väitettä olla?
Radiopuhelin kirjoitti: Ma Heinä 30, 2012 2:01 pm Ulkomaalaisia ei tuomita heppoisimmilla perusteilla kuin suomalaisia. Korostuminen raiskaustilastoissa johtuu vain siitä että maahanmuuttajat yksinkertaisesti raiskaavat enemmän.
Re: USA:n presidentinvaalit 2016, Donald Trump ketju
On hyvin, hyvin yksinkertaistettua sanoa, että Google suosisi "vasemmistomedioita". Googlen hakutulokset perustuvat algoritmeihin, joihin meillä ei ole pääsyä, joten yksityiskohdista on vaikea päästä selvyyteen, mutta selvää on, että Google tekee pääasiassa hakutuloksillaan ja algoritmeillaan hurjasti RAHAA. Yksityinen yritys saa kai esittää kuluttajille sellaista informaatiota kuin haluaa, eikö? On aika vasemmistolainen näkemys yritystoiminnasta, jos haluaa tätä suitsia. Googleahan ei ole pakko käyttää. Eikä sille voi mitään, että Trumpista on esillä paljon negatiivisia uutisia - hän on itse siihen syypää.John Kimble kirjoitti:Tässä onkin mielenkiintoinen kysymys. Mm. Facebook-mainoksia ym. syytetään vaalitulokseen vaikuttamisesta, mutta Googlen yksipuoliset, vasemmistomedioita suosivat hakutulokset ovat OK. Samalla logiikalla Googlen negatiiviset hakutulokset Trumpista pitäisivät olla myös vaalitulokseen vaikuttamista.
Mielenkiintoinen kaksoisstandardi taas jälleen kerran.
Kaksoisstandardeista puhuminen on vähän outoa, sillä eihän edes Trump väitä, että jokin valtio olisi trollauksineen pyrkinyt vaikuttamaan Googlen kautta leviävään informaatioon.
"I do not fear death. I had been dead for billions and billions of years before I was born, and had not suffered the slightest inconvenience from it." - Mark Twain
Re: USA:n presidentinvaalit 2016, Donald Trump ketju
Mistä tiedät varmasti että perustuvat algoritmeihin jos niihin ei ole pääsyä? Minä taas väitän että perustuvat alkorytmeihin, joskus ollaan enemmän, joskus vähemmän plenskassa.PaxCow kirjoitti:On hyvin, hyvin yksinkertaistettua sanoa, että Google suosisi "vasemmistomedioita". Googlen hakutulokset perustuvat algoritmeihin, joihin meillä ei ole pääsyä, joten yksityiskohdista on vaikea päästä selvyyteen, mutta selvää on, että Google tekee pääasiassa hakutuloksillaan ja algoritmeillaan hurjasti RAHAA. Yksityinen yritys saa kai esittää kuluttajille sellaista informaatiota kuin haluaa, eikö? On aika vasemmistolainen näkemys yritystoiminnasta, jos haluaa tätä suitsia. Googleahan ei ole pakko käyttää. Eikä sille voi mitään, että Trumpista on esillä paljon negatiivisia uutisia - hän on itse siihen syypää.John Kimble kirjoitti:Tässä onkin mielenkiintoinen kysymys. Mm. Facebook-mainoksia ym. syytetään vaalitulokseen vaikuttamisesta, mutta Googlen yksipuoliset, vasemmistomedioita suosivat hakutulokset ovat OK. Samalla logiikalla Googlen negatiiviset hakutulokset Trumpista pitäisivät olla myös vaalitulokseen vaikuttamista.
Mielenkiintoinen kaksoisstandardi taas jälleen kerran.
Kaksoisstandardeista puhuminen on vähän outoa, sillä eihän edes Trump väitä, että jokin valtio olisi trollauksineen pyrkinyt vaikuttamaan Googlen kautta leviävään informaatioon.
Anteeksi nimimerkkini, mutta en tiedä mihin päin sen pitäisi viitata?