Sivu 2/4

Re: Brittiäiti jätti lapsensa kuolemaan bilettämisen vuoksi

Lähetetty: La Elo 07, 2021 10:03 pm
Kirjoittaja viinitty
H.Moilanen kirjoitti: La Elo 07, 2021 9:29 pm
Kokemukseni mukaan monissa muissa maissa kammoksutaan muiden ihmisten (sis. lähinaapurit) asioihin puuttumista. Esimerkiksi yhdysvaltalaisten tuttavien kanssa kun olen jutellut, niin he ovat usein ihmetelleet, miten Suomessa tavalliset kansalaiset puuttuvat toisten - ja nimenomaan tuikituntemattomien ihmisten - asioihin. Yhdysvalloissa ei kuulemma puututa ellei ole kyse omista tuttavista tai jollain tavalla poikkeuksellisesta tilanteesta/ihmisistä.
Joo, olen tietoinen tuosta kulttuurista olla puuttumatta toisten asioihin. Silloin kun omalle kohdalle sattuu, huudetaan että miksei kukaan tehnyt mitään, mutta itse ollaan kuitenkin tehty ihan samalla tavalla. Meinaan lähinnä kuitenkin sitä, että luulisi tulevan jo soittoja häkeen siitä, että josko joku menisi hiljentämään sen muksun. Veikkaan myös kuitenkin sitä, ettei 18-vuotiaalla ole varaa asua missään hyvällä alueella. Tottakai vanhemmat voivat rahoittaa, mutten silti usko.

Tosiaan lähipiirillä on peiliin katsomisen paikka. Kyllä helvetin hyväuskoinen ja piittaamaton täytyy olla, jos ilmeisesti kaiken sosiaaliseen mediaan päivittävä tytär näkyy olevan rilluttelemassa alle kahden vuoden tytön ollessa jatkuvasti "hoidossa", eikä tule mieleen tehdä asialle mitään. Voisi kuitenkin kuvitella, että jossain kohtaa olisi tytöllä mennyt myös jutut ristiin. Jos vanhemmilleen sanoo lapsen olevan vaikka poikaystävän kanssa ja kavereilleen lapsen olevan vanhemmillaan, voisi tosiaan kuvitella ristiriitaisuuksia syntyvän puheeseen. Tuon ikäiset eivät ole myöskään hirveän hyviä pitämään päätään kiinni asioista, joten pidän ihan mahdollisena sitäkin, että joku on tiennyt lapsen olevan yksin, muttei ole joko tehnyt asialle mitään tarkoituksella, tai on pitänyt puheita huonona vitsinä.

Re: Brittiäiti jätti lapsensa kuolemaan bilettämisen vuoksi

Lähetetty: La Elo 07, 2021 10:14 pm
Kirjoittaja Eriksson
Tiinas kirjoitti: La Elo 07, 2021 8:00 pm
Eriksson kirjoitti: La Elo 07, 2021 7:15 pm Siinäpä harvinainen brittiäiti jos 18-vuotiaana on vain yksi lapsi. Yleensähän niillä hevosnaamoilla on tuossa iässä jo vähintään kolme mukulaa ja näyttävät itsekin 50-vuotiailta.
Neekeri. Yllättyneet? Hevosnaama ei ole oikea kuvaus, mieluummin kumihuuli, värivammainen.
No joo. Ei näköjään ollut tavanomainen brittiläinen valkoihoinen hevosnaama tällä kertaa. Minua ei tuo ihonväri haittaa, yllättävän nätti nainen britiksi.

Mutta kusipää tietysti kun jätti lapsensa heitteille ja lähti ryyppäämään. Olisi mielestäni ansainnut pidemmänkin tuomion. Tosin mulla ei ole käsitystä brittien systeemeistä, siellä tuskin pääsee puolet istuttuaan vapaaksi?

Re: Brittiäiti jätti lapsensa kuolemaan bilettämisen vuoksi

Lähetetty: La Elo 07, 2021 10:19 pm
Kirjoittaja Uskottu mies
Eriksson kirjoitti: La Elo 07, 2021 10:14 pm Olisi mielestäni ansainnut pidemmänkin tuomion. Tosin mulla ei ole käsitystä brittien systeemeistä, siellä tuskin pääsee puolet istuttuaan vapaaksi?
2/3 tuomiosta mainittiin tässä tapauksessa tulevan istuttavaa.

