Sivu 78/92

Re: Tapahtumakuvaus

Lähetetty: La Marras 22, 2025 3:17 pm
Kirjoittaja Mikisu
Detsi kirjoitti: La Marras 22, 2025 1:59 pm
Mikisu kirjoitti: La Marras 22, 2025 1:20 pm En ymmärtänyt tapahtumakuvauksen "tulee puhtailla kengillä takaisin taloon" -ideaa. Ovatko puhtaat kengät ulkona odottamassa? Millä kengillä iskuja sitä ennen tehdään? Kuinka monet kengät Auer siis tarvitsee kokonaisuudessaan? Mistä tulevat sukan jäljet veriseen lattiaan? Jukka S. Lahden käden alla on ollut verinen kengänjälki, jonka on täytynyt syntyä ennen Lahden kuolemaa.

Minne Auer piilottaa ruskeiden kuitujen lähteen, joka kulkee ikkunasta ainakin yhteen suuntaan ja josta on merkkejä terassilla, mutta ei keittiössä?
Yksi lapsista kertoo perheessä olleen “kamalat ruskeat pyyhkeet”. Poliisi ei kuitenkaan koskaan löytänyt vastaavia pyyhkeitä, ei yllättävää, kun puhutaan vuosien viiveistä ja siitä, että osa tekstiileistä on voinut hävitä, vaihtua tai päätyä roskiin. Hovioikeuskin toteaa, että kuidut voisivat värinsä puolesta olla tällaisista pyyhkeistä peräisin.
Muistaakseni tarina "kamalista ruskeista pyyhkeistä" kuultiin ensimmäistä kertaa vasta silloin, kun lapset alkoivat muutenkin satuilemaan sijaisvanhempien kannustuksella. Korjatkaa, jos olen väärässä.

Re: Tapahtumakuvaus

Lähetetty: La Marras 22, 2025 3:25 pm
Kirjoittaja Detsi
Bullit kirjoitti: La Marras 22, 2025 3:14 pm
Inanna kirjoitti: La Marras 22, 2025 1:13 pm Annelin toimet tilanteessa ovat hyvin erikoiset. Mikään hänen toimissaan ei viittaa, että talossa olisi ollut murhaaja, kun hän soittaa hätäkeskukseen. Ei kait kukaan edes kuvittele olevansa väkivaltaista murhaajaa turvassa seisoessa blokattuna keittiössä lankapuhelimessa ?
Mitä jos sinulle selviäisi, että hätäkeskusvirkailija käski Annelia pysymään puhelimessa?
:roll:
Tuo ohje selittää sen, miksi puhelu jatkuu, se ei tee muusta käyttäytymisestä automaattisesti loogista.

Re: Tapahtumakuvaus

Lähetetty: La Marras 22, 2025 3:38 pm
Kirjoittaja Bullit
Detsi kirjoitti: La Marras 22, 2025 3:25 pm
Bullit kirjoitti: La Marras 22, 2025 3:14 pm
Inanna kirjoitti: La Marras 22, 2025 1:13 pm Annelin toimet tilanteessa ovat hyvin erikoiset. Mikään hänen toimissaan ei viittaa, että talossa olisi ollut murhaaja, kun hän soittaa hätäkeskukseen. Ei kait kukaan edes kuvittele olevansa väkivaltaista murhaajaa turvassa seisoessa blokattuna keittiössä lankapuhelimessa ?
Mitä jos sinulle selviäisi, että hätäkeskusvirkailija käski Annelia pysymään puhelimessa?
:roll:
Tuo ohje selittää sen, miksi puhelu jatkuu, se ei tee muusta käyttäytymisestä automaattisesti loogista.
Kysyn sinulta uusiksi - ei tätä kysymystä tarvitse pelätä :) (ja saa tähän muutkin vastata)...

