Itsemurha

[Katsa]

joeylla hyviä pointteja. Muistetaan kuitenkin, että itsemurha on parasta itsekritiikkiä.
Toki silleen täytyy ajatella kuitenkin, ettei nyt jätä esimerkiksi pientä lasta heitteille sen takia, että itse päättää kuolla.

[VoDKa]

(Itseasiassa itsemurha taidetaan laskea rikokseksi, jos se epäonnistuu [Hannes Markkula taisi näin jossain kirjassaan sanoa].)

Olen ollut aina sitä mieltä, että itsemurha on oikeutettua. Tiedän, että omaisten on usein vaikea hyväksyä se, mutta minkäs teet. Jos ihminen kokee, ettei elämä ole elämisen arvoista tai tuntee olevansa niin loukussa, niin antaa mennä vain. Minulta on tehnyt tänä vuonna itsemurhan vasta yksi tuttu, mutta minä en syytä häntä siitä millään tavalla. Se oli hänen päätöksensä, hyväksyn sen täysin. Joillekin elämä on kivaa, useimmille ei, toisille pelkkää kaaosta, johon tuo teko tuo vapautuksen.

Surusta ei pidä syyttää minusta sitä kuollutta, koska loppujen lopuksi, suruhan on usein pelkkää itsekkyyttä. Mitä surun aikana tapahtuu? "Ihminen itkee poismennyttä" on kai se yleisin vastaus. Mutta katsopa tarkemmin sitä; usein ihminen itkee sen vuoksi, ettei HÄN voi enää koskaan nähdä tätä kuollutta ihmistä. Siksi, että HÄN ITSE ei tehnyt mahdollisesti mitään estääkseen tuon teon. Siksi, että HÄN on se, joka jää kaipaamaan. Kuollut itse ei itke, olot on nyt mitä mainioimmat. Ei hätää, ei tuskaa, ei paniikkia, ei ahdistusta. Pelkkää olemattomuuden tyhjyyttä. (Tai taivas, miten kukin tykkää uskoa.)

Ihmisellä on niin pirun vähän varaa oikeasti isoihin päätöksiin, jotka vaikuttavat noin suurissa määrissä elämään. Minulle on usein kerrottu huonosta olosta ja siitä, että tekee mahdollisesti itsemurhan vielä joskus. Mitäpä siihen voi sanoa? Lain mukaan pitäisi alkaa hyssyttelemään ja kyselemään ja hankkimaan apua, kuulema. Mutta mitä silloin, jos sekä kertoja, että kuuntelija on molemmat siinä tilassa, että itsemurha on okei ja ei ole mitään varoja siihen, että estäisi sitä toista? Minusta laki ei voi silloin velvoittaa sitä kuuntelijaa auttamaan sitä toista, koska aina siihen ei välttämättä vain kykene. Lisäksi, jos se toinen haluaa sen tehdä, niin antaa mennä vain. En ole estämässä, seisomassa päätösten edessä ja sanomalla, ettei se kannata, ettei siihen ole syytä, koska sehän tekisi minusta vain valehtelijan, joka pettää oman ajatusmaailmansa.

Hyväksyn itsemurhan 100%:sti, tilanteessa kuin tilanteessa.

Edit: Ja jotta kukaan ei pääsisi nillittämään, niin itsemurhaiskut on sitten taas asia erikseen, koska siinä ei ole pointtina se itsensä tappaminen, vaan ympäristön vahingoittaminen, jossa vain sattuu kuolemaan mukana.

[Aariel]

Toki silleen täytyy ajatella kuitenkin, ettei nyt jätä esimerkiksi pientä lasta heitteille sen takia, että itse päättää kuolla.

Ei tietenkään. Jotenkin täytyy olla laittanut asiat järjestykseen ennen itse tekoa, jos on jälkikasvua tahi muuta.

[Katsa]

VoDKa puheli hyvin, kuten olettaa sopikin.
Samaa sanoisin omastakin puolesta, että itsemurha koskee kuitenkin vain yhtä yksilöä, mielestäni toisten elämästä ei kukaan ole oikeutettu päättämään. Vaikka kuinka ymmärtäisin miksi joku haluaa tappaa jonkun ja sitten vasta itsensä; ymmärrys ei ole sama asia kuin hyväksyntä.
Yksilön itsemurhan sekä ymmärrän että hyväksyn ja niitä onkin lähiporukassa sattunut, joten tiedän mitä se on. Toistan, että vaikeampaa on hyväksyä kaverin tapaturmainen kuolema.

