Pennasen toverit vastustivat raiskarin palautusta lennolla

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.
MarokonLokka
Armas Tammelin
Viestit: 79
Liittynyt: Pe Loka 05, 2018 5:31 pm

Pennasen toverit vastustivat raiskarin palautusta lennolla

Viesti Kirjoittaja MarokonLokka »

Lehti: Matkustajat kapinoivat pakkopalautusta vastaan lentokoneessa Britanniassa – palautettava paljastui joukkoraiskaajaksi

Tänään klo 16:26

Daily Mail kertoo, että kapinoivat matkustajat onnistuivat estämään 16-vuotiaan tytön joukkoraiskauksesta tuomitun Yaqub Ahmedin palautuksen Somaliaan.

Matkustajat nousivat Britanniassa vastustamaan pakkopalautusta Turkish Airlinesin lennolla. Kuvituskuva. EPA

Brittimedia Daily Mail on julkaissut videon, jossa matkustajat estävät palautuksen Turkish Airlinesin lennolta tiistaina. Matkustajan kuvaamalla videolla näkyy, kuinka Britanniasta Somaliaan palautettava mies on saattajiensa ympäröimänä.

Palautettavan huudon lisäksi videolla kuuluu matkustajien meteli. Yksi sanoo muun muassa, että mies on erotettu perheestään. Toinen sanoo, että mies tapetaan varmasti. Kolmas kyselee muilta matkustajilta, onko heillä itsellään lapsia.

Lopulta saattajat taluttavat miehen pois lentokoneesta. Matkustajat alkavat taputtaa ja hurrata.

– Olet vapaa mies, yksi matkustaja huutaa.

Daily Mailin mukaan palautettava oli 29-vuotias Yaqub Ahmed. Hän oli saanut yhdeksän vuoden vankeustuomion 16-vuotiaan tytön joukkoraiskauksesta. Teko tapahtui elokuussa 2007. Tyttö oli viettämässä iltaa ystäviensä kanssa, kun Ahmed ja kolme muuta houkuttelivat tytön asuntoon ja raiskasivat hänet julmasti.

Ahmed istui tuomiostaan hieman yli neljä vuotta. Britannian sisäministeriö päätti kuitenkin karkottaa hänet maasta julman seksuaalirikoksen vuoksi. Lisäksi yksi hänen rikostovereistaan lähti tiettävästi Syyriaan sotimaan äärijärjestö Isisin riveihin.

Vastaava tapaus myös Suomessa

Kun Ahmedin taustat paljastuivat, se nostatti Britanniassa raivoa sosiaalisessa mediassa. Daily Mailin mukaan yksi on esimerkiksi kirjoittanut, että kaikki palautusta vastustaneet olisi pitänyt poistaa koneesta ja pidättää.

Daily Maililla ei ole tietoja siitä, milloin Ahmed palautetaan. Lehden mukaan se voi viedä kuitenkin kuukausia ja Ahmedin asianajaja saattaa yrittää estää karkotuksen.

Kyseessä ei ole ensimmäinen tapaus, kun matkustajat osoittavat lentokoneessa mieltään pakkopalautusta vastaan. Ruotsalainen Elin Ersson sai kansainvälistä huomiota, kun hän julkaisi itse kuvaamansa videon, jossa hän kapinoi afganistanilaisen turvapaikanhakijan palautusta vastaan. Kone oli matkalla Göteborgista Istanbuliin.

Myös Suomessa oli vastaavanlainen tapaus. Vihreiden lainsäädäntösihteeri Aino Pennanen yritti estää heinäkuussa palautuksen. Monet varsinkin Pennasen omassa puolueessa puolustivat hänen tottelemattomuuttaan, mutta hän sai osakseen ankaraa kritiikkiä. Pennanen ei tiennyt, oliko kyseessä turvapaikanhakija vai esimerkiksi rikollinen.

