Pasila-Syndrooma -nettisivut

[Susku London]

L. Ron Bumqvist esittää tuossa yllä erittäin hyvän kysymyksen. Maailmalla ilmiö tunnetaan nimellä "Trial by Media", ja Suomessa "Media oikeudenkäynti". Tiedossa on, että median kirjoittelulla on vaikutusta niin kansalaisen, kuin tuomareidenkin käsityksiin asioista. Eräs toimittaja kirjoitti hiljan kolleegastaan: "Hän on toimittajana käyttänyt merkittävää mielipidevaltaa." Tästä mielipidevallasta on kyse, kun taistellaan siitä, mikä tai kuka edustaa ns. valeuutisia. Nicht Schuldigin mainitsema esimerkki Saksasta tuo erittäin hyvin esiin ongelman laajuuden. Niinsanottu "vanha media" joutuu skarppaamaan pystyäkseen pitämään yllä mielipidevaltaansa. Helsingin Sanomien uutisointi on usein valppaiden kansalaisten kriitikin kohteena, sillä tietoa saa internetin aikakaudella useista muistakin lähteistä.

[Nicht schuldig]

Miten der Spiegelin joidenkin juttujen perättömyys vaikuttaa siihen, onko Aarnio tehnyt huumekauppaa vai ei? Mikä se mekanismi on, jolla der Spiegelin jutusta seuraa Aarnion syyllisyys tai syyttömyys? Jos ei mikään, niin miten koko lehti liittyy tapaukseen?

Kysymys on pohjimmiltaan siitä, että voiko myöskään printtimediaan luottaa? Tiedämme oikein hyvin, että nimenomaan printtimedia on kertonut itse olevansa se luotettavampi kanava kuin on internetti. Tarkoitan siis sitä, että jos toimittaja kirjoittaa hienon jutun lehteen, se painetaan ja sitä ei vain vilkaista vaan luetaan. Ei kukaan meistä lue sillä tavalla, ettei jutun lukemisella olisi mitään vaikutusta lukijaan.

Spiegelissä ei ole kysymys joidenkin juttujen perättömyydestä vaan eräänlaisesta katastrofista. Spiegel on mainostanut lehteään ”Keine Angst vor der Wahrheit” -sloganilla eli tämän voisi kääntää niin, että ”Älä pelkää totuutta”. Tästä saamme varmaankin kuulla monta hauskaa sketsiä: ”Spiegel älä pelkää totuutta.” Totuus on siis tässä vaiheessa se, että sen tähtireportteri huijasikin jossain jutuissa, jotka siis Spiegel painatti lehdessään ”totuutena”.

Hyvä kysymys mitä tällä kaikella on tekemistä Aarnion kanssa?

Aarniosta olemme saaneet lukea paljon, jos aihe on kiinnostanut, ja onhan se kiinnostanut kymmeniä tuhansia suomalaisia. Nyt lukijalla on halu saada tietoa siitä, että mitä on oikeasti tapahtunut. On varsin ongelmallista, jos nyt kuten tässä Pasila Syndrooma osassa ”media” kerrotaan, että printtimediassa ollut juttu jätti olennaisen osan kertomatta ja veti johtopäätöksen siten, että lukijalle jäi käsitys ongelmallisesta tai mahdollisesti jopa asenteellisesta tuomarista.

Otetaan tässä nyt esimerkinomaisesti se, mitä Helsingin Sanomat kirjoitti ja mitä kerrottiin nyt Pasila Syndrooma osiossa ”media” koskien virkarikosoikeudenkäyntiä.

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005940776.html

”Poliisipäälliköiden oikeuden¬käynnin tuomarin sivallukset istunto¬salissa ovat täysin poikkeuksellisia"

”POLIISIPÄÄLLIKÖIDEN virkarikossyytteitä on käsitelty syksyn aikana Helsingin käräjäoikeudessa jäätävissä tunnelmissa. Istuntoja ovat sävyttäneet oikeuden puheenjohtajan ja syyttäjien välinen kireä ja poikkeuksellinen sanailu.

Oikeuden puheenjohtaja, käräjätuomari Marjatta Berg, on useita kertoja sivaltanut syyttäjiä. Syyttäjäkaksikko ei ole jäänyt kuunteluoppilaaksi, vaan varsinkin kihlakunnansyyttäjä Harri Tiesmaa on lohkaissut takaisin.