[Aariel]

Itsemurhan tehneiden läheisille on monet tunteet tuttuja. Kun päättää omista päivistään, tottakai se jättää kamalat haavat. Jokaisessa kuolemassa (itsemurha, onnettomuus, henkirikos) on ne omat erityiset tuskansa ja kysymyksensä.
Jotku jaksaa jauhaa sitä, että jokainen elämä on Jumalan antama lahja. Tai vanhempien antama lahja. Itsemurhan jos tekee, on varmaan vanhempien tuska se suurin. En vähättele puolison tai lapsen surua, mutta vanhempana oleminen on aina niin luku sikseen. Jos joku mun läheltä tekisi itsemurhan, toivoisin järkevän viestin, jonka hän jättäisi, näin teko olisi helpompi ymmärtää. Mutta joskus sen viestin jättäminenkin voi tuottaa liian suurta vaikeutta eikä sitä pysty jättämään.

[joey]

Toistan, että vaikeampaa on hyväksyä kaverin tapaturmainen kuolema.

Tarkemmin ajatellen: samaa mieltä. Ehkä sitä itsemurhaajan läheisenä kuitenkin voisi sitten turvautua ajatukseen siitä, että itsemurhaaja on halunnut kuolla, toisin kuin sitten näissä tapaturmaisissa tapauksissa..

VoDKan ajattelinkin kommentoivan juurikin, miten kommentoi ja olen kyllä samoilla linjoilla noinniinkuin muuten, mutta: täytyy muistaa, että ihmismielelle ei ole normaalia ryhtyä itsetuhoiseksi. Ihmismieli toimii kaikissa tilanteissa siten, että pystyisi mahdollisimman hyvin takaamaan oman selviytymisensä. Jos sitten jollakulla on itsetuhoisia ajatuksia, kyse on mielenhäiriöstä. Tämän takia en hyväksy itsemurhaa - itsemurha ei oikeasti ole ratkaisu mihinkään, sillä sitä harkitseva ei ole voinut vertailla vaihtoehtoja järkevästi, järjen ollessa hämärtynyt.

Olen samaa mieltä myös siitä, että kyllä varmasti usein läheisten tuska on juuri sitä hyvinkin itserakasta sorttia, mutta onko sillä mitään väliä? Jos lapsi itkee itsemurhannutta äitiään siksi, ettei koskaan enää ITSE näe äitiään, tai jos vanhempi suree itsemurhannutta lastaan koska ei ITSE enää saa lastaan pidellä, lopputuloshan on kuitenkin sama. Ihmisiin koskee, mahdollisesti jopa niin, että mielen tasapaino järkkyy kohtalokkain seurauksin. Kun pyörii kaikessa masentuneisuudessaan sängyssä ja suunnittelee itsensä tappamista (tiedän mistä puhun, olen suunnitellut), voi miettiä asiaa taloudellisesta näkökulmasta: jos itse kärsii hieman lisää, saattaa mieli parantua ja elämä jatkuu, tai sitten kärsii lopun elämänsä yksin päänsä sisällä. Jos tappaa itsensä, siitä koituu kärsimystä taatusti useammallekin ihmiselle kuin vain yhdelle, ja mahdollisesti näidenkin loppuelämien ajaksi. Voisi ajatella, että on reilumpaa uhrautua (=kärsiä) yksin kuin pistää useampi ihminen uhrautumaan (=kärsimään).

[VoDKa]

Olen samaa mieltä myös siitä, että kyllä varmasti usein läheisten tuska on juuri sitä hyvinkin itserakasta sorttia, mutta onko sillä mitään väliä? Jos lapsi itkee itsemurhannutta äitiään siksi, ettei koskaan enää ITSE näe äitiään, tai jos vanhempi suree itsemurhannutta lastaan koska ei ITSE enää saa lastaan pidellä, lopputuloshan on kuitenkin sama. Ihmisiin koskee, mahdollisesti jopa niin, että mielen tasapaino järkkyy kohtalokkain seurauksin. Kun pyörii kaikessa masentuneisuudessaan sängyssä ja suunnittelee itsensä tappamista (tiedän mistä puhun, olen suunnitellut), voi miettiä asiaa taloudellisesta näkökulmasta: jos itse kärsii hieman lisää, saattaa mieli parantua ja elämä jatkuu, tai sitten kärsii lopun elämänsä yksin päänsä sisällä. Jos tappaa itsensä, siitä koituu kärsimystä taatusti useammallekin ihmiselle kuin vain yhdelle, ja mahdollisesti näidenkin loppuelämien ajaksi. Voisi ajatella, että on reilumpaa uhrautua (=kärsiä) yksin kuin pistää useampi ihminen uhrautumaan (=kärsimään).

