Normipäivä Ruotsissa. Ennenkin on ammuskeltu.16-vuotias poika ammuttiin Malmössä
Torstai 12.1.2017 klo 22.26 (päivitetty klo 22.56)
Ampuminen tapahtui bussipysäkillä.
Poliisi sai hälytyksen klo 18.50 paikallista aikaa, kun soittaja oli kuullut ampumista bussipysäkiltä Amiralsgatanilla.
Kun poliisi tuli paikalle, 16-vuotias poika oli vakavasti haavoittunut ja hän kuoli pian sen jälkeen.
Aftonbladetin tietojen mukaan poikaa oli ammuttu päähän.
- Voimme vahvistaa tapauksen. Paikalla ammuttiin ja uhri on kuollut, kertoo Malmön poliisipäällikkö Stefan Sinteus Aftonbladetille.
Paikalla on runsaasti poliisin partioita , jotka yrittävät löytää silminnäkijöitä ja selvittää mitä on tapahtunut.
Kaksi ihmistä on otettu kiinni kuulusteluja varten, mutta heitä ei epäillä tällä hetkellä rikoksesta.
Kvällsposten-lehden mukaan Malmön yliopistosairaalan ensiapuosaston ulkopuolelle on kokoontunut paljon ihmisiä. Paikalla on myös poliiseja.
Vuosi alkanut väkivaltaisesti
Malmössä on tämän vuoden puolella tapahtunut jo kolme murhayritystä ja yksi murha.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/201701122200053095
Kaupungin poliisilla on niin paljon selvitettävää väkivaltarikoksissa, että se on pyytänyt virka-apua muualta maasta.![]()
![]()
![]()
16-vuotias poika ammuttiin Malmössä
-
Jukka Siintonen
- Andy Sipowich NYPD
- Viestit: 1306
- Liittynyt: Ti Tammi 26, 2016 5:36 pm
16-vuotias poika ammuttiin Malmössä
-
Doctor Lecter
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 18206
- Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am
Re: 16-vuotias poika ammuttiin Malmössä
Se, että sairaalan ulkopuolella on paljon ihmisiä ja tilannetta yrittää valvoa poliisi, kertoo, että tuo 16-vuotias - tai siis "16-vuotias" - ei ole Lars, vaan mahdollisesti Mohammed tai Ibrahim. Sukukokoustaa, äbäläwäbälää ilmassa ja jokainen pyrkii mahdollisimman paljon haittaamaan sekä poliisien että sairaalan henkilökunnan työtä.Jukka Siintonen kirjoitti:Normipäivä Ruotsissa. Ennenkin on ammuskeltu.16-vuotias poika ammuttiin Malmössä
Kvällsposten-lehden mukaan Malmön yliopistosairaalan ensiapuosaston ulkopuolelle on kokoontunut paljon ihmisiä. Paikalla on myös poliiseja.
Kaupungin poliisilla on niin paljon selvitettävää väkivaltarikoksissa, että se on pyytänyt virka-apua muualta maasta.
- Kaiken taustalla on se, että kukaan ei luota viranomaisiin, eikä hoitohenkilökuntaan ja pelko siitä, että ruumista käsitellään islamin oppien vastaisesti.
Pitää kuitenkin muistaa, että Ruotsi on edelleen hyvinvointivaltio, työttömyys on vähäisempää kuin Suomessa, kansantuote korkeampi ja nämä ammuskelut johtuvat vain syrjinnästä, rasismista sekä huolesta lähi-itään ja/tai Afrikkaan jääneistä sukulaisista.
Lisäksi pitää muistaa, että Malmön seudulla asuu paljon suomalaisia, joka osaltaan selittää tuon runsaan väkivallan.
