Sivu 2/3
Lähetetty: Ke Touko 23, 2007 7:59 pm
Kirjoittaja Bombay
^ Siihenkin on ratkaisu, himaan hommailee kunnon baarihanan

Eri asia mistä sitten niitä saisi. Mut siinähän olisi tosiaan mahtava myynti-idea K-kaupoille, "Osta 2*10litran tynnyri - Saat baarihanan kaupan päälle"

Lähetetty: To Touko 24, 2007 12:18 am
Kirjoittaja lost
Mielestäni jotkut nuoret osaavat kyllä käsitellä alkoholia ihan oikein. He ottavat joskus juhlapäivinä kaksi pulloa siideriä ja se siinä. Se on mielestäni aivan sallittavaa. Silloin alkoholista ei tule elämä, mutta silloin se ei myöskään ole ns." kielletty nautinto", jota on aivan pakko kokeilla.
Vaikka alkoholin saannin ikärajaa nostettaisiinkin, niin luulenpa, että siltikin nuoret tuolla rellastaisivat kännissä. Ja vaikka raja pysyisikin samana, niin silloinkin nuoret juovat. Mutta mikä tässä onkaan pahinta, on se, että yleensä nuoriso tekee sen ulkona, ja joskus jopa kovassa pakkasessakin. Siksi mielestäni baareihin pääsyn ikärajaa voisi kyllä laskea vuodella tai parillakin. Silloin nuoret pääsisivät sisälle luultavasti turvallisempaan paikkaan "nauttimaan" alkoholia. Parempi se kai on, sillä vaikka kuinka nuoria esteltäisiin juomasta alkoholia, he tekevät sitä kuitenkin. Alle 18-vuotiaille voisi olla kuitenkin jonkinlainen säädös, etteivät saisi tilata baareista kuin tietyn määrän juomisia.
Itse olen tätä mieltä...
Lähetetty: To Touko 24, 2007 8:50 pm
Kirjoittaja Aariel
lost kirjoitti:
Vaikka alkoholin saannin ikärajaa nostettaisiinkin, niin luulenpa, että siltikin nuoret tuolla rellastaisivat kännissä. Ja vaikka raja pysyisikin samana, niin silloinkin nuoret juovat. Mutta mikä tässä onkaan pahinta, on se, että yleensä nuoriso tekee sen ulkona, ja joskus jopa kovassa pakkasessakin. Siksi mielestäni baareihin pääsyn ikärajaa voisi kyllä laskea vuodella tai parillakin. Silloin nuoret pääsisivät sisälle luultavasti turvallisempaan paikkaan "nauttimaan" alkoholia. Parempi se kai on, sillä vaikka kuinka nuoria esteltäisiin juomasta alkoholia, he tekevät sitä kuitenkin. Alle 18-vuotiaille voisi olla kuitenkin jonkinlainen säädös, etteivät saisi tilata baareista kuin tietyn määrän juomisia.
Itse olen tätä mieltä...
Ei missään nimessä baari-ikärajaa alaspäin. Millään ei voitaisi valvoa juomien määrää mitä nuoremmat joisi baarissa. Kylläpä se meitä rajoitti alaikäisenä kovinkin, kun harvoi oli paikka missä juoda. Jos baariin pääsi, silloin kyllä juotiin ja lujaa, mutta jos ovelta tuli käskytys takaisin, niin kotiin vain kiltisti nukkumaan. Uskon, että rajoittaa nykynuorillakin, kun ei ole paikkaa missä juoda..
Lähetetty: To Touko 24, 2007 9:37 pm
Kirjoittaja Herkkis
Ei nuorille viinaa yhtään nuorempana, selkäsauna sen sijaan kun janottaa.
Lähetetty: To Touko 24, 2007 10:06 pm
Kirjoittaja EuroJR
Herkkis kirjoitti:Ei nuorille viinaa yhtään nuorempana, selkäsauna sen sijaan kun janottaa.
Peruskysymys on miksi ylipäänsä ihminen juo. Hän juo muuttaakseen itseänsä. Muutenhan pahanmakuista myrkkyä ei kannattaisi ottaa ollenkaan. Jos asiat ovat muuten kunnossa, ei tee mieli pilata hyvää fiilistä ottamalla alkoholia. Nuoret nyt ovat lähes järjestäen erittäin ailahtelevaisessa ja epävarmassa iässä ja rohto tuohon on se tuttu.
Jos minulla olisi lapsia, ilmoittaisin heidät pakolla urheilemaan. Ei Teemu Selnnekään juonut nuorena juuri lainkaan. Sitten voi kaiken lisäksi vielä tulla jättipotti, jos lapsi onnistuu läpäisemään huippu-urheilussa
Ei sen puoleen, ei tässä nyt saarnamieheksi ryhdytä. Kyllä se maistuu välillä täälläkin...
Lähetetty: Pe Touko 25, 2007 1:37 am
Kirjoittaja Mother_North
Aariel..
Eipä se meitä ainakaan estellyt juomasta,jos ei paariin päässyt.
Aina juotiin puistoissa,kerrostalojen rapuissa,kotibileissä,diskoissa jne jne.Kyllä nuoret keinot keksii ja alaikäsenkään ei oo vaikeeta löytää hakijaa.Toinen vaihtoehto oli se,että ostettiin "korpikuusen kyyneltä" niitäkin mestareita on edelleen.. Kyllä se "hätä" keinot keksii..
En tiedä kumpi on muuttunut nykyaikana,nuoret vai juomatyyli,vai molemmat?
Juotiinko ennen maltillisemmin?Vai oliko nuoret erilaisia kuin nyt?
Onko nyt nuorilla suurempi tarve näyttää kavereilleen olevansa jotakin,mitä kovemmat kännit kestää jne jne..Ympäristön paineetko ajaa tähän vai mikä?Onko nuorten pahoinvointi kasvanut niin paljon,että ongelmia karataan alkoholin ja muiden aineiden pariin. Varmaankin..
Kivoja mietteitä(sekavia x) ) keskellä yötä ja pirun väsyneenä
Lähetetty: Pe Touko 25, 2007 2:11 am
Kirjoittaja kameleontti
Kylla se niin on, etta nuoret vetaa sen paan sekaisin milla tahansa, jos vaan haluavat. Omassa nuoruudessani tormasin iltaisin junnuihin, joilla oli joko Mobilatia pipon sisalla tai Tolua saappaat taynna. Imeytyy muuten verenkiertoon aika haipakkaa ohuen ihon lapi. Kotikasvatus tuohonkin vaikuttaa eniten, meilla isa osti muutaman oluen illaksi silloin talloin, jos vain lupasin, etten muuta juo, enka juonut. Baariin paasin eka kertaa just 16 tayttaneena vanhempien kavereiden siivella. Ei silloinkaan overeita vedetty. Kylla mulla vaan on hyva isa, kun kasvatti noin omalla tavallaan ihan rehdin kansalaisen
Taalla Espanjassa on muuten myynnissa jo noita 10litran tynnyreita, ainakin Heinekenilta. Ihan mukava kotikayttoon