Esimerkiksi Virgin Airlines on kieltäytynyt avustamasta pakkopalautuksia aktivistien vastustuksen vuoksi. Finnair ilmoitti pian Pennasen kohun jälkeen, että yhtiö tekee yhteistyötä viranomaisten kanssa. Finnairilla ei ole riittäviä tietoja tai osaamista arvioida palautusten perusteita.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/120 ... 5696e7e3ce

15.10.2018 klo 16:26
Paikalla
Gurney
Jessica Fletcher
Viestit: 3207
Liittynyt: Ti Huhti 02, 2013 9:37 am

Re: Pennasen toverit vastustivat raiskarin palautusta lennol

Viesti Kirjoittaja Gurney »

Loistava esimerkki siitä, millaisessa kuplassa äärisuvakit elävät.

Ja eivät osaa edes hävetä. Puolustavat jokaista matua tietämättä edes faktoja. Mut kun se tarvii suojelua kun on pakolainen. Ristus.
Jos tosiasiat näyttävät olevan keskenään ristiriidassa, se tarkoittaa sitä, että joku niistä ei ole tosiasia
Väkivallantarkastaja
Roger Murtaugh
Viestit: 899
Liittynyt: Ke Kesä 20, 2018 12:28 pm

Re: Pennasen toverit vastustivat raiskarin palautusta lennol

Viesti Kirjoittaja Väkivallantarkastaja »

Olispa mielenkiintoista tietää, mitkä olivat taustat siinä tapauksessa josta Aino sekosi.
Marttyyrikohtaloni on verrattain mitätön. En viitsi uhriutua.
Silli
Axel Foley
Viestit: 2178
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: Pennasen toverit vastustivat raiskarin palautusta lennol

Viesti Kirjoittaja Silli »

Gurney kirjoitti:Loistava esimerkki siitä, millaisessa kuplassa äärisuvakit elävät.

Ja eivät osaa edes hävetä. Puolustavat jokaista matua tietämättä edes faktoja. Mut kun se tarvii suojelua kun on pakolainen. Ristus.
Väärin. He eivät elä kuplassa, vaan he ovat erittäin taitavasti organisoidun ääriliikkeen kannattajia, jotka tasan tarkkaan tietävät, mitä tekevät. Pian Pihtiputaan mummotkin tietävät, mistä on kyse ja mihin nämä ainopennaset, toukoaallot ja erittäin monet muut kuuluvat.

Siitä olen samaa mieltä kanssasi, että he eivät näytä osaavan hävetä.
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli
Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9984
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Pennasen toverit vastustivat raiskarin palautusta lennol

Viesti Kirjoittaja poikani »

Olisi tarkoituksenmukaista ja aivan ihanaa, jos nämä nykypäivän nightingalet ja jeesukset ommeltaisiin ihostaan kiinni henkilöihin, joiden puolesta he muun kansan turvallisuudesta vähääkään tinkimättä uhrautuvat, ihan vain lemmikki-ihmisen tulevaisuutta ajatellen. Silloin kukin vapaustaistelija ja sponsoroimansa hädänalainen saisivat kohtalokseen yhteisen elämänpolun. Lusikka-asennossa elämänsä loppuun asti, visvat ja hiet jakaen.

Aiheesta voisi myös tehdä musikaalin.
????? ?? ??????.
Avatar
PiikkiSika
Adrian Monk
Viestit: 2808
Liittynyt: To Tammi 14, 2016 10:52 pm

Re: Pennasen toverit vastustivat raiskarin palautusta lennol

Viesti Kirjoittaja PiikkiSika »

No jaa?
Taas on kauhistelijat ja uhistelijat tohkeissaan - rauhoittukaa, sillä kyse on vain teidän ymmärtämättömyydestä muita, vieraita kulttuureita ja ennen kaikkea heidän puolustajinaan kohtaan. Ei mene montakaan vuotta, kunnes tälläinen toiminta on varmasti enemmistön ymmärrettävissä, ja tällainen kauhistelu vain muisto muinaisuudesta :mrgreen:
! ! ! Eläköön EU-direktiivit ja kansan syväkyykky ! ! !
ReissuLasse
Jessica Fletcher
Viestit: 3214
Liittynyt: To Touko 07, 2015 6:47 pm

Re: Pennasen toverit vastustivat raiskarin palautusta lennol

Viesti Kirjoittaja ReissuLasse »

Koskahan noita aletaan toteutetaan niin ettei kuskata tavallisilla lennoilla tai ainakaan näkyvästi samassa matkustamossa. Eihän vankejakaan kuskata VR:llä muiden matkustajien seassa?
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11797
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Pennasen toverit vastustivat raiskarin palautusta lennol

