Suomalainen mies on ihan paska. Ei osaa edes nussia. Kehitysmaalainen on ihana ja uskontokin vain rikkaus, ei rajoite.Rakkaus ja seksi
Rakkaus ja seksi | Rakkaus ja seksi -artikkelit
”Sängyssä kaikki on parempaa kuin suomalaisten kanssa” - suomalaisnaiset kertovat parisuhteistaan ulkomaalaisten miesten kanssa
Tänään klo 8:45
”Mies on ihmetellyt suomalaisen naisen kovuutta ja pärjäämistä ilman miehen jatkuvaa tukea.”
Video kertoo kaksikulttuurisista avioliitoista Suomessa.
Iltalehti kertoi aiemmin syksyllä useamman jutun verran suomalaisten miesten ja thaimaalaisten naisten parisuhteista. Ulkomaan kansalaisista suomalaiset miehet solmivat eniten avioliittoja juuri thaimaalaisten naisten kanssa. Suomalaiset naiset solmivat vuonna 2017 eniten avioliittoja ulkomaiden kansalaisista irakilaisten miesten kanssa.
Suomalaisnaisten suhteellisen suosittuja puolisoja ovat myös turkkilaiset, amerikkalaiset, englantilaiset, venäläiset, ruotsalaiset ja virolaiset. 8. suosituin kotimaa suomalaisen naisen miehelle oli vuonna 2017 Gambia. 15. yleisimmän puolison kotimaan listalla on myös Marokko, Ghana ja Nigeria. Moni liittää etenkin afrikkalaisiin miehiin vahvoja stereotypioita, mutta millaisia parisuhteet ovat oikeasti? Kuusi suomalaista naista kertoo omasta parisuhteestaan.
Fotolia / AOP
”Mies on ihmetellyt suomalaisen naisen kovuutta ja pärjäämistä”
”Minulla on itseäni huomattavasti nuorempi afrikkalainen mies, muslimi. Olen ollut aiemmin naimisissa kahden suomalaisen miehen kanssa. En asu Suomessa, joten Suomen melko muukalaisvastainen ilmapiiri ei vaikuta meihin.
Kotikielemme on englanti, joka ei ole kummankaan äidinkieli. Toki kulttuurieroja on paljonkin, mutta minulle se on rikkaus, ei haitta. Vuosien varrella on tietenkin ollut kivikoita ja koska olemme molemmat aika jääräpäisiä, sanomisilta ei olla säästytty puolin eikä toisin. Mies on ihmetellyt suomalaisen naisen kovuutta ja pärjäämistä ilman miehen jatkuvaa tukea.
Koska mies on muslimi ja noudattaa uskontonsa sääntöjä, elämä on selkeää. Ei alkoholia, ei sikaa ja niin edelleen. Muslimit ovat hyvin perhekeskeisiä ja suojelevia. Miehen kotimaassa huolehditaan kaikista suvun ja lähipiirin ihmisistä niin taloudellisesti kuin henkisesti. Kotipiirin ongelmat hoidetaan oman porukan kesken. Aviolliset ongelmat keskustellaan perheen vanhimman miehen kanssa. Nuori mieheni on ollut sukulaistensa suhdeterapeuttina. Vaikka mies on nuori, hän ottaa suuren vastuun suhteesta.
Jotenkin tämä yksinkertainen ja omavarainen elämä on minulle paras vaihtoehto. Yksinäinen suomalainen nainen puhumattomassa parisuhteessa perheen ongelmien kanssa painimassa on vierasta.
Koska mies on muslimi, suhteemme eteni nopeasti. Menimme kihloihin kuukauden tuntemisen jälkeen ja kahden kuukauden jälkeen naimisiin, koska mies ei voinut harrastaa seksiä eikä asua yhdessä ilman avioliittoa. Ensin hieman ihmettelin tätä tapaa, mutta olemme olleet kumpikin sitoutuneita suhteeseen.
Nyt on yli viisi vuotta naimisiinmenostamme. Kulttuurierot tai muutkaan kummallisuudet omista tavoistamme eivät ole henkilöityneet, vaan olemme tottuneet puolin ja toisin, joustoa on. Olen ottanut selvää hänen maansa elämästä, historiasta ja kulttuurista, joten tätä taustaa vasten on helppo ymmärtää miestä.
