Japanissa vanhukset haluavat vankiloihin hoitoon

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.
Tracker
Theo Kojak
Viestit: 1196
Liittynyt: Ke Helmi 04, 2015 8:13 am

Japanissa vanhukset haluavat vankiloihin hoitoon

Viesti Kirjoittaja Tracker »

Monet japanilaiset vanhukset haluavat vankilaan, koska eläke ei riitä
Eilen klo 17:55
Vanhusten tekemät rikokset ovat olleet vahvassa nousussa jo 20 vuotta.

Kuva
Eläkeläiset matkalla lounaalle Onomichin vankilassa Japanissa. [AOP]

69-vuotias Toshio Takata odottaa Hiroshimassa siviiliin pääsyä laitoksessa, jossa vankilasta vapautuvia sopeutetaan elämään kaltereiden ulkopuolella.

– Tulin eläkeikään ja rahat loppuivat. Mieleeni tuli, että eläisin ilmaiseksi, jos olisin vankilassa, kertoo Takata BBC:lle.

– Varastin polkupyörän ja ajoin poliisiasemalle. Sanoin päivystävälle poliisille, että otin tämän luvatta.

Suunnitelma toimi. Takatalla ei ollut aikaisempia rikoksia, mutta Japanin oikeuslaitos rankaisee pikkuvarkauksistakin ankarasti. Silloin 62-vuotias Takata sai vuoden vankilatuomion.

Kuva
Japanissa vankilat ovat siistejä ja olot ovat suhteellisen hyvät. [EPA/AOP]

Uhkaili seuraavaksi naisia veitsellä
Vapauduttuaan hän meni puistoon ja uhkaili siellä olevia naisia veitsellä.


– En aikonut vahingoittaa ketään. Näytin heille veistä ja toivoin, että joku soittaa poliisille. Yksi heistä soitti, sanoo Takata.

Viimeksi kuluneesta kahdeksasta vuodesta Takata on ollut vankilassa neljä. Siitä on ilmaisen ylöspidon lisäksi toinenkin taloudellinen etu. Eläke juoksee myös vankeusajalta.

– En minä pidä vankilasta, mutta ei se niin pahaa ole. Kun pääsen vapaaksi, minulla on rahaa säästössä.

Kuva
Yhä suurempi osa Japanin vankiloiden asukkaista on eläkeiän ylittäneitä. [AOP]

Eläkeläisrikollisten osuus kovassa kasvussa
Japani on perinteisesti ollut hyvin lainkuuliainen kansakunta. Mutta rikoksista yhä suuremman osan tekee 65 vuotta täyttäneet.

Vuonna 1997 eläkeläisten osuus oli yksi 20:stä tehdystä rikoksesta. Nyt eläkeläiset tekevät viisi rikosta 20:stä. Toki vanhojen ihmisten suhteellinen osuus väestöstä on kasvanut, mutta vain vähän verrattuna heidän tekemiensä rikosten määrän kasvuun.

Selvä trendi on myös se, että eläkeiän ylittäneet ovat kovia rikoksen uusijoita. Vuonna 2016 yli 65-vuotiaista tuomion saaneista yli kolmanneksella oli enemmän kuin viisi tuomiota.

Kuva
Vankilan sairaanhoitaja katsoo, kun vanhempi vanki laittaa silmätippoja. [AOP]

Tyypillinen rikos on myymälävarkaus
70-vuotias Keiko on yksi iäkkäistä rikollisista.

– En tullut toimeen aviomieheni kanssa. Minulla ei ollut mitään paikkaa missä elää. Ainoa mahdollisuuteni oli varastaa. Jopa 80-vuotiaat naiset, jotka eivät pysty edes kunnolla kävelemään, tekevät rikoksia päästäkseen vankilaan. Heillä ei ole rahaa eivätkä he saa mistään muualta ruokaa, kertoo Keiko.

Tyypillisin ikäihmisten tekemä rikos on myymälävarkaus. Pääasiassa vanhukset varastavat ruokaa heille tutusta kaupasta. Aina käy hyvin. Jos rikos onnistuu, saa syödäkseen. Jos jää kiinni, valtio hoitaa ylläpidon.

Kuva
Toshio Takatan mukaan olot eivät ole vankilassa kovinkaan huonot. Siellä on aktiviteetteja ja seuraa. [AOP]

Kansaneläkkeellä ei tule toimeen
Kansaneläke on Japanissa vaatimaton ja sillä on hyvin vaikea tulla toimeen jos muita tuloja tai säästöjä ei ole ja lapset tai sukulaiset eivät auta. Varsinkin syrjemmällä nuorilla ei ole ollut työtä ja he ovat muuttaneet suurempiin kaupunkeihin. Vanhemmista ei enää kanneta vastuuta.


– Eläkeläiset eivät halua olla taakaksi lapsilleen. Jos he eivät selviä kansaneläkkeellään, on ymmärrettävää, että he eivät keksi muutakaan kun mennä vankilaan yhteiskunnan elätettäväksi, sanoo Michael Nyman, joka työskentelee väestötieteilijänä tutkimuslaitoksessa Tokiossa.

