Näin on ja kuten eräs Obamakin totesi:Marokon Kauhu kirjoitti:Lihava täti on tältä erää laulanut, ja kulttuurimarxismia vastaan on saatu valtava voitto.

Näin on ja kuten eräs Obamakin totesi:Marokon Kauhu kirjoitti:Lihava täti on tältä erää laulanut, ja kulttuurimarxismia vastaan on saatu valtava voitto.

Radiopuhelin kirjoitti: Ma Heinä 30, 2012 2:01 pm Ulkomaalaisia ei tuomita heppoisimmilla perusteilla kuin suomalaisia. Korostuminen raiskaustilastoissa johtuu vain siitä että maahanmuuttajat yksinkertaisesti raiskaavat enemmän.
Totta haastat,todellakaan mitään merkittävää ei viimeaikoina ole tapahtunut. Luvattu on ja tullaan vielä jatkossa näkemään. Demokraatit jo suvereenisti käänsivät "ryssiin" menneen seksuaaliahdistelija juonensa alkoholismiin ja toivovat saavansa tahtonsa läpi.Marokon kauhu kirjoitti:
Itse olen pitäytynyt tästä trollisodasta sivussa vähän aikaa, koska oikeastaan mitään todellisuudessa merkittävää ei ennen eilistä ole vähään aikaan tapahtunut.
Radiopuhelin kirjoitti: Ma Heinä 30, 2012 2:01 pm Ulkomaalaisia ei tuomita heppoisimmilla perusteilla kuin suomalaisia. Korostuminen raiskaustilastoissa johtuu vain siitä että maahanmuuttajat yksinkertaisesti raiskaavat enemmän.
Yhdysvaltalaistuomari on hylännyt aikuisviihdetähti Stormy Danielsin presidentti Donald Trumpia vastaan nostaman kunnianloukkauskanteen, kertoo uutistoimisto Reuters.
Tuomari S. James Otero määräsi Danielsin maksamaan Trumpin asianajajakulut. Hänen mukaansa presidentin viime keväänä julkaisema twiitti, josta Daniels suivaantui, kuului sananvapauden piiriin.
– Tuomioistuin on samaa mieltä herra Trumpin perustelujen kanssa, koska kyseessä oleva twiitti on ”retorista liioittelua”, joka liittyy normaalisti politiikkaan ja julkiseen keskusteluun Yhdysvalloissa. Perustuslain ensimmäinen lisäys suojelee tämän tyyppistä retorista lausuntoa, Otero sanoo.
Daniels, oikealta nimeltään Stephanie Clifford, haastoi Trumpin New Yorkissa oikeuteen kunnianloukkauksesta. Nainen oli sitä ennen julkaissut asianajajansa Michael Avenattin kanssa piirroskuvan miehestä, jonka uhkaamaksi hän väittää joutuneensa vuonna 2011 Las Vegasissa.
– Luonnospiirros vuosia myöhemmin miehestä, jota ei ole olemassa, Trump kirjoitti Twitterissä ja kuvaili koko juttua ”täydeksi vedätykseksi”.
Trumpin asianajajan Charles Harderin mukaan Trumpin asianajajakulujen suuruus selviää myöhemmin.
Avenatti sanoo, että Daniels aikoo valittaa ratkaisusta.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005875949.htmlNYT: Kiina ja Venäjä salakuuntelevat Trumpin henkilökohtaisia puheluita
Julkaistu: 25.10. 1:59
YHDYSVALLAT Lehden tietojen mukaan presidentti käyttää myös henkilökohtaista iPhoneaan.
Kiinalaiset ja venäläiset vakoojat salakuuntelevat Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin henkilökohtaisella matkapuhelimella soittamia puheluita, kertoo New York Times.
Lehden haastattelemien amerikkalaisvirkamiesten mukaan Trump käyttää henkilökohtaista iPhoneaan vanhoille ystävilleen ja tuttavilleen soittamiseen. Yhdysvaltalaiset tiedustelupalvelut ovat saaneet selville, että Kiina ja Venäjä salakuuntelevat näitä puheluita.
