Raivoavat rasistit. Asiaketjuissakin ovat mölisemässä annaannasta.
Annaanna tykkää huomion saamisesta. Ja sen saamiseen riittää vihapuhe -sanan kirjoittaminen
Annaanna on ärsyttänyt äärimmilleen
Kakkosurpo kännissänsä.
Scarface pitkässä juoksussansa.. . .
Mutta perataans vähän tätä vihapuhuja annaannaa. Hänelläkin on kaiketi isä, tai oletettavasti hän on jonkun palleista alkunsa saanut. Onko sitten äitinsä ollut niin huolimaton reiästään ettei ole osannut pikkuiselle annaannalle kertoa isästään mitään, johtuen valtavasta määrästä isäehdokkaita.
Se voisi osaltaan olla syynä annaannan katkeruudesta suomalaisia miehiä kohtaan.
Sekin on mahdollista toki että joku mustalaismies on navetan takusilla sekoittanut lehmän ja annaannan äidin kohtalokkain seurauksin. Ja sieltä saatu tunnistamaton verenperintö ohjaa nykyistä ajatusmaailmaa.
Vihanpuhuja annaanna kuitenkin on muistanut hyökätä mahdollista omaa isäänsä vasten, sitä keskikaljaa kittavaa, makkaraa mussuttavaa, kurat housussa kulkevaa, pirattileijonapaita päällä olevaa vienosti löyhkäävää.
Gurney ja närästävä närkästys. . .
Annaanna ja kaverit ui niin syvissä moraalikadon vesissä että siitä ei hyvää seuraa pitkässä juoksussa.
MohammedMohammed ihailee paria feministiä.Onko sinulla luki ja/tai muistihäiriö. Et puolustele suomalaisia VAAN syytät suomalaisia. Kehtaatkin vääristellä.
Julperin itsesyttyvät käämit.. . .
Annananna on feministi, kuten Maria Veitolakin. Feministille suomalainen heteromies on kuin härälle punainen vaate.
. . .
Ja niin pitäisi olla sinunkin saatanan vatipää tuplapaska. Ja ton vitun inisijä naakankin. .
Sinä aikana kun keskitytte minun persoonaani netissä, ette ainakaan pahoinpitele vanhoja äitejänne.