Sivu 2/3
Re: Professori vahvistaa: Röyhkeät setämiehet törmäilevät kaduilla naisiin tahallaan
Lähetetty: Ti Tammi 28, 2025 8:53 pm
Kirjoittaja RL11/6
Itse olen havainnut kaupoissa kuinka jotkut tukkivat käytävät ilmeisesti tarkoituksella, koska en keksi miksi joku haluaa seistä muiden edessä. Kysyinkin kohteliaasti yhdeltä vanhemmalta ostoskäytävää tukkivalta rouvashenkilöltä haluaako hän selkäänsä pystyyn 80-luvulla valmistetun Ramboveitsen, jonka kahvassa on pallomainen kompassi. Hän ei halunnut. Kerroin hänelle, että hänen toimintansa voisin tulkita ravinnonsaantini tahalliseksi estämiseksi, eli haluksi tappaa minut, johon vastaan aina voimalla, joka tarkoittaa sitä, että pyrin tuhoamaan minua uhkaavan riskitekijän välittömästi. Ilmeisesti hän oli shokissa ja shokissa olevalle pitää aina huutaa, että hän ymmärtää: JOS HALUAT TAPPAA MINUT, SINUN TULEE ITSE OLLA VALMIS KUOLEMAAAN!!!!!!!!
Tämän kaiken jälkeen hän varmaankin ymmärsi, että hän ei voi yrittää tappaa muita ihmisiä estämällä heidän ravinnon saannin seisomalla kaupassa heidän edessään niin, että muut eivät saa tuotteita hyllyistä poimittua ja kuolevat nälkään. Tietenkin kyse on ravintoon liittyvästä kamppailusta, ei niinkään elintilasta, mutta se kuuluisa "vanhuuden viekkaus" katoaa melko nopeasti maihareideni teräskärjillä ja nyrkeissäni olevilla viiltosormuksilla, joilla voi pyyhkäistä kaulaverisuonet auki. Tällä kaikella tarkoita sitä, että jos minulla on kotona hautumassa pannussa kunnon pannukahvia niin sen vanhuksen kannattaa painua äkkiä vittuun peittämästä sitä marenkihyllyä, jos ei halua, että läppään tekarit hedelmäosastolle asti banaaniterttujen sekaan.
Re: Professori vahvistaa: Röyhkeät setämiehet törmäilevät kaduilla naisiin tahallaan
Lähetetty: Ti Tammi 28, 2025 9:09 pm
Kirjoittaja URSA
Satuin näkemään jo vuosia sitten Helsingissä Kaisaniemenkadulla aivan Kaisaniemenpuiston vieressä kuinka kantasuomalaisen näköinen nelikymppinen mies "ei nähnyt" suoraan vastaan oikeaa reunaa kyynärsauvan kanssa vaivalloisesti kävelevää kolmekymppistä naista vaan käveli tätä päin niin että nainen joutui pysähtymään ja hyppäämään sivuun vasemmalle ajoradan viereen koska puiston aita oli oikealla puolella. Molemmat olivat siististi pukeutuneita ja täysin tavallisen näköisiä. Tapahtui keskellä kirkasta päivää ja koska kävelin muutama metri naisen takana, näin kuinka mies tuijotti naista kauempaa ja lähempänä teeskenteli katsovansa tämän pään yli.
Nykyään tietysti mamut harrastaa tuota jatkuvasti. En tiedä mitkä säännöt niillä kotimaassaan on, tyyliin kaikki väistävät aasia.
Re: Professori vahvistaa: Röyhkeät setämiehet törmäilevät kaduilla naisiin tahallaan
Lähetetty: Ti Tammi 28, 2025 9:28 pm
Kirjoittaja canis lupus
RL11/6 kirjoitti: Ti Tammi 28, 2025 8:53 pm
Itse olen havainnut kaupoissa kuinka jotkut tukkivat käytävät ilmeisesti tarkoituksella, koska en keksi miksi joku haluaa seistä muiden edessä. Kysyinkin kohteliaasti yhdeltä vanhemmalta ostoskäytävää tukkivalta rouvashenkilöltä haluaako hän selkäänsä pystyyn 80-luvulla valmistetun Ramboveitsen, jonka kahvassa on pallomainen kompassi. ---, että läppään tekarit hedelmäosastolle asti banaaniterttujen sekaan.
Proosaa. Arvostan.
Mitä tulee tähän artikkeliin, niin vähän hölmö nolla-artikkeli; mun mielestä kadulla pärjää parhaiten kun soveltaa liikennesääntöjä, kohtaaminen oikealta puolelta ja ohitus vasemmalta. Sama uimahallissa.