Esimerkiksi pari viikkoa sitten käytiin tiukka sananvaihto, kun salissa lopeteltiin keskusrikospoliisin entisen päällikön Rauno Rannan kuulemista. Puheenjohtaja ehti jo ilmoittaa Rannan kuulemisen päättyneen, kun syyttäjä halusi esittää vielä pari tarkentavaa kysymystä.

Puheenjohtaja kysyi, ovatko tarkennukset tarpeen sen takia, ettei syyttäjä saanut haluamiaan vastauksia.
”Ei, saitteko te?” vastasi Tiesmaa. Puheenjohtaja oli myös tehnyt kysymyksiä Rannalle.

Kun Ranta oli syyttäjän lisäkysymysten jälkeen poistunut salista, puheenjohtaja ojensi syyttäjää ja ilmoitti, että tämän huomautus oli ollut täysin asiaton.

”Me emme hae tiettyä vastausta. Te ette voi heitellä tuollaisia huomautuksia ohimennen.”

Syyttäjä totesi tilanteen alkaneen siitä, että puheenjohtaja oli väittänyt samaa syyttäjästä.”

Eikö tästä synnykin lukijalle sellainen vaikutelma, että ”puolueellinen tuomari” pyrkisi nyt sitten sivaltamaan syyttäjää ilman järjellistä syytä?

Nyt Pasila Syndrooma tallennuksessa onkin tilanne esitelty varsin eri tavalla.

KRP:n entinen pomo Rauno Ranta on kertonut, että ”saatte tämän paskan,” jos siis ette rekisteröi näitä tietolähteitä. Näin kerrotaan hänen sanoneen jo aiemmin ennen mitään oikeudenkäyntiä tai tutkintaa.

Oikeudessa oli selvinnyt, että KRP:n entinen pomo Rauno Ranta olisi saanut kuulla vasta esitutkinnassa, että Helsingin tietolähteisiin tai paremminkin niiden rekisteröintiin liittyy epäselvyyksiä.

Kyseessä oli siis ristiriitatilanne, jossa ”tuomarin sivallus” on todennäköisesti syntynyt tästä ristiriitatilanteesta. Ilmeisesti syyttäjä olisi halunnut sitten saada ”paremman vastauksen” Rauno Rannalta oikeudenkäynnin aikana ja päätti yrittää saada esittää lisää kysymyksiä. Nyt tästä on toimittaja sitten kirjoittanut, että syyttäjä halusi esittää vain ”pari tarkentavaa” kysymystä, jolloin ”tuomari sivalsi.”

Nyt jos asia esitetään niin kuin se esitettiin painetussa sanassa, niin lukijalle jäi helposti sellainen mielikuva siitä, että ”onko tuomari asenteellinen.” Tarinasta puuttui kokonaan se olennainen pointti, eli mitä tapahtui ennen sivallusta.

Ja sen takia tuntuu oudolta kuulla tämä varsinainen tilanne tässä Pasila Syndrooma ”media” osassa, että kysymys on ollutkin ristiriitatilanteen synnyttämästä jatkotilanteesta eikä tuomarin päättömästä sivaltamisesta asenteellisuuden merkkinä. Tämä voi tuntua hiusten halkomiselta, mutta kyllä tällä on merkitystä uskottavuudelle.

[Tuomion Pasuuna]

Eihän "printtimedia" ole mikään yhtenäinen taho, joka joko on tai ei ole luotettava.

Toiseksi Aarnion syyllisyydestä ei tehdä päätöstä sen perusteella mitä der Spiegelissä tai Helsingin sanomissa lukee vaan oikeudessa esitettyjen todisteiden perusteella. Der Spiegelin perättömät jutut eivät vaikuta tähän yhtään mitenkään.

[pop]

Olet taysin oikeassa. Se etta jotain nicht schuldigin mieleista asiaa ei ole artikkelissa mainittu, on taysin epaolennaista. Toiseksi, tuo Nicht schuldigin paattely ja ajattelutapa, seka sen kuvailu, on jotain kasittamatoman vaikealukuista, ja tajuista.