Hänelle puolestaan maistuu suomalainen hernekeitto, makaronilaatikko ja korvatillikat. Haluaisin käyttää häntä saunassa, ripsiä vihdalla ja viedä Suomeen kovimpien pakkasten aikaan.”
Riittaliisa
”Välit sukuun ovat miltei kokonaan poikki”
”Olen konservatiivisesta perheestä. Nuorena sain usein kuulla, kuinka minun pitäisi sitten hankkia itselleni komea vaalea mies.
Viisi vuotta sitten aloin seurustelemaan nigerialaisen muslimimiehen kanssa. Sain kuulla olevani lakun perään ja rotupetturi. Nyt olemme naimisissa, meillä on kolme lasta, neljäs tulossa ja välit omaan sukuuni ovat miltei kokonaan poikki. Miehen suku suhtautuu minuun hyvin avoimin mielin, vaikka olen yhä kristitty.
Suhteemme toimii loistavasti. Sängyssä kaikki on parempaa kuin suomalaisten kanssa. Kulttuurieroja ei juurikaan arkielämässä ole, mieheni on sopeutunut hyvin suomalaiseen kulttuuriin ja haluaa lasten tulevan kasvatetuksi sen mukaisesti. Olemme täysin tasa-arvoisia parisuhteessamme.
Suomalaisilta miehiltä saa monesti halveksuvia katseita ja jopa ilkeitä sanoja muun muassa lasten ihonväristä, mutta en anna sen lannistaa. Suosittelen kaikille suomitytöille afrikkalaisen poikaystävän hankkimista, enkä ole itse katunut päivääkään valintaani!”
Eloveena
”Sukulaiset ahdistavat ja se purkautuu vaimoon”
”Elän vielä toistaiseksi avioliitossa nigerialaisen miehen kanssa. Usean vuoden kestänyt liitto on loppumaisillaan, jälleen. Särmien hiontaa on ollut paljon tai sitten kyseessä on jotain muuta. Heillä on useimmiten erilainen käsitys muun muassa rehellisyydestä, joka on meille arvo. Pettäminen ja valehtelu ovat heille hyvin usein se normaali. Hankalaa on, enkä voi suositella kellekään ainakaan jos ajattelen omaa liittoani.
Olen nähnyt sivusta samanlaisia kohtaloita ja todella paljon pahempia. Eroja on todellakin enemmän kuin suomalaisissa liitoissa. Ikävät asiat koituvat yleensä suomalaisille naisille. Rahaa pitää saada, mieluiten todella äkkiä ja paljon, ja suomalainen vaimo yleensä sitten auttaa ja rahoittaa, kun muuten on huono vaimo ja muiden vaimot ovat parempia. Kotimaassa perhe painostaa ja vertailee muihin maanmiehiin tai maassa oleviin sukulaisiin Suomessa, joilla on jo talot. Sukulaiset ahdistavat ihmisen kotimaasta käsin sellaiseen stressitilaan, että se purkautuu ja kostautuu sitten kotona vaimoon, jonka syytä kaikki sitten on, kun ei ole rahaa kaikkiin hankintoihin ja kotimaahan lähetettäväksi.”
"Wify"
Odottamista, odottamista ja odottamista
”Olen naimisissa länsiafrikkalaisen miehen kanssa. Olemme samaa ikäluokkaa ja olemme tunteneet vuodesta 2013. Naimisiin menimme viime vuonna puolisoni kotimaassa, ensin perinteisin menoin keväällä ja syksyllä oikeustalolla. Läntisestä Afrikasta ei pääse Suomeen viisumilla edes Suomen kansalaisen puolisot, vaan ainoa vaihtoehto on mennä ensin naimisiin kyseisessä maassa ja hakea sitten oleskelulupaa perhesiteen perusteella sieltä käsin. Päätöstä on odotettava lähtömaassa. Keskimääräinen odotusaika on 9 kuukautta ja kolmasosa hakemuksista hylätään, yleensä syyllä, että pariskunnalla ei ole tarpeeksi todisteita oikeasta yhteiselämästä.
Mieheni joutui matkustamaan toisesta maasta kolmannen maan kautta Nigeriaan oleskelulupahaastattelua varten. Lennot maksoivat enemmän kuin hän saa palkkaa vuodessa. Ennen kuin pystyimme oleskelulupaa edes hakemaan, piti solmimamme liitto myös laillistaa samaisessa Suomen suurlähetystössä Nigeriassa. Siihen meni 7 kuukautta.