Sitä paitsi... ampuvathan ruotsalaisetkin toisiaan
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
-
Totuuden Puolesta
- Olivia Benson
- Viestit: 705
- Liittynyt: La Loka 22, 2016 11:54 am
Re: 16-vuotias poika ammuttiin Malmössä
Yllä oleva lause tuo kieltämättä AZIZ! -ihmisten kokoontumisen mieleen, jossa joukolla keskustellaan voimakkaasti käsillä elehtien, kuka nyt laitetaan hiluxin perään narulla kiinni.Malmön yliopistosairaalan ensiapuosaston ulkopuolelle on kokoontunut paljon ihmisiä.
Pelkästään vuonna 2017 on tähän mennessä tapahtunut 1540 muslimien tekemää terrori-iskua 56 eri maassa, joissa uhreja 10661 kuollutta ja 11028 loukkaantunutta mukaan lukien lapsia.
The Religion of Peace
The Religion of Peace
-
Doctor Lecter
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 18206
- Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am
Re: 16-vuotias poika ammuttiin Malmössä
Soon ny peli poikki!
Ruotsi lupasi panna lopun jengiväkivallalle, kun 16-vuotias poika ammuttiin raa’asti bussipysäkille Malmössä
Ahmed Obaidin kuolema nousi perjantaina Ruotsin suurimpien lehtien isoimmaksi uutiseksi.
RUOTSIN kolmanneksi suurimmassa kaupungissa Malmössä hiljennyttiin perjantaina kunnioittamaan 16-vuotiaan Ahmed Obaidin muistoa. Poika ammuttiin torstai-iltana raa’asti bussipysäkille Rosengårdin kaupunginosassa.
Lehtitietojen mukaan Obaidia ammuttiin useita kertoja suurikaliiperisella pistoolilla heti, kun hän astui ulos bussista Amiralsgatanilla. Ampumisella on useita silminnäkijöitä, ja poliisi on ottanut kiinni ainakin kolme ihmistä tapaukseen liittyen. Yhtään varsinaista epäiltyä poliisilla ei kuitenkaan ole.
Poliisin mukaan teolle ei näyttäisi olevan selvää motiivia. Poliisin mukaan voi olla mahdollista, että ampuja ampui väärän ihmisen. Poliisi ei tässä vaiheessa kerro tarkemmin teorioistaan.
Ampumapaikalle perustettiin perjantaina kotitekoinen muistoalttari, joka täyttyi nopeasti kynttilöistä ja kukista.
OBAIDIN kuolema nousi perjantaina Ruotsin suurimpien lehtien isoimmaksi uutiseksi. Hänellä ei tiettävästi ollut minkäänlaista rikos- tai jengitaustaa. Dagens Nyheterin (DN) haastatteleman Obaidin isän mukaan poika opiskeli ahkerasti ja halusi lääkäriksi.
”Muutin tänne Irakista, koska en halunnut nähdä lasteni kuolevan”, isä Najm Obaid sanoi DN:lle.
Ahmed Obaidin nimi julkistettiin perheen toiveesta. Perhe muutti Irakista Malmöhön vuonna 2007, jolloin poika oli kuusivuotias.
MALMÖSSÄ on kahden viime viikon aikana tapahtunut viisi eri ampumistapausta. Kuolleita on kaksi. Virallisia tilastoja murhista Malmössä ei ole, mutta paikallinen media on laskenut, että niitä oli 12 vuonna 2016. Se on kaikkien aikojen ennätys.
Uutistoimisto Reutersin mukaan suhteutettuna kaupunkien kokoon Malmössä tehdään kolme kertaa enemmän murhia kuin Lontoossa. Malmössä asuu noin 340 000 ihmistä.
Ruotsin sisäministeri Anders Ygeman lupasi perjantaina Obaidin ampumisen jälkeen hallituksen tekevän kaikkensa, jotta jengiväkivallan kasvu Malmössä loppuu.
Jengit ovat käyttäneet keskinäisissä välienselvittelyissään jopa käsikranaatteja.