"Miten puukkohyökkäyksen kohteeksi ja sitä myöten shokissa olevan ihmisen olettaa toimivan oman lapsensa suhteen? Tilanteessa jossa aviopuoliso edelleen hyökkäyksen kohteena ja tilanne ns. päällä. Kumpi todennäköisempää:
(a) hän huomioi lapsensa erityisen hyvin
(b) lapsi voi jäädä huomiotta"

Re: Tapahtumakuvaus

Lähetetty: La Marras 22, 2025 4:28 pm
Kirjoittaja Kuolemannaakka
Detsi kirjoitti: La Marras 22, 2025 1:59 pm
Mikisu kirjoitti: La Marras 22, 2025 1:20 pm En ymmärtänyt tapahtumakuvauksen "tulee puhtailla kengillä takaisin taloon" -ideaa. Ovatko puhtaat kengät ulkona odottamassa? Millä kengillä iskuja sitä ennen tehdään? Kuinka monet kengät Auer siis tarvitsee kokonaisuudessaan? Mistä tulevat sukan jäljet veriseen lattiaan? Jukka S. Lahden käden alla on ollut verinen kengänjälki, jonka on täytynyt syntyä ennen Lahden kuolemaa.

Minne Auer piilottaa ruskeiden kuitujen lähteen, joka kulkee ikkunasta ainakin yhteen suuntaan ja josta on merkkejä terassilla, mutta ei keittiössä?
Yksi lapsista kertoo perheessä olleen “kamalat ruskeat pyyhkeet”. Poliisi ei kuitenkaan koskaan löytänyt vastaavia pyyhkeitä, ei yllättävää, kun puhutaan vuosien viiveistä ja siitä, että osa tekstiileistä on voinut hävitä, vaihtua tai päätyä roskiin. Hovioikeuskin toteaa, että kuidut voisivat värinsä puolesta olla tällaisista pyyhkeistä peräisin.
Kuidut olivat polyesteriä, ja sellaisia pyyhkeitä on aika vähän, jos lainkaan. kun se ei oikein ime vettä. 100% poyesteri on fleeceä.
Nuo kuitutiedot oli esim täällä murhainfossa aktiivisessa ihmettelyssä jo vuosi ennen lasten kertomuksia.

Re: Tapahtumakuvaus

Lähetetty: La Marras 22, 2025 4:38 pm
Kirjoittaja TutkivaEiTieltäEksy
Inanna kirjoitti: La Marras 22, 2025 1:29 pm
TutkivaEiTieltäEksy kirjoitti: La Marras 22, 2025 12:02 pm
Mihin väliin hän sen toisen, käsittääkseni oiken keuhkon puhkaisee? Entä suun vammat?
Mitä tapahtuu tälle veriselle astalolle ensimmäisten iskujen jälkeen? Entä toisten?
Kohdassa 2:01 Jukan avunpyyntö jää kesken "tule annu aut" ja tämän jälkeen vain pelkkää laalaadaadaa ääntelyä. Onko tämä se kohta missä A astaloi? Hän ei vaan millään ehdi sinne pesuhuoneen ovelle tähän ajankohtaan.
Miksi ne juoksuäänet ei kuulu koko matkan keittiön läpi pesuhuoneeseen?
Tuota noin, miettikääpä hieman. Uhrissa 70 puukoniskua ja sitten astalolla nelisen kertaa päähän.

Missä kohtaa keuhko on lävistetty tai hampaat hajonneet on melkoista saivartelua.

Tekovälineet on tekijä kätkenyt ja varsin hyvin, kun niitä ei ole löytynyt tähän päivään mennessä.

Asunto ei ole ollut mikään suuren suuri vaan alle 120 neliötä yhdessä tasossa, kyllä siinä ehtii juosta. Huoneet missä lapset olivat, vielä pois laskuista, joten jäljelle jää keittiö, takkahuone, eteinen, kodinhoitohuone.

Ensinnäkään murha ei ole tapahtunut hetkessä, vaan kyllä aikaa on kulunut, sanoisin, että enemmän kuin häke nauhan kesto.
Ei suinkaan ole saivartelua kysyä mihin väliin toinenkin keuhko puhkaistu, sillä tämän jälkeen ihminen ei enää huuda, eikä kyllä juuri hengitäkään. Uhrihan ääntelee vielä sinne ~2 min 30 sek asti. Suurin osa puukoniskuista oli pinnallisia, vain muutama syvempi, mm. ne mitkä puhkaisseet molemmat keuhkot, sekä pernaan osunut. Päähän kohdistuneiden iskujen jälkeen uhri ei enää kykene tuottamaan puhetta (kuten nauhalta kuulee), mutta ääntelee kyllä, joten oletettavasti toinen keuhko on tässä vaiheessa vielä kunnossa.
Juoksuäänet kuuluvat nauhalla hyvin, siksi ihmettelin miksi ne eivät kuulu jos on muka juostu puhelimen ohi keittiöön sekä sieltä pesuhuoneeseen asti.
Edelleen ihmettelen, miksi jemmata huolellisen lavastuksen jälkeen roinat asuntoon, koska oletusarvoisesti poliisit asunnon tulevat ratsaamaan, koska puolisoa epäillään aina!

