SYYTETYN toiminnasta epäiltynä murhapäivänä piirtyi oikeudenkäynnissä sekava kuva.
Syyttäjän käsityksen mukaan epäilty veriteko on tapahtunut 14. helmikuuta noin kello 11.30–12. Syytetty on mennyt sisään uhrin asuntoon raskaasti varustautuneena.
Syyttäjän mukaan epäilyllä on ollut mukanaan surma-ase, romanialainen AK-47-tyyppinen kivääri. Lisäksi miehellä on ollut mukanaan kaksi lipasta, kymmeniä aseeseen sopivia patruunoita ja yllään suojaliivit. Varustus kertoo syyttäjän mukaan siitä, että veriteko tehtiin vakaasti harkiten.
Epäilty on ampunut uhria kohti kaksi laukausta, joista toinen osui sohvatyynyyn ja toinen miestä rintakehään. Laukaus oli välittömästi tappava.
Syyttäjän mukaan erityistä raakuutta ja julmuutta osoitti tekotapa ja se, että uhri tapettiin puolustuskyvyttömänä omalle kotisohvalleen. Poliisin teknisessä tutkinnassa selvisi, että ampuminen on tapahtunut noin kolmen metrin etäisyydeltä, eli asunnon eteisestä.
TODISTEINA syyttäjä esitti muun muassa uhrin puhelimeen kello 12.08 näppäillyn syytetyn isän numeron, rynnäkkökiväärin liipaisimesta löytyneen syytetyn dna-jäljen ja asunnosta löytyneitä syytetyn papereita. Puhelu ei tosin yhdistynyt isälle, sillä väliin oli tullut tähtimerkki.
EPÄILLYN murhaajan tekemisistä tiedetään huomattavasti enemmän tämän poistuttua uhrin asunnosta. Hätäkeskus sai alueen asukkailta useita ilmoituksia ammutuista laukauksista ja aseen kanssa liikkuvasta miehestä. Ensimmäinen ilmoitus tuli kello 12.18.
Valvontakameraan tallentui muun muassa, kuinka syytetty ampui katuun kyseisen kerrostalon pihalla. Aseen hän oli käärinyt takkinsa sisään.
Eräs hätäkeskukseen soittanut mies havaitsi kotikadullaan sekavan tuntuisen miehen, jonka takin alta pilkisti pitkäpiippuinen pyssy.
”Ihan pihalla näyttäisi olevan. En tiedä, etsiikö se jotain vihollisia vai mitä se katselee. Housutkaan eivät meinaa pysyä jalassa.”
Syyttäjän mukaan murhasta epäilty ampui juoksuhautojen tykkiasemasta useita laukauksia, joista ainakin osa kohdistui läheistä omakotitaloa ja sen tonttia kohti.
Televisiota kotonaan katselleet mies ja hänen avopuolisonsa havahtuivat kuulemiinsa ääniin, joita eivät vielä siinä vaiheessa tajunneet laukauksiksi. Mies muisteli oikeudessa kävelleensä ulkona viitisen minuuttia tutkimassa, mistä ääni on peräisin.
”Näin, että naapuri juoksee karkuun. Ihmettelin, että mikä päivälenkki sillä on.”
Kun poliisi löysi myöhemmin tontilta kaksi luotia ja luodinjälkeä, miehelle valkeni, että hengenvaarassa ampujan tulilinjalla olivat olleet hänen itsensä lisäksi myös ikkunassa ollut avopuoliso ja naapuri. Paikalla usein leikkivät lapset olivat onneksi tuolloin koulussa ja hoidossa.
Pitkin lähimaastoa löytyi erilaisia esineitä, muun muassa kyseinen rynnäkkökivääri, siihen sopiva lipas ja patruunoita, hylsyjä, veitsi, epäillylle murhaajalle väitetysti kuuluneet Crocs-sandaalit ja uhrin puhelin.
Kun poliisipartio otti epäillyn kiinni läheisellä Järvenpäänkadulla, hänen hallustaan löytyi muun muassa vajaan gramman verran marihuanaa ja amfetamiinia ja uhrin punainen kukkaro, uhrin S-, Kela- ja pankkikortit sekä 377 euroa käteistä.
Syyttäjän mukaan epäilty ryösti lompakon ja käteisen uhrilta, mutta syytetty kiistää sen ja vaatii käteistä takaisin itselleen, koska se on hänen omaisuuttaan.
Tapauksen käsittely jatkuu maanantaina, jolloin kuullaan muun muassa todistajia. Niiniviidan mukaan toisen istunnon merkittävintä antia ovat syyttäjän ja puolustuksen loppulausunnot.
Mielenkiintoista on myös nähdä, laskeeko käräjäoikeus käsittelyn päätteeksi syytetyn vapaalle jalalle odottamaan tuomiota. Syytetty osallistuu oikeudenkäyntiin etäyhteydellä vankilasta, eikä tule tämän hetken tiedon mukaan asiassa ollenkaan kuulluksi.

- Rauman murha-ase.jpg (97.87 KiB) Katsottu 3606 kertaa
https://www.satakunnankansa.fi/satakunt ... 60544.html