MALMÖN poliisi on kuvannut kaupungin tilannetta ”kriittiseksi” ja pyytänyt hallitukselta hätäapujoukkoja. Tiukennetut rajatarkastukset Ruotsin ja Tanskan välisellä rajalla ovat syöneet poliisin voimavaroja. Marraskuussa Malmön alueen pääsyyttäjä Ola Sjöstrand sanoi, että poliisin rikostutkinta ”on romahduksen partaalla”.
”Olemme valmiita tarjoamaan tarvittavat resurssit ja lainsäädännön muuttaaksemme tilanteen”, Ygeman sanoi uutistoimisto TT:lle Reutersin mukaan.
Iso osa poliisin ongelmista johtuu turvapaikanhakijoiden määrän kasvusta. Vuonna 2016 noin 30 000 ihmistä haki turvapaikkaa Ruotsista, ja yli 90 prosenttia maahanmuuttajista tulee Ruotsiin Malmön tai sen lähikuntien kautta.
Turvapaikanhakijoiden määrä kuitenkin putosi viime vuonna merkittävästi vuoden 2015 ennätyksestä, jolloin turvapaikkaa Ruotsista haki 163 000 ihmistä. Myös vuosina 2013 ja 2014 turvapaikkaa Ruotsista haki useampi kuin viime vuonna.
Osa Malmön poliisin ongelmista johtuu todennäköisesti myös Ruotsin poliisin organisaatiouudistuksesta, jota on kritisoitu ankarasti. Osa poliittisista puolueista sekä poliisien ammattiliitto on vaatinut Ruotsin ylipoliisipäällikön Dan Eliassonin eroa.[/i]
Helsingin Sanomat
14.1. 18:56

Silti mm. tälläkin palstalla on heitä, jotka sanovat, että Ruotsi on turvallisempi kuin koskaan ja minkäänlaisia merkkejä yhteiskunnan rapautumisesta ei ole.
Obaidin isän mukaan poika opiskeli ahkerasti ja halusi lääkäriksi.
Niinhän ne kaikki opiskelevat ja haluavat. Jolleivat jo ole valmistuneet. Kummastelen vaan, että millä se heidän lähtömaansa pärjää, kun kaikki lääkärit ja sellaisiksi haluavat pois tai ovat jo lähteneet.
- Lisäksi ne kaikki "lähtömaat" ovat sisällisodan tai uskonsodan vallassa, mutta silti sieltä vaan korkeakoulutettuja syydetään maailmalle taukoamatta.
Vaikkaanpa notta jos ammuttu olisi ollut ruotsalainen, niin minkäänlaista muistoparaatia ei olisi järjestetty.

Kuvittelenko vain, mutta yllä olevassa Ruotsista otetussa kuvassa ei ole ollenkaan ruotsalaisia?
Pelkästään vuonna 2017 on tähän mennessä tapahtunut 1540 muslimien tekemää terrori-iskua 56 eri maassa, joissa uhreja 10661 kuollutta ja 11028 loukkaantunutta mukaan lukien lapsia.
The Religion of Peace
The Religion of Peace
Re: 16-vuotias poika ammuttiin Malmössä
Mistä tiedät, etteivät ole ruotsalaisia? Eli kuvittelet.Totuuden Puolesta kirjoitti:Kuvittelenko vain, mutta yllä olevassa Ruotsista otetussa kuvassa ei ole ollenkaan ruotsalaisia?
Helvetin kosto kiehuu sydämessäni- Yön kuningatar
-
Totuuden Puolesta
- Olivia Benson
- Viestit: 705
- Liittynyt: La Loka 22, 2016 11:54 am
Re: 16-vuotias poika ammuttiin Malmössä
Suurin osa kuvan ihmisistä on "etelästä" tulleen näköisiä. Normaalisti ruotsalaiset yhdistetään vaaleatukkaisiin ihmisiin.
Pelkästään vuonna 2017 on tähän mennessä tapahtunut 1540 muslimien tekemää terrori-iskua 56 eri maassa, joissa uhreja 10661 kuollutta ja 11028 loukkaantunutta mukaan lukien lapsia.
