Saksa: Iäkkään taiteilijapariskunnan kaksoisitsemurha

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
Silli
Axel Foley
Viestit: 2178
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Saksa: Iäkkään taiteilijapariskunnan kaksoisitsemurha

Viesti Kirjoittaja Silli »

Tässä tapauksessa ei ilmeisesti ole kyse rikoksesta, vaan pariskunnan yhteisestä päätöksestä toteuttamasta kaksoisitsemurhasta. Halusin kuitenkin tehdä tapauksesta aloituksen minfoon, koska parhaillaan keskustellaan mm. Kemin laajennetusta tsemurhasta (tapahtui lokakuussa 2018) , missä ilmeisesti mies surmasi ensin vaimonsa ja sen jälkeen itsensä.

Kaksois- ja joukkoitsemurhia varmasti tapahtuu. Kuuluisin sellainen on varmasti Adolf Hitlerin ja Joseph Goebbelsin puolisoidensa kanssa toteuttama ryhmäitsemurha berliiniläisessä bunkkerissa vuonna 1945. Tuolloin tosin myös murhattiin Goebbelsien kuusi alaikäistä lasta, joten kyse ei ollut pelkästään itsemurhista.

Kuinkakohan usein kuolinsyynselvityksessä tutkijoille jää epävarmuus todellisesta tapahtumienkulusta? Tilastoidaanko epävarmat tapaukset siihen kuolinsyyhyn, mikä on tutkijoiden mielestä todennäköisin, vai myönnetäänkö asiaintila tilastoinnissa luokittelemalla epäselvät tapaukset reilusti epäselviksi?
1980-luvun suosikkisarjan tähden tragedia: löytyi kuolleena yhdessä aviomiehensä kanssa

Vuoristosairaala-sarjassa hurmannut Karin Eckhold, 80, päätyi miehensä kanssa yhteiseen ratkaisuun.
3d095f98fd2740beb8b571470409b906.jpg.jpg
3d095f98fd2740beb8b571470409b906.jpg.jpg (59.14 KiB) Katsottu 6518 kertaa
Vuoristosairaala-sarjan tähti Karin Eckhold, 80, kuoli heinäkuun alussa Hampurissa, mutta uutinen levisi saksalaismedioihin vasta tällä viikolla. Eckholdin teatterinjohtajana toimineen aviomiehen Otmar Herrenin, 79, kuolema uutisoitiin tuoreeltaan jo kesällä.

Keskiviikkona saksalaislehti Bild paljasti, että taiteilijapari löydettiin kuolleena yhtaikaa ja he olivat todennäköisesti päätyneet päättämään päivänsä yhdessä. Pariskunta tutustui toisiinsa jo 1970-luvulla ja he ehtivät olla naimisissa 28 vuotta.

Eckhold esitti Vuoristosairaalassa herttaista neiti Karin Meisia, joka toimi klinikan johtajan, professori Klaus Brinkmannin (Klausjürgen Wussow) sihteerinä.
1826b92ff7654569a80e81e48676c768.jpg.jpg
1826b92ff7654569a80e81e48676c768.jpg.jpg (42.17 KiB) Katsottu 6518 kertaa
Sillin lisäys: sihteeri Karin Maisia näytellyt Karin Eckhold on kuvassa laitimmaisena vasemmalla.

VUORISTOSAIRAALA oli aikoinaan yksi suosituimmista ja menestyneimmistä saksalaissarjoista myös Suomessa. Yleisradio esitti sarjan heti tuoreeltaan 1980-luvun lopussa. Vuonna 2005 sarjan jatkoksi valmistui kaksi televisioelokuvaa, joissa sarjan päänäyttelijät kohtasivat vielä kerran. Vuoristosairaalaa uusittiin Ylellä viimeksi vuonna 2012.

Myös Vuoristosairaalan jylhät maisemat jäivät katsojien mieleen. Sairaalarakennus olikin todellinen klinikka Glotteralin pikkukaupungissa Schwarzwaldissa.

Pitkän näyttelijänuran tehnyt Karin Eckhold oli koulutukseltaan oopperalaulaja. Hänet on nähty myös muissa saippuasarjoissa ja teatterin lavalla, mutta suuren yleisön suosioon hän nousi juuri Vuoristosairaalan myötä. Viimeisen TV-roolinsa Eckhold teki viime vuonna.

Lähteet: Bild, Berliner Morgenpost, Bunte.