Tätä itsestäänselvyyttä en tullut ajatelleeksi. Ja juttua tehneet taas ovat ajokortittomia, niinkuin nykyään stadilaiset nuoret jo enemmistönä on, naistoimittajista puhumattakaan.
Kuvitellaan tilanne. Setämies (määritelmä 48+) kävelee 30 vuotta vanha ajokortti taskussaan kävelytien oikeaa reunaa. Vastaan tulee nuori nainen, peruskoulussa opitulla liikennetiedolla (khih!) sitä samaa laitaa. Kumpi väistää?
Paksuksi muttei vastaottelijaansa paksummaksi päässyt jatkaa samaa linjaa, koska hänellä on masussaan ikäänkuin maailmalle loistava raskas liikenne / erikoiskuljetus -hälytysvalo keulassaan, setä mies kävelee pahki. Kun tilanne on niin äkillinen, sama kuin moottoritien ohituskaistaa vastaan tulisi tuollainen kuljetus niin voisi siinä niin häkeltyä ettei osaisi edes väistää, kun pitäisi päättää että kenen tässä pitäisi väistää ja mihin...
Re: Professori vahvistaa: Röyhkeät setämiehet törmäilevät kaduilla naisiin tahallaan
Lähetetty: Ti Tammi 28, 2025 10:12 pm
Kirjoittaja RL11/6
canis lupus kirjoitti: Ti Tammi 28, 2025 9:28 pm
Setämies (määritelmä 48+) kävelee 30 vuotta vanha ajokortti taskussaan kävelytien oikeaa reunaa. Vastaan tulee nuori nainen, peruskoulussa opitulla liikennetiedolla (khih!) sitä samaa laitaa. Kumpi väistää?
Näistä setämiehistä ja nuorista naisista en tiedä, mutta kuvitellaanpa toisenlainen tilanne:
Ylen toimittajan statuksella veronmaksajien rahoilla leveilevä ja elävä hoitoainetukkainen lehmä kävelee keskellä katua muotisaappaissaan ja persefarkuissaan. Vastaan tulee minä 60 cm pitkän ureraanilla pystyyn nostetun kirkkaansinisen irokeesin kanssa pukeutuneena John F. Rambon ja Travis Bicklenkin käyttäämään m65 -parkatakkiin. Mitä luulet kumpi väistää?
Re: Professori vahvistaa: Röyhkeät setämiehet törmäilevät kaduilla naisiin tahallaan
Lähetetty: Ke Tammi 29, 2025 6:33 am
Kirjoittaja H3ppu
Oman huomioni mukaan etenkin naisilla on tapana kulkea koiran tai koirien kanssa ns. vastavirtaan.Toisinaan tuijotellaan vielä puhelinta kuulokkeet päässä.Aluksi väistelin näitä zombeja mutta nykyään en enää.Tutkimus pitää mielestäni hyvin paikkansa mutta syyllistää väärät henkilöt.
Re: Professori vahvistaa: Röyhkeät setämiehet törmäilevät kaduilla naisiin tahallaan
Lähetetty: Ke Tammi 29, 2025 8:08 am
Kirjoittaja Gurney
JanitaSlim kirjoitti: Ti Tammi 28, 2025 11:57 am
Olin eräänä päivänä vaunulenkillä vauvani kanssa, kun tavallisen oloinen, selvin päin oleva mies käveli tylysti minua päin. Törmäys oli niin kova, ettei se voinut syntyä normaalin kävelyvauhdin seurauksena. Mies selvästi keräsi voimaa osuakseen hartiallaan minuun, sillä osuma oli niin kova, että vasen käteni lipesi rattaista ja koko ylävartaloni kääntyi miehen menosuuntaan päin. Käteeni koski loppupäivän ajan. Törmäyksen aikana mies huusi ”Mitä!” ja lisäsi vielä kirosanan, jonka jälkeen hän jatkoi matkaansa.
Epäröin, olisiko täytynyt soittaa hätänumeroon, koska tilanteessa minuun oli kohdistettu selkeää väkivaltaa. Tällainen tilanne ei kuitenkaan vaatinut välitöntä paikalle saapumista, joten soitto olisi ollut turha. Tosin mies myöskin katosi tien katveeseen, eikä häntä olisi varmaan ehditty tavoittaa.
Tekeekö vauva jotenkin liikuntakyvyttömäksi vai mistä on kyse? Tässä tapauksessahan kumpikaan ei väistänyt.