The Religion of Peace
The Religion of Peace
Re: 16-vuotias poika ammuttiin Malmössä
Viittaat kaiketi minuun ja toisessa ketjussa käymäämme keskusteluun. Olisit toki voinut jatkaa sielläkin, mutta ilmeisesti tekaistuja väitteitä on kiva suoltaa vähän mihin sattuu. En kirjoittanut, että Ruotsi olisi turvallisempi kuin koskaan enkä kirjoittanut ettei minkäänlaisia merkkejä yhteiskunnan rapautumisesta ole. Älä siis valehtele. (Mikäli viittasit johonkin toiseen nimimerkkiin, viestini on aiheeton.)Doctor Lecter kirjoitti:Silti mm. tälläkin palstalla on heitä, jotka sanovat, että Ruotsi on turvallisempi kuin koskaan ja minkäänlaisia merkkejä yhteiskunnan rapautumisesta ei ole.
"I do not fear death. I had been dead for billions and billions of years before I was born, and had not suffered the slightest inconvenience from it." - Mark Twain
-
Jukka Siintonen
- Andy Sipowich NYPD
- Viestit: 1306
- Liittynyt: Ti Tammi 26, 2016 5:36 pm
Re: 16-vuotias poika ammuttiin Malmössä
En minä ainakaan pysty kuvien perusteella määrittelemään ihmisistä, että ovatko he ruotsalaisia vai afrikkalaisia.Totuuden Puolesta kirjoitti:Kuvittelenko vain, mutta yllä olevassa Ruotsista otetussa kuvassa ei ole ollenkaan ruotsalaisia?
Re: 16-vuotias poika ammuttiin Malmössä
Sivistynyttä toimintaa. Kuva muistoksi ennen kuin ambulanssi tulee.
http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005046609.html
http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005046609.html
Sosiaalisessa mediassa leviää kuva Malmössä raa’asti surmatusta 16-vuotiaasta – poliisin mukaan kuvan näkeminen voi hiljentää todistajia
Yksi tai useampi ihminen ehti ottaa verilammikossa makaavasta Obaidista kuvan ennen kuin poliisi ja ambulanssi saapuivat paikalle.
Julkaistu: 15.1. 20:54
Torstaina bussipysäkillä ammutun Ahmed Obaidin ruumiista on lähtenyt leviämään kuva sosiaalisessa mediassa, kertoo muiden muassa Aftonbladet. Yksi tai useampi ihminen ehti ottaa verilammikossa makaavasta Obaidista kuvan ennen kuin poliisi ja ambulanssi saapuivat paikalle.
Poliisin mukaan ”raa’aksi” ja ”makaaberiksi” kuvailtu kuva itsessään ei sisällä tutkinnalle haitallista tietoa, mutta se voi vähentää tapauksen todistajien puhehaluja.
Julmasti tapettu Obaid sai useita osumia muun muassa päähänsä. Pian tapahtuman jälkeen otettu kuva lähti kiertämään muun muassa Snapchat-pikaviestisovelluksessa.
”Kuolema on juuri niin ikävä kuin miltä se näyttää kuvissa. – – Joten kun ihmiset näkevät ne, heistä tulee pelokkaita”, sanoo tutkinnanjohtaja J. B. Cederholm Dagens Nyheterille.
Cederholmin mukaan erityisen ikävää kuvien ottamisessa ja julkaisemisessa on, että uhrin omaiset ja muut läheiset saattavat nähdä ne.
16-vuotias Obaid ammuttiin torstai-iltana Rosengårdin kaupunginosassa sen jälkeen, kun hän astui linja-autosta ulos.
Tapauksen myötä Ruotsi on luvannut tehdä lopun jengiväkivallasta, vaikka esimerkiksi Dagens Nyheterin mukaan poliisi pitää Obaidin ampumista yhä yksittäistapauksena eikä osana Malmön aiempia jengiammuskeluja.