Myös vanhusten itsemurhat ovat yleistyneet Japanissa. Monet vanhukset ovat nähneet sen ratkaisuna siihen, että eivät ole harmiksi muille.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/1f6 ... 6625dfb517
PEKKA NUMMINEN
[email protected]

Suomessakin tämä tulee varmasti yleistymään kun hoitotaso vankiloissa on mamujen myötä varmasti huipputasoa, parempaa kuin "attendoissa". Toivottavasti vankiloita ei ulkoisteta pörssiyhtiöille.
damfin
James Bond (Pierce Brosnan)
Viestit: 13866
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: Japanissa vanhukset haluavat vankiloihin hoitoon

Viesti Kirjoittaja damfin »

Suomessa ensikertalaisen on vaan niin vaikea päästä vankilaan että pitää suunnitella huolella mitä tekee, mamuun tai johonkin ministeriin kohdistettu henkirikos voisi olla hyvä keino kun niistä varmaan löytyy koventamisperuste tuomioon, tai sitten junailla jokin riittävän iso talousrikos ja veropetos, niissä voisi olla sekin hyöty että osan rikoksella hankituista rahoista voisi onnistua piilottamaan vapautumista odottamaan tai sukulaisten hyväksi.
Täytyypä pistää harkintaan sitten kun eläkeikä lähestyy, ihan fiksu oivallus noilta japanilaisilta.
Avatar
Villeri
Michael Knight
Viestit: 4219
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2018 7:40 am

Re: Japanissa vanhukset haluavat vankiloihin hoitoon

Viesti Kirjoittaja Villeri »

Alijäämäistä valtiontaloutta tasapainotettaessa johonkin lisääminen tarkoittaa jostain ottamista. On siis tehtävä valintoja. Jos täräytät pari miljardia irakilaisiin, sadan miljoonan säästö koulutuksesta ei ole tietenkään mitään.

Valitettavasti vammais- ja vanhuspalvelut eivät ole olleet eturivin artistien ja muiden hyvien ihmisten hyvesignalointikohteita. Se kun ei ole mediaseksikästä lainkaan puolustella kuolaavia aikuisia.

Ja kun valtaan äänestetään sipilöitä ja stubbeja, on suorastaan aneltu yhteiskunnan peruspalveluiden siirtämistä nollaveroprosentin pääomasijoittajille. Rikos jatkukoon.
Murhasta Tuli Totta
Harjunpää
Viestit: 322
Liittynyt: Ke Loka 17, 2018 2:33 am

Re: Japanissa vanhukset haluavat vankiloihin hoitoon

Viesti Kirjoittaja Murhasta Tuli Totta »

Japanissahan tehdään hulluna töitä; pitkää päivää ilman lomia. Perhettään ei uraisä juuri näe. Kiitokseksi kaikesta niin pieni eläke, että vankila tai itsari ovat vaihtoehdot. Tätä meillekin! Ja tätä kohti ollaankin menossa. Hoitolaitosten hoitoon laatu on niin huonoa, että itse menen vaikka hirteen mieluummin kuin sinne. Kotihoito on nyt jo kulunut vitsi. Plus että ei hajua onko minun tullessa eläkeikään minkäänlaista eläkejärjestelmää olemassakaan.
DemlaMinfo
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1460
Liittynyt: To Syys 24, 2015 5:20 pm

Re: Japanissa vanhukset haluavat vankiloihin hoitoon

Viesti Kirjoittaja DemlaMinfo »

damfin kirjoitti:Suomessa ensikertalaisen on vaan niin vaikea päästä vankilaan että pitää suunnitella huolella mitä tekee, mamuun tai johonkin ministeriin kohdistettu henkirikos voisi olla hyvä keino kun niistä varmaan löytyy koventamisperuste tuomioon, tai sitten junailla jokin riittävän iso talousrikos ja veropetos, niissä voisi olla sekin hyöty että osan rikoksella hankituista rahoista voisi onnistua piilottamaan vapautumista odottamaan tai sukulaisten hyväksi.
Täytyypä pistää harkintaan sitten kun eläkeikä lähestyy, ihan fiksu oivallus noilta japanilaisilta.
Eikös se ole eläkeläisen kannalta hyvä asia? Voi tehtailla paljon vähäpätöisiä rikoksia ja hyötyä niistä ja vasta sitten vankila kutsuu. Japanissa asiaan riittää, että ottaa polkupyörän kadulta ja ilmoittaa itsensä. Japanilaisten vanhusten kannattaisi hakea turvapaikkaa Suomesta.
Mielenterveys on tärkeä osa ihmisen hyvinvointia. Omasta mielenterveydestään voi pitää huolta ja omia voimavarojaan vahvistaa. Psykologin kanssa keskustelu voi auttaa pääsemään eroon harhaluuloista ja kuuloharhoista.
Avatar
Valoviikate
Christopher Lorenzo
Viestit: 1520
Liittynyt: Pe Helmi 22, 2008 6:12 pm
Viesti:

Re: Japanissa vanhukset haluavat vankiloihin hoitoon

Viesti Kirjoittaja Valoviikate »

