Re: Lestadiolaiset
Lähetetty: Ke Huhti 24, 2019 11:43 am
Ei ne tipitiit oikeasti kärsi tuosta yhtään. Maatalous yms aiheuttaa paljon pahemmat vahingot. Linnut pääsee jalan liikkuuvaa ihmistä pakoon, silppuria ei.
Hevosmiesten tietotoimisto tiesi kertoa, että kyllä tällä Juntus-Eskolla on juuret lestadiolaisuudessa. YLE puolestaan kertoi, että se on nyt sitten tämä JAKK-juttu loppuunkäsitelty, koska Korkein oikeus (KKO) on hylännyt neljän hakijan valituslupahakemukset. Hovioikeuden tuomio jäi näin olleen voimaan ja Eskokin joutuupi ehdotonta istumaan. Ei auttaneet tohtorin paperit, eikä dosentin titteli. Sinne päätyy entinen kunnankohtaja muiden konnien kanssa kongille pyörimään.Silli kirjoitti:Kuuluukos vankilaan juuri tuomittu huijari nimeltään Esko Kalevi Juntunen lestadiolaisiin?
https://murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=20&t=26949
Juntus-Esko on vuonna 1977 ollut kirjaporukassa, jossa oli ollut mukana myös sittemmin Oulun maaherraksi nimitetty FT Eino Olavi Siuruainen. Siuruaisen tiedetään olevan lestadiolainen ja onhan mm. pääministerin lestavaimo Minna-Maaria omaa sukua Juntunen. Eino Siuruainen toimi ennen maaherraksi pääsyään muuten vajaan vaalikauden eduskunnassa Keskustan kansanedustajana. Tuo vankilaan tuomittu Esko Juntunen on yhteiskuntatieteen tohtori, dosentti, toimitusjohtaja, eläkeellä oleva kunnanjohtaja ja ties mitä muuta.
Aihetta käsittelevä minfoketju otsikolla "Kaksi suomalaista surmattu Afganistanissa 2014" löytyy täältä: https://murha.info/phpbb2/viewtopic.php ... 89#p941289Kaija Martin oli kasvanut kuusilapsisessa perheessä Oulussa. Vanhemmat kuuluivat Rauhan sana -lähetysyhdistykseen. Se on osa lestadiolaista herätysliikettä, mutta lapset eivät pitäneet vanhempiaan lestadiolaisina. Perheessä ei oltu jyrkkiä.
Kesäisin Kaija kävi Rauhan sanan järjestämillä lasten ja nuorten leireillä. Kaija oli Martinin perheen kuopus. Sisaruksista seuraava oli häntä kahdeksan vuotta vanhempi. Kun Kaija oli 15-vuotias, perhe muutti Oulusta parinkymmenen kilometrin päähän Kiiminkiin. Vanhemmilla oli perheyritys, ja Kaija oppi ymmärtämään, mistä elanto tuli. Lapset kasvatettiin kantamaan vastuuta.
Ylioppilaskirjoitusten jälkeen Kaija Martin kävi Oulussa kauppaoppilaitoksen, kuten kaksi hänen vanhemmista sisaruksistaan. Sitten hän sai sihteerin paikan sanomalehti Kalevassa ja jäi synnyinkaupunkiinsa Ouluun. Yhden vuoden hän hoiti lapsia Sveitsissä.
Joskus Martin ajatteli, että ottaisi Kalevasta palkatonta vapaata ja lähtisi lastenhoitajaksi jonkun lähetystyöntekijän perheeseen. Hän oli kiinnostunut muista maista ja kulttuureista. Kului kuitenkin vielä vuosia, ennen kuin hän hakeutui töihin Kansanlähetyksen toimistoon Hausjärvelle ja sitten opiskelemaan Ryttylän lähetyskouluun.
Huom! Yllä oleva sitaatti on peräisin Helsin Sanomien jutusta, joka löytyy kokonaisuudessaan alle linkatusta minfo-ketjusta.
