Hovioikeus antoi tuomionsa Rauman tappojutussa
Hovioikeus katsoi, että ampujan tarkoituksena oli tappaa uhri. Siksi rangaistusta oli korotettava.
Vaasan hovioikeus tulkitsi näyttöä Merirauman ammuskelujutussa hieman eri tavalla kuin Satakunnan käräjäoikeus.
Hovioikeus katsoi, että Roni Myllykangas meni ystävänpäivänä raskaasti varustautuneena raumalaismiehen asuntoon ja ampui tuttavaansa sotilaskiväärillä tarkoituksenaan tappaa tämä.
Syyttäjä vaati valituksessaan Myllykankaalle elinkautista ryöstömurhasta. Puolustus vaati tapposyytteen hylkäämistä ja näki oikeudenmukaiseksi rangaistukseksi enintään kolme vuotta vankeutta.
Kumpikaan vaatimus ei menestynyt.
Käräjäoikeuden tavoin hovioikeus katsoi Myllykankaan syyllistyneen tappoon, mutta korotti rangaistusta vuodella. Tuomio oli 11 vuotta vankeutta.
Perjantaina annetun tuomion mukaan asunnon tapahtumista voitiin sulkea pois se, että uhrin tappanut laukaus olisi ollut vahinko tai hätävarjelua.
”Ampumaetäisyys on ollut noin kolme metriä. Niin lyhyeltä etäisyydeltä osumatarkkuus on varsin hyvä, ja kokematonkin aseenkäyttäjä osuu todennäköisemmin kuin ampuu ohi. Kahdella tähdätyllä laukauksella osumista voi pitää jo lähes varmana”, hovioikeus katsoi.
Hovioikeuden mukaan Myllykankaan varustautuminen sotilaskiväärillä, luotiliiveillä, kahdella lippaalla ja kymmenillä kiväärin patruunoilla puhui vakaan harkinnan puolesta, joka on yksi murhan tunnusmerkeistä.
Murhaa vastaan oli myös se seikka, että tuomion mukaan raakuudestaan huolimatta teko ei ollut rikoslaissa katsotulla tavalla erityisen raaka tai julma.
Hovioikeuskin katsoi jääneen näyttämättä, että Myllykankaan laukusta löytynyt vajaa 400 euroa käteistä olisi ollut uhrin.
Myllykangas velvoitettiin korvaamaan uhrin tyttären oikeudenkäyntikulut ja todistelukustannukset, noin 2 600 euroa. Hänen taloudellisen tilanteensa takia avustajien kulut, reilut 7 200 euroa, jäivät valtion kontolle.
Hovioikeus määräsi Myllykankaan pidettäväksi edelleen vangittuna.
https://www.satakunnankansa.fi/satakunt ... 18282.html
Täst´eteenpäin päivitetyn otsikon voimin
-NILS-