[pop]

Toisin kuin nimimerkki yrittaa aikaisemmin uskotella itselleen ja muille, on NYKYISIN aikalailla lukija, ei toimittajan vastuulla selvittaa jokainen asiaan liittyva detalji mikali asia kiinnostaa paljon. Joka vitun aiheesta ei voi tehda kahden aukeaman artikkelia. Kuten tuomion pasuuna edella kuvailee. Tama on taysin sinun asenteellista, ja kapeakatseista kirjoittelua. Tasta voin kuvitella, kuinka paljon seuraa osaltaltasi taas samaa jo edella mainittua selittelya ja kuvailua, ala jaksa?

[pop]

Mainitsemaasi printtimediaa ei edes ole olemassa kun samat artikkelit loytyvat netissa. Tastakin aiheesta vastuu asian yksityiskohtien selvittelyssa on lukijalla nykyisin, JOS asia kovasti kiinnostaa. Et voi talloin vaittaa etta lukija saa helposti liian yksipuolisen tai liian vahan yksityiskohtia sisaltavan kuvan.

[Pieni liekki]

Olet taysin oikeassa. Se etta jotain nicht schuldigin mieleista asiaa ei ole artikkelissa mainittu, on taysin epaolennaista. Toiseksi, tuo Nicht schuldigin paattely ja ajattelutapa, seka sen kuvailu, on jotain kasittamatoman vaikealukuista, ja tajuista.

OT, mutta vastausta popille:

Monesti älykkäillä ihmisillä etenee tajunnanvirta niin nopeaa tahtia, että heiltä unohtuu asioiden yksinkertaistaminen ja avaaminen riittävän selkeästi alemmalta tasolta ylemmälle edeten, jotta myös muut pysyisivät asioiden seuraamisessa mukana. Olen tässä vuosien varrella huomannut, että Nicht schuldigin viestejä ei kannata lukea kiireessä, vaan niiden sisältöön paneutuen ja tarvittaessa täytyy palata lukemaan viestejä kaikessa rauhassa uudelleen.

Olen huomannut, että monen kirjoittajan viestit aukeavat aivan eri tavalla, kun opit tuntemaan kirjoittajan ajattelutapaa. Tuntemalla kirjoittajan kirjoitustyylin ja päättelytavat yms. pystyt aika hyvin erottamaan, ketkä ovat murhainfossa asiakirjoittajia ja ketkä kirjoittavat trollaten useammalla nimimerkillä tai mitkä nimimerkit ovat yhteiskäytössä.

[tutkittuako]

Arvoisa pop,

tervetuloa takaisin mielten taistelukentälle, jossa arvaan Sinun viihtyvän, koska näen Sinut todellisia haasteita vaativana, kaipaavana individuaalina.

[Ghost hunting]

Olen huomannut, että monen kirjoittajan viestit aukeavat aivan eri tavalla, kun opit tuntemaan kirjoittajan ajattelutapaa. Tuntemalla kirjoittajan kirjoitustyylin ja päättelytavat yms. pystyt aika hyvin erottamaan, ketkä ovat murhainfossa asiakirjoittajia ja ketkä kirjoittavat trollaten useammalla nimimerkillä tai mitkä nimimerkit ovat yhteiskäytössä

Puhut ihan asiaa, Pieni liäkki . New kanssa samoilla linjoilla Aarnion hyvät veljet koneisto jyllää, on kerännyt vuosien mittaan "uskisporukan" itselleen, mutta ei mikään huono tiimi.

[Susku London]

Eihän "printtimedia" ole mikään yhtenäinen taho, joka joko on tai ei ole luotettava.

Kerrohan Tuomion Pasuuna kuinka monta kansainvälistä uutistoimistoa länsimaista löytyy, ja käänteisesti ne länsimaiset printtimediat, jotka eivät näiden kasaamia uutisia julkaise?

Jollet tiennyt, niin nämä harvat ja valitut uutistoimistot päättävät päivittäin mikä on julkaisemisen arvoista, ja mikä ei. Tai kuinka kauan jotain uutisaihetta seurataan, ja milloin juttu haudataan. Ne käyttävät valtavasti valtaa miljoonien ihmisten mielipidemuokkauksessa, ja ne myöskin muokkaavat lukijoidensa ymmärrystä näitä ympäröivästä maailmasta. Eli siitä mikä on oikein, ja mikä on väärin. Mitä voi sanoa, ja mitä ei. Hitler kutsui tätä median vaikutusvaltaa propagandaksi. Sittemmin länsimaisessa mediassa on pyritty esittämään, että propagandaa esiintyy ainoastaan kommunistisissa maissa.