En yhtään ihmettele, jos meihin törmäillään kadulla, kun monilla vanhemmilla naisilla on tapana sekä kaupoissa, että kaduilla jäädä pitämään juoru-uutisia sekä kävellä rinnakkain koko kadun leveydellä.
"Poliisi mut pahoinpideltii!!" "Mitä tapahtui?" "Mies kadulla ei väistänyt minua vaan törmäsi minuun!!" "Väistitkö itse?" "No EN!! Minun ei naisena kuulu väistää miehiä!!"
Harvoin samaa mieltä janitan kanssa mutta nyt olen.
Uskomatonta ajattelua naiselta, MINUA pitää väistää, koska olen nainen. IF aiheuttamaa ylemmyyttä.
Tiputan puolukoita, se on mun supervoima
Re: Professori vahvistaa: Röyhkeät setämiehet törmäilevät kaduilla naisiin tahallaan
Lähetetty: Ke Tammi 29, 2025 10:57 am
Kirjoittaja Backspace
Huomattu kyllä on että etenkin viikonloppuisin ja erityisesti miesporukoilla on joskus tapana kulkea rivissä koko väylän leveydeltä ja pakottaa yksin tuleva ihan väylän laitaan kulkemaan. Kait tämä joku miehisen epävarmuuden ja kännin yhdistelmä on, että pitää todistella random vastaantulijoille olevansa "kova".
Huutaja Jaana kirjoitti: Ti Tammi 28, 2025 3:26 pm
2) Päästettäisiin metrosta/bussista/ratikasta/ovesta ulos tulijat ensin ulos ennen kuin ängetään itse väkisin sisään
Tuohon lisäisin vielä hissistä poistujat. Yllättävän moni yrittää samantien rynnätä hissin sisään kun vaan ovi vähän aukenee.
Kovin perinteinen suomalainen tyyli on myös että jäädään oviaukkoon tai rullaportaitten alapäähän seisoskelemaan ja arpomaan mihin suuntaan olikaan menossa. Tuo oikeaa laitaa kulkeminen on ihan ookoo ohjesääntö, mutta ei ihan toimi vaikka rautatieaseman tungoksessa.
Re: Professori vahvistaa: Röyhkeät setämiehet törmäilevät kaduilla naisiin tahallaan
Lähetetty: Ke Tammi 29, 2025 12:03 pm
Kirjoittaja Alfons Jokinen
Backspace kirjoitti: Ke Tammi 29, 2025 10:57 am
Huomattu kyllä on että etenkin viikonloppuisin ja erityisesti miesporukoilla on joskus tapana kulkea rivissä koko väylän leveydeltä ja pakottaa yksin tuleva ihan väylän laitaan kulkemaan. Kait tämä joku miehisen epävarmuuden ja kännin yhdistelmä on, että pitää todistella random vastaantulijoille olevansa "kova".
Huutaja Jaana kirjoitti: Ti Tammi 28, 2025 3:26 pm
2) Päästettäisiin metrosta/bussista/ratikasta/ovesta ulos tulijat ensin ulos ennen kuin ängetään itse väkisin sisään
Tuohon lisäisin vielä hissistä poistujat. Yllättävän moni yrittää samantien rynnätä hissin sisään kun vaan ovi vähän aukenee.
Kovin perinteinen suomalainen tyyli on myös että jäädään oviaukkoon tai rullaportaitten alapäähän seisoskelemaan ja arpomaan mihin suuntaan olikaan menossa. Tuo oikeaa laitaa kulkeminen on ihan ookoo ohjesääntö, mutta ei ihan toimi vaikka rautatieaseman tungoksessa.
Sama esim. lähijunissa tai metrossa. Mennään 20 sentin päähän aukeavista ovista, ettei kukaan vahingossakaan pääse ensin ulos.
Mitä tuohon ensimmäiseen tulee, niin yllättävän paljon yhteiskunnassa on edelleen kummallisia oletuksia, minkälaisia miesten ja naisten kuuluu olla. Forumeillakin kukoistavat erilaiset suomalaisen miehen väkivalta/turpaanvetofantasiat.
Re: Professori vahvistaa: Röyhkeät setämiehet törmäilevät kaduilla naisiin tahallaan
Lähetetty: Ke Tammi 29, 2025 3:27 pm
Kirjoittaja Sarjahurmaaja
Tänään kaupassa kävellessä liukuovet aukesi vähän hitaanpuoleisesti ja törmättiin toisiimme jonkun rouvashenkilön kanssa kun ei pystytty ohittamaan toisiamme. Suunnittelen jo asian käräjille viemistä jotta saadaan selville kuka on vastuussa tästä traumatisoineesta kokemuksesta, minä, rouva vaiko kauppa.