Nämä pikkulapsina isänsä menettäneet ja teini-ikäisinä vuonna 1966 täysorpoutuneet lappilaispojat ovat muuten onnistuneet tekemään uskomattoman nousun yhteiskunnan huipulleRuokasten vanhemmat olivat peräpohjalainen lestadiolaismaanviljelijä Osmo Ruokanen ja Kiuruveden körtteihin kuulunut kyläkauppiaan tytär, kansakoulunopettaja Elisa Niskanen. Osmo-isä oli sataprosenttinen sotainvalidi ja hän kuolikin 32-vuotiaana Miikan ollessa vasta kolmevuotias. Yksinhuoltajaksi ja leskeksi jäänyt Elisa-äiti kuoli Miikan ollessa 13-vuotias. Rovaniemellä papisto oli Ruokasen lapsuudessa lestadiolaista ja perhe kävikin aina välillä lestadiolaisseuroissa, vaikka äiti toikin herännäisyyttään esille.
Lähde: Miikka Ruokasta käsittelevä Wikipedia-sivu
Näitä kaikkia muuten yhdistää kiinnostus Aasiaa kohtaan. Jukka Keskitalon perheen kuopus on adoptoitu Kiinasta ja Miikka Ruokasen nykyinen vaimo on kiinalainen. Miikka Ruokanen toimii lisäksi edelleen Nanjingin teologian yliopiston professorina, vaikka jäikin alkuvuodesta eläkkeelle Helsingin yliopiston professorin pestistä. Tapani Ruokanen puolestaan on ollut kiinnostunut ainakin Taiwanin saarella eli Kiinan tasavallassa toimineen Suomen Lähetysseuran oppilaskodin seksuaalisten hyväksikäyttöepäilyjen hämärä vyyhti. Kyseiselle epäselvälle härdellille on minfossa oma ketjunsa Seksuaalirikokset -alueella: https://murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=5&t=27435"Kotimme ei ollut erityisen uskonnollinen eikä seurakunnallisesti aktiivinen. Kirkossa käytiin jouluna ja ehkä pääsiäisenä, lisäksi häissä ja hautajaisissa. Jumalaa kuitenkin kunnioitettiin ja seurakunnan asioita seurattiin aktiivisesti. Kävin kotikylällä pyhäkoulussa, jota piti naapurissa asuva vanhoillislestadiolainen maanviljelijä."
"Hain ja pääsin opiskelemaan teologiaa Helsingin yliopistoon. Innostuin opiskelusta ja teologia imi mukaansa. -- -- Asuin pari ensimmäistä opiskeluvuotta Lestadiolaisten ylioppilaskodissa Vironkadulla. Se oli 1960-luvun alun vaiheissa jäänyt ns. pappislinjan haltuun. Asukkaita yhdistävä tekijä oli lähinnä se, että moni oli kotoisin pohjoisesta, eikä läheskään kaikilla, kuten ei minullakaan, ollut varsinaista sidettä itse herätysliikkeeseen. Ylioppilaskodin seuroissa tapasin sellaisia legendaarisia hahmoja kuin kirjailija Anna-Maija Raittila ja hänen veljensä taidemaalari Tapani Raittila sekä professori Ilmari Soisalon-Soininen...."
Lähde: https://www.oulunpiispa.fi/esittely/
Dokumenttiprojekti: Ainoa oikea Jumala
Kesto: 53 min
Katsottavissa: toistaiseksi
Katseluita tähän mennessä: 22797
Rauni Järvilehdon käsikirjoittama ja ohjaama dokumentti "Ainoa oikea Jumala" on ensimmäinen dokumenttielokuva vanhoillislestadiolaisuudesta. Hienossa dokumentissa seurataan Vuokko ja Tuomo Kankaan 10-lapsisen perheen vahvasti uskonnon sävyttämää elämää.
Linkki YLE Areenaan: https://areena.yle.fi/1-2059513
Suviseurat on lestadiolaisten massatapahtuma, joka antaa uskolle suunnan: ”Ainoa oikea Jumala”
Lestadiolaisuus on Pohjoismaiden suurin herätysliike. Liikkeen kannattajat tunnetaan mm. suurperheistä, jättimäisistä suviseuroista ja jyrkistä moraali- ja käyttäytymissäänöistä.