Aikalailla yhteneväisiä uutisia saamme lukea niin englantilaisesta printtimediasta, kuin suomalaisestakin, ja jopa samalla kulmalla kirjoitettuina. Kun puhumme kotimaisista uutisista niin esim. Ulvilan murhajuttuun liittyviä uutisia kirjoitettiin paljolti Satakunnan Kansassa paikallisen poliisin vaikutusvallan alaisena, josta ne levitettiin muihin Alma Median omistamiin paikallislehtiin, ja IltaLehteen. Nämä jutut eivät aina olleet lähellekään luotettavia, vaan ne sisälsivät jopa karkeita valheita. Suomessa printtimedia ei ole valitettavasti koskaan joutunut maksamaan korvauksia valheellisista uutisista, kuten Englannissa. Suomi on korkean luottamuksen maa, jossa luotetaan poliisiin ja muihin viranomaisiin, sekä tietenkin mediaan. Varsinkin Helsingin Sanomiin.

Kuten Nicht schuldig edellä totesi, printtimedia (ja kaikki uutismedia) pyrkii pitämään yllä mielikuvaa luotettavuudestaan. Se on niille elinehto mielipidevaikuttamisen toimivuuden kannalta. Perinteiset mediat ovat ilmoittaneet sitoutuvansa yhteisesti laadittuihin journalistin ohjeisiin. Lukijoille tarjoillaan valmiiksi pureskeltuja juttuja, jottei lukijan tarvitse vaivata omia aivojaan. Hän voi luottaa printtimedian kertovan totuuden. Kun printtimedia kertoo jonkun syyllistyneen johonkin, niin sitä ei kyseenalaisteta monenkaan lukijan toimesta. Anneli Auer ja Jari Aarnio hiljennettiin molemmat pakkokeinojen turvin poliisin putkaan, ihmisille asetettiin puhekieltoja ja media jauhoi hyvin yksipuolisesti heidän syyllisyyttään puoltavia väitteitä. Tätä kutsutaan mediaoikeudenkäynniksi.

Tutkivan journalismin puuttuessa suomalaisesta valtamediasta lähes kokonaan, antoivat mediat hyvinkin yhteneväisen kuvan väitetyistä tapahtumista. Kun tässä tilanteessa tuomari tuomitsee median lukijoiden muodostamaa "konsensusta" vastaan, syntyy siitä kova kohu. Osa median lukijoista pitää Anneli Aueria edelleenkin syyllisenä miehensä murhaan. Tuomarin työhön ei luoteta, eikä edes ymmärretä mitä tarkoittaa tuomion lauselma siitä, että syytettyä ei (länsimaisen oikeuskäytännön mukaan) tuomita mikäli syyttäjän esittämä näyttö ei ole riittävä. Silloin jää järkevä epäily, että vaihtoehtoinen tapahtumainkulku (siis eri, kuin syyttäjän esittämä) on mahdollinen. Nythän osa kansasta luulee, että jäi järkevä epäily siitä, että Auer se murhaaja kuitenkin oli, mutta näyttö ei vaan riittänyt, koska huono poliisitutkinta. Media on antanut tämän myytin jäädä elämään lukijoiden mieliin. Tämä on sopinut kaikille niille piireille, jotka ovat lianneet kätensä syyttömän perheenäidin elämän pilaamisessa. Valitettavasti usea toimittaja on kuulunut näihin piireihin. He eivät ole hoitaneet toimittajan työtään sitoutumattomina, vaan ovat nojanneet omiin sidonnaisuuksiinsa / lähteisiinsä. He ovat ottaneet kantaa sosiaalisessa mediassa Anneli Auerin syyllisyydestä. He ovat parkuneet äänekkäästi jokainen kerta, kun joku on kehdannut tuoda esille Auerin syyttömyyttä tukevaa kulmaa. Näin kävi myös jokainen (harva) kerta, kun Auerille annettiin mahdollisuus kertoa itse oma tarinansa. Pekka Lehdon elokuva Ulvilan murhamysteeri, ja Anneli Auerin itsensä kirjoittama kirja Murhalesken muistelmat lytättiin eritoten Satakunnan Kansassa, ja muissa Alma Median lehdissä. Aueria ei edes päästetty puhumaan kirjastaan Itä-Suomessa.