Tässä maailmassa opetetaan, miten olla epäitsekäs; lahjoita rahaa Afrikan köyhille, tue AIDSia sairastavia, lahjoita rahaa syöpäjärjestöille, tule mukaan tekemään hyväntekeväisyyttä, luovuta verta, luovuta luuta, luovuta sisäelimesi, aivosi ja lopulta koko ruumiisi lääketieteelle, anna mielipiteesi tästä ja tästä asiasta jotta muut saisivat parempia tuotteita, anna sielusi Jumalalle, niin maailma ja perheesi ehkä pelastuu. Siihen vertaillessa on minusta jotenkin käsittämätöntä, että tuollaisissa tapauksissa saa olla itsekäs. Asia pitäisi ehkä nähdä sen kuolleen kannalta, eikä vain surra omia juttujaan. Miksi, mikä ajoi, minkä vuoksi? Onneksi ihminen yleensä kuitenkin miettii myös noita juttuja, eikä vain itsekeskeisesti ajatukset ole siinä omassa itsessään (yleensä).

Minä en pysty näkemään sitä niin, että pitäisi uhrautua muiden vuoksi. Sitten ehkä, jos maailma ja ne muut olisi antanut niin paljon, että se todella kannattaisi, mutta kun ei ole; se kai on se yleensä syynä, kun masentuneet alkaa miettimään itsemurhaa. Elämä ei ole mennyt niin niin kuin on suunnitellut/toivonut/halunnut ja kaikki tuntuu olevan vain paskaa. Jos pystyisi näkemään pelkästään hyvät puolet, eikä niitä paskoja ollenkaan, niin mikäs siinä, miksi sitä itsemurhaa edes harkitsisi. Vaikka kaikkien elämässä on ne hyvät ja huonot hetkensä, niin joskus sitä on vain pakko todeta, että joo, paskaa on sillä vaa'alla huomattavasti enemmän, eikä näköpiirissä ole osapuilleen kuin saman verran lisää, hyvien puolten vaakakupin ollessa jossain tavoittamattomissa.

Olisi helppoa, jos se olisi niin että voisi vain sanoa, että tuota kohden minä haluan mennä, koska jos sinne pääsen, olen oikeasti onnellinen. Kun ne arvot hämärtyy ja sumentuu ja tuntuu, ettei millään ole mitään merkitystä, niin silloin on kai helpompi ottaa se kuula kalloon, kuin nähdä edes sitä huomista, joka luultavasti ei toisi muutosta kuitenkaan.

Edit: Niin ja sekin, että jos ne ympäröivät ihmiset on onnellisia, eivätkä voisi kuvitellakaan jotain itsemurhaa, niin tuntuu usein, että itse on vielä syvemmällä siinä pimeydessä, kuin mitä jos muutkin siinä ympärillä olisi edes suhtkoht onnettomia. Onnellisten ihmisten näkeminen inhottaa ja saa vain miettimään, että miksi minä, miksi kaikista ihmisistä juuri minä jouduin tähän tilanteeseen?

[joey]

Edelleen, VoDKa, sivuutat täysin sen että ei ole normaalia haluta tappaa itsensä. Ei voi sanoa, että se on ymmärrettävä, hyväksyttävä tai varteenotettava ratkaisu, koska sille ei koskaan ole mitään todellista syytä. Mieli ei luonnostaan halua tuhota itseään, sairas mieli saattaa haluta. Itsemurhaajat varmasti kokevat, ettei "kukaan koskaan ole kärsinyt niin kuin minä nyt", mutta sehän ei oikeasti pidä paikkansa, Juuri Minä en todennäköisesti ole suurin kärsijä koko maailmassa. Tämä selviäisi itsemurhaa suunnitteleville hyvin nopeasti, jos kykenisivät ajattelemaan asiaa rationaalisesti. Mutta kun eivät kykene, kun ovat sairastuneita.

[VoDKa]

Edelleen, VoDKa, sivuutat täysin sen että ei ole normaalia haluta tappaa itsensä. Ei voi sanoa, että se on ymmärrettävä, hyväksyttävä tai varteenotettava ratkaisu, koska sille ei koskaan ole mitään todellista syytä. Mieli ei luonnostaan halua tuhota itseään, sairas mieli saattaa haluta. Itsemurhaajat varmasti kokevat, ettei "kukaan koskaan ole kärsinyt niin kuin minä nyt", mutta sehän ei oikeasti pidä paikkansa, Juuri Minä en todennäköisesti ole suurin kärsijä koko maailmassa. Tämä selviäisi itsemurhaa suunnitteleville hyvin nopeasti, jos kykenisivät ajattelemaan asiaa rationaalisesti. Mutta kun eivät kykene, kun ovat sairastuneita.

En sivuuta, kerron vain asian kuten itse sen näet. Siitä lienee voi päätellä jo jotain. Tajuan sen, ettei normaali ihminen halua tappaa itseään, mutta samaan aikaan näen sen myös niin, ettei normaali ihminen sitä yleensä kai teekkään? Joten en voi puhua kuin niiden puolesta, jotka sitä suunnittelee, jotka sen haluaa tehdä ja jotka sen myös tekee.