Sanna Mattila / Ilta-Sanomat
25.10.2018 klo 14:26
https://www.is.fi/viihde/art-2000005876565.html
Miksiköhän näyttelijättären kuolema salattiin julkisuudelta noin viiden kuukauden ajan?
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli
Silli
Axel Foley
Viestit: 2178
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: Saksa: Iäkkään taiteilijapariskunnan kaksoisitsemurha

Viesti Kirjoittaja Silli »

Kemin laajennetulla itsemurhalla viittasin tähän tapaukseen: https://murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=20&t=26304
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli
Tracker
Theo Kojak
Viestit: 1196
Liittynyt: Ke Helmi 04, 2015 8:13 am

Re: Saksa: Iäkkään taiteilijapariskunnan kaksoisitsemurha

Viesti Kirjoittaja Tracker »

Kirjailija Arthur Koestlerin (Juutalainen) ja vaimonsa Gynthian yhtäaikaiset itsemurhat pillereitä syömällä, ihmetyttivät aikoinaan 80- luvulla.
Arthur sairasti parkinsonin tautia ja leukemiaa, mutta okkultistina ja paranormaalin tutkijana oli todennäköisesti tietoinen henkisen maailman olemassaolosta ja siten myös tiesi itsemurhan olevan virhe, elämien jatkumon ketjussa. Arthur oli kuollessaan 78-vuotias ja vaimo nuorempi, terve 55-vuotias.
Silli
Axel Foley
Viestit: 2178
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: Saksa: Iäkkään taiteilijapariskunnan kaksoisitsemurha

Viesti Kirjoittaja Silli »

Tracker: Oliko sinulla enemmän ajatuksia tuohon tapaukseen? Ihmeteltiinkö tekoa ihan vain yleisellä tasolla vai epäiltiinkö sen takana olevan jotain muuta kuin kaksoisitsemurha?

Itsemurha on tietenkin siinä mielessä "pirullinen" juttu tutkijoiden kannalta, että niitä aivan oikeastikin lavastetaan, mutta kyllähän itsemurhaan päätyy myös moni sellainenkin, josta ei niin sanotusti koskaan olisi uskonut. Ja joskus tapaturmakin on yksi vaihtoehto.

Tuossa iäkkään saksalaispariskunnan tapauksessa minua mietitytti ehkä eniten pitkä viive naisen kuoleman julkistamisessa. Oliko kuolinsyyntutkimus erityisen hankala ja haluttiinko esimerkiksi odottaa kaikki ruumiinavauksen labratutkimuksetkin ennen kuin kuolema kerrottiin julkisuuteen? Julkkiksen kuoleman salaaminen on kaiken lisäksi usein vähän hankalaakin, koska asiat nyt tuppaavat leviämään esimerkiksi jonkun omaisen "kaverinkaverin" lipsahduksen kautta myös mediaan. Tässä tapauksessa kaiken huipuksi miehen kuolema julkistettiin jo kesällä, mutta hänen vaimonsa samanaikainen kuolema vasta näin pitkän ajan jälkeen..?!?

Tuli vastaan myös Yhdysvalloista pariskunnan (tai ainakin kansallispuistoon yhdessä lähteneen miehen ja naisen) yhtäaikainen kuolema, joka on tapahtunut Yosemiten kansallispuistossa jyrkänteeltä 900m tippuen. Oliko se kahden ihmisen vahinko? Vai tippuiko ensin toinen vahingossa, jonka jälkeen toinen hyppäsi epätoivoisena perään? Tiputtiko jompikumpi ensin puolisonsa ja hyppäsi sitten itse myös? Vai hyppäsivätkö he yhteistuumin käsikädessä kuolemaan? Paljon kysymyksiä, vähän vastauksia!!!
"Miehen ja naisen ruumiit löytyivät Yosemiten kansallispuistossa sijaitsevan Taft Point -näköalapaikan alta keskiviikkona, kertoo BBC. Taft Pointin korkeusero laakson pohjaan on noin 900 metriä ja huikeiden näköalojen vuoksi paikka on erittäin suosittu kansallispuistossa vierailevien matkailijoiden keskuudessa.
2c7cd59355b54c4584a44fd886461899.jpg.jpg
2c7cd59355b54c4584a44fd886461899.jpg.jpg (227.24 KiB) Katsottu 5999 kertaa
BBC:n mukaan puistonvartijat noutivat ruumiit putoamispaikalta, haastavasta maastosta perjantaina. Uhreja ei ole vielä tunnistettu.