Pasila-Syndrooma sivun podcastit on tehnyt journalistiikan opiskelija, jolle kukaan ei maksa työstä palkkaa, eikä hän toimittajan alkuna ole vielä ehtinyt osallistua poliisin toimittajille tarjoamiin kosteisiin illanviettoihin. Hänelle ei ole vielä muodostunut sellaisia sidonnaisuuksia, kuin esim. Hesarin tai Maikkarin rikostoimittajille. Sidonnaisuuksissa on sellainen vika, että niitä ihminen pyrkii miellyttämään ja pitämään tasapainossa. Ei haluta astua kenenkään arvovallan varpaille. Ei tongita juttuja, joista seuraa itselle vaikeuksia. Voi joutua selittelemään. Voi joutua avoimen hyökkäyksen kohteeksi, kuten konkari oikeustoimittaja Mikko Niskasaari. Voi joutua käymään oikeutta, voi joutua mustalle listalle "persona non grata". Jäänkin mielenkiinnolla seuraamaan tämän opiskelijan urakehitystä. Aukeneeko hänelle tiet toimittajan työhön, vai tyssääkö tie varpaille astumisiin? Tarvitaan tietynlaista kehitystä yhteiskunnassa, että näkisin hänellä olevan minkäänlaisia mahdollisuuksia työllistyä ainakaan rikostoimittajaksi. Rakenteellisen korruption purkaminen on yksi näistä tarvittavista kehityksistä.

[Nicht schuldig]

Spiegel on kirjoittanut 16 sivuisen selvityksen Claas Relotiuksen toiminnasta. Siinä on muutama kohta, jotka vapaasti käännän tähän. Tässä on sellaisia kohtia, joita mielestäni kannattaa ajatella myös tässä tapauksessa Aarnio peilaten siihen kaikkeen, mitä hänestä on kirjoitettu.

Miten ihminen uskoo uskomattomiin asioihin:

”Kysymysmerkkejä herää heti, kun joku niitä alkaa etsimään. Joka lukee pahaa aavistamatta, ei huomaa mitään. Joka etsii epäjohdonmukaisuuksia, näkee niitä yhtäkkiä kaikkialla. Ihmisen perusluonteeseen kuuluu, että niin kauan kuin mitään syytä epäillä ei ole, ihminen suhtautuu hämmästyttävän suuripiirteisesti totuuteen tai todennäköisyyksiin. Ihmisellä on melkein rajaton kyky uskoa mitä uskomattomimpia tarinoita niin kauan aikaa kuin ne vaikuttavat olevan selviä. Tähän perustui Relotiuksen menestys. Nyt hänen surkeutensa kasvaa melkein taivaisiin saakka, koska nyt kukaan ei usko enää sanaakaan.”

Miten toimitus uskoi Relotiukseen:

”Toimittaja ja toimituksen päällikkö, joka saa tuoreen artikkelin käteensä, ei lähtökohtaisesti epäile artikkelia vaan iloitsee hyvästä tavarasta. Silloin arvioi artikkelia sen muodon ja dramaturgian ja kielikuvien perusteella. Ei silloin kysytä: pitääkö tämä kaikki paikkansa? Relotius toimitti upeita artikkeleita, jotka vaativat vähän työtä ja paljon huvia. Relotius oli erittäin merkittävä työntekijä Spiegelille. Hänhän ei kirjoittanut vain suuria juttuja. Hänellä oli kykyä ja hän oli omistautunut toimitukselle viikko toisensa jälkeen. Hän toimitti toimituksen tekstejä, teki pieniä haastatteluja, kirjoitti paljon tekstejä. Tämä viikottainen uutispaketti sopi hänelle hyvin. Hän hallitsi muodon. Hän oli vitsikäs ja työskenteli suurella tempolla.”

