MInfon kampuksen tulitaistelu

[gravedigger]

Tarina päättyi,kaiki kuoli.

Kaikki kotiin,täällä ei ole mitään nähtävää!

[VoDKa]

(En suostu, en ala! Jatkoa, jatkoa!)

*voi pyhä helvetti, nyt ei mennyt vahvasti. Siitäkin huolimatta että kaikki kolme tulittivat tuota outoa hieman tomaattia muistavaa liitäjäisoliota, se tuntui välittävän tasan zeron verran siitä. Tomaattiolio lähestyi vauhdilla ja laukaukset tuntuivat vain innostavan sitä.* "VoDkA! Tee jotain!" *Reb humahti lähimmän kalliokielekkeen taakse kompastuttuaan maassa makaavaan kiveen. Oli yllättävää, miten nopeasti ihminen saattoikin kadota paikalta. VoDkA kääntyi katsomaan ystävänsä perään, vilkaisi sitten tulokasta ja teki taktiset; juokse nimittäin myöskin kallion taakse.* "Jumalauta! Vitun pelkurit!" *niinpä sitten siinä seistiin ainoana, tomaattihirviön louskutellessa leukojaan vajaan metrin päässä. Vittu. Ei tästä tullut mitään. Niinpä nosti käden suojakseen, ihan kuin se mitään estäisi tai suojelisi ja sulki silmänsä.
Hiljaisuus. Tai no, lähinnä semmoinen hieman kohiseva hiljaisuus. Varovasti tuo avasi silmänsä ja laski suojelevan kätensä alas. Tätäkö oli kuoleminen helvetissä? Pelkkää pimeää? Häh? Samassa näkyi valonpilkahdus, kun ympärille alkoi piirtymään jotain. Jonkinlainen...kaupunki? Muodot ilmestyivät häilyen, talot, pihat, kadut, lamput, joissa tosin yhdessäkään ei ollut valoa. Jostain tuli epämääräinen kelmeä valo. Taivaalla loisti jonkinlainen kuuntapainen, mutta sen suodattama valo oli violettia. Kaikki näytti epänormaalilta, kuin unelta. Värit heittelivät miten sattuu, muodostaen goottimaisen maiseman. Punainen kirkas valo, joka oli hetken aikaa palanut tuon yläpuolella, katosi haihtuen. Kaupunki näytti hylätyltä, vaikka toistaiseksi se oli melko siistin näköinen. Ei roskia kaduilla, kolaroituja autoja ja epämääräisiä tulipaloja, kuten zombieleffoissa. Pelkkä asukkaita vailla oleva kaupunki, jossa selkeästi oli joku asunut joskus.
Katu, joka aukeni edessä muuttui vielä hieman. Ihan kuin joku olisi painanut nappia koneeltaan ja lisännyt kuvioihin tuulen; kevyt tuulenvire kahisutti irtolehtiä kadun ylitse.
Muutama varovainen askel, kunnes niiden asema varmistui ja niistä tuli vahvempia ja selkeämpiä. Ihan juuri nyt ei osannut oikein sanoa mitään, sillä koko tilanne oli jotain, mitä ei olisi ihan täysin osannut koskaan odottaa. Läheisessä roskiksessa oli hävitetty päivänvarjo, semmoinen mitä näki terasseilla pöytiin kiinnitettynä. Koska tilanne oli varsin kummallinen, päätti tuo kiskaista varjon ylös. Sen jälkeen varjo-osan irtirepiminen ja hieman putken taittelua ja tuolla oli noin metrin mittainen ontto kevytrautaputki, jolla humauttaa mikäli tarve sitä vaatisi.
Kuten aiemminkin, yhdessäkään ikkunassa ei näkynyt valoa, tai missään liikettä tuulenvireen liikuttelemia lehtiä ja muita kevyitä juttuja lukuunottamatta...*

[Bleddyn]