Re: Brittiäiti jätti lapsensa kuolemaan bilettämisen vuoksi

Lähetetty: La Elo 07, 2021 10:32 pm
Kirjoittaja Uskottu mies
viinitty kirjoitti: La Elo 07, 2021 8:49 pm Sitten toinen: Miksei kukaan naapuri ole ilmoittanut viranomaisille mitään siitä, että vauva huutaa päivät ja yöt läpeensä? Ennen kuin joku tulee kitisemään koliikkivauvojen olemassaolosta, niin tarkoitan sitä. Että naapurit eivät ole nähneet tai kuulleet mitään muuta elämää tuolla kuin vauvan huudon. Koliikkivauvankin huutaminen taukoaa välillä, mutta tuon on ollut pakko olla aivan järkyttävää kunneltavaa kun lapsi huutaa kuolemaansa.
Tähän liittyen oli oikeudenkäynnissä kuultu asiantuntijana lääkäriä joka oli todennut vauvan jo näin usean kerran jälkeen todennäköisesti oppineen ettei itkeminen auta. Ja lopulta voimat ei olisi enää itkemiseen riittänyt. Tietysti ensimmäisillä kerrolla varmasti onkin itkenyt jolloin voisi olettaa naapureiden sen huomanneen.
Judge Christine Laing kirjoitti:“It’s a particularly distressing aspect of this case that in the opinion of Dr Cleghorn, it’s unlikely that Asiah would have cried for any length of time because she had already learnt that in many occasions there was unlikely to be a response.

“And when her suffering became too great, she would not have had the strength to cry.”


viinitty kirjoitti: La Elo 07, 2021 10:03 pm Veikkaan myös kuitenkin sitä, ettei 18-vuotiaalla ole varaa asua missään hyvällä alueella. Tottakai vanhemmat voivat rahoittaa, mutten silti usko.
NMKY:n nuorille perheille tarkoitettu tuettu asuntola (Kudi was living in supported housing for young families run by the YMCA)

Re: Brittiäiti jätti lapsensa kuolemaan bilettämisen vuoksi

Lähetetty: La Elo 07, 2021 10:36 pm
Kirjoittaja Jaguaari
Guardianin mukaan tuomari oli todennut, että vaikka on sanomattakin selvää, että tapaus on traaginen ja tunteita herättävä, Kudi ei ollut tahallisesti halunnut aiheuttaa kärsimystä lapselleen.


Jos tuo ei ole tahallista niin mikä? Sairas tuomari. :shock:

Re: Brittiäiti jätti lapsensa kuolemaan bilettämisen vuoksi

Lähetetty: La Elo 07, 2021 11:21 pm
Kirjoittaja viinitty
Uskottu mies kirjoitti: La Elo 07, 2021 10:32 pm
NMKY:n nuorille perheille tarkoitettu tuettu asuntola (Kudi was living in supported housing for young families run by the YMCA)
Anteeks vittu mitä?! Tuettu asuminen(ilmeisesti rinnastettavissa meidän ensikoteihin) eikä mitään havaintoa kenelläkään? Googlettamisen perusteella näytti joltain lähiöghetolta repäistyltä paikalta, mutta luulisi siellä jotain tuki- ja valvontatoimintaa olevan. Noilla spekseillä olevat perheethän on aivan jumalaton piikki tilastoissa lapsiin kohdistuneissa laiminlyönneissä.

Re: Brittiäiti jätti lapsensa kuolemaan bilettämisen vuoksi

Lähetetty: La Elo 07, 2021 11:26 pm
Kirjoittaja Conan
Kevyt tuomio, kun selkeästi tahallinen, ettei olisi vaan antanut lapsen tahallaan kuolla. Murha. Varmaan vollottanut tuomarille. Sairas ämmä. Voisi veikata naispuoliseksi psykopaatiksi, mutta eihän sitä tosiaan tiedä mitä taustalla.

Olisikohan tullut isompi tuomio jos olisi ollut vastaava tilanne ja lapsen isä.

Ja tommonen 1,7v ikäinen ei välttämättä ulvo kuten koliikkivauva ja todenmäköisesti on uupunut niin tuskin jaksanut itkeä.

