Vanginvartija päästi kulttuuria rikastavat varkaat menemään

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.
MarokonLokka
Armas Tammelin
Viestit: 79
Liittynyt: Pe Loka 05, 2018 5:31 pm

Vanginvartija päästi kulttuuria rikastavat varkaat menemään

Viesti Kirjoittaja MarokonLokka »

Varkaat jäivät rysän päältä kiinni - vanginvartija Jouni juoksi perään ja pelasti poikansa pyörän: ”Haastoivat, että voidaan tapellakin”

Eilen klo 21:53

Jouni Vannisella ja hänen lapsellaan kävi perjantaina tuuri, kun he käräyttivät pyörävarkaat itse teossa. Mikkeliläinen isä kuitenkin harmittelee yleistyvää varkaustrendiä.

Mikkeliläinen Jouni harmittelee nykytrendiä, jossa varastetut pyörät hylätään esimerkiksi ojiin.

Perjantaina Mikkelissä autolla liikenteessä olleet Jouni Vanninen ja hänen poikansa säpsähtivät kesken matkan.

Pyörätiellä näkyi tuttu polkupyörä, mutta sitä kuljettaneet henkilöt eivät olleet lainkaan tuttuja.

Poika oli jättänyt pyörän aiemmin tien laitaan bussipysäkille, josta kaksi nuorta miestä olivat sen napanneet.

– He olivat ehtineet jonkin aikaa tulla pyörätietä pitkin. Kysyin pojalta, että eikö tuo ole sinun pyöräsi. Poika sanoi, että on, Vanninen kertasi hämmentävää tapahtumaa puhelimitse.

Jouni ei jäätynyt autonsa ratissa, vaan ryntäsi juosten kohti varkaita. Karjaisu toimi, pyörä putosi käsistä välittömästi.

Varkaat saapuivat kuitenkin itsevarmoina Jounin luo.

– Vähän siinä jo haastoivat, että jos en ole tyytyväinen, niin voidaan tapellakin. Siinä oli uhmakkuutta mukana, hän jatkoi.

Vanninen kuvaili varkaita noin 17-18-vuotiaiksi. Keskustelua jouduttiin hänen mukaansa käymään myös englanniksi, koska he eivät täysin ymmärtäneet suomea.

– Koetin siinä sitten heille sanoa, ettei tällainen varastaminen ole oikein.

Vanginvartijana työskentelevän Vannisen mukaan tilanne alkoi rauhoittua, ja pyörävorot vaikuttivat ymmärtäneen tehneensä väärin.

– En alkanut sitten soittaa poliiseja, ja tuskin he olisivat tulleetkaan. Ehkä se olisi ollut näpistys tai sen yritys, mutta tuskin se olisi johtanut mihinkään. Oli turha alkaa resursseja tuhlaamaan.

Miesten uhittelu ei saanut vanginvartijaa provosoitumaan.

– Minulla on kokemusta näistä tilanteista. Se riitti, että sain omaisuuden takaisin. Valtion puolesta koulutuksissa on kannustettu selvittämään tilanteita keskustelemalla.
Pyöriä löytyy milloin mistäkin

Pyörävarkaudet vaikuttavat Vannisen mukaan olevan yhä yleisempi ilmiö Mikkelissä.

Kuten perjantaisessakin tapauksessa oli luultavasti tarkoitus, pyörä napataan joksikin aikaa käyttöön ja hylätään sen jälkeen.

Näitä on ihan jatkuvasti täälläkin. Poikkeuksetta lähes joka yö katoilee pyöriä, ja niistä ilmoitellaan esimerkiksi puskaradiossa. Röyhkeää toimintaa, Vanninen hämmästeli.

Jos koko pyörää ei saada, varkaat ottavat siitä edes jotain matkaan.

– Lukituista varastoistakin on viety. Lisäksi niistä on purettu kalliimpia osia, kuten satuloita. Ilmeisesti niillä on sitten jonkinmoiset markkinat.

– Sitten on näitä niin sanottuja lainaajia. Pyörät hylätään, ja niitä löytyy milloin mistäkin joesta tai ojasta.

Aiheesta uutisoi ensimmäisenä MTV.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/9827ee ... 4_u0.shtml

Lisätty linkki
-NILS-
Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9984
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Vanginvartija päästi kulttuuria rikastavat varkaat menem

Viesti Kirjoittaja poikani »

Tuo väkivallalla uhkailuhan teki asiasta jo ryöstön. Kyse ei siis ole varkaudesta tai näpistyksestä.

On hienoa, että kulttuuri on muuttunut Suomessa tämän asian suhteen parin viime vuoden aikana; nyt uskalletaan jo kertoa epäkohdista julkisuudessa. Monet lehdetkin ovat tehneet U-käännöksen ja julkaisevat näitä artikkeleita.
????? ?? ??????.
MarokonLokka
Armas Tammelin
Viestit: 79
Liittynyt: Pe Loka 05, 2018 5:31 pm

Re: Vanginvartija päästi kulttuuria rikastavat varkaat menem

Viesti Kirjoittaja MarokonLokka »

poikani kirjoitti:Tuo väkivallalla uhkailuhan teki asiasta jo ryöstön. Kyse ei siis ole varkaudesta tai näpistyksestä.

On hienoa, että kulttuuri on muuttunut Suomessa tämän asian suhteen parin viime vuoden aikana; nyt uskalletaan jo kertoa epäkohdista julkisuudessa. Monet lehdetkin ovat tehneet U-käännöksen ja julkaisevat näitä artikkeleita.
Jep, jos näyttää nyrkkiä linja-autossa pääsee ilmaiseksi. Vanginvartija päästää rikolliset menemään. Niin se vaan maailma muuttuu..
Vastaa Viestiin