*Kylmä betoniseinä. Ikivanhojen roskien ummehtunut haju. Avaan hyvin varovasti toisen silmäni. Missä ihmeessä minä olen? Samat vaatteet ovat edelleen päälläni. Sama paita, sama hame, kaikki veri vain on hävinnyt. Ihan kuin...ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Hiuksista ei löydy verta ja jotenkin tuntuu siltä, ettei sitä virtaa enää suonissanikaan. Olenko kuollut? Poimin maasta pienen peilinpalasen. Näytän aika...elävältä. Seinästä tukea ottaen nousen seisomaan. Aavemaisen hiljainen kaupunki. Nyt on jotain pahasti vialla. Ei ääntäkään, ei missään. Ainoastaan korkojen terävä kopina kylmässä ilmassa, kun yritän suunnistaa kujalta pois. Ihmisten ilmoilleko? En ehkä halua tavata tällaisessa paikassa ainuttakaan ihmistä. En tiedä millaisia täällä asuu. Eläviä? Kuolleita? Eläviä kuolleita? Aseistamattomana en aio kohdata ketään. Ensimmäisenä tehtävänäni on etsiä jokin paikka, josta saisin jotain kättä pidempää. Asunnot, kaupat ja puistot...kaikki näyttävät hylätyiltä. Ihan kuin täältä olisi jouduttu lähtemään hyvin nopeasti pois. Kävelen eteenpäin välillä taakseni vilkuillen. Silmiini osuu antiikkikauppa, melkein kävelen sen ohi. Näyteikkunassa kiiltelee kaunis samuraimiekka. Ovi on lukossa. " Sitten ei mennä ovesta, " tuumaan ja nostan maahan kaatuneen liikennemerkin. Yksi nopea isku ja ikkuna on säpäleinä. Miekka löysi uuden omistajan. " Nyt on hyvä, " mietin ja lähden eteenpäin.*

[gravedigger]

*Olihan kaupunki parempiakin aikoja nähnyt,satoja vuosia mustaa kultaa oli virrannut maan uumenista mutta tämän aarten kuihduttua olemattomiin ajat ja ihmiset muuttuivat,bensiini ja sähkö syrjäyttivät rahan aikaa sitten.

Digger kulkee pitkin autiolta vaikuttavan kaupungin laitaa ihmetellen miksi valoa ei tuota kuin kuutamo ja mitä hän täällä tekee..*

[synkempi hautajaisvieras]

.



MInfon suuri tulitaistelu, II osa



Pettymysten pettymys! Kammottavaa! ...se ei ole vielä ohitse! Uskallatko sinä saapua paikalle? Ketkä kuolevat tässä hirvittävässä verilöylyssä? Kuka niittaa ja kenet? Vai niitataanko hänet? Kuka jää jäljelle?


Siellä missä tykit puhuvat ja kranaatinheittimet laulavat... Vain häikäilemättömimmillä on mahdollisuus selviytyä.... Toinen kierros on alkanut!




.

[VoDKa]

*jossain kolahtaa jokin metallinen, joka saa tuon kääntymään äänen suuntaan. Kolahdus kuuluu pian uudelleen. Ja taas. Nopea määrittely äänen suunnasta saa selville myös syyllisen: Metallinen koristekyltti hakkasi takana olevaa ikkunalautaa vasten, aiheuttaen tuon äänen jokaisella kerralla. Klonk. Klonk. Klonk... Samassa jotain liikahtaa kyltin luona. Koska tuuli ajoi roskia juuri vain hetki sitten eri suuntaan kuin mihin hahmo liikkui, oli pakko päätellä kyseessä olevan jotain elävää; rotta. Se vikisi hiljaa (tosin, ääntähän ei tuohon asti kuulunut, mutta se mielikuva rotista toi mukanaan aina vikinän) ja veti kupuun jotain mitä oli maahan tippunut luoja ties keneltä ja milloin.
Katu jatkui, suorana kuin viivotin, eteenpäin. Vähitellen kaupparakennukset vähenivät ja harvenivat, kunnes loppuivat kokonaan. Siellä täällä oli muutamia omakotitaloja ja puistoja, lastenhoitopaikkoja ja sitten.. Koulu. Romahtanut koulu. Itseasiassa, jos rehellisiä oltiin, niin sama helvetin koulu, jonka pihalla oltiin juuri vain (hetkeä?) aiemmin kuoltu. Huimasi, eikä missään ollut mitään järkeä. Koulu oli hieman enemmän romahtanut kuin oli tultua ammuttua kuula kalloon, mutta selkeästi kuitenkin sama paikka, samojen hetkien jäljiltä. Maassa makasi ruumis, pitkällä mätänemistilassa jo oleva. Hämäryyden vuoksi tuo sitä kerkesi jo ajatella vähän vaikka jo mitä, kunnes poliisin rintapielessä oleva kiiltelevä tähti paljasti tuon. Se oli yksi niistä kytistä, joita silloin oli ollut paikalla. Mutta... Missä kaikki muut sitten olivat? Miten kaupunki oli autio? Ihmiset, autot, kaikki elävä?* "Haloo?" *tuo käännähti ympäri, toivoen heräävänsä jostain koomasta tai jostain tuolla kysymyksellään, sillä tämä ei todellakaan voinut olla mitään todellista. Kaiken järjen ulkopuolella oltiin ja reilusti. Samassa tuo näki sivusilmällään jotain; ruumis. Portaikon luona. Tai no, siellä päin missä portaikko oli ennen sijainnut. Ennen kuin tuo kerkesi edes tarkemmin asiaa ajatella, oli tuttu KMFDM:n paita jo näkyvissä; tutut kengät; tutut housut. Koko vitun sama pukeutuminen kuin...silloin. Niin milloin? Joskus tuhat vuotta sitten? Ei tässä ollut mitään järkeä. Oli pakko laskeutua maahan polvilleen ja oksentaa.*