Kokonaisuudessaan ehti kulua noin vuosi ja kaksi kuukautta ensimmäisistä häistämme ennen kuin pääsimme hakemaan lupaa Suomeen tuloon. Nyt olemme odottaneet päätöstä vähän yli 4 kuukautta ja prosessiin on kulunut noin 3 000 euroa. Olen matkustanut mieheni kotimaahan kuusi kertaa. Mitään takeita positiivisesta päätöksestä ei ole.
Jos siis Iltalehti haluaa kuulla kokemuksia kulttuurieroista tai tasa-arvosta parisuhteessa, kysykää vaikkapa vuoden päästä, jos silloin olisimme jo päässeet viettämään perhe-elämää. Tasa-arvoisuudesta ei ole tietoakaan, kun vertaillaan, miten eri maista tulevia puolisoita kohdellaan maahanmuuttoviranomaisten taholta.”
Odottavan aika on pitkä
”Kulttuurieroja on yllättävän vähän”
”Olen suomalainen nainen, jolla on venäläinen miesystävä. Kulttuurieroja on yllättävän vähän. Pidän miehessäni erityisesti siitä, että hän kestää, että näytän tunteeni. Hän ei myöskään vähättele tunteiden merkitystä. Hän on huomioiva, ostaa kukkia, kantaa kauppakassit ja kaikki raskaammat taakat. Hän on romanttinen ja osaa puhua todella kauniita sanoja sekä osoittaa, että olen hänelle tärkeä. Mielestäni suhteemme on tasa-arvoinen.
Mitä pitempään olemme olleet yhdessä, sen vähemmän mietin sitä, että olemme eri kulttuureista lähtöisin. Toisaalta nautin kahden kulttuurin tuomista hyvistä puolista. Juhlimme suomalaiset ja venäläiset juhlat. Kokkaamme yhdessä sekä venäläisiä että suomalaisia ruokia.”
Viivi
”Peepäitä on kaikkialla, kuten ihaniakin ihmisiä
”Olen seurustellut ja elänyt sekä suomalaisten että ulkomaalaisten miesten kanssa, eikä se toisen kotimaa vaikuta muuhun kuin kieleen, jos muuten homma toimii. Peepäitä on kaikkialla, kuten niitä ihaniakin ihmisiä. Suurimmat uskontoon liittyvät eroavaisuudet ovat olleet suomalaisten tapakristittyjen kanssa.
Oma sielunkumppanini on Etelä-Amerikasta ja näennäisesti täysin erilainen. Silti kumpikaan ei ole koskaan tavannut toista ihmistä, joka olisi yhtä samanlainen. Olimme vuosia pitämättä yhteyttä ja silti juttu jatkuu siitä, mihin se jäi. Yhteys pysyy ja paranee.”
Pirutar
Emmi Oksanen
Vihapuhetta,kiihotusta,öyhötystä ja syrjintää Iltalehdessä
-
Marokonsoturi
- Javier Pena
- Viestit: 1864
- Liittynyt: La Helmi 03, 2018 2:38 pm
Vihapuhetta,kiihotusta,öyhötystä ja syrjintää Iltalehdessä
- Tackleberry
- Adrian Monk
- Viestit: 2738
- Liittynyt: La Touko 02, 2015 1:53 am
Re: Vihapuhetta,kiihotusta,öyhötystä ja syrjintää Iltalehdes
Jos joku tuosta ottaa nokkiinsa, niin voimia sinne.
-
Marokonsoturi
- Javier Pena
- Viestit: 1864
- Liittynyt: La Helmi 03, 2018 2:38 pm
Re: Vihapuhetta,kiihotusta,öyhötystä ja syrjintää Iltalehdes
Kysehän on syrjinnästä. Rasismista. Suomalaista kohtaan. Esitä asia toisinpäin ja saat sakon kiihottelusta.Tackleberry kirjoitti:Jos joku tuosta ottaa nokkiinsa, niin voimia sinne.
- poikani
- Telkkaridekkareiden asiantuntija
- Viestit: 9984
- Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
- Paikkakunta: ?? ???????