Re: Professori vahvistaa: Röyhkeät setämiehet törmäilevät kaduilla naisiin tahallaan
Lähetetty: Ke Tammi 29, 2025 4:55 pm
Kirjoittaja aivoriihi
Taidan olla tavallista onnekkaampi naisihminen, koska röyhkeät setämiehet (poikamiehistä puhumattakaan) eivät ole ottaneet tavakseen törmäillä minuun, vaikka "kaupunkitilaa" käytänkin Helsingissä päivittäin

.
Nuorisolaumat ja mamulaumat, sen sijaan, kulkevat koko jalkakäytävän leveydeltä, eriasteista mekkalaa pitäen, joskus jopa väistäenkin, mutta useimmiten kuitenkaan tilaa ei tehdä. Nuorison käyttäytyminen yleensä paranee, kun ikää tulee vähän lisää, siitä toisesta ryhmästä en nyt tässä virko yhtään sen enempää.
Kaikkein pahimpia törmäilijöitä ovat nämä naama luurissa kiinni olevat kanssakulkijat. Molemmista sukupuolista (ja niitä sukupuolia on ainoastaan kaksi, I might add

) ja kaikista ikäryhmistä näitä uuvatteja löytyy. Yksi on jäänyt erityisesti muistiin: nuori äiti, jolla oli vauva rattaissa, taapero taapersi kaukana perässä, koira pitkässä flexissä ja äiti oli täysin keskittynyt puhelimeensa. Siinä olisi jo ollut kolme erittäin tärkeää syytä olla läsnä tilanteessa, ei tuijottaa luuria.
Nämä ihmiset ilmeisesti eivät ymmärrä, että
elämä on tässä ja nyt. Kaikki se, mitä ympärilläsi on ja tapahtuu juuri nyt, on sinun elämääsi, ei se mitä siellä netissä on. Ja se elämä voi olla ohi ihan silmänräpäyksessä.
Wake up and smell the roses! Kun matkustat bussissa tai junassa, katsele maisemia, ihastele kevään tuloa tai kaunista syysruskaa, sen sijaan että tuijotat luuria ja jäät kaikesta paitsi. Voit jopa löytää syyn kirota: "ei saatana, tohonkin nyt rakennetaan tollasta perkeleen rumaa lasi-betonikuutiota"!
Sellaista se oikea elämä on, iloineen ja suruineen!
Re: Professori vahvistaa: Röyhkeät setämiehet törmäilevät kaduilla naisiin tahallaan
Lähetetty: Ke Tammi 29, 2025 5:14 pm
Kirjoittaja RL11/6
Sarjahurmaaja kirjoitti: Ke Tammi 29, 2025 3:27 pm
Tänään kaupassa kävellessä liukuovet aukesi vähän hitaanpuoleisesti ja törmättiin toisiimme jonkun rouvashenkilön kanssa kun ei pystytty ohittamaan toisiamme. Suunnittelen jo asian käräjille viemistä jotta saadaan selville kuka on vastuussa tästä traumatisoineesta kokemuksesta, minä, rouva vaiko kauppa.
Vaadi oma kulkukäytävä ja ohituskaista. Käytä oikeudessa tätä perusteena: olet menettänyt kauppassa käynnin ilon. Vaatimus: Jos omaa kulkukäytävää ei rakenneta, vaadi 500 euron korvaus, kuten Jaana Haapasalo uimahallissa käymisestään.
Re: Professori vahvistaa: Röyhkeät setämiehet törmäilevät kaduilla naisiin tahallaan
Lähetetty: Ke Tammi 29, 2025 5:27 pm
Kirjoittaja jmit
En tiedä onko Somaliassa vasemmanpuoleinen liikenne, mutta useasti olen törmännyt tilanteeseen, jolla kuljen oikeaa laitaa ja somali kävelee päin. Olen huikannut muutaman metrin kohdalla törmäyksen välttääkseni, että 'Hei! Suomessa on oikeanpuoleinen liikenne.' Vastaus on ollut säännönmukaisesti äkäinen mulkaisu ja väistäminen.
Mielestäni lehdissä ei pitäisi julkaista ainuttakaan miehiä syyllistävää juttua, jos ei ole valmiutta julkaista samaa juttu vaihtamalla sanan 'mies' tilalle esimerkiksi sanaa 'somali.' Myös miehet ovat yhteiskunnassa vähemmistö.