[gravedigger]

*Talon katto tarjosi näkymän kaupungin autioille ja hiljaisille kaduille.

Vitutus,kylmyys ja tunne siitä että ensimmäinen väärillä vastauksilla varustettu vastaantulija tulisi yllättymään pahanpäiväisesti, sai diggerin mutisemaan itsekseen*

"Vitun tärinä,vitun kylän rottelo ja vitunvittu jos ei ryypynryyppyä koko päivänä!*

*Huomaa yllättäen liikettä kujalla,ottaa katolta pari tiiltä mukaan ja siirtyy äänettömästi katon reunalle, hyvän näkö ja heittoetäisyyden päähän.*

"Peek a boo!!"

*sinkoaa tiilet kohti kulkijaa ja toivoo osuneensa kunnolla*

[Katsa]

-AI SAATANA! *Edes umpiluinen aivokoppa ei suojannut kujalla hortoilevaa Katsaa taivaalta tippuvalta kuolemankiveltä. Katsa vaipuu konekivääripesäkkeeseensä, jonka hän juuri oli kadunreunaan rakennellut. Aivolima valuu hitaasti pitkin vyölaatikoita.*

[gravedigger]

*Diggerin kuullessa osuneensa,mielihyvän tunne valtasi mielen,tämä ei jäisi tähän..*

"Perkules,ehjä kassara...ja terässä!"

[Bleddyn]

*Ahdistavaa. Miekka tuntuu uskomattoman raskaalta. Tarvitsen toisenkin aseen, minusta ei ole vastusta tämän kanssa kenellekään. Ei tunnu kovin turvalliselta kuljeskella keskellä katua, joten siirryn ihan seinän viereen. Tunnen jotain tippuvan hiljalleen saappailleni. Jotain vaaleanpunaista. Mitä, jäätelöä? Nostan hitaasti katseeni ja näen nuoren miehen. Kuollut. Ollut kuolleena jo hyvän aikaa. Sulanut jäätelö edelleen kädessään. Miehen kasvoilla on karmea ilme, silmät ja suu ovat auki. Mitä ihmettä on tapahtunut? Verta ei näy missään, yhtään haavaakaan hänellä ei tunnu olevan. Sydänkohtaus? Ei voi olla. Ei mitenkään sopisi kuvaan. Tuntuu siltä kuin...kuin jokin olisi imenyt hänestä kaiken elämän pois. Noin vain vienyt mukanaan. Mikä? Miksi? Kysymykset risteilevät päässäni eikä mistään tunnu löytyvän mitään järjellistä selitystä millekään.

Kävelen eteenpäin. Maisemat muuttuvat, alkavat näyttää jotenkin tutuilta. Ihan kuin olisin ollut täällä ennenkin. Poliisiauto. Kaikki ovet auki. Toinenkin ja kolmas, niiden vieressä ambulanssi, ovet siitäkin auki. Huomaan tulleeni ison rakennuksen eteen. Koulu. Pudistelen päätäni, ei tämä voi olla mahdollista. Yhtäkkiä kuulen vaimeaa ääntä jostain sivusta. Hiivin nopeasti ambulanssin takaoven taakse piiloon. Ihminen. Elävä ihminen. Ainakin se näyttää siltä. Ei käy mielessäkään, että noin vain marssisin kyselemään mitään. " Jotenkin tutun näköinen, "mietin kunnes tunnistan. " Ei helvetti. "*

[VoDKa]