Eroski myy myos tynnyritelineita ja muuta oheisharpakkaa.
Lähetetty: Pe Touko 25, 2007 6:24 am
Kirjoittaja Yökiitäjä
Mother_North kirjoitti:Aariel..
En tiedä kumpi on muuttunut nykyaikana,nuoret vai juomatyyli,vai molemmat? Juotiinko ennen maltillisemmin?Vai oliko nuoret erilaisia kuin nyt?
En usko että mikään noista on varsinaisesti muuttunut, mutta nykyisin alkoholin hinta on laskenut suhteutettuna muihin elinkustannuksiin ja nuorten käytössä oleviin taskurahoihin nähden. On varaa siis halutessaan vetää kunnon kännit useammin, vaikka joka viikonloppu. Oluen hinta mäyriksenä on myös laskenut, joten samalla rahamäärällä saa enemmän juomaa kun lähdetään porukalla vähän ulos istuskelemaan.
Alkoholin välittäminen alaikäiselle tai päihtyneelle on kiellettyä, mutta vaikea sitä on valvoa. Hakija on yleensä täysi-ikäinen nuori joka hakee samalla juomaa myös jangstereille, koska tietää itsekin miten hankala viinaa oli saada kun ei ollut ikää.
Yleinen asennekin taitaa nykyään olla se että viina on eräänlainen kansalaisoikeus. Jos ei ole ikää, baari ei tarjoile tai ALKOssa ei suostuta myymään, niin joku ohikulkija yleensä auttaa hyvää hyvyyttään ja käy ostamassa pyytäjälle pullon. Ajatellaan että se on lähimmäisen auttamista. Monien mielestä myös alkoholi on osa nuoruutta, varsinkin kun hymy suussa muistelee sitä kohellusta silloin kun itse oli nuori
Nuoret ovat aina ennenkin juoneet vähän rajumpia kännejä kuin vanhempansa. Iän myötä alkoholin käyttö tasaantuu maltillisemmaksi useimmilla. Koska alkoholista on tullut niin arkipäiväinen asia Suomessa, tapahtuu tuota tasaantumista jo nuorellakin iällä, opitaan käyttäytymään ja juomaan kohtuullisemmin. Parikymppisistä jo huomaa että osa naukkailee vain pari kaljaa illan mittaan, mutta osa taas juo kaiken saatavilla olevan viinamäärän tai ainakin sen verran mihin rahat riittää.
Varmaan monilla on ollut elämässä sellaisia vaiheita että pahojen takaiskujen jälkeen on tullut kausi jolloin dokaa tavallista reilummin. Yleensä ihminen tajuaa jossain vaiheessa ottaa itseään niskasta kiinni ja hakee elämänmuutosta, niin että dokaaminenkin siinä samassa vähenee. On kyllä olemassa ihmisiä joille kehittyy oikea alkoholiriippuvuus, eli alkoholismi, ihan iästä riipumatta. Alkoholistille kehittyy pakkomielteenomainen tarve juoda, riippumatta siitä miten hyvin tai huonosti asiat elämässä sillä hetkellä ovat. Noita patologisia alkoholisteja on suhteellisesti katsottuna kuitenkin vähän.
Lähetetty: Pe Touko 25, 2007 6:43 am
Kirjoittaja juki
Yökiitäjä kirjoitti:
Varmaan monilla on ollut elämässä sellaisia vaiheita että pahojen takaiskujen jälkeen on tullut kausi jolloin dokaa tavallista reilummin. Yleensä ihminen tajuaa jossain vaiheessa ottaa itseään niskasta kiinni ja hakee elämänmuutosta, niin että dokaaminenkin siinä samassa vähenee.
Itsellä juuri tämä vaihe menossa