Rauni Järvilehdon käsikirjoittama ja ohjaama dokumentti ”Ainoa oikea Jumala” on ensimmäinen dokumenttielokuva vanhoillislestadiolaisuudesta.
Vuonna 1997 valmistuneessa hienossa dokumentissa seurataan Vuokko ja Tuomo Kankaan 10-lapsisen perheen vahvasti uskonnon sävyttämää elämää.
Kankaan perheen vanhemmat ja lapset kertovat avoimesti uskostaan ja siitä, miten lestadiolaisuus vaikuttaa heidän arkeensa.
Jumalan lapsen kilvoittelun palkka on taivasosuus. Epäuskoisia odottaa kadotus, ”tulimeri”, kuten perheen lapset asian kuvaavat.
Tanssi, iskelmämusiikki, elokuvat, televisio ja esiaviolliset suhteet kuuluvat syntien listalle. ”Suutelukin on syytä jättää avioliittoon, sillä avioliitossa voi sitten suudella vaikka huulensa puhki.”
”Lihallisuutta” ja siihen liittyviä houkutuksia on syytä välttää. Turvallisinta on liikkua muiden uskovaisten seurassa, sillä Raamatussakin sanotaan: ”Älä istu siellä, missä pilkkaajat istuvat.”
Kankaan perheessä uskon tuomat rajoitukset antavat elämälle selkeän suunnan. Suurperheessä eletään vauhdikasta ja sosiaalista elämää, jonka kohokohta on jokakesäinen suurtapahtuma, Suviseurat.
Vanhoillislestadiolainen liike on maallikkojen ja miesten johtama herätysliike. Liikkeen johtoelin on Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys, joka toimii oikeauskoisen elämäntavan valvojana ja suunnannäyttäjänä.
Ainoa oikea Jumala
Ohjelman tekijätiimi:
Tuotanto: Yleisradio/Kuvakieli Ky 19.11.1997
Käsikirjoitus ja ohjaus: Rauni Järvilehto
Kuvaus: Arto Kaivanto
Äänitys ja äänisuunnittelu: Jussi Olkinuora
Leikkaus: Sara Nummiala-Tuuhea
Kuvanauhan koosto: Heikki Simola
Tuotanto: TV2, Jarmo Jääskeläinen ja Kuvakieli Ky/Petri Heikkilä
YLE
23.05.2008 klo 13:00; päivitetty 29.06.2018 klo 11:20
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/05/2 ... kea-jumala
Haluan tässä nyt julkisesti ja yhteisesti kiittää kaikkia lestadiolaisvanhempia, jotka ovat rikoksiin sotkeutumisen lisäksi siunanneet lapsiaan erikoisilla etunimillä. Uskoakseni kyseinen villitys on syntynyt ja lähtenyt leviämään erityisesti lestaäitien joukossa, joten erityisen suuri kiitos heille. Meillä harrastelijasalapoliiseilla (ja ehkä niillä ihan oikeillakin) on nimittäin nyt 2010-luvun lopulla huomattavan paljon helpompaa jäljittää lastenne touhuja ja elämänpolkuja, koska te arvon lestavanhemmat olette antaneet heille sellaisia nimiä kuin Kasimir, Kaisla-Mari, Nikodeemus, Alpi, Elja, Oona-Leena, Vilja-Maija, Vili-Pekka, Veini, Jooseppi jne. Vilja Virtasia on Suomessa paljon enemmän kuin Vilja-Maija Virtasia ja avioitumisesta johtuvan nimenmuutoksen jälkeenkin on aika helppo löytää tästä verraten pienestä suomalaispopulaatiosta se oikea Vilja-Maija. Tämän nimikäytännön luulisi koituvan loppujen lopuksi myös niiden lakeja noudattavien lestadiolaisten iloksi.Naiset selittävät, että [vanhoillislestadiolaisessa] liikkeessä on vallalla Metsola- ja Marimekko-villitys. Monet suosivat myös erikoisia etunimiä. Niillä halutaan korostaa jokaisen lapsen erityisyyttä.