– Tapausta tutkitaan, eikä lisätietoja ole vielä annettavissa, viranomaiset kommentoivat tilannetta perjantaina."

Koko juttu löytyy täältä: https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005879536.html
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli
URSA
James Bond (Roger Moore)
Viestit: 15382
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Saksa: Iäkkään taiteilijapariskunnan kaksoisitsemurha

Viesti Kirjoittaja URSA »

Uutisen mukaan tuo Yosemiten kallio on suosittu paikka kosia. Siksi tulee mieleen sekin mahdollisuus, että mies on kosinut siellä naista eikä pitänyt tämän vastauksesta, vaan veti naisen mukanaan rotkoon. Tietysti myös vanha kunnon selfie-onnettomuus on mahdollinen.

Voisin kuvitella noiden kauan naimisissa olleiden tapauksessa, että kumppanin voi olla aika helppoa vakuutella toiselle, ettei tämä halua jäädä elämään yksin, vaan mieluummin tekee myös itsemurhan. Vaikea arvioida, onko kyse manipuloinnista, vai voiko joku oikeasti uskoa, ettei kykene elämään kumppanin itsemurhan jälkeen.

Goebbelsien tapauksessa päätökseen vaikutti varmasti myös tieto venäläissotilaiden tekemistä raakuuksista, ja mitä etenkin julkisuudesta tunnetulle natsinaiselle ja hänen lapsilleen olisi tapahtunut elävinä sotilaiden käsissä. Siihen verrattuna kuolema oli parempi kohtalo koko perheelle. Ja tietysti natsien hävittyä lasten kohtalo olisi ollut muutenkin karu, kun kaikki tunnistivat heidät natsipropagandasta.
Silli
Axel Foley
Viestit: 2178
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: Saksa: Iäkkään taiteilijapariskunnan kaksoisitsemurha

Viesti Kirjoittaja Silli »

URSA kirjoitti:Goebbelsien tapauksessa päätökseen vaikutti varmasti myös tieto venäläissotilaiden tekemistä raakuuksista, ja mitä etenkin julkisuudesta tunnetulle natsinaiselle ja hänen lapsilleen olisi tapahtunut elävinä sotilaiden käsissä. Siihen verrattuna kuolema oli parempi kohtalo koko perheelle. Ja tietysti natsien hävittyä lasten kohtalo olisi ollut muutenkin karu, kun kaikki tunnistivat heidät natsipropagandasta.
Nyt täytyy tunnustaa, etten täysin tiedä, millaisiin raakuuksiin venäläissotilaat syyllistyivät. Mutta itse asiassa Goebbelsin perheen asioista saa käsityksen Yle Areenassa 6.1.2019 asti nähtävillä olevasta dokumentista, joka keskittyy nimenomaan Magdan elämään. Myös näiden kuuden nuorimman lapsen (Magdalla oli ensimmäisestä avioliitostaan poika) elämästä saa aika hyvän käsityksen, mutta Joseph Goebbels jää dokkarissa sivurooliin. Ainakin minulle dokkarissa oli paljon uutta tietoa ja näkökulmia. Muistan jo koulun historian tunneilta, että tämä lastenjoukkomurha oli tosi hyytävä juttu.

ÄLÄ LUE ENEMPÄÄ, JOS ET HALUA TIETÄÄ DOKUMENTISTA LISÄÄ!

Dokkarissa tuosta lastenmurhasta ajatuksensa lausuu useampi asiantuntija. Yksi ainakin oli sitä mieltä, että koska lapsille ei oltu kerrottu, että heitä oli vauvaiästä lähtien esitetty koko Saksan kansalle propagandafilmeissä, Goebbelsit halusivat murhata lapsensa, etteivät nämä olisi sodan jälkeen kuulleet muilta tulleensa tällä tavalla hyväksikäytetyiksi koko lapsuutensa ajan ja alkaneet sen vuoksi vihata vanhempiaan. Mietin itsekin äsken, että mistä se tiedettiin, ettei lapsille oltu kerrottu, että heistä kuvattuja filmejä oli aktiivisesti näytetty Saksan televisiossa, mutta tätä kirjoittaessa muistin, että jälkikäteen tietoja saatiin mm. Magda Goebbelsin äidiltä, esikoispojalta ja ex-mieheltä sekä hengissä selvinneiltä lähipiirin natseilta (esim. Goebbelsin perheen lastenhoitajat, Hitlerin sihteeri). Joku asiantuntijoista oli sitä mieltä, että lastenmurhalla oli narsistinen selitys. Eli koska Magda Goebbels (ehkä Josephkin) koki lapset omaksi omaisuudekseen (ns. itsensä jatkeiksi), niin heidät myös piti ns. ottaa mukaan kuolemaan.