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Lento näyttäisi olevan noin puolillaan ja itsekin ählyt alkavat öyhöttämään ensiksi seisoen kuin tatti kädet rinnassa vapautusta huutaen, sitten mukaan lähtee joitakin nuoria englantilaisia (osa heistä tyytyy katsomaan ymmärtäväisesti penkiltään). Vanhempi ählytaustaherrasmies käy kertomassa poliisille, että hän tietää palautettavan kohtalon eli:"he's gonna die [näyttäen samalla kurkunleikkauselettä, mikä lähtee sekin kotoisasti kuin Ronaldolta rankkari].
Pian kuuleekin jo kaltoinkohdellun Ahmedin kommunikoivan taustalla parhaan kykynsä mukaan, kun video hieman etenee.

Ahmed oli tuskin ensimmäinen, kun nämä nuoret muslimitaistelijat olivat päässeet yhteisymmärrykseen raiskausjärjestyksestä. Mutta joo, selkeät on somalikansan tunnuspiirteet "miehessä".

Linkki videoon ja juttuun: https://www.dailymail.co.uk/news/articl ... apist.html
Liitteet
Osan matkustajista hurratessa:
Osan matkustajista hurratessa:
Ahmed pääsee pois koneesta kirkumasta.jpg (45.55 KiB) Katsottu 6272 kertaa
Yaqub Ahmed, somalialainen joukkoraiskaaja.jpg
Yaqub Ahmed, somalialainen joukkoraiskaaja.jpg (44.63 KiB) Katsottu 6272 kertaa
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
Ihraponnari
Frank Drebin
Viestit: 398
Liittynyt: Pe Syys 21, 2007 8:09 pm

Re: Pennasen toverit vastustivat raiskarin palautusta lennol

Viesti Kirjoittaja Ihraponnari »

Allahu akbar!!!
originalnightstalker
Martin Beck
Viestit: 769
Liittynyt: Ke Huhti 25, 2018 7:10 pm

Re: Pennasen toverit vastustivat raiskarin palautusta lennol

Viesti Kirjoittaja originalnightstalker »

Mistäköhä nuo päättelee että tuo mutiainen kuolee kotimaasaaan ja jos o raiskari ni mulle se o kyllä iha sama vaikka kuoliski. Harmi että nuita ei voi karkottaa to raiskari mukana. Tuosta lennon keskeyttämisestä pitäs kyl antaa ihan kunnon tuomiota. En nyt mitää 5 vuotta meinaa mutta edes vuosi
Avatar
John Kimble
Michael Knight
Viestit: 4121
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 4:19 pm

Re: Pennasen toverit vastustivat raiskarin palautusta lennol

Viesti Kirjoittaja John Kimble »

Somalia on turvallinen maa palata ruskealle joukkoraiskaajalle joten en ymmärrä tätä protestointia ja vääristelyä muka kuolemanuhasta. Kotimaassaan hän voi vaikka liittyä Al-Shabaab puolueeseen ja kaikki on taas hyvin.
Radiopuhelin kirjoitti: Ma Heinä 30, 2012 2:01 pm Ulkomaalaisia ei tuomita heppoisimmilla perusteilla kuin suomalaisia. Korostuminen raiskaustilastoissa johtuu vain siitä että maahanmuuttajat yksinkertaisesti raiskaavat enemmän.
Väkivallantarkastaja
Roger Murtaugh
Viestit: 899
Liittynyt: Ke Kesä 20, 2018 12:28 pm

Re: Pennasen toverit vastustivat raiskarin palautusta lennol

Viesti Kirjoittaja Väkivallantarkastaja »