*oksentaminen ei helpota oikeastaan kuin vatsan toiminnan suhteen, yökkäävä tunne jää, eikä ollenkaan auta se, että suussa maistuu joku epämääräisyys. Mahanesteitä ja...verta? Kivaa. Oikein loistavaa. Pyyhkäisee suupielensä kädellään, pitää päätään hetken painoksissa, silmiään kiinni pidellen. Metalliputki makaa maassa tuon vieressä. Pikkuhiljaa sitten pyrkii ylös, nostaen putken mukanaan. Pyörrytti. Helvetin heikko olo. Sivusilmällään tuo näkee vielä ruumiin - omansa - vain vajaan metrin päässä. XTORT-teksti loistaa kuvottavan keltaisena, KMFDM:n valkoisuus on peittynyt lähes kokonaan kuivuneen veren alle. Vajaan metrin päässä on omituinen kuivunut mötikkä, selkeästi ihmisestä lähtöisin. Aivot. Pää ei näytä kamalan nätiltä, kaikkea muuta. Mitä sille pitäisi tehdä? Koko ruumiille? Jotain? Vai.. ei helvetti. Teki mieli puristaa kädet nyrkkiin ja huutaa. Tästä unesta olisi pakko herätä, ei tämä maailma vain toimi näin. Epäilevästi tuo tuijottaa putkea, kunnes edes itseään kummemmin varoittamatta lyö sillä niin lujaa kuin vain itsesuojeluvaisto antaa myöten itseään käsivarteen. Luu ei ihan anna periksi, mutta helvetin kipeää se silti käy. Hereillä siis ollaan. Sadatellen tuo taittuu kaksinkerroin hetkeksi, puristaen toisella kädellään sitä kohtaa mihin oli juuri istunut. Iho on muuttunut jo siltä alueelta punaiseksi verisuonten katkeiltua metallin osuessa niihin. Nyt olisi pakko saada tupakkaa. Tuo vilkaisee ympärilleen ja huomaa jälleen sen ruumiin, sen kytän, jonkin matkan päässä. Hidas kävely tuon luokse, ruumiin potkaiseminen. Ei se tosiaan enää liiku. Jostain syystä vain hetkeä aiemmin käyty Doom-taistelu sai tuon epäilemään sitäkin, että ukko maassa voisi ehkä sittenkin loikata vielä pystyyn ja kimppuun. Mitään ei kuitenkaan tosiaan tapahdu. Nopea ruumiin taskujen kokeilu kertoo, ettei tupakkaa ole saatavissa sieltä.* "Perkele!" *ärähtää, ennen kuin huomaa jotain parempaa; kytällä on ase. Niinpä uusi kumarrus alaspäin ja asekotelon räpläämistä. Miksi niiden paskiaisten pitääkin aina liittää aseisiinsa kaiken maailman nappilukkoja ja muita...? Vielä kun sattuu olemaan hankalassa asennossa ja joutuu kaivamaan asetta toiselta, ei hommasta tule todellakaan helppoa.*

[Bleddyn]

*Huomaa VoDKan kaivelevan jotain poliisin taskusta. Kappas, ase. Tuo on saatava. Hiipii ja varoo tarkasti, ettei korot osu maahan. Yksikin kolaus ja kaikki olisi ohi. Se huomaisi heti. Laskee miekan VoDKan kaulalle ja sihahtaa: " Anna tänne se ase. " *

[VoDKa]

*Fukfukfukfuk. Miekka oli ilmestynyt osapuilleen tyhjästä. Ääni, joka ei lähtenyt oletusarvoisesti miekasta, tosin kuulosti tutulta hämärästi. Aseen neppari napsahti juuri sopivasti auki ja sen perään olikin nyt helppo tarttua ja kiskoa se ulos kotelostaan. Huulien nuolaisu, hermostumisesta johtuva refleksi ja sitten hitaasti ja varovasti ojentaa aseen katse yhä ruumiissa edessään miekan omistajaa kohden, perä edellä. Jossain toisessa tilanteessa ehkä se olisikin ollut ihan sama, jos olisi ilmoittanut ettei aio antaa asetta ja haistattanut vain pitkät, mutta juuri nyt siihen ei ollut intoa. Tämä kaikki oli liian erikoista moiseen käytökseen tai sen sallimiseen.*

[joey]

Sori joey, se oli sinä tai minä...

No worries, sodassa ja rakkaudessa ja niin edelleen

[Bleddyn]

*Nappaan aseen ja sujautan sen nopeasti taskuuni. Miten täällä voi joku olla elossa? Mitä tuolle pitäisi tehdä? Tappaa? Jättää henkiin? " Mene ", tokaisen ja vedän miekan pois. Tuosta saattaisi olla vielä jonkinlaista hyötyä. Millaista, sitä en vielä tiedä enkä halua sitä miettiäkään.*