Huom! Alleviivaus Sillin tekosia.
Tuskin maltan odottaaSilli kirjoitti: Ps. Nyt olisi toooooodella meheviä juttuja tähänkin ketjuun liittyen, mutta odotan jospa niitä alkaisi ihan pian ilmestyä oikeiden medioiden otsikoihin. Silllin tietojen mukaan on tulossa juttuja tässäkin ketjussa jo mainituista suvuista, mutta myös sellaisista nimistä, joita ei ole vielä mainittu.
Olen Linjakummun kanssa samaa mieltä siitä, että mitään yhtenäistä lestadiolaismafiaa ei Suomessa ole. Edellä mainittu ei kuitenkaan poissulje sitä, etteivätkö monet lestadiolaiset voisi olla mukana jossain muussa järjestäytyneen rikollisuuden ryhmittymässä.Vincent / Kotimaa24.fi kirjoitti: Vanhoillislestadiolaisuuden taloudellisia verkostoja ei ole ennen tutkittu, vaikka jotkut puhuvat pohjoisessa jopa lestadiolaismafiasta. Nyt [Aini] Linjakumpu on julkaissut aiheesta kirjan.
– Tutkimukseni valossa on päivänselvää, että mitään yhtenäistä lestadiolaismafiaa ei Suomessa ole. Sen sijaan liikkeen jäsenten ja heidän perustamiensa yritysten välillä on monenlaisia verkostomaisia suhteita, joilla on yhtymäkohtansa myös talouteen ja poliittiseen päätöksentekoon.
IS vertaili: Auer-elokuva on tuetuin dokumentti 2010-luvulla
Ulvilan murhamysteeri on eniten Elokuvasäätiön tuotantotukea 2010-luvulla saanut dokumentti.
Lähde: https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000858054.html
Tuore tietokirja näyttää, millaisia verkostoja keskustan ympärille on muodostunut, ja katsoo eritoten Juha Sipilän suuntaan
Tietokirja keskittyy vaalirahakohun jälkeiseen aikaan.
Jyri Hänninen, Jarno Liski:
Keskustan valtakunta: kertomus rahasta, vallasta ja korruptiosta.
Into. 198 s.
PUOLUEKENTTÄ on hajaannuksen tilassa monessa Euroopan maassa, kun vakiintuneet puolueet menettävät kannatustaan ja uudet puolueet valtaavat tilaa. Kahden tutkivan toimittajan Jyri Hännisen ja Jarno Liskin teos Keskustan valtakunta tarjoaa yhden tulkinnan siitä, mikä puolueita vaivaa.
Kirjassa tarkastellaan, millaisia epämääräisiä, kyseenalaisia ja vaikutusvaltaisia verkostoja on muodostunut puolueen, yritysten ja virkamiesten välille vuosikymmenten ajan. Hänninen ja Liski kertovat keskustan ympärille rakentuneista toimintatavoista, mutta painottavat, ettei keskusta, keskustataustaiset säätiöt tai 2000-luvun vaalirahakohu ole erityistapauksia:
”Kylmän sodan aikana likaista rahaa liikkui suomalaisessa politiikassa selvästi enemmän kuin nykyisin. Sitä tuli idästä ja lännestä, vuorineuvoksilta ja ay-liikkeeltä sekä veivauksista, jotka koettelivat lain rajoja tai ylittivät ne.”
Jos rahan ja politiikan suhteeseen liittyi epämääräisiä valtaverkostoja ennen vaalirahakohua, tilanne ei ole juuri parantunut sen jälkeen. Hännisen ja Liskin mukaan medialta kuitenkin loppui ”turnauskestävyys” vaalirahoituksen tutkimisessa, osittain talousvaikeuksien takia.
KIRJA keskittyy vaalirahakohun jälkeiseen aikaan ja pureutuu erityisesti keskustataustaisten yhteisöjen, rakennusliikkeiden ja virkamiesten välisiin verkostoihin, jotka ulottuvat paikallispolitikasta aina valtakunnan tasolle saakka.