Re: Vihapuhetta,kiihotusta,öyhötystä ja syrjintää Iltalehdes
Googlailemalla löytyi tuo alkuperäinen artikkeli, joten laitetaanpa se linkki tähän: https://unv.is/iltalehti.fi/rakkausjase ... 34f6323d73
????? ?? ??????.
Re: Vihapuhetta,kiihotusta,öyhötystä ja syrjintää Iltalehdes
Muslimimiehelle maistuu korvatillikat? Tainnut lipsahtaa freudilainen moka tuossa kohtaa.
Kannattaa pitää mielessä noita juttuja lukiessa, kuinka paljon jotkut yrittävät kaunistella totuutta tai eivät edes "huomaa" ongelmiaan. Silti jutussa kerrotaan monta negatiivistakin asiaa ainakin yhdessä tarinassa. Ja kun jutussa ei ole kuvia niistä suomalaisista naisista, sekin voi jo paljastaa jotakin.

- NorthernDarkness
- Jane Marple
- Viestit: 1097
- Liittynyt: To Maalis 17, 2011 3:48 pm
- Paikkakunta: Holo-Kaustisen Kansanmusiikkifestivaalit.
Re: Vihapuhetta,kiihotusta,öyhötystä ja syrjintää Iltalehdes
Jotenki tuo "eloveenan" tarina vaikuttaa tahallaan provokatiivisesti kirjoitetulta,tai eihän sitä tiiä minkälainen hu...kevytkenkäinen hän on ollut aijemmin ja saanut sitä kautta suurehkon samplesizen Suomalaisista miehistä sängyssä...
Muistappa poika että kun nuorena varastat niin vanhana omistat.
Re: Vihapuhetta,kiihotusta,öyhötystä ja syrjintää Iltalehdes
Ilmeisesti tuo "Eloveena" on kirjoittanut nuo molemmat tarinat nigerialaisen miehen kanssa naimisissa olemisesta, ensimmäinen on kirjoitettu heti naimisiin menon jälkeen ja toinen tarina sitten muutaman vuoden kokemuksen jälkeen
”Olen konservatiivisesta perheestä. Nuorena sain usein kuulla, kuinka minun pitäisi sitten hankkia itselleni komea vaalea mies.
Viisi vuotta sitten aloin seurustelemaan nigerialaisen muslimimiehen kanssa. Sain kuulla olevani lakun perään ja rotupetturi. Nyt olemme naimisissa, meillä on kolme lasta, neljäs tulossa ja välit omaan sukuuni ovat miltei kokonaan poikki. Miehen suku suhtautuu minuun hyvin avoimin mielin, vaikka olen yhä kristitty.
Suhteemme toimii loistavasti. Sängyssä kaikki on parempaa kuin suomalaisten kanssa. Kulttuurieroja ei juurikaan arkielämässä ole, mieheni on sopeutunut hyvin suomalaiseen kulttuuriin ja haluaa lasten tulevan kasvatetuksi sen mukaisesti. Olemme täysin tasa-arvoisia parisuhteessamme.
Suomalaisilta miehiltä saa monesti halveksuvia katseita ja jopa ilkeitä sanoja muun muassa lasten ihonväristä, mutta en anna sen lannistaa. Suosittelen kaikille suomitytöille afrikkalaisen poikaystävän hankkimista, enkä ole itse katunut päivääkään valintaani!”
Eloveena
”Sukulaiset ahdistavat ja se purkautuu vaimoon”
”Elän vielä toistaiseksi avioliitossa nigerialaisen miehen kanssa. Usean vuoden kestänyt liitto on loppumaisillaan, jälleen. Särmien hiontaa on ollut paljon tai sitten kyseessä on jotain muuta. Heillä on useimmiten erilainen käsitys muun muassa rehellisyydestä, joka on meille arvo. Pettäminen ja valehtelu ovat heille hyvin usein se normaali. Hankalaa on, enkä voi suositella kellekään ainakaan jos ajattelen omaa liittoani.
Olen nähnyt sivusta samanlaisia kohtaloita ja todella paljon pahempia. Eroja on todellakin enemmän kuin suomalaisissa liitoissa. Ikävät asiat koituvat yleensä suomalaisille naisille. Rahaa pitää saada, mieluiten todella äkkiä ja paljon, ja suomalainen vaimo yleensä sitten auttaa ja rahoittaa, kun muuten on huono vaimo ja muiden vaimot ovat parempia. Kotimaassa perhe painostaa ja vertailee muihin maanmiehiin tai maassa oleviin sukulaisiin Suomessa, joilla on jo talot. Sukulaiset ahdistavat ihmisen kotimaasta käsin sellaiseen stressitilaan, että se purkautuu ja kostautuu sitten kotona vaimoon, jonka syytä kaikki sitten on, kun ei ole rahaa kaikkiin hankintoihin ja kotimaahan lähetettäväksi.”