Re: Tapahtumakuvaus

Lähetetty: La Marras 22, 2025 4:52 pm
Kirjoittaja VittoriaVetra
Detsi kirjoitti: La Marras 22, 2025 1:59 pm
Yksi lapsista kertoo perheessä olleen “kamalat ruskeat pyyhkeet”. Poliisi ei kuitenkaan koskaan löytänyt vastaavia pyyhkeitä, ei yllättävää, kun puhutaan vuosien viiveistä ja siitä, että osa tekstiileistä on voinut hävitä, vaihtua tai päätyä roskiin. Hovioikeuskin toteaa, että kuidut voisivat värinsä puolesta olla tällaisista pyyhkeistä peräisin.

23.7.2013

M.M. : "Jälkeenpäin olen nähnyt mediasta, että terassilla tai jossain muualla tapahtumapaikalla olisi ollut joku kilpi, jota olisi käytetty teossa. En ole havainnut mitään kilpeä missään. Minulla on oma selitys asineelle, jota joku on voinut luulla kilveksi. Silloin kun olemme lähteneet paikalta pois olen tukkinut rikkuneen ikkuna-aukon talon varastossa olleella levynpalalla
. Löysin varastosta myös jonkun tummansävyisen kankaanpalan. Se saattoi olla pyyhe tai joku muu kankaanpala. Kiinnitin levyn, kankaanpalan ja lautoja ruuveilla toisiinsa ja siihen ja siihen rikotun ikkunan tilalle suojaksi. Tätä eristystä ei ole kuvattu. Tämä eriste on poistettu muutama päivä jälkeen, kun menimme Pekka K:n kanssa ensin Promicaan josta hankimme vaneria kyseisen oven kokoisen palan. Menimme Tähtisentielle ja poistimme koko oven ottaaksemme sen tutkittavaksi. Oven tilalle laitettiin tämä hankittu vanerilevy."

Nimin. Tara aikoinaan kirjoitti asiasta:

Mäkinen tunsi olevansa fiksu ja näppärä, kun nikkaroi (esimiehelleen ja muille tutkijoille ilmoittamatta?) vanhoista ikkunanpuitteista - tai muista puunkappaleista - ja likaisista tekstiileistä väliaikaisen ovisuojuksen ja kiinnitti sen muitta mutkitta tutkinnaltaan keskeneräiseen Tähtisentien terassinoveen. 

Yöllä, muiden tutkijoiden jo lähdettyä tai Mäkisen palattua ruumishuoneelta (ajankohta epäselvä), Mäkisen mieleen tuli, että avoin ovi-ikkunan aukko täytyisi sulkea rikospaikan ja asunnon irtaimiston turvaamiseksi. Asuntoon kiinteästi kuuluvan, autotallin takana sijaitsevan, lukollisen varaston ovi oli surmayönä auki. Se ei (ilmeisesti) herättänyt Mäkisessä mitään epäluuloja. Mäkinen meni varastoon ja löysi sieltä tummasävyisiä tekstiilejä ja laudanpätkiä. Hänelle ei (ilmeisesti) tullut mieleenkään, että kyseiset välineet voisivat liittyä surmaan ja ne tulisi toimittaa teknisiin tutkimuksiin.

Minkä värinen on tumman värinen? Ettei vain olisi ollut ruskeankirjava? Kysyttiinkö hänen kuulustelussa väristä mitään?

Mielenkiintoinen - ja surman kannalta varsin relevantti - asia, joka täytyisi saada selvitetyksi. MM on todellakin saattanut käyttää suojatekstiilinä ruskeakuituista pyyhettä, jonka jäämiä löytyi joka puolelta takkahuonetta.

