HKV kirjoitti: La Tammi 20, 2024 9:49 pm
Mätänevän ruumiin haju 30metrin päässä jos liki oltu jos ruumiskoira ei sitä haista niin kannattaa jättää lemmikiksi eikä työkoirana käyttää. Tuo matka ole mitään.
Lintukoiralle saatetaan ampua lintu monen sadan metrin päähän ja hajulla hakee.
Jep. Mutta se lintukoira on vapaa liikkumaan kohti putoamispaikkaa ja samalla hyödyntämään hajun liikkeitä hajun lähteen ympärillä. Ruumiskoira sen sijaan kököttää tasan siinä veneessä ja on riippuvainen veneen kulkusuunnasta.
Olen joskus todistanut tilannetta, jossa "menestynyt" ja kokenut pelastuskoira ei saanut vastaavissa olosuhteissa vainua elävästä ihmisestä, joka oli itse asiassa näkyvilläkin, ennen, kuin se päästettiin ratkomaan tilannetta omillaan. Pyörähdykset hajun tavoittamiseksi olivat hulvatonta katsottavaa.
30 metriä ei tosiaan ole mitään, mutta silti väitän, että pellon muuttuminen vedeksi saattaa nostaa tai siirtää hajun aivan väärään paikkaan koiran kannalta. Toki täällä jo aiemmin todettiin, että tuulen suunta on ollut veneessä oleville koirille hyvinkin suotuisa, eli pellolta veteen päin. Kuitenkin joku esim. tulvavallin tai tiheän pöheikön tapainen rakennelma saattaa vaikuttaa hajun kulkusuuntaan ja jopa blokata sen.
En myöskään tiedä näiden ruumiskoirien eroa. Onko olemassa erikseen koiria, joita käytetään pääosin vesietsintään, jolloin ne hakevat hajua automaattisesti matalalta, vai ovatko kaikki ruumiskoirat kykeneviä havaitsemaan sekä upoksissa olevan ruumiin, josta kaasut nousevat vain veden pintaan että selkeästi korkeammalta tulevan ilmavainun? Joskus ainakin katselin vesietsitäkoirista ohjelmaa, jossa nimen omaan painotettiin sitä, että koira haistelee veden pinnan tuntumassa olevia hajuja. En myöskään tiedä sitä, mitä tapahtuu kylmästä vedestä nousevalle kaasuuntumisen aiheuttaneelle hajulle sen noustessa pintaan. Nouseeko se ilmaan, vai pyyhkäiseekö mahdollinen tuuli sen saman tien mukanaan?
Joka tapauksessa tässäkin vaihtoehtoja on muutama. Joko ruumis ei ollut pellolla, kun koirat joella ajelivat, tai oli, mutta hajua ei saatu. Jos ruumis ei ollut pellolla, vaan vedessä, miksi koirat eivät siitä saaneet vainua?
Valitettavasti ei edes kokenut työkoira ole koskaan täysin sataprosenttisen varma suorittaja, joten epäonnistumisia tulee täydellisissäkin olosuhteissa. Lisäksi en tiedä, millaisia koiria veneissä on ollut, kuvittelisin kuitenkin, että kolmesta koirasta edes joku olisi ollut hereillä.
Koska en ole paikkakuntalainen, en tiedä, paljonko joenrannassa on peltoa ilman tulvavallia. Ihmettelen vaan loputtomasti sitä, ettei näillä pelloilla ole missään vaiheessa tehty etsintöjä koirien kanssa, siis maalta käsin. Tai ehkä on tehtykin, mutta joku etsinnät määrännyt taho on joka tapauksessa rajannut etsinnät niin, ettei tuolla saakka ole käyty.