Etenkin Kiina hyödyntää puheluita oppiakseen, millaiset argumentit Trumpiin tehoavat ja keiden neuvoihin hän luottaa. Kiinalla onkin New York Timesin mukaan käynnissä hienostunut operaatio, jossa se hyödyntää Trumpin liikemiesystäviä, joilla on bisneskontakteja Kiinassa.
Kiinalaiset pyrkivät syöttämään kiinalaisliikemiesten kautta näille Trumpin ystäville Kiinan hallituksen näkemyksiä, joita nämä puolestaan huomaamattaan esittävät Trumpille.
Erään virkamiehen mukaan kiinalaiset pyrkivät muun muassa siihen, että Trumpin ystävät neuvoisivat häntä tapaamaan Kiinan presidenttiä Xi Jinpingiä mahdollisimman usein, koska Trumpin kohdalla kahdenkeskiset tapaamiset tuottavat yleensä paremmin tuloksia kuin alemman tason yhteydenpito.
Presidentillä on kolme matkapuhelinta
Trump soittaa viralliset puhelunsa Valkoisen talon lankapuhelimen suojatulla linjalla. Hän ei kuitenkaan ole suostunut luopumaan matkapuhelimistaan.
Presidentillä on kaksi "virallista" iPhonea, joista toisella hän käyttää Twitteriä ja muita sovelluksia ja toisella hän voi soittaa. Hän on säilyttänyt myös henkilökohtaisen puhelimensa, jossa hänellä on kaikki vanhat yhteystietonsa.
Avustajat voivatkin kertomansa mukaan vain toivoa, ettei hän paljasta henkilökohtaisissa puheluissaan salaisia tietoja. Tätä riskiä tosin vähentää se, että Trump ei perehdy kovin syvällisesti esimerkiksi tiedusteluraportteihin.
Trumpin huoleton suhtautuminen viestintänsä suojaamiseen on siinä mielessä erikoista, että vuoden 2016 presidentinvaalikampanjan aikana hän ryöpytti toistuvasti vastaehdokastaan Hillary Clintonia siitä, että tämä oli käyttänyt suojaamatonta, henkilökohtaista sähköpostiosoitetta toimiessaan ulkoministerinä.
STT
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005875966.htmlTrump jatkoi median ryöpyttämistä pommipakettikohun keskellä
Julkaistu: 25.10. 4:21
YHDYSVALLAT Presidentin mukaan medialla on oma vastuunsa.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on jälleen kritisoinut rajusti mediaa.
Trump ryöpytti tiedotusvälineitä kampanjatilaisuudessa Wisconsinissa samana päivänä, jolloin Yhdysvaltoja kuohuttivat muun muassa Barack Obamalle, Hillary Clintonille ja uutiskanava CNN:lle lähetetyt pommipaketit.
Trump kommentoi tapausta ensin varsin presidentilliseen sävyyn, kehottaen poliitikkoja sivistyneeseen retoriikkaan.
– Meidän ei pitäisi ympäröidä ihmisiä julkisilla paikoilla väkijoukon voimin eikä tuhota julkista omaisuutta. Meillä on yksi tapa selvittää erimielisyytemme: rauhanomaisesti äänestyskopissa, Trump sanoi kannattajilleen Mosineessa ja kävi sitten median kimppuun.
Trump puhui jakautuneiden yhdysvaltalaisten yhdistämisestä ja sanoi, että medialla on vastuunsa yhteiskunnallisen keskustelun pitämisessä sivistyneenä.
– Heidän täytyy lopettaa jatkuva vihamielisyytensä ja negatiivisuutensa ja usein valheelliset hyökkäykset ja uutiset, Trump latasi.
– Heidän täytyy tehdä niin. Heidän täytyy lopettaa.
Aiemmin tänään CNN:n toimitusjohtaja Jeff Zucker kritisoi Trumpia ja Valkoisen talon lehdistösihteeriä Sarah Huckabee Sandersia siitä, etteivät he ymmärrä, miten vakava asia jatkuvat mediaan kohdistuvat hyökkäykset ovat. Trumpia on aiemminkin syytetty vihan lietsomisesta mediaa kohtaan, kun hän kehui toimittajan kimppuun hyökänneen kongressiedustajan toimintaa.