ReissuLasse kirjoitti:Koskahan noita aletaan toteutetaan niin ettei kuskata tavallisilla lennoilla tai ainakaan näkyvästi samassa matkustamossa. Eihän vankejakaan kuskata VR:llä muiden matkustajien seassa?
Suurin osa poistettavista lähtee riehumatta ja ilman saattajaa koneessa, jolloin muut matkustajat eivät edes tiedä, että kyydissä on palautuslentolainen. Hankalien kanssa pistetään poliisi tai kaksi mukaan saattamaan, mutta yksittäisen tai edes parin henkilön palauttaminen muuten tyhjällä koneella tulee sen verran kalliiksi, ettei poliisi siihen helposti halua lähteä. EU:n johdolla on organisoitu "palautuslentoja", joihin kerätään useammasta EU maasta kone täyteen palautettavia, jotta saadaan kustannuksia pienemmäksi. Mutta aina ei vain niiden aikataulut täsmää ja joudutaan palauttamaan saatettuna matkustajalennolla, ettei tartte pitää palautettavaa maassa yhtään pidempään.
Marttyyrikohtaloni on verrattain mitätön. En viitsi uhriutua.
ReissuLasse
Jessica Fletcher
Viestit: 3214
Liittynyt: To Touko 07, 2015 6:47 pm

Re: Pennasen toverit vastustivat raiskarin palautusta lennol

Viesti Kirjoittaja ReissuLasse »

Selvää että siinä taustalla on kustannukset, mutta siitä huolimatta homman hoitaminen niin että ulkopuolisilla on mahdollisuus vaikuttaa toimiin ei ole järkevää.
Kai jossain on tilastoa montako palautetaan EU:n alueelta vuodessa sitten jos tuon massan organisoisi yhdessä muiden maiden kanssa.
Voi vaan kysyä että onko suunnattomasta inhimillisyydestä aina hyötyä, helppo olisi vain "kadottaa" karkotettavat ei niiden perään kovin paljon tulisi kyselyjä.
Väkivallantarkastaja
Roger Murtaugh
Viestit: 899
Liittynyt: Ke Kesä 20, 2018 12:28 pm

Re: Pennasen toverit vastustivat raiskarin palautusta lennol

Viesti Kirjoittaja Väkivallantarkastaja »

ReissuLasse kirjoitti:Voi vaan kysyä että onko suunnattomasta inhimillisyydestä aina hyötyä, helppo olisi vain "kadottaa" karkotettavat ei niiden perään kovin paljon tulisi kyselyjä.
Sehän natsahti nopeasti. :roll:
Marttyyrikohtaloni on verrattain mitätön. En viitsi uhriutua.
Paikalla
Gurney
Jessica Fletcher
Viestit: 3207
Liittynyt: Ti Huhti 02, 2013 9:37 am

Re: Pennasen toverit vastustivat raiskarin palautusta lennol

Viesti Kirjoittaja Gurney »

Väkivallantarkastaja kirjoitti:
ReissuLasse kirjoitti:Koskahan noita aletaan toteutetaan niin ettei kuskata tavallisilla lennoilla tai ainakaan näkyvästi samassa matkustamossa. Eihän vankejakaan kuskata VR:llä muiden matkustajien seassa?
Suurin osa poistettavista lähtee riehumatta ja ilman saattajaa koneessa, jolloin muut matkustajat eivät edes tiedä, että kyydissä on palautuslentolainen. Hankalien kanssa pistetään poliisi tai kaksi mukaan saattamaan, mutta yksittäisen tai edes parin henkilön palauttaminen muuten tyhjällä koneella tulee sen verran kalliiksi, ettei poliisi siihen helposti halua lähteä. EU:n johdolla on organisoitu "palautuslentoja", joihin kerätään useammasta EU maasta kone täyteen palautettavia, jotta saadaan kustannuksia pienemmäksi. Mutta aina ei vain niiden aikataulut täsmää ja joudutaan palauttamaan saatettuna matkustajalennolla, ettei tartte pitää palautettavaa maassa yhtään pidempään.
Myös Suomella on omia palautuslentoja säännöllisin väliajoin. Kaikki eivät vain mahdu niihin. Kun 75% saa kieltävän päätöksen ja kukaan ei halua lähteä niin ei tarvitse paljon laskea poistettavan kuonan määrää.

Palautuslentoja on Oulusta paljon, siksi säilöönottokeskus perustettiin sinne. Maailma on kuulkaas paljon muuttunut sitte vuoden 2015. Kaikki eivät vain huomaa sitä, kun kiihkosuvakit ovat niin ahtaalla mielipiteineen.
Jos tosiasiat näyttävät olevan keskenään ristiriidassa, se tarkoittaa sitä, että joku niistä ei ole tosiasia
Vastaa Viestiin