Re: Brittiäiti jätti lapsensa kuolemaan bilettämisen vuoksi

Lähetetty: La Elo 07, 2021 11:48 pm
Kirjoittaja viinitty
Conan kirjoitti: La Elo 07, 2021 11:26 pm Kevyt tuomio, kun selkeästi tahallinen, ettei olisi vaan antanut lapsen tahallaan kuolla. Murha. Varmaan vollottanut tuomarille. Sairas ämmä. Voisi veikata naispuoliseksi psykopaatiksi, mutta eihän sitä tosiaan tiedä mitä taustalla.

Olisikohan tullut isompi tuomio jos olisi ollut vastaava tilanne ja lapsen isä.

Ja tommonen 1,7v ikäinen ei välttämättä ulvo kuten koliikkivauva ja todenmäköisesti on uupunut niin tuskin jaksanut itkeä.
Nälkään ja kipuun huutaa, ja nimenomaan rääkyy ja ulvoo. Tietysti tuo lääkärin lausuma siitä, ettei ole itkenyt enää, koska on oppinut sen olevan hyödytöntä, vaikuttaa asiaan, mutta tuskin on kuitenkaan täysin hiljaa siltikään ollut, ennen kuin vasta loppuvaiheessa voimien ollessa finaalissa.

Re: Brittiäiti jätti lapsensa kuolemaan bilettämisen vuoksi

Lähetetty: Su Elo 08, 2021 12:03 am
Kirjoittaja Conan
1v ehkä ulvoo, mutta lopettaa kyllä kun huomaa, ettei siitä ole hyötyä. Toi oli ko 1v ja 8kk, ja toki jopa aikuinenkin ämmä itkee, mutta vähän eri kuin joku koliikkirääky läpi yön.

Ja vaikka olisi itkenyt, niin välttämättä ole kukaan ollut kuulemassa.

Siitä nyt on aikaa kun lapset oli pieniä, mutta ei tuntitolkulla ulvo ja kun on kuivumassa niin ei varmaan ääni pihisekään.

Uupunut ihminen kun ei paljon jaksa mitään. Sitä voi ite testaa.

Re: Brittiäiti jätti lapsensa kuolemaan bilettämisen vuoksi

Lähetetty: Su Elo 08, 2021 9:42 am
Kirjoittaja Veijo Neste
Kyllä teki todella pahaa lukea tästä. Täytyy olla täysin nyrjähtänyt yläpäästään, että näin tekee omalle lapselle, tai ylipäänsä kenellekään. Toivottavasti muijalta pannaan piuhat poikki, ettei enää lisäänny.

Re: Brittiäiti jätti lapsensa kuolemaan bilettämisen vuoksi

Lähetetty: Su Elo 08, 2021 9:51 am
Kirjoittaja URSA
Eikös lapsi ole ollut ensin yksin puhelutietojen perusteella lyhyempiä aikoja, jolloin naapurit ei ole huomanneet huutamisessa vielä mitään outoa. Ja tuollaisessa asuntolassa voi naapurit vaihtua usein, joten paljon huutoa kuulleet naapurit on saattaneet muuttaa pois kahden vuoden sisällä. Tuskin tuollainen mutsi on muutenkaan reagoinut lapsen parkumiseen edes ollessaan kotona, vaan löhönnyt sohvalla puhelin naaman edessä. Lapsi on oppinut hiljaiseksi ja "helpoksi".

Kiinnostavaa että äidin ulkonäköä sai haukkua vain sillä oletuksella, että tämä olisi ollut kantabritti. Tuossahan on selvää ettei narttu tajunnut lapsen kuolevan nälkään ja janoon vaan oli poissa tolaltaan, koska jäi kuoleman takia kiinni törkeästä heitteillejätöstä. Lapsuudessa koettu hyväksikäyttökö selittäisi myös äidin tarpeen bilettää?