Re: Tapahtumakuvaus

Lähetetty: La Marras 22, 2025 5:01 pm
Kirjoittaja peltirumpu
^santiksen tapahtumakuvaus:

-tuli riita
-rikottiin ikkuna
-puukotettiin
.käytiin pesulla ja vaihdettiin paita
-puukotettiin itseä
-soitettiin häkeen
-jukan herääminen
-astalointi
-rojujen jemmaus

Minfon älyosaston tapatumakuvaus:

-tuli riita
-rikottiin ikkuna
-puukotettiin
.käytiin pesulla ja vaihdettiin paita
-puukotettiin itseä
-soitettiin häkeen
-jukan herääminen
-astalointi
-rojujen jemmaus

+Extraa huipputietäjiltä
-soitettiin murhaa nauhurista

Siinä se. Tuon sitten pitäis riittää tuomioon, koska murhaaja on tiedossa.

Re: Tapahtumakuvaus

Lähetetty: La Marras 22, 2025 5:30 pm
Kirjoittaja TutkivaEiTieltäEksy
peltirumpu kirjoitti: La Marras 22, 2025 5:01 pm ^santiksen tapahtumakuvaus:

-tuli riita
-rikottiin ikkuna
-puukotettiin
.käytiin pesulla ja vaihdettiin paita
-puukotettiin itseä
-soitettiin häkeen
-jukan herääminen
-astalointi
-rojujen jemmaus

Minfon älyosaston tapatumakuvaus:

-tuli riita
-rikottiin ikkuna
-puukotettiin
.käytiin pesulla ja vaihdettiin paita
-puukotettiin itseä
-soitettiin häkeen
-jukan herääminen
-astalointi
-rojujen jemmaus

+Extraa huipputietäjiltä
-soitettiin murhaa nauhurista

Siinä se. Tuon sitten pitäis riittää tuomioon, koska murhaaja on tiedossa.
Kunhan lisäilen omiani tähän 😉

-tuli riita (lapset eivät riitaa kuulleet)
-rikottiin ikkuna (kumpi joutui jäähylle, ikkunahan rikottiin ulkoa? Verhossa osumajälkiä kahvan vieressä, miksi? Talon oma väki tiesi, että ovi ei aukea yhdellä kädellä)
-puukotettiin (viimeinen puukonisku toiseenkin keuhkoon on vielä tekemättä tässä vaiheessa ja sen jälkeen pitäisi taas mennä pesulle)
.käytiin pesulla ja vaihdettiin paita
-puukotettiin itseä (millä? Sama puukko se ei voi olla, koska olisi pitänyt vetää hanskat uudestaan käteen ettei jää hajujälkeä koiralle)
-soitettiin häkeen
-jukan herääminen
-astalointi (mihin väliin ehtii? Tämän jälkeen olisi pitänyt käydä uudestaan pesulla, mutta kun punainen paita on jo päällä ja haava rinnassa)
-rojujen jemmaus (kovin kauas ei ole ehtinyt niitä viemään, mutta vain tyhmä jemmaisi asuntoon)

Kaiken tämän jälkeen luottaa siihen, että tytär ei missään kuulustelujen vaiheessa murru ja kerro, että äitihän se siellä haahuili omiaan.

Re: Tapahtumakuvaus

Lähetetty: La Marras 22, 2025 5:39 pm
Kirjoittaja Detsi
Kuolemannaakka kirjoitti: La Marras 22, 2025 4:28 pm
Detsi kirjoitti: La Marras 22, 2025 1:59 pm
Mikisu kirjoitti: La Marras 22, 2025 1:20 pm En ymmärtänyt tapahtumakuvauksen "tulee puhtailla kengillä takaisin taloon" -ideaa. Ovatko puhtaat kengät ulkona odottamassa? Millä kengillä iskuja sitä ennen tehdään? Kuinka monet kengät Auer siis tarvitsee kokonaisuudessaan? Mistä tulevat sukan jäljet veriseen lattiaan? Jukka S. Lahden käden alla on ollut verinen kengänjälki, jonka on täytynyt syntyä ennen Lahden kuolemaa.