Millainen ihminen Relotius on:

”Relotius on vaatimaton, korkealentoinen, hieman introvertti, kohtelias, tarkkaavainen, hieman liian vakava ihminen. Hän on kaiken kaikkiaan tyyppi, jonka vanhempia voisi vain onnitella näin onnistuneesta pojasta. Keskusteluissa hän vaikuttaa enemmän heikolta, mutta eihän hän ollut silloin edes 30 ikävuotta, kun hän aloitti Spiegelissä.”

Mihin Relotius uskoo:

”Uskooko Relotius itse tarinoihinsa? Tämän hän kiistää itse. Hän tietää sepittävänsä kertomuksia, mutta hänellä on käytössään maailman suurin askartelupaja, tätä hän ei kerro. Facebook, YouTube, Google ja Wikipedia tarjoavat materiaalia erilaisten maailmojen ja yhteisöjen luomiseen, jotka tuntuvat sen takia niin todellisilta, koska ne koostuvat sellaisista palasista, jotka voisivat olla jossakin tällä planeetalla totta. Hän järjesteli tätä aineistoa, hän muodosti niistä ryhmiä yhden ajatuksen ympärille, yhden henkilön ympärille ja hän todellakin matkustaa näihin paikkoihin, joskus hän näkee ihmisiä ehkä vain hetkisen ja kaikista näistä elementeistä koostuu värien paletti maalarille, jolla taiteilija luo kuvan elämästä.”

Millaisia juttuja Relotius kirjoitti:

"Relotius kertoi naisesta, joka saattaa kuolemaan tuomittuja otsikolla ”Viimeinen todistaja.”
Hän kuvailee kuinka nainen kannattaa kuolemantuomiota, ja katsoo velvollisuudekseen olla täytäntöönpanossa paikalla. Relotius kertoo kuinka hän saattaa naista näillä reissuilla:
”Hän sulkee ovensa takanaan nähdäkseen miehen kuolevan, jota hän ei tunne. Hän laittaa ovensa kolminkertaiseen säppiin, ja lähtee kävelemään hiljennyttä katua pitkin kohti bussiasemaa. Hän maksaa lipusta 141 dollaria Teksasin Huntsvilleen… Hänellä on päällään pusero ja ristinmerkki kaulassaan, hän selaa raamattuaan. Raamattu on niin kulunut, että sen sivut pursuavat ulos. Hän ottaa Mooseksen kolmannen kirjan 24 kappaleen ja lukee sieltä, ”Joka surmaa ihmisen, hänet on surmattava.”

Kaikki sopii täydellisesti, mikään ei vain pidä paikkaansa. Claas Relotius ei kulkenut USA:ssa kenenkään naisen mukana teloituspaikalle. Hän ei matkustanut bussilla, hän ei yhdessä naisen kanssa lukenut Mooseksen kirjan kolmatta lukua. Hän keksi koko tarinan, joka ilmestyi Spiegelin numerossa 10 sivuilla 58-63 vuonna 2018.

Relotius kuvailee mekanismia, miten tämä tapahtuu:

”Kun en pääse eteenpäin, kun tulee jokin este, kun en löydä tarinaa, silloin alan väärentämään.”
Silloin hän kirjoittaa näitä väärennettyjä lauseita ja jättää ne sitten siihen. Osittain hän itsekin pitää niitä niin hulvattomina, että hän kirjoittaessaan sanoo itselleen:

”Come on! Hei ihan tosissaan. Tätä ei kyllä kukaan usko todeksi.”

Ketkä kaikki uskoivat Relotiuksen juttuihin:

"Claas Relotius harhautti kaikkia. Päätoimittajia, osaston johtajia, dokumentaristeja, kollegoita, journalistioppilaita, ystäviä. Lukuisissa journalistipalkintoraadeissa piispat, yritysten toimitusjohtajat, ihmisoikeusaktivistit, mediaa luovat henkilöt, poliitikot ja suojelijat ihastuivat hänen teksteihinsä ja aivan oikeutetusti: ne olivat kauniita ja suuria tarinoita. ”

[pop]

Edelliseen en jaksa paneutua kun se toistaa tarpeettomasti papukaijana nicht schuldigin lapinaa.

Niskasaarta itseaan lainaten han on vapaa-, ei oikeustoimittaja toisin kuin suskulondon ilmeisesti omaa uskottavuuttaan ponkittaakseen(?) yrittaa vaittaa.