Dokkarissa kuitenkin tuotiin vahvasti esiin sitä, että Magda Goebbels oli pidempään miettinyt lasten murhaamista. Ensinnäkin siinä todettiin, että Magda ja Joseph olivat sopineet tappavansa yhdessä itsensä, jos tapahtuu niinkuin sitten tapahtui. Samoin todettiin, että he olivat molemmat sitä mieltä, että lapset murhataan myös. Dokkarissa myös todettiin, että varsinaisen lastenmurhan suoritti Magda (käsittääkseni yksin) laittamalla jokaisen nukkuvan lapsensa suuhun syanidikapselin. Ruumiiden löytäjät totesivatkin lasten näyttäneen vain nukkuvilta, kun taas Magdan ja Josephin ruumiit olivat täysin hiiltyneitä. Dokkarissa myös todettiin Magdan keskustelleen tästä suunnitelmasta ainakin äitinsä, ex-miehensä ja parhaan ystävänsä kanssa. Nämä olivat kaikki yrittäneet suostutella Magdaa, ettei tämä tekisi itsemurhaa tai että säästäisi ainakin lastensa henget. Lapsista myös luvattiin pitää huolta. Magda oli kirjeissään korostanut, että lapsetkin täytyy murhata, koska "he olisivat liian kauniita Führerin jälkeiseen maailmaan". Minulle tuli tuosta sellainenkin ajatus, että onkohan tämä Magda ollut ihan täysissä järjissään eli syyntakeinen enää siinä vaiheessa, kun on alkanut näyttää selvältä, että Saksa häviää sodan. Toisaalta dokumentista käy ilmi, että perheen elämä oli ollut varsin järjetöntä jo pitkään. Kun Goebbelsit esiintyivät propagandafilmeillä, niin he tietysti näyttelivät tietynlaista elämää saadakseen filmit halutunlaisiksi aivopesumateriaaleiksi. Ja jotta he saivat lapsensakin toimimaan näin, täytyi heidän varmaan kasvattaa omat lapsensakin melkoisessa aivopesutynnyrissä, sillä vanhin näistä kuudesta lapsesta oli sodan päättyessä jo 12-vuotias. Siinä propagandahärdellissä on hyvinkin saattanut todellisuudentaju kadota. Lisäksi dokkarista kävi monella tavalla ilmi, että ensinnäkään Joseph ei ollut mikään unelmapuoliso ja nuorempana hyvinkin itsenäistä ja modernia elämää elänyt Magda taantui avioliittonsa melkoiseksi alistetuksi synnytyskoneeksi.

Dokkarin perusteella kuitenkin käsitin, että Magdan kanssa viimeisinä aikoina tekemisissä olleiden ihmisten mukaan hänessä ei tällaista syyntakeettomuutta (=psykoottisuutta) ollut. Hän ei myöskään ollut sillä tavalla lamaantuneesti toimintakyvytön kuin esimerkiksi vakavasti masentuneet usein ovat. Minun on vaikea kuvitella, millä tavalla vuosia kestänyt sota propagandoineen on vaikuttanut näiden ihmisten ajatus- ja tunnemaailmaan. Voin hyvin kuvitella aikuisten pelänneen venäläisten käsiin joutumista esimerkiksi teloituksen tai varsinkin vangitsemisen (ja siihen liittyvien nöyryytysten) pelossa. Ymmärrän hyvin, että Goebbelseillä, Hitlerillä ja mm. Eva Braunilla oli halu tappaa itsensä. Siltikään en ymmärrä, miksi ne kuusi lasta piti murhata. Magdan lähipiiri oli luvannnut pitää lapsista huolta ja lapset olisi voitu kuljettaa turvaan (jopa piilottaa toiseen maahan maan alle väärillä henkilöllisyyksillä) jo aiemmin, koska Magda ehti loppuratkaisuaankin hautoa lähipiirinsä kanssa useita päiviä.

