Oli teloitustapa mikä hyvänsä niin siltikin tilanteeseen liittyy kaikenlaista muuta oheistoimintaa. Käsittääkseni teloitettaville annetaan rauhoittavia lääkkeitä ennen teloitusta. Olisi se siitä huolimatta melkoisen ankeaa mennä istumaan sähkötuoliin ja katsella kuinka nahkaremmejä kiristetään pitkin kehoa. Viimein elektrodi kiinnitetaan päähän ja nilkkaan. Siihen sitten jäät istumaan, kun muut poistuvat huoneesta. Jokainen sekunti tuntuu tässä vaiheessa karmivalta. Tiedät, että kohta räsähtää sähkövirta, joka saa veresi kiuhumaan.
Aivan yllättäen, kun olet ajatuksissasi, sähkö kouristaa koko kehosi helvetin kivuliaasti. Tulikuumaa, kiehuvaa kusta roiskuu virtsareiästäsi ja rektaalilämpötilasi kohoaa reilusti yli +100 -asteeseen. Jos taju ei lähde ihan heti, niin saatat nähdä näkyjä, joissa äitisi työnsi sinulle lapsena lusikalla puuroa suuhusi ja kuvitteli sinusta tulevan vähintään lääkäri. Saatat myös muistaa lapsuuden kuumat helle kesät ja sen miltä jäätelö silloin maistui. Viimein, kun aivot kiehuvat pääkopassasi, työntäen paineella nesteitä ulos sieraimistasi, korvistasi ja kyynelkanavistasi, tuhoutuu aivosi. Tämän jälkeen et enää tunne, etkä koe mitään.
Yksilöllinen kokemus, jota elämä on, on kohdallasi päättynyt. Hyvin suurella todennäköisyydellä tämän hetken jälkeen ei ole enää mitään luvassa. Olet kuollut. Kuoleman ainutlaatuisuudessa on se harmillinen seikka, ettemme välttämättä pääse kokemaan millaista on olla kuolleena. Me vain lakkaamme olemasta