Tiedossa ei vielä ole, kuka lähetti pommipaketit CNN:lle ja monille johtaville demokraateille. Kohteet viittaavat kuitenkin siihen, että pakettien takana saattaa olla Trumpin kannattaja.
Trumpin hallintoa tarkasti seuraava CNN on ollut jatkuvasti presidentin hampaissa ja kanavan toimittajat ovat saaneet toistuvasti vihamielisen vastaanoton Trumpin kampanjatilaisuuksissa.
STT - AFP
Ja Twitterissä Trump taas haukkuu mediaa ja syyttää poliittisen ilmapiirin huononemisesta:Donald Trump haukkui baseballvalmentajan, kun hänen olisi pitänyt tehdä jotain aivan muuta
Yhdysvaltojen presidentti katsoi tarpeelliseksi kommentoida baseballia Pittsburghin joukkomurhan jälkeen.
Donald Trumpilla oli mielipiteitä baseballvalmentajan toimintaan liittyen.
Julkaistu: 28.10. 17:00
Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on tunnetusti innokas Twitterin käyttäjä, ja yhtä hyvin tiedossa on se, että mies ei tunnu juurikaan harkitsevan, mitä twiittailee ja milloin.
Viimeisin esimerkki saatiin varhain sunnuntaiaamuna Suomen aikaa, kun Trumpin hampaisiin joutui baseballjoukkue Los Angeles Dodgersin päävalmentaja Dave Roberts.
Dave Robertsin (2. oik.) syöttäjävalinnat saivat Donald Trumpilta kritiikkiä.
Dodgers johti MLB-sarjan finaalisarjan World Seriesin neljättä ottelua Boston Red Soxia vastaan seitsemännessä vuoroparissa lukemin 4–0, kun Roberts vaihtoi syöttäjää. Lopulta Boston nousi 9–6-voittoon ja siirtyi finaalisarjassa 3–1-johtoon ja voiton päähän mestaruudesta.
”Katson Dodgers/Red Sox finaalia. On ihmeellistä, kuinka valmentaja ottaa pois syöttäjän, joka on rento ja dominoiva seitsemän vuoroparin ajan ja tuo tilalle hermostuneita paikkaajia, jotka saavat kunnon ryöpytyksen. Neljän juoksun johto on mennyttä. Valmentajat tekevät tätä koko ajan, iso virhe”, Trump kirjoitti.
Roberts otti tiedon Trumpin kommenteista vastaan tyynesti.
”Mukavaa, että hän katsoi peliä. En tiedä, kuinka monta Dodgersin peliä hän on nähnyt. Tuo oli vain yhden miehen mielipide”, Roberts kommentoi USA Todayn mukaan.
Vaikka Robertsin kohtalokkaaksi osoittautunut päätös kirvoitti laajalti kritiikkiä, sai Trump aimo annoksen arvostelua osakseen oman twiittinsä ajankohdasta. Aiemmin lauantaina Pittsburghissa Tree of Life -synagogassa tapahtuneessa ampumisessa kuoli 11 ja haavoittui 6 ihmistä.
Uhrit ovat 54–97-vuotiaita. Loukkaantuneista neljä on poliiseja. Loukkaantuneista neljästä poliisista kolmen vammat johtuivat ampumisesta. Kuolleiden joukossa ei ole lapsia.
Trump twiittasi aiemmin myös joukkomurhaan liittyen.
”Koko Yhdysvallat suree yhdysvaltalaisten juutalaisten massamurhaa. Rukoilemme uhrien ja heidän omaistensa puolesta. Tämä antisemitistinen hyökkäys on hyökkäys ihmisyyttä vastaan. Meidän täytyy olla yhtenäisiä voittaaksemme vihan”, Trump kirjoitti.
Baseballottelun kommentoiminen osoitti kuitenkin Trumpin tavaramerkiksi muodostunutta tilannetajun puutetta. Myös Trumpin tapa alleviivata muiden virheitä ja jättää omansa huomioimatta näyttää jatkuvan.