En osaa kuvitella, että puna-armeija sen enempää kuin liittoutuneetkaan olisivat tappaneet Goebbelsien lapsia, jotka olivat siviilejä. Valtakunnan johdossa olleilla Goebbelseilla oli myös ihan varmasti tietoa erilaisista suojelukeinoista, joilla lapsia olisi voitu suojella sodan jälkeen mm. uudet henkilöllisyydet ja mahdollisesti uusi kotimaakin järjestämällä. Siinä mielessä ajattelen, että nuo kaksi edellä mainitsemaani asiantuntijalausuntoa ovat varmaan aika osuvia. Minäkin uskon Goebbelsien pitäneen lapsia "omaisuutenaan", eivätkä he varmaan halunneet, että lapset olisivat esimerkiksi vihanneet tai hävenneet heitä myöhemmin elämässään. Lisäksi uskon, että koska lapsia oli kasvatettu ajatukseen siitä, että he ovat saksalaisina "ylintä rotua" ja korkea-arvoisen natsiministerin lapsina ihan hierarkian huipulla, niin vanhemmat eivät ehkä edes uskoneet lastensa selviävän kuplan puhkeamisesta tai halunneet heidän joutuvan sitä hierarkian huipulta tipahtamista kokemaan. Näin minä olin ymmärtävinäni tuon Magdan kommentin siitä, että heidän lapsensa "olivat liian kauniita Führerin jälkeiseen maailmaan".
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli
Papa Legba
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1367
Liittynyt: Ke Elo 22, 2018 8:43 pm

Re: Saksa: Iäkkään taiteilijapariskunnan kaksoisitsemurha

Viesti Kirjoittaja Papa Legba »

Ansiokasta pohdintaa edellä. Se on muuten Göbbels eikä Goebbels.
URSA
James Bond (Roger Moore)
Viestit: 15382
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Saksa: Iäkkään taiteilijapariskunnan kaksoisitsemurha

Viesti Kirjoittaja URSA »

Papa Legba kirjoitti:Ansiokasta pohdintaa edellä. Se on muuten Göbbels eikä Goebbels.
Nimi on kirjoitettu Goebbels ainakin vuodesta 1897 saakka.

Puna-armeijan tekosista Berliinissä (pätkä uutisjutusta):
Hinta toisen maailmansodan loppumisesta oli kova saksalaisnaisille. Berliinin natsivallasta vapauttaneet puna-armeijan joukot syyllistyivät historian suurimpaan joukkoraiskaukseen. He raiskasivat nykyisessä Saksan pääkaupungissa kaikki tielleen osuneet naiset kahdeksanvuotiaasta aina kahdeksankymppiseen.

Raiskattuja uskotaan olleen Berliinissä jopa 200 000. Raiskattujen keski-ikä oli 16,7 vuotta, ja jokainen raiskattiin keskimäärin 12 kertaa. Jopa 200 000 lapsen arvellaan saaneen alkunsa venäläissotilaan raiskauksista ja 10 000 naisen kuolleen raiskauksen seurauksiin.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/20150 ... 8_ul.shtml

Yosemiten tapaus oli nähtävästi selfie-onnettomuus.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005883449.html
Turistit huomasivat hylätyn kameran huippunähtävyyden lähellä – löytö johti traagisen tapahtuman paljastumiseen

Julkaistu: 31.10. 11:38

Yosemiten kansallispuistossa sijaitsevan Taft Point -näköalapaikan alta löydetyt ruumiit on tunnistettu. Kuollut pariskunta piti suosittua matkablogia.

Viranomaiset eivät toistaiseksi ole vahvistaneet Yosemiten kansallispuistosta kuolleena löytyneen avioparin putoamisen syytä. Mediatietojen mukaan näköalapaikalla vierailleet turistit huomasivat kolmijalan ja kameran ja hälyttivät viranomaiset.

Viranomaisten mukaan kyse oli Intiasta kotoisin olevasta avioparista, BBC uutisoi.

Vishnu Viswanathi, 29 ja Meenakshi Moorthy, 30, asuivat Yhdysvalloissa ja pitivät matkablogia, jossa jakoivat valokuvia ja matkavinkkejä. Blogi on sittemmin poistettu. Pariskunta kertoi elämästään myös Instagram-tilillään, jolla on seuraajia yli 11 000.
Viswanathin veli kertoi AP:lle, että pariskunta oli todennäköisesti ottamassa kuvaa pudotessaan, USA Today uutisoi. Miehen mukaan pari oli asettanut kolmijalan valmiiksi. Seuraavana päivänä muut turistit löysivät kameran ja hälyttivät viranomaiset.

Viranomaiset eivät ole kuitenkaan kertoneet mahdollista syytä, jonka takia pariskunta putosi näköalapaikalta.