Minne Auer piilottaa ruskeiden kuitujen lähteen, joka kulkee ikkunasta ainakin yhteen suuntaan ja josta on merkkejä terassilla, mutta ei keittiössä?
Yksi lapsista kertoo perheessä olleen “kamalat ruskeat pyyhkeet”. Poliisi ei kuitenkaan koskaan löytänyt vastaavia pyyhkeitä, ei yllättävää, kun puhutaan vuosien viiveistä ja siitä, että osa tekstiileistä on voinut hävitä, vaihtua tai päätyä roskiin. Hovioikeuskin toteaa, että kuidut voisivat värinsä puolesta olla tällaisista pyyhkeistä peräisin.
Kuidut olivat polyesteriä, ja sellaisia pyyhkeitä on aika vähän, jos lainkaan. kun se ei oikein ime vettä. 100% poyesteri on fleeceä.
Nuo kuitutiedot oli esim täällä murhainfossa aktiivisessa ihmettelyssä jo vuosi ennen lasten kertomuksia.
Polyesteri on kuitu, fleece on kangastyyppi. Fleeceä tehdään usein polyesterikuidusta, mutta polyesteristä tehdään myös valtavasti muita kankaita (satiini, mikrokuitu, frotee, paita­kankaat jne.). Mikrokuitupyyhkeet (urheilu-, retki-, siivouspyyhkeet) ovat tyypillisesti polyesteri/polyamidi-sekoitetta (esim. 80 % polyesteri, 20 % polyamidi).

Re: Tapahtumakuvaus

Lähetetty: La Marras 22, 2025 6:01 pm
Kirjoittaja TutkivaEiTieltäEksy
Detsi kirjoitti: La Marras 22, 2025 5:39 pm

100-prosenttisesti polyesteriä sisältäviä kankaita ovat esimerkiksi fleece, rip-stop-pongee, crinkle-kangas, satiini-jacquard ja taslon-kangas. Polyesteri on synteettinen materiaali, joka tunnetaan kestävyydestään, säänkestävyydestään ja kyvystään säilyttää muotonsa ja värikylläisyytensä.
•Fleece: Pehmeä ja lämmin kangas, joka sopii hyvin esimerkiksi peittoihin, takkeihin ja muihin mukaviin vaatteisiin.
•Rip-stop-pongee: Kestävä, usein rip-stop-kudontamenetelmällä valmistettu kangas, jota voidaan pinnoittaa esimerkiksi PU:lla ja jota käytetään ulkovaatteissa ja retkeilyvarusteissa.
•Taslon: Erityisesti ulkoilu- ja teknisissä vaatteissa käytettävä kangas, joka on lujaa ja kestävää.

Villi veikkaus, huppis on käyttänyt Taslon housuja. Sanon housuja, koska jollain täällä oli mielestäni ihan pätevä selitys sille, ettei Annelin paidasta löytynyt näitä ruskeita kuituja.
Takki saattoi olla musta (sinisillä raidoilla tms.) josta jäänyt kuituja Jukan kynsien alle.

Re: Tapahtumakuvaus

Lähetetty: La Marras 22, 2025 6:17 pm
Kirjoittaja VittoriaVetra
VittoriaVetra kirjoitti: La Marras 22, 2025 4:52 pm

23.7.2013

M.M. : "Jälkeenpäin olen nähnyt mediasta, että terassilla tai jossain muualla tapahtumapaikalla olisi ollut joku kilpi, jota olisi käytetty teossa. En ole havainnut mitään kilpeä missään. Minulla on oma selitys asineelle, jota joku on voinut luulla kilveksi. Silloin kun olemme lähteneet paikalta pois olen tukkinut rikkuneen ikkuna-aukon talon varastossa olleella levynpalalla
. Löysin varastosta myös jonkun tummansävyisen kankaanpalan. Se saattoi olla pyyhe tai joku muu kankaanpala. Kiinnitin levyn, kankaanpalan ja lautoja ruuveilla toisiinsa ja siihen ja siihen rikotun ikkunan tilalle suojaksi. Tätä eristystä ei ole kuvattu. Tämä eriste on poistettu muutama päivä jälkeen, kun menimme Pekka K:n kanssa ensin Promicaan josta hankimme vaneria kyseisen oven kokoisen palan. Menimme Tähtisentielle ja poistimme koko oven ottaaksemme sen tutkittavaksi. Oven tilalle laitettiin tämä hankittu vanerilevy."

Nimin. Tara aikoinaan kirjoitti asiasta:

Mäkinen tunsi olevansa fiksu ja näppärä, kun nikkaroi (esimiehelleen ja muille tutkijoille ilmoittamatta?) vanhoista ikkunanpuitteista - tai muista puunkappaleista - ja likaisista tekstiileistä väliaikaisen ovisuojuksen ja kiinnitti sen muitta mutkitta tutkinnaltaan keskeneräiseen Tähtisentien terassinoveen. 