"Ulvilan peitepoliisi ja tapaus Mikko Niskasaari
20.8.2013 14:31 Ossi Mantylahti

Kotimaa

21 kommenttia

ilmoita asiaton viesti

Niskasaaren blogin kuvassa ei ollut mustia palkkeja.

Anneli Auerin murhamysteerin lähtiessä uudelle oikeuskierrokselle freelancer-toimittaja Mikko Niskasaari räväyttää ja julkaisee blogissaan Ulvilan peitepoliisin valokuvan ja lataa pöytään lukuisia väitteitä, joihin ei anna ensimmäistäkään lähdeviitettä.

Minun on vaikea suhtautua Niskasaaren robinhoodismiin kovin ihailevasti. Niskasaari on toiminut tähän tyyliin ennenkin. Hän esittää erittäin kärjekkäitä väitteitä, mutta ei anna näihin lähdeviitteitä tai sen tarkempia perusteluita. En pidä tästä.

Tuore blogi on hyvä esimerkki Niskasaaren tavasta jättää lähteet mainitsematta. Hän vetoaa bloginsa lähdeviiteluettelossa vain KKO:n ennakkotapaukseen vuodelta 2011, Iltalehden uutiseen oikeudenkäynnin alkamisesta, eduskunnan oikeusasiamiehen vuosikertomukseen ja yhteen aiempaan blogiinsa.

Varsinaisiin väitteisiinsä hän ei anna mitään viitteitä tai perusteluita:

Peitepoliisin raportti oli "halpamaista parjausta". Tälle väittelle ei löydy tukea - raporttia ei ole missään nähtävillä, eikä Niskasaari ota siitä edes lainauksia esille.
Peitepoliisin toiminta paljastui Niskasaaren mukaan vahingossa. Niskasaari ei perustele väitettään millään.
Niskasaaren mukaan raportti kumoaa todisteet Auerin syyllisyydestä murhaan. Jälleen kerran Niskasaari jättää perustelematta asian miksi näin olisi.

Kuvan julkaisua Niskasaari perustelee sillä, että anonymiteetin rikkominen ehkäisee poliisin törkeitä virassa tekemiä väärinkäytöksi. Jälleen kerran Niskasaari jättää mainitsematta mitkä nämä törkeät virassa tekemät väärinkäytökset ovat ja mitä näyttöä näistä on.

Esitänkin Niskasaarelle haasteen: todisteet pöytään tai suu kiinni."

Lahde:
http://ossimantylahti.puheenvuoro.uusis ... niskasaari

[pop]

Ylla olevaan ,kuten osaat varmasti arvata,sopii mita mainioimmin Relotiuksen tilalle kun vaihtaa nimen tilalle Jari Aarnion. Ei lisattavaa.

Tai itseasiassa on sittenkin:

"Mikko Niskasaari on tuomittu jo aikaisemmin mm. kahdesti kunnianloukkauksesta."

Lahde:
https://twitter.com/jkhaapasa/status/478068627636494336

[pop]

JOS nyt asiasta oikein lahtaan vaittelemaan kun tuntuu olevan teilla niin kova tarve omaa agendaanne todistella niin muistaakseni, HUOM, muistaakseni, Mikko Niskasaari on Blogissaan syyllistynyt enemman kuin kerran, tai ainakin kerran asiavirheisiin. Toisaalta: siihen nahden kuinka paljon, ja kuinka laaja-alaisia hesarin kirjoitukset ovat olleet mm. Auerin ja Aarnion seka montaa muuta asiaa koskevat kirjoitukset ovat olisi taytta idealismia olettaa etteiko siella jostain voisi loytya jotain pienta olematonta, huom pienta, asiavirhetta. Nailla Aarnio voi sitten katevasti omaa asiaansa MUKA perustella. : D

[Tuomion Pasuuna]

Ei Helsingin Sanomat tai muutkaan suomalaiset mediat hanki Aarniosta kertovia uutisiaan kansainvälisiltä uutistoimistoilta.

Miten der Spiegelin/Relotiuksen perättömistä jutuista voisi seurata se, että Aarnio olisi syytön? Jos ei mitenkään, niin miten ne liittyvät tapaukseen?