Juu, huumeita todennäköisesti. Ainakin aikoinaan - eikä niin kauan sitten - keskisessä Itä-Afrikassa juuri nimenomaan Ruandan ja Ugandan seudulla oli kuulemma jonkinlainen huumelogistiikan keskittymä (ainakin afrikkalaisen mittakaavan keskittymä).
Mutta oli sillä Teräsvuorella jotain asebisneksiäkin ainakin päätellen mukanaan olleista esitteistä ja Patriassa syntyneistä
hässäköistä.
Aseista tuleekin mieleen, että aiemmin mainitsemani Sebastian Koreneff istuu sekä tämän turvallisuuspalveluita tuottavan Nordic Security Alliancen että Suomi Ase Oy -nimisen firman hallituksessa. Töölöntullissa liikkuneet ehkä muistavat, että siinä Manskulla erään asuinkerrostalon kivijalassa sijaitsi vuosikaupalla Suomi Ase Oy:n pyssykauppa. Nettitietojen mukaan kyseinen liike olisi nykyään pysyvästi suljettu. Mahtaako pitää paikkaansa? Yksi Suomi Ase Oy:n osoite on sama Ruosilankuja 3, missä on Nordic Security Alliancen tilat ja paljon muutakin mielenkiintoista. Siellä sijaitsee mm. Varuste.net, joka myy tavallisten tossunkuluttajien perustuotteiden lisäksi myös viranomaistuotteita kuten aseita, patruunoita, taisteluvarusteita ja vastaavaa. Katso itse firman
nettisivuilta. Lisäksi Ruosilankuja 3:sta löytyy firma nimeltään
Somfy, joka maahantuo ja markkinoi mm. valvontakameroita, hälytysjärjestelmiä ja älykotituotteita.
Eli aika paljon näitä tyyppejä kiinnostaa turvallisuus, vartiointi, valvontalaitteet, aseet, taisteluvarusteet jne...

- PSX_20200117_210659.jpg (97.96 KiB) Katsottu 7791 kertaa
PS. Nyt vaan tirkistelyretkelle Ruosilankuja 3:en. Siellä on Varuste.net:llä parin tuhannen neliön butiikki ja liikerakennuksessa myydään myös karvaranteiden pizzaa, jota en kyllä varsinaisesti kannusta syömään. Alueella on muitakin ruokapaikkoja. Samalla retkellä voi kiivetä vaikka
Malminkartanon täyttömäelle Helsingin pisimpiä portaita pitkin tai käydä boulderoimassa Boulderkeskuksessa (Ruosilantie 1).