Re: Vihapuhetta,kiihotusta,öyhötystä ja syrjintää Iltalehdes
Mee neekerin kanssa naimisiin ja ihmettele sen jälkeen kuinka naisen pitää elättää Afrikan Tähteä loppuelämänsä. Neekerithän on joo tosi kovien työmiesten maineessa ympäri maailman. Voi teitä suominaisia. 
"Those who want respect, give respect."
-
holmesin haamu
- Sherlock John Holmes
- Viestit: 8195
- Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm
Re: Vihapuhetta,kiihotusta,öyhötystä ja syrjintää Iltalehdes
Viime vuosina on yleistynyt mainokset, joissa on aina valkoinen nainen ja musta mies. Tämä on mennyt absurdille tasolle, kun mm. Oikotie ja monet muut firmat ovat tehneet taukoamatta vastaavia mainoskampanjoita. Se onkin aiheuttanut hyvän syyn miettiä kannattaako kyseisiä firmoja tukea missään muodossa.
Todellisuudessa tilanne ei usein mene mainoksissa kuvatulla tavalla. Hyvin harva valkoinen nainen lopulta valitsee mustan miehen, vaikka sitä on pyritty markkinoimaan normaaliutena. Samoin mustien miesten oikeudet verrattuna huivinaisten oikeuksiin on aivan eri tasolla. Valkoisia naisia samat kulttuuriset ja uskonnolliset säännöt eivät kosketa, jos eivät itse ala myöhemmin sopeutumaan islamiin.
Yleisesti ottaen ne kulttuurierot näkyvät olipa sitten yleinen thainainen+valkoinen mies tai suominainen gambialaisen tai irakilaismiehen kanssa. Täyttä ymmärrystä harvoin on kummankaan kulttuuriin ja kummassakin tapauksessa halutaan hyötyä tavalla tai toisella. Varsinkin Suomessa ovat viimeaikoina yleistyneet ns. lumeavioliitot, joissa turvismiesten kanssa on pyritty menemään avioliittoihin, että heille järjestyisi turvapaikka. Huvittavimmillaan on etsitty netissä eri keskustelupalstoilta ohjeita, miten tämä onnistuisi.

Olen kiinnittänyt huomiota samaan. Monikulttuurisia parisuhteita voisi mainonnassakin kuvata moninaisemminkin, jos mainosväellä olisi siihen halua. Voisi olla esim. suominainen&japsimies, suomimies&tummaihoinennainen, suominainen&latinomies, suomimies&intialainen nainen yms. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että nämä monimuotoisuuden ja -kulttuurisuuden perään vonkujat haluavat nähdä vain juuri tietynlaista monikulttuurisuutta.holmesin haamu kirjoitti:Viime vuosina on yleistynyt mainokset, joissa on aina valkoinen nainen ja musta mies. Tämä on mennyt absurdille tasolle, kun mm. Oikotie ja monet muut firmat ovat tehneet taukoamatta vastaavia mainoskampanjoita. Se onkin aiheuttanut hyvän syyn miettiä kannattaako kyseisiä firmoja tukea missään muodossa.
Jossain oli esillä monikulttuurisia perheitä ja pariskuntia tukeva Familia-yhdistys. Heidän materiaaaleissa oli asiaa mm. kahden uskonnon parisuhteista, mutta se oli kuulemma kovin yksipuolisesti suunnattu vain sellaiseen tilanteeseen, jossa on suomalainen kristityn taustan omaava nainen ja muslimitaustainen maahanmuuttajamies. Mihin unohtuivat hindut, juutalaiset, buddhalaiset, bahait, sintolaiset, jehovat, mormonit ja kaikki muut? Pelkästään aktiivisen katolilainen tai helluntailainen maahanmuuttajapuoliso voi olla monelle tapaluterilaisuudessa kasvaneelle suomalaiselle suuren ihmetyksen kohde, vaikka kristittyjä molemmat olisivatkin.
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli