tutkittuako kirjoitti:Arvoisa Nicht schuldig,
hyvin kaivoit esiin ajatusmaailman tuomiolauselman kirjoittamisesta; olen samaa mieltä, mutta näen siten, että kun valitettavasti on päätetty kirjoittaa langettava tuomiolauselma, niin jäljelle jää vain poimia kaikki sellainen, olipa teletietoja tai oikeuden huikeita päätelmiä, joka edesauttaa jo päätetyn syyllisyyden kirjaamista luettavaksi muille.
On siis ennakkoasenne/päätös syysslisyysasteesta - sen jälkeen ns. poimintaperiaate käyttöön.
Toi joulukuun lopun 2011 soittopäivä Rädylle ja siitä vedetty johtopäätös oli kai niin, että kun A kuuli Rädyltä, niin varoitti sitten S:ää ( vaikka yhteyksien kerrottiin olleen erääseen asianajajaan liittyviä ).
Minkä takia tätä Vedderiä ei otettu todistajaksi tynnyrijuttu I oikeudenkäyntiin?
Vedderhän on tuomittu 18.12.2012. Hän siis olisi ollut Suomessa ja käytettävissä myöskin oikeudenkäynnissä.
Ihmetystä tässä herättää myöskin tynnyrijuttu II tuomiossa olleet eräät kohdat liittyen Vedderiin, jota sivutaan tosin melko vähän ylipäätään, jos ajatellaaan että hänet on kuitenkin tässä tynnyrijutussa tuomittu 13 vuoden vankeusrangaistukseen. Tässä otan muutamia esimerkkejä käräjäoikeuden tuomiosta, jossa mainitaan Vedder.
"Edellä todetusti Aarnio on käyttänyt syytteessä tarkoitettuja liittymiä, joilla on pidetty yhteyttä hollantilaisiin liittymiin. Aarnio on kiistänyt käyttäneensä liittymiä, eikä hän siten ole kertonut syytä säännölliselle ja ajoittain tiiviille yhteydenpidolleen Hollantiin. Toisaalta asiassa ei ole selvitetty sitä, kuka tai ketkä hollantilaisia liittymiä ovat käyttäneet eikä liittymän käyttäjän/-jien kytköksiä esimerkiksi van Esveldiin tai Vedderiin. Esitutkintaan ei ole saatu hollantilaisia televalvontatietoja ajalta ennen 1.1.2012. Aarnion mukaan hollantilaiset liittymät voivat paikantua laajasti eri puolilla Keski-Eurooppaa." sivu 386
Tässä esimerkissä on mielestäni varsin leväperäisesti käsitelty "liittymiä, joilla on pidetty yhteyttä hollantilaisiin liittymiin." Kuitenkaan sitten ei ole selvitetty sitä, kuka näitä liittymiä on käyttänyt (tarkoittaa Hollannissa) ja onko niillä mitään "kytköksiä esimerkiksi van Esveldiin tai Vedderiin." Kuitenkin ollaan valmiit sanomaan, että liittymiä käyttää Aarnio ja yhteydenpito on ajoittain tiivistä. Tässä ajatuksessa on sellaista oletusta, että siellä toisessa päässä on joku, joka liittyy tynnyreihin. Mielestäni tässä täytyisi olla tarkempi, että kuka siellä on ja miten hän liittyy asiaan. Selvyyttä ei siis ole liittyykö Hollannin kontaktiksi nimetty puhelin Vedderiin laisinkaan.