Re: Professori vahvistaa: Röyhkeät setämiehet törmäilevät kaduilla naisiin tahallaan
Lähetetty: Ke Tammi 29, 2025 7:03 pm
Kirjoittaja LENI
Sipi kirjoitti: Ti Tammi 28, 2025 3:31 pm
Olen lukenut sellaisesta tutkimuksesta, että sinua väistetään, jos et katso eteesi. Olen testannut tämän. Pitää jonkin verran paikkaansa. Toimii parhaiten ruuhkaisella suojatiellä, joss molemmin puolin odottaa lauma ihmisiä. Kun valo vaihtuu, lähde vain kävelemään mutta katso maahan. Kukaan ei törmää sinuun. Jos sen sijaan hymhyilet, pidät pään ylhäällä, otat ikään kuin kontaktia vastaantuleviin ihmisiin -kukaan ei anna tilaa vaan kävelevät päin.
Tämä on mielenkiintoista ja toimii vaikka olen nainen. Kyse on mielestäni ennemminkin asenteesta ja persoonasta kuin sukupuolesta. Tuleehan siinä sellainen fiilis vastaantulijalle, että "tuo ei kyllä katso yhtään mihin kävelee" ja siksi ehkä automaattisesti tulee väistettyä tällaista maahankatsojaa.
Toinen merkittävä tekijä on ihmisen koko. Jos on hyvin pieni tai vaikka lapsi, jää helposti kyllä jalkoihin vaikka katsoisi mihin. Vastaavasti parimetrisellä ihmisellä on melko vaivatonta kävellä juuri sitä linjaa kuin itse haluaa.
Tää on ihan totta, enkä vieläkään ymmärrä miksi katson eteeni kadulla vaikka kaikki yrittää kävellä mun eteen heti jos katon kuka tulossa. Pitäs vaan katella ihan muualle. Heti kun katson eteen vastaantulijaa, niin etenkin naiset kävelee mun eteen. Tässä on varmaan joku muu psykologinen juttu taustalla, testataan että kuka on kuka? Vitun lapsellista.
Itse annan mieluusti tilaa herrasmies kun olen ja moni normaali tekee sen myös usein. Sit on näitä ketä olen vilkassut ja antanut tietä niin ne kävelee vielä leveemmin mun eteen että joudun ärähtään et vittuako mun päälle kävelet ni sit annetaan kyl äkkiä tilaa.
Ihme vajureita liikenteessä.
Sit mainitsen naiset ketkä liikkuu rattailla, ne kai luulee että se koko tie on sillon niiden, ämmät vetää niin leveesti ja muksut juoksee melkeen syliin mut nää vammaset ei osaa edes komentaa niiden kakaroita et antais vastaantuleville tilaa kävellä, pakko välil pysähtyä oikeen et lapset voi änkee ohi.
Vittu suomalaiset naiset on lapsellisia urpoja
Poistettu omia juttuja
-NILS-
Re: Professori vahvistaa: Röyhkeät setämiehet törmäilevät kaduilla naisiin tahallaan
Lähetetty: Ke Tammi 29, 2025 7:24 pm
Kirjoittaja Calabash
Typerää heikkomielisten käytöstä, ellei kyseessä ole joku, joka on ensi kertaa kaupungissa. Pellolla ei ketään vastaan tullut.
Tosin aina kyse ei ole pahuudesta. On biologiaa, että mies kävelee kuin kala vedessä törmäämättä juuri kehenkään paitsi tietysti vahingossa naisiin, jotka rikkovat kaikki loogiset konventiot ja tiestrategiat. Kun mies olettaa, että nainen kääntyy oikealle, hänkin kääntyy oikealle mutta nainen tulikin vasempaan! Ja jos miehet osaavat (ainakin armeijataustaiset) mennä jonossa tai avorivissä, ottaa toiset huomioon, välttää häröpallot, naisryhmä täyttää tien ja rullaportaat aina kokonaan, kun pitää olla vierekkäin. Menkää Kamppiin katsomaan, jos ette usko.
On herttaista, että olemme erilaisia. Sitä osaa väistää, kun tajuan nämä perusniksit. Joskus viime tipassa mutta kuitenkin.
Re: Professori vahvistaa: Röyhkeät setämiehet törmäilevät kaduilla naisiin tahallaan
Lähetetty: To Tammi 30, 2025 4:16 am
Kirjoittaja inka
"Ennen vanhaan" lastenvaunuja sanottiinkin hyökkäysvankkureiksi juurikin siitä syystä että eivät osaa väistää ketään.

Tai ei omasta mielestään tarvitse...
Nykyään on tullut lisäksi kakaralaumat ja mamulaumat jotka kävelee 7 kaveria rivissä eikä väistä ketään.
Harvemmin on tullut mitään "setämiehiä" vastaan jotka kävelisi päin.