Taft Pointilla vieraillut pariskunta on kertonut nähneensä Moorthyn paikalla. Moorthy oli jopa tallentunut parin yhteisselfieen.

– Hän oli todella lähellä reunaa, mutta hän vaikutti nauttivan, Sean Matteson kertoi New York Postille.

– Hän säikäytti minut. Siellä ei ole mitään kaiteita. Minä en aikonut mennä niin lähelle reunaa. Mutta hän vaikutti ottavan rennosti. Hän ei vaikuttanut hätääntyneeltä tai mitään.

Viime maaliskuussa Moorthy pohti huimapäisten kuvien ottamista ja jakamista sosiaalisessa mediassa. Hän kannusti kuvaajia miettimään turvallisuuttaan.

– Monet meistä, mukaan lukien minä, pitää huimapäisistä yrityksistä seistä lähellä jyrkänteen tai pilvenpiirtäjän reunaa, mutta tiesittekö, että tuulenpuuskat voivat olla tappavia. Onko meidän elämä vain yhden valokuvan arvoinen?

Yosemiten kansallispuistossa on kuollut pelkästään tämän vuoden aikana ainakin kymmenen ihmistä. Kuudessa tapauksessa kyse on ollut putoamisista, LA Times kertoo.
Avatar
Tackleberry
Adrian Monk
Viestit: 2738
Liittynyt: La Touko 02, 2015 1:53 am

Re: Saksa: Iäkkään taiteilijapariskunnan kaksoisitsemurha

Viesti Kirjoittaja Tackleberry »

Tämän tyylisiäkin itsemurhia demonisoidaan aivan turhaan. Aina pitäisi olla joku terminaalivaiheen sairaus ja kauheat kivut päällä, että itsemurhaa voitaisiin pitää edes jonkun mielestä hyväksyttävänä. Monien arvokonservatiivien mielestä ei tällöinkään, vaikka se ei paskaakaan heille kuulu.

Jos joku on saanut elämästään tarpeeksi, eikä ole itsetuhoinen esim. mielisairauden vuoksi, niin siitä vaan. Kiitos ja näkemiin. Omasta elämästään pitäisi jokaisen saada itse päättää.
Silli
Axel Foley
Viestit: 2178
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: Saksa: Iäkkään taiteilijapariskunnan kaksoisitsemurha

Viesti Kirjoittaja Silli »

URSA kirjoitti:
Papa Legba kirjoitti:Ansiokasta pohdintaa edellä. Se on muuten Göbbels eikä Goebbels.
Nimi on kirjoitettu Goebbels ainakin vuodesta 1897 saakka.
Me ollaan kuulkaa kaikki omalla tavallamme oikeassa :D !!!

Nimittäin Papa Legba on siinä mielessä täysin oikeassa, että Göbbelsistä minäkin olen historian tunneilla kuullut ja koulukirjoista lukenut. URSA on siinä mielessä oikeassa, että Goebbels on saksalainen sukunimi, joka siellä päin maailmaa kirjoitetaan Goebbels. Muun muassa saksankielinen Wikipedia kertoo Paul Joseph Goebbelsista. Minä puolestani noudatin suomen kielen lautakunnan vuodesta 2002 suosittelemaa tapaa käyttää nimien alkuperäisiä muotoja eli tässä tapauksessa saksankielistä Goebbels-muotoa suomennetun Göbbelsin sijasta. Todennäköisesti tämän uuden tavan mukaisesti myös nykykoululaisten kirjoissa puhutaan Joseph ja Magda Goebbelsista, mutta vanhempien sukupolvien mielissä sukunimi on Göbbels. Kumpikin nimen kirjoitusasu on kieliopillisesti oikein, mutta uudempaa tapaa suositellaan käytettäväksi. Myös Yle noudattaa kyseistä suositusta.
Vuonna 2002 suomen kielen lautakunta suositti käytettäväksi tulevien eurooppalaisten hallitsijoiden nimiä sellaisinaan. Nimistä ei siis muodosteta vanhojen hallitsijannimien tapaisia asuja, kuten esimerkiksi Yrjö tai Viktoria. Myös muiden historiallisten henkilöiden nimissä on siirrytty pitkälti käyttämään nimien alkuperäisiä muotoja. Voidaan siis puhua Zacharias (tai Zachris) Topeliuksesta Sakari Topeliuksen sijaan.

Koko uutisen löydät täältä: https://www.kotus.fi/kielitieto/kielenh ... 23691.news
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli
Vastaa Viestiin