"9.4.2011 Aarnio lähettää tekstiviestin Vilhuselle klo 6:56 ja on puhelinyhteydessä Hollannin kanssa klo 8:36-8:56 ja jatkaa viestittelyä Vilhusen kanssa klo 9:37-9:53. Bhegani lähettää Vedderille tekstiviestin klo 11:47 ja Aarnio ja Hollanti ovat puhelinyhteydessä klo 12:55:13:28. Aarnion ja Hollannin yhteydet tapahtuvat Romanoa ja Sievälää varten olleiden prepaid-liittymien kanssa." sivu 424
Tässä toistuu jälleen tällainen hyvin epämääräinen tulkinta viestinnästä, jos Bhegani lähettää tekstiviestin Vedderille 9.4.2011 kello 11.47 siellä Hollannissa, niin tähän liitetään ikäänkuin "seurannaisena", että Aarnio viestittää sitten Hollantiin kello 12.55 ilman oikeastaan mitään todellista yhteyttä näiden kahden eri tapahtuman välillä. Todellisuudessa viestijä voi olla Aarnio tai Helsingin huumepoliisissa työskentelevä muu henkilö. Vastaanottaja saattaa olla missä vaan Euroopan alueella voi olla Virossakin. Sitten otetaan hieman lepsulla tavalla kaksi muuta liittymää ja selostetaan nyt näiden Aarnio-Hollanti kontaktien tapahtuvan sitten kahden muun liittymän välillä. Selvää eikö totta?
Lukija ei käsitä ensilukemalla eikä toisellakaan mitään. Ylipäätään ajatus on silloin yksinkertainen ja selkeä, kun kirjoittajalle itselleen asia on selkiintynyt. Vai onko se vain se, että yhteyden voi rakentaa näinkin ja yhteydenpidon voi ilmaista ottamalla päivämäärän, katsomalla kuka on kehenkin yhteydessä ja kirjoittaa sen sitten tuomioon ja yhdistää tiedot johonkin suurempaan kuvioon. Mutta mikä liittyy toisiinsa, miten se todistetaan, mikä sen sisältö on? Vai onko se vain pelkkä ulkokuori?
Sinällään se on mielenkiintoinen tieto, että Bhegani ja Vedder ovat olleet ainakin tekstiviestiyhteydessä ennen Bheganin tuloa Suomeen 9.4.2011 kello ilmeisesti 16.43.
"Bhegani on lentänyt Helsingistä Amsterdamiin 11.4.2011 klo 16:15 ja ollut teleyhteydessä Vedderiin klo 17:50-22:06. Landman on saapunut kuorma-autollaan Hollantiin 13.4.2011 aamuyöllä ja luovuttanut valkoisen muovipussin henkilöille, joita Hollannin poliisi on seurannut Arnhemiin." sivu 425
Nyt kun Bhegani on lentänyt Suomesta takaisin Amsterdamiin Hollantiin ja tällöin ollut heti yhteydessä Vedderiin kello 17.50, on tämäkin tieto todella mielenkiintoinen. Sen takia onkin lähes hämmästyttävää, että Vedderiä ei ole kuultu tynnyrijuttu I:n oikeudenkäynnissä. Kyseinen valkoinen muovikassi on vaihtanut omistajaa jossain parkkipaikalla Landmanin rekasta toiseen autoon, jossa vaihdossa on nähty jalat mutta ei oikein mitään muuta henkilöstä. Sekin on epäselvää kenelle pussi sitten joutui.
"Käräjäoikeus toteaa selvyyden vuoksi, että edellä mainituista teleyhteyksistä ilmenee, että myös Bhegani on liittynyt tynnyrijuttuun ja Jumbon tapaamiseen siten, että hän on ollut yhteydessä mm. 9.4.2011 Vedderiin, joka on tuomittu Hollannissa tässä jutussa viidestä tynnyrilähetyksestä (S2230 televalvontatiedot Bhegani-Vedder). Myös Landman liittyy tapahtumiin siten, että Bhegani on luovuttanut 11.4.2011 Landmanille valkoisen muovikassin Jumbolla, minkä jälkeen Landman on lähtenyt laivalla Saksaan." sivu 486
Tässä on jo edetty sitten jutun kehityksessä siihen vaiheeseen, että kaikki liittyy kaikkeen. Vedder on eräällä tavalla ulkoistettu Hollannissa tuomituksi henkilöksi. Muovipussissa on sitten jotain mitä ei voinut viedä tullin lävitse lentoasemalla (oletus rahaa), jota on haettu täältä Suomesta, jotta tynnyri saadaan liikkeelle jne. Ja sitten todetaan, että "selvyyden vuoksi", jotta lukijalle jäisi käsitys, että tämä tapahtuman kulku on jo selvää.