Alkoholin maistelu tapahtuu töiden ehdoilla, ei sentään rappiolla vielä olla. Ja naisenhan takia sitä juuaan.
Lähetetty: La Touko 26, 2007 10:57 am
Kirjoittaja Aariel
Noo, itse en missään suurkaupungissa nuoruuttani viettänyt, joten meillä oli senkin puolesta varmaan hankalampaa saada juomia/paikkoja juomiseen. Musta siltikin tuntuu, että nykyään nuoret aloittaa kaikki nämä alkoholi- ja tupakkikokeilut nuorempina kuin ennen. Joko se on näin, tai sitten ei vain osaa suhteuttaa. Mutta jos semmonen vajaa puolitoistametrinen nassikka kulkee kaljapullon kanssa rööki suussa, niin kyllä se sydäntä kouraisee..

Lasten pitäisi antaa olla lapsia paljon pidempään kuin nykyään ovat.
Lähetetty: Pe Kesä 08, 2007 6:50 pm
Kirjoittaja Lennox
Lähetetty: Pe Kesä 08, 2007 7:20 pm
Kirjoittaja Herkkis
^ niimpä, mutta kun on itse kännissä ja kuseksii kauppojen ikkunoihin, niin silloi se on kivaa

Lähetetty: La Kesä 09, 2007 3:36 am
Kirjoittaja Kelju K. Kojootti
Bombay kirjoitti:^ Siihenkin on ratkaisu, himaan hommailee kunnon baarihanan

Eri asia mistä sitten niitä saisi. Mut siinähän olisi tosiaan mahtava myynti-idea K-kaupoille, "Osta 2*10litran tynnyri - Saat baarihanan kaupan päälle"

Hoo, nerokasta! Kun nyt tuli tämä tupakkalakikin, niin vittuako sitä baarissakaan enää istumaan. Ja sitäpaitsi ensi vuonna Hyssälä kieltää kumminkin baareissa alkoholin nauttimisen.
Nyt siis jo voitaisiin alkaa markkinointitoimet kaljahanojen saamiseksi koteihin. Ehkä tulevaisuudessa sitten jo talon rakennusvaiheessa vedetään kämppään vesi- sähkö- ja puhelinpiuhojen lisäksi myös kaljaputket. Se olisi edistystä, sano!
Lähetetty: To Heinä 05, 2007 7:00 pm
Kirjoittaja alisa
Musta yksi syy on se, että noita päihdeongelma perheitä joissa vanhemmat on alkoholisteja on nykyisin niin paljon. Ei alkkis-perheitä aina hirveästi kiinnosta mitä jälkikasvu tekee ja missä aikaansa viettää. Moni alkkisvanhempi on vaan tyytyväinen jos lapset on poissa tieltä.
Juttelin mun murkkuikäisen kanssa alkosta ja nuorten juomisesta niin hän sanoi, että nykyään on aika suuri kahtiajako juoviin teineihin ja niihin joille on vähänkuin kunnia-asia olla juomatta. Hän sanoi myös että nykyisin ei muita yllytetä/painosteta juomaan. Varmaan paljon riippuu myös asuinalueesta.
Lähetetty: To Heinä 05, 2007 7:13 pm
Kirjoittaja groot
Kelju K. Kojootti kirjoitti:Bombay kirjoitti:^ Siihenkin on ratkaisu, himaan hommailee kunnon baarihanan

Eri asia mistä sitten niitä saisi. Mut siinähän olisi tosiaan mahtava myynti-idea K-kaupoille, "Osta 2*10litran tynnyri - Saat baarihanan kaupan päälle"

Itse asiassa aikanaan Alkossa myytiin Hartwallin olutta 5l litran "tynnyrissa" ja siina oli ko. baarihana.