[synkempi hautajaisvieras]

Sori että kommentoin nyt vain lyhyesti. Tuli mieleen tuosta oletetusta läheisten tuskasta. Henkilö joka itsemurhan tekee, ei varmaankaan koe olevansa tärkeä kenellekään kumminkaan, joten mitäpä väliä hänen lähdöllään edes kenellekään on. Näin voisi kuvitella sen ajattelun siinä tilanteessa menevän. Nimimerkillä: "Kun maailma ei riitä".(Itsemurha onkin äärimmäisen mielenkiintoinen aihe.)

edit:miten niin epänormaalia tehdä itsemurha?

[Aariel]

Sori että kommentoin nyt vain lyhyesti. Tuli mieleen tuosta oletetusta läheisten tuskasta. Henkilö joka itsemurhan tekee, ei varmaankaan koe olevansa tärkeä kenellekään kumminkaan, joten mitäpä väliä hänen lähdöllään edes kenellekään on. Näin voisi kuvitella sen ajattelun siinä tilanteessa menevän. Nimimerkillä: "Kun maailma ei riitä".(Itsemurha onkin äärimmäisen mielenkiintoinen aihe.)

edit:miten niin epänormaalia tehdä itsemurha?

Itsemurhiakin on niin moneen lähtöön. Ei välttämättä aina se, ettei kukaan välitä, eli siis ihan hyvin voin tappaa itseni.
Joskus sitä on niin paljon muita asioita, joissa piilee syy haluta kuolla. Ajatellaan kyllä, että mua jäädään tänne kaipaamaan, mutta voimat ei vain riitä.

[esmes-]

ihminen taitaa olla ainoa eläin joka tietentahtoen itseltään hengen riistää. itsetuhoisuus on inhimillinen piirre. sopulithan kuulemma juoksee joukolla jyrkänteeltä mereen, mut siinä taitaa olla kyseessä joku muu kuin harkittu itsemurha eläinmaailmassa...
mä oon ajatellu että vaikka paskaa tulee välillä niskaan ni haluan ihan piruuttani roikkua elämässä mukana, toisten kiusaksi ja omaksi itsekkääksi riemukseni. mulla on todettu keskiastetta vaikeampi uusiutuva masennus, johon liittyy itsetuhoisuutta. oon kerran ollu ihan minuuttien päässä kuolemasta itse aiheutetusti. no onneks oon vielä täällä! ja kiinnostaa kaikki uudet käänteet elämässä, niinkuin seurais jotain tv-sarjaa eikä ikinä tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu

[Tiina]

Tiedän kolme suht nuorta miestä, jotka ovat tehneet itsemurhan ja heiltä on kaikilta jäänyt pieniä lapsia.
Yhdessä tapauksessa jopa 4-ja 6-vuotiaat pojat löysivät isänsä roikkumasta.
Mielestäni tosi törkeä ja itsekäs teko lapsia ja tietysti myös vaimoa kohtaan.
Muuten kyllä mulle aivan sama mitä kukin tekee elämällään, mutta pitäisi hieman katsoa missä vaiheessa ja miten ja missä sen tekee.

[Aariel]

Tiedän kolme suht nuorta miestä, jotka ovat tehneet itsemurhan ja heiltä on kaikilta jäänyt pieniä lapsia.
Yhdessä tapauksessa jopa 4-ja 6-vuotiaat pojat löysivät isänsä roikkumasta.
Mielestäni tosi törkeä ja itsekäs teko lapsia ja tietysti myös vaimoa kohtaan.
Muuten kyllä mulle aivan sama mitä kukin tekee elämällään, mutta pitäisi hieman katsoa missä vaiheessa ja miten ja missä sen tekee.

Hyvä pointti. Täytyy katsoa missä vaiheessa. Tunsin itsekin erään miehen, jolla oli pieni lapsi. Olikohan jonku 4-5 vanha. Ei tyttö isäänsä löytänyt, mutta jäi yksin. En tiedä lopullista kohtaloa, tytön äiti täysin kelvoton vanhemmaksi. Pitääkin muuten kysyä missä tyttö on nyt.
Ja näin kun asiaa alkaa kunnolla kelaamaan, hyväksynköhän sittenkään alaikäisen vanhemman tekevän itsemurhan, jos ei ole järjestänyt asioita kunnolla.. Vaikka kyllä Suomessa nykyään pidetään hyvä huoli jopa "lastenkodissa" (tai miksi sitä tänä päivänä kutsutaan..). Toista se oli sen huolenpidon kanssa ennen..

[maija turjukka]

.
edit:miten niin epänormaalia tehdä itsemurha?

No siten niin, että siinä synkimmässäkin pilvessä on jossakin se hopeareuna.... ja sitäpaitsi: koskaan ei voi olla niin huonosti, etteikö huomenna voisi olla vielä huonommin....

-sisulla läpi vaikka harmaan kiven-