On vaikea kuvitella, että kovin monen maan johtaja olisi viettänyt iltansa tv-urheilun parissa sen jälkeen, kun yksi vähemmistöryhmä on joutunut kyseisen maan historian kenties pahimman hyökkäyksen kohteeksi.
Vastaavanlaisten iskujen estämiseen keskittyvien toimien suunnittelu olisi tuntunut huomattavasti tärkeämmältä ajanvietteeltä.
”On World Seriesin katsominen todella paras tapa käyttää aikaasi? Luuletko, että tämä tuo yhtään lohtua niille, jotka menettivät omaisiaan tänään?”
”Tänä traagisena päivänä presidentti Donald Trump tunsi tarvetta twiitata baseballista.”
Kriittisiä kommentteja kerääntyi melkoisesti. Osa ehdotti Trumpille siirtymistä baseballin pariin ja jättämään presidentin viran kenelle tahansa toiselle.
Trumpin edellinen twiittihän ei aiheuta muuta kuin ilmapiirin parantumista (sarkasmia):The Fake News is doing everything in their power to blame Republicans, Conservatives and me for the division and hatred that has been going on for so long in our Country. Actually, it is their Fake & Dishonest reporting which is causing problems far greater than they understand!
Just watched Wacky Tom Steyer, who I have not seen in action before, be interviewed by @jaketapper. He comes off as a crazed & stumbling lunatic who should be running out of money pretty soon. As bad as their field is, if he is running for President, the Dems will eat him alive!
Radiopuhelin kirjoitti: Ma Heinä 30, 2012 2:01 pm Ulkomaalaisia ei tuomita heppoisimmilla perusteilla kuin suomalaisia. Korostuminen raiskaustilastoissa johtuu vain siitä että maahanmuuttajat yksinkertaisesti raiskaavat enemmän.
Trumpin puheet 15 000 sotilaan lähettämisestä Meksikon rajalle hämmästyttävät Pentagonissa – ”Ei linjassa suunnitelmiemme kanssa”
Operaatiota johtava yhdysvaltalainen kenraaliluutnantti ei tiedä, mistä Trumpin ilmoittama luku on peräisin.
Meksikon ja Yhdysvaltojen raja31.10.2018 klo 23:37päivitetty 31.10.2018 klo 23:38
Presidentti Donald Trumpin puheet siitä, että Yhdysvallat voi lähettää jopa 15 000 sotilasta Meksikon rajalle, hämmästyttävät puolustusministeriö Pentagonissa.
Operaatiota johtava kenraaliluutnantti Terrence O'Shaughnessy kertoo uutistoimisto AP:lle, ettei tiedä, mistä presidentti puhuu.
– En rehellisesti sanottuna tiedä, mistä se (luku) on peräisin. Se ei ole linjassa tekemiemme suunnitelmien kanssa, sanoo O'Shaughnessy.
Pentagon ilmoitti maanantaina, että se lähettää 5 239 sotilasta avustamaan rajaviranomaisia Teksasin ja Meksikon väliselle raja-alueelle.
Trump on ottanut siirtolaiskaravaanin keskeiseksi vaaliteemakseen ensi viikon kongressivaaleihin. Keskiviikkona hän kuvaili siirtolaisjoukkoa "vaaralliseksi ihmisryhmäksi, jota ei päästetä maahan".
Presidentti on myös toistuvasti kuvaillut tilannetta "hyökkäykseksi Yhdysvaltoihin”.
Mikäli Trump todella lähettää 15 000 sotilasta Meksikon-vastaiselle rajalle, on kyseessä yhtä suuri sotilaallinen panostus kuin mitä Yhdysvalloilla on Afganistanin sodassa.
Edelleen täytyy kysyä kuinka nuo tuomiot liittyivät Trumppiin taikka siihen mitä Manafort laitettiin alunperin tutkimaan elikkä Venäjän sotkeentumista viimevaaleihin.(onhan sitä vahvaa näyttöä saatu että Venäjältä käsin on internet meemejä lähetetty sosiaaliseen mediaan)Tackleberry kirjoitti:Paul Manafort ja kumppanit on varmaan eri mieltä, että onko "tutkittu ja hutkittu täysin turhaan".
Mut joo, witch hunt!