DemlaMinfo kirjoitti:Japanilaisten vanhusten kannattaisi hakea turvapaikkaa Suomesta.
Turvaa miltä?
Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9984
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Japanissa vanhukset haluavat vankiloihin hoitoon

Viesti Kirjoittaja poikani »

Valoviikate kirjoitti:
DemlaMinfo kirjoitti:Japanilaisten vanhusten kannattaisi hakea turvapaikkaa Suomesta.
Turvaa miltä?
Voi sanoa olevansa delfiini. Mistä lähtien sillä turvapaikan perustelulla on ollut täällä hölmölässä väliä? Tänne voi jäädä ilman lupaakin hengailemaan, ja jos alkaa tulla koti-ikävä, valtio antaa muutaman tuhatlappusen käteen ja vielä lentolipunkin.
????? ?? ??????.
Avatar
CSI
Michael Knight
Viestit: 4109
Liittynyt: To Tammi 10, 2013 10:04 am

Re: Japanissa vanhukset haluavat vankiloihin hoitoon

Viesti Kirjoittaja CSI »

Valoviikate kirjoitti:
DemlaMinfo kirjoitti:Japanilaisten vanhusten kannattaisi hakea turvapaikkaa Suomesta.
Turvaa miltä?

Köyhyydeltä. Ainakin se syy toimii somalin, irakilaisen ja afgaanin kanssa, joten miksi japanialainen köyhä vanhus ei saisi yhtälailla hakea asyylia samoin faktisin perustein?

Toki todellista syytä ei kannata kertoa vaan keksiä joku paskatarina, kuinka Japanian mafia vainoaa ja uhkaa tappaa, ja että passi ja muutkin paperit katosi Japaninmeren vaarallisessa ylityksessä.
Pieni Liekki annelistisen rikostutkinnan perusteellisista menetelmistä:
"Minä en ole nähnyt tuomiota, mutta aiheeseen perinpohjaisesti perehtymällä..."
KARJU!!
Neuvoja-Jack
Viestit: 533
Liittynyt: Su Loka 15, 2017 5:51 pm

Re: Japanissa vanhukset haluavat vankiloihin hoitoon

Viesti Kirjoittaja KARJU!! »

damfin kirjoitti:Suomessa ensikertalaisen on vaan niin vaikea päästä vankilaan että pitää suunnitella huolella mitä tekee, mamuun tai johonkin ministeriin kohdistettu henkirikos voisi olla hyvä keino kun niistä varmaan löytyy koventamisperuste tuomioon, tai sitten junailla jokin riittävän iso talousrikos ja veropetos, niissä voisi olla sekin hyöty että osan rikoksella hankituista rahoista voisi onnistua piilottamaan vapautumista odottamaan tai sukulaisten hyväksi.
Täytyypä pistää harkintaan sitten kun eläkeikä lähestyy, ihan fiksu oivallus noilta japanilaisilta.
Täräyttää jonkun politiikan, tai hoiva-yrityksen napamiehen/-naisen kylmäksi, kun 70 ylittyy, varma elinkautinen, elää täyshoidossa herroiksi loppu-elämän,, Suomen malli???, tää skenaario on otettava harkintaan :D
Avatar
Marokon Kauhu
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4759
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 9:06 pm
Paikkakunta: Rio Grande

Re: Japanissa vanhukset haluavat vankiloihin hoitoon

Viesti Kirjoittaja Marokon Kauhu »

KARJU!! kirjoitti:
damfin kirjoitti:Suomessa ensikertalaisen on vaan niin vaikea päästä vankilaan että pitää suunnitella huolella mitä tekee, mamuun tai johonkin ministeriin kohdistettu henkirikos voisi olla hyvä keino kun niistä varmaan löytyy koventamisperuste tuomioon, tai sitten junailla jokin riittävän iso talousrikos ja veropetos, niissä voisi olla sekin hyöty että osan rikoksella hankituista rahoista voisi onnistua piilottamaan vapautumista odottamaan tai sukulaisten hyväksi.
Täytyypä pistää harkintaan sitten kun eläkeikä lähestyy, ihan fiksu oivallus noilta japanilaisilta.
Täräyttää jonkun politiikan, tai hoiva-yrityksen napamiehen/-naisen kylmäksi, kun 70 ylittyy, varma elinkautinen, elää täyshoidossa herroiksi loppu-elämän,, Suomen malli???, tää skenaario on otettava harkintaan :D
Toisin kuin Japanissa, Suomessa ei ole edes kuolemantuomiota.
  • Väestönvaihto
  • Turhanpaikan hakijat
  • Kotoutumisteollisuus
  • VOK - business
  • Partalapset
  • Huonolaatuiset mamut
  • Islamisaatio
tötterö
Rico Tubbs
Viestit: 1207
Liittynyt: Pe Elo 30, 2013 9:11 am

Re: Japanissa vanhukset haluavat vankiloihin hoitoon

Viesti Kirjoittaja tötterö »

Omaisuusrikoksia vaan kehiin niin aina on win-win tilanne.
Voi jopa rikastua ja jos ei niin sit ilmainen ylläpito.
Vastaa Viestiin