”Suomalainen malli” on sitä, että valvoja, valvottava ja päätöksentekijä istuvat yhdessä sopimassa asioista. Käytännössä tämä on tarkoittanut sitä, että yleisestä hyvästä on ollut mahdollista tehdä yksityistä hyvää.
Kirjassa hahmotellaan esimerkiksi sitä, miten kohtuuhintaista asuntorakentamista tukeva Ara-järjestelmä on ollut niin heikosti valvottu, että julkisella rahalla hankittua mittavaa omaisuutta on onnistuneesti siirretty yksityiseen omistukseen. Tähän kytkeytyy myös Juha Sipilän (kesk.) hallituksen kärkihanke Ara-rajoitteista vapautuvien kiinteistöjen myynnin helpottamisesta.
KRIITTINEN katse kiinnittyy monessa muussakin kysymyksessä Sipilän suuntaan. Oppositiojohtajana Sipilä piti veroparatiiseja uhkana hyvinvointivaltiolle, mutta pääministerinä hän ei ole ryhtynyt tarvittaviin toimiin ongelman kitkemiseksi.
Tämä liittyy laajempaan kysymykseen siitä, miten tehokkaasti puolueet edustavat äänestäjiensä intressejä. Keskusta asemoituu pienyrittäjien edustajaksi, mutta juuri pienille ja keskisuurille yrityksille veroparatiisit ovat usein merkittävä ongelma. Pienyrittäjän on vaikea kilpailla veroparatiiseja hyödyntävän ja laajoja ketjuja rakentavan suurkonsernin kanssa.
Veroparatiiseja koskeva keskustelu on ajankohtainen hallituksen ajaman sosiaali- ja terveysuudistuksen kohdalla, mutta sote-uudistus nousee kirjassa esiin muissakin yhteyksissä. Väestön ikääntymisen myötä hoivarakentamisesta on tullut merkittävä bisnes, jonka alueelle vallan lonkerot ovat jo löytäneet.
Samaan aikaan sote-kilpailutukset ovat herättäneet paikallisissa keskustapiireissä kritiikkiä, kun keskustapäättäjien on epäilty ”suosivan kuntayhtymässä uskonveljiään niin virkamiesten nimityksissä kuin rakennusurakoiden jakamisessa”.
POLITIIKAN tutkimuksessa puhutaan kartellipuolueista, joilla on heikko side kansalaisyhteiskuntaan ja jotka kiinnittyvät pikemminkin osaksi valtiota. Tähän liittyy vakiintuneiden puolueiden kannalta paradoksi: mitä vahvemmin puolueet verkostoituvat osaksi valtiota resurssien, virkanimitysten ja jaettujen intressien kautta, sitä heikompaa niiden oikeutus on kansalaisten piirissä.
Hännisen ja Liskin kirjassa kansalaisyhteiskunta on hävinnyt taka-alalle. Eteen piirtyvä kuva muistuttaa osittain juuri kartellipuoluetta, joka on valtaresursseiltaan vahva mutta demokraattiselta oikeutukseltaan heikko.
Tutkimuskirjallisuudessa tällaista puoluetta on kuvattu vaikutusvaltaiseksi mutta epävakaaksi Leviataniksi. Tulkintaa puolueiden heikosta oikeutuksesta tukee, että Suomessa luottamus puolueisiin on ollut jo pitkään heikkoa ja äänestysinto vaaleista toiseen matala.
VAIKKA Keskustan valtakunta kuvaa politiikan todellisuutta vain pienestä kurkistusreiästä ja jättää huomiotta suuren osan muusta poliittisesta vaikuttamisesta, sen esiin tuomiin toimintatapoihin on syytä kiinnittää kriittistä huomiota.
Erityisen tärkeää olisi asettaa teoksen tarjoama kuva osaksi suomalaista ja eurooppalaista puoluekenttää ja politiikan verkostoja. Ilman laajempaa kontekstia lukijan on lopulta vaikea hahmottaa, missä määrin kyse on yhtäältä erityisistä ja toisaalta yleisistä toimintatavoista puoluepolitiikassa.
Helsingin Sanomat
9.6.2019 klo 2:00; päivitetty: 9.6.2019 klo 6:25
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006136263.html