Yöllä, muiden tutkijoiden jo lähdettyä tai Mäkisen palattua ruumishuoneelta (ajankohta epäselvä), Mäkisen mieleen tuli, että avoin ovi-ikkunan aukko täytyisi sulkea rikospaikan ja asunnon irtaimiston turvaamiseksi. Asuntoon kiinteästi kuuluvan, autotallin takana sijaitsevan, lukollisen varaston ovi oli surmayönä auki. Se ei (ilmeisesti) herättänyt Mäkisessä mitään epäluuloja. Mäkinen meni varastoon ja löysi sieltä tummasävyisiä tekstiilejä ja laudanpätkiä. Hänelle ei (ilmeisesti) tullut mieleenkään, että kyseiset välineet voisivat liittyä surmaan ja ne tulisi toimittaa teknisiin tutkimuksiin.

Minkä värinen on tumman värinen? Ettei vain olisi ollut ruskeankirjava? Kysyttiinkö hänen kuulustelussa väristä mitään?

Mielenkiintoinen - ja surman kannalta varsin relevantti - asia, joka täytyisi saada selvitetyksi. MM on todellakin saattanut käyttää suojatekstiilinä ruskeakuituista pyyhettä, jonka jäämiä löytyi joka puolelta takkahuonetta.

Re: Tapahtumakuvaus

Lähetetty: La Marras 22, 2025 6:22 pm
Kirjoittaja TutkivaEiTieltäEksy
VittoriaVetra kirjoitti: La Marras 22, 2025 6:17 pm

Meinaat, että puusilmä Mäkinen ei olisi huomannut tuon kankaan olevan tahmainen tai koppura, tahroja (veriroiskeita) täynnä tai muuten vaan jotain muuta kuin puhdas ja käsiteltävissä oleva? 🤔

Re: Tapahtumakuvaus

Lähetetty: La Marras 22, 2025 6:51 pm
Kirjoittaja Kyo_Saki2
Minne ne oven suojauksessa käytetyt materiaalit joutuivat ko. käytön jälkeen? Vietiinkö ne takaisin sinne mistä ne alun perin otettiinkin? Vai hävisivätkö ne huppiksen tavoin kuin tuhka tuuleen?
PS: Bullit: "Mitä jos sinulle selviäisi, että hätäkeskusvirkailija käski Annelia pysymään puhelimessa?" Niin: Annelihan ei tätä käskyä noudattanut. Miksei?

Re: Tapahtumakuvaus

Lähetetty: La Marras 22, 2025 7:18 pm
Kirjoittaja VittoriaVetra
Kyo_Saki2 kirjoitti: La Marras 22, 2025 6:51 pm Minne ne oven suojauksessa käytetyt materiaalit joutuivat ko. käytön jälkeen? Vietiinkö ne takaisin sinne mistä ne alun perin otettiinkin? Vai hävisivätkö ne huppiksen tavoin kuin tuhka tuuleen?
PS: Bullit: "Mitä jos sinulle selviäisi, että hätäkeskusvirkailija käski Annelia pysymään puhelimessa?" Niin: Annelihan ei tätä käskyä noudattanut. Miksei?
Hävisivät yhtä salaperäisesti kuin huppis. Koska niitä pidettiin roskana eikä mitenkään tärkeänä. Jos niitä oltaisiin pidetty tärkeänä ei niitä olisi alunperinkään tungettu ikkunaan jossa tutkimus kesken. Samalla kun Mäkinen tunki tekelettään ikkunaan, ikkunasta lähti muutamia lasin kappaleita pois. Ja ikkunan törröttävät lasi kappaleet myös putsaantuivat mahdollisista verijäljistä hieman lisää.

Re: Tapahtumakuvaus

Lähetetty: La Marras 22, 2025 7:47 pm
Kirjoittaja Bullit
Kyo_Saki2 kirjoitti: La Marras 22, 2025 6:51 pm PS: Bullit: "Mitä jos sinulle selviäisi, että hätäkeskusvirkailija käski Annelia pysymään puhelimessa?" Niin: Annelihan ei tätä käskyä noudattanut. Miksei?
Mitä sinä itse olisit tehnyt jos olisit soittanut hätäkeskukseen ja saanut käskyn pysyä puhelimessa kun virkailija häipyy jonnekin...ja kuulet läheisesi huutavan sinua apuun?

Älä mieti tätä tapausta, vastaa vain tuohon em. kysymykseen