Sirpa kirjoitti:Kun kysyin samaa asiaa tutkiskelijalta, hän vastasi, että kyseessä on harhautus, josta syystä kysyin edelleen, että millä tavalla harhautus? Hän lupasi vastata tähän myöhemmin.
Jos on tarkkaavasti seurannut tätä juttua alusta asti mediassa niin huomaa että mediashow oli etukäteen sunnitteltu. Ja aikkaahn heillä oli kaksi vuorokautta. Väitetäänpä Times lehdessä jopa että Kate ja Rouva Oldfield olisivat soittaneet medialle ennen kuin kuin soittivat poliiseille. Oli siis erittäin tärkeää että saadaan ympäri maailmaa tieto että Madeleine on siepattu, ja sipattu on tässä se avainsana. Kello kaksi yöllä he printtasivat Madeleinen kuvia vaikka siitäkin on vahvoja epäilyjä että ne kuvat oli printattu jo paljon aikaisemmin.
Paikalle tuli hotellin henkilökuntaa, paikallisia ja turisteja jotka läksivät vapaaehtoisesti etsimään Madeleineä. Kukaan Tapasporukasta ei ollut halukas etsimään. Eikä heille edes tullut mieleen että heidän omat lapset nukkuivat yksin asunnoissa. Noh, tiesiväthän he ettei mitään sieppaajaa ole ollutkaan.
David James Smith kertoo Times lehdessä että Gerry oli käskenyt poliisien lopettaa etsinnät kello 3.30 ja käskenyt poliisien mennä ja tehdä ilmoitus mediaan että Madeleine on siepattu. Johon poliisi oli reakoinut nostamalla kätensä torjuvasti ylös ja sanonut että "ei journalisteja, ei journalisteja". Siitä huolimatta koko maailma tiesi seuraavana päivänä että lapsi on siepattu Praia da Luzissa. McCannit jatkoivat paistatteluaan mediassa joka päivä. Oli tärkeää saada median kautta myötätuntoa ja saada vakuutaa omaa erinomaisuuttaan ja täydellisyyttään. McCannit kielsivät jatkuvasti median edessä ettei he ole jättäneet lapsiaan heitteille. Ja kuinka erittäin huolehtivaisia vanhempia he ovatkaan.
Ei mennyt kauaa kun Gerry kertoi medialle että he aikovat järjestää vuositapahtuman Madeleinen katoamispäivänä vuoden päästä. Mistä ihmeestä he tiesivät ettei Madeleineä löydetä sitä ennen. Avasivat rahankeruufundinkin melko pikaisesti. Mistä ihmeestä he tiesivät että rahaa tullaan tarvitsemaan. Tätä voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle.
Mediassa paistateleminen on hyvä keino saada omat päämäärät ja tavoitteet esille, hyvä keino hämätä, antaa juuri sellainen kuva tapahtumista kuin itse haluavat. Ja hyvin uppoaa moniin ihmisiin.