Re: Brittiäiti jätti lapsensa kuolemaan bilettämisen vuoksi

Lähetetty: Su Elo 08, 2021 3:13 pm
Kirjoittaja JohanPomppas
URSA kirjoitti: Su Elo 08, 2021 9:51 am Eikös lapsi ole ollut ensin yksin puhelutietojen perusteella lyhyempiä aikoja, jolloin naapurit ei ole huomanneet huutamisessa vielä mitään outoa. Ja tuollaisessa asuntolassa voi naapurit vaihtua usein, joten paljon huutoa kuulleet naapurit on saattaneet muuttaa pois kahden vuoden sisällä. Tuskin tuollainen mutsi on muutenkaan reagoinut lapsen parkumiseen edes ollessaan kotona, vaan löhönnyt sohvalla puhelin naaman edessä. Lapsi on oppinut hiljaiseksi ja "helpoksi".

Kiinnostavaa että äidin ulkonäköä sai haukkua vain sillä oletuksella, että tämä olisi ollut kantabritti. Tuossahan on selvää ettei narttu tajunnut lapsen kuolevan nälkään ja janoon vaan oli poissa tolaltaan, koska jäi kuoleman takia kiinni törkeästä heitteillejätöstä. Lapsuudessa koettu hyväksikäyttökö selittäisi myös äidin tarpeen bilettää?
Jos oikeasti on ihan umpityhmä, niin olisko tuo selittänyt lapselle lähtiessään että kaapista löytyy maitoa ja jotain muroja yms. että ota ja syö sieltä itse. Kyllähän lapsi nyt varmaan tajuaa, kun osaa jo kävelläkin ton ikäsenä, että sieltä itse ruokaa hakea... :roll: Vaikea tosin uskoa ettei olisi tajunnut lapsen kuolevan nälkään ja janoon, ellei sitten tosiaan ole saapastakin tyhmempi. Taitaa vaan valehdella... Tuskin vauva oli mikään raiskauksen tai hyväksikäytön seuraus. Eiköhän tää muija ole vaan niitä tyttöjä, jotka siitä tavarastaan ei ole turhan tarkkoja ja poikakaverin kanssa bilettäminen ja huolettomien teinivuosien viettäminen tärkeämpää. Vauva voitu myös hankkia tarkoituksella, jos joku some -tähtönen oli. Onhan sellainen kivaa sisältöä instaan, kun saa nätisti puetun vauvan kanssa itse paksuissa pakkeleissa ja kaikin puolin tuunattuna esiintyä ja esittää jotain "baby-mamaa"... Se kai on jonkulainen muoti-ilmiö tuolla suuressa maailmassa. Lapsi toisin sanoen olis vaan semmoinen lavaste hänen säkenäivässä some-elämässään. Itsekeskeinen narttu.

Re: Brittiäiti jätti lapsensa kuolemaan bilettämisen vuoksi

Lähetetty: Su Elo 08, 2021 3:56 pm
Kirjoittaja QwertyKeyboard
viinitty kirjoitti: La Elo 07, 2021 11:48 pm Nälkään ja kipuun huutaa, ja nimenomaan rääkyy ja ulvoo. Tietysti tuo lääkärin lausuma siitä, ettei ole itkenyt enää, koska on oppinut sen olevan hyödytöntä, vaikuttaa asiaan, mutta tuskin on kuitenkaan täysin hiljaa siltikään ollut, ennen kuin vasta loppuvaiheessa voimien ollessa finaalissa.
Jep koko elämänsä ajan vakavasti laiminlyöty vauva / lapsi lakkaa jossain vaiheessa itkemästä, koska oppii sen olevan hyödytöntä. Kun kukaan ei koskaan tule vaikka itkee on hyödytöntä kuluttaa energiaa itkemiseen ja säilyy pitempään hengissä kun lopettaa itkemisen. Hirveä rääkyminen nälkään, kipuun, hätään pätee vain vaivoihin, joista on huolehdittu.

Re: Brittiäiti jätti lapsensa kuolemaan bilettämisen vuoksi

Lähetetty: Su Elo 08, 2021 5:00 pm
Kirjoittaja swaghettiyolognese
Kyllä kaikesta päätellen tuo äiti on itsekin jonkin sortin uhri.

Hirveä keissi, kuin suoraan jostain kauhuleffasta.

Re: Brittiäiti jätti lapsensa kuolemaan bilettämisen vuoksi

Lähetetty: Su Elo 08, 2021 5:02 pm
Kirjoittaja Papa Legba
*poistettu öyhötysviesti*t:mode