Lehtitietojen mukaan Obaidia ammuttiin useita kertoja suurikaliiperisella pistoolilla. Poliisin tutkii muun muassa vaihtoehtoa, että ammutuksi olisi joutunut väärä ihminen.
Uhrin tuttavien keskuudessa on ruotsalaislehtien mukaan puolestaan levinnyt ajatus, että teon taustalla olisi ihmissuhdedraamaa. Poliisi sanoo, ettei se sulje mitään vaihtoehtoa pois.
Ampumisella on useita silminnäkijöitä, ja poliisi on ottanut kiinni ainakin kolme ihmistä tapaukseen liittyen. Yhtään varsinaista epäiltyä poliisilla ei kuitenkaan ole.
-
Totuuden Puolesta
- Olivia Benson
- Viestit: 705
- Liittynyt: La Loka 22, 2016 11:54 am
Re: 16-vuotias poika ammuttiin Malmössä
Oikeassa siis oli vaisto; "etelästä" tulleiden ihmisten keskinäisiä kohtaamisia tässä on taas puitu. Ei mitään uutta nähtävää länsimaiselle ihmiselle.
Pelkästään vuonna 2017 on tähän mennessä tapahtunut 1540 muslimien tekemää terrori-iskua 56 eri maassa, joissa uhreja 10661 kuollutta ja 11028 loukkaantunutta mukaan lukien lapsia.
The Religion of Peace
The Religion of Peace
-
Jukka Siintonen
- Andy Sipowich NYPD
- Viestit: 1306
- Liittynyt: Ti Tammi 26, 2016 5:36 pm
Re: 16-vuotias poika ammuttiin Malmössä
Poliisin mielestä siis ikävää on, että tapahtumasta lähtee leviämään kuvia, jotka ihmiset saattavat nähdä eikä, että nykyään Ruotsissa voi käydä näin keskellä päivää? Nyt on vähän prioriteetit hukassa. Ei noin pitäisi tapahtua Ruotsissa, ei noin tapahtunut Ruotsissa 10v sitten. Uskokaa vaan unelmaanne 
-
Doctor Lecter
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 18206
- Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am
Re: 16-vuotias poika ammuttiin Malmössä
En viittaa sinuun, enkä kehenkään muuhunkaan. Kunhan tuli mieleen aikoinaan unelmasta puhuttaessa, että Ruotsi muuttuu sitä turvallisemmaksi ja mielenkiintoisemmaksi mitä enemmän sinne muuttaa väkivaltaisen ideologian omaavia kehitysmaalaisia, joiden kotimaassa on jostain syystä aina jokin kriisi.PaxCow kirjoitti:Viittaat kaiketi minuun ja toisessa ketjussa käymäämme keskusteluun. Olisit toki voinut jatkaa sielläkin, mutta ilmeisesti tekaistuja väitteitä on kiva suoltaa vähän mihin sattuu. En kirjoittanut, että Ruotsi olisi turvallisempi kuin koskaan enkä kirjoittanut ettei minkäänlaisia merkkejä yhteiskunnan rapautumisesta ole. Älä siis valehtele. (Mikäli viittasit johonkin toiseen nimimerkkiin, viestini on aiheeton.)Doctor Lecter kirjoitti:Silti mm. tälläkin palstalla on heitä, jotka sanovat, että Ruotsi on turvallisempi kuin koskaan ja minkäänlaisia merkkejä yhteiskunnan rapautumisesta ei ole.
Hienoa kun poika perheineen oli päässyt suojaan rauhan uskonnon vainolta, mutta surullista, että se sama uskonto, tavat ja kulttuuri tulivat perässä.
Tekaistujen väitteiden suollettavuuden "kivuudesta" minulla ei ole tietoa, kun en ole sellaista tehnyt. Ehkä sinun pitäisi kysyä niiltä toimittajilta, jotka puhuvat unelmasta.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!