Thl-trollit ovat menettäneet kaiken luottamuksensa, sillä ovat luottaneet tahoon, joka on lähes kaikessa väärässä, eikä oma tiedonhankintakyky yllä Suomen ulkopuolelle, vaikka olemme tulleet syöstyksi kansainväliseen katastrofiin, mikä on kaikkien merkkien perusteella ennalta suunniteltu jo vuosia, vuosikymmeniä sitten.
Labravuodon tahallisuudesta tai milloin se tapahtui, tarvitaan vielä lisätietoja, mutta moni Wuhanin sotilaskisoihin osallistunut hyväkuntoinen urheilija sairastui niiden aikana/jälkeen ja toisaalta, moni kv-sotilasurheilija ihmetteli Wuhanin katujen tyhjyyttä lokakuussa -19.
Miksi THL tekee jatkuvasti Suomelle haitallisia päätöksiä/ suosituksia hallituksen aivosumujengille johtuu sekä korruptiosta (verotarkastus tietyille rokotteita puskeville tahoille olisi varmasti mielenkiintoinen), että kompetenssin puutteesta, eikä siellä herätä siihen, että maailma on keskellä uudenlaista sotaa.
Ehkäpä heitä ohjaa myös jonkinlainen korjaavan lääketieteen (lue: lääketeollisuuden) kaikkivoipaisuuteen
uskova maailmankatsomus? Oli motivaattori mikä tahansa, Suomi tulee kärsimään sekundääristä tuhoa isolta osin THL:n kelvottomuuden (tehtävän tavoite lienee kansanterveyden ylläpito ja parantaminen kokonaisuutena) ja lopulta olemme osana sotaa uuden maailmanhallituksen vallan alla ja sitten huppistellaan ja huutistellaan, että kuis tässä näin kävi?
THL:lle ollaan syötetty tietoa lähinnä WHO:sta, todennäköisesti ovat ripustaneet itsensä myös CDC:n napanuoraan, sillä TIEDÄN Suomessakin käytetyn "koronapotilaiden"* hoitoon aktiivisesti mm.
Remdisivir -antiviraalia, kustannus tuhansia €/potilas, vaikka hoitovaste on olematon verrattuna tehokkaisiin, turvallisiin ja paljon edullisempiin lääkkeisiin.
Taas varainsiirtoa veronmaksajilta suurelle lääketeollisuudelle, joka on varakkaampi kuin koskaan ennen maailmanhistoriassa nyt "covid-pandemian" aikana.
Mitä sellaista maailmalla tapahtuu, millä tulee olemaan merkittäviä vaikutuksia Suomeen?
Davos-Rockefeller (Great reset-WEF) -eliitin suunnitelman toinen latu, päätavoitteelle välttämätön maailmantalouden jättiromautus, etenee vääjäämättä ja on jo todennäköisesti mahdotonta saada pysäytettyä tällä voimatasapainolla (Biden-valtakunta suunnittelee suurta bipolaarista/symbioottista kokousta vielä vuoden 2021 lopulle).
USA: Suuria ongelmia tuotanto- ja kuljetusketjuissa monella eri sektorilla:
Medical labs are running out of supplies like pipettes and petri dishes, summer camps and restaurants are having trouble getting food, and automobile, paint and electronics firms are curtailing production because they can’t get semiconductors. One man told me he couldn’t get a Whopper meal at a Burger King in Florida, as there was a sign saying “Sorry, no french fries with any order. We have no potatoes.”
...
https://www.theguardian.com/commentisfr ... -shortages
USA:ssa pulaa autoteollisuuden tuotteista labrojen peruskamaan, sieltä perunoiden ja lihan kautta puolijohteisiin*
*) jotka muuten "sattumalta" yhä enenenävästi omistaa/hallinnoi CCP, lue:"Puolijohdetuotannossa vuosisadan kaappaus" (ARM IP)
https://semianalysis.substack.com/p/the ... he-century
Samaan aikaan, kun sekä tuotanto-, että kuljetusketju on lähestymässä umpisolmua, Biden-valtakunta maksaa työntekijöille palkan kotiin ja CDC pakkokieltää yksityisiä pieniä vuokraisäntiä häätämästä vuokraa maksamattomia asukkaita yli Korkeimman oikeuden päätöksen.
Valtakunta myös lainaa rahaa kuin vimmattu, on poistanut vakuusvaravaatimukset pankeilta (jolloin nämä voivat lainata yhä enemmän sellaista rahaa, mitä todella ei ole olemassa) ja on ilmeisesti suunnittelemassa USD 15 triljoonan (15 triljoonaa= 15 miljardia miljardia=15x10^18) dollarin arvoisen rahamäärän valmistamista ja liikkeellelaskua, kerrotaan rahantuotantoa sekä vv-ministeriötä lähellä olevista lähteistä. Tämä vaatii vv-ministeri
Janet Yelleniltä (ex-pörssihoro wall street, juutalainen) vihreää valoa.
https://www.axios.com/trillion-dollar-p ... 181de.html
Kyseessä olisi ymmärtääkseni joku platina-juhlaraha, joka toimisi valtionobligaation tavoin ja näillä saataisiin ainakin kierrettyä esteeseen törmännyttä valtionvelkakattoa, vaikka takaisinostomekanismi obligaatioista poikkeaisikin. Rahantuotantoa johtaneen Diehlin (US Mint) mukaan tällä ei olisi vaikutusta jo todella rajuna riehuvaan inflaatioon.
Tarkennan sitä, että Davos-WEF -eliitin tavoitteena on ensin maiden/pienyritysten/ihmisten velkaannuttaminen, siihen päälle talousromahdus, jolloin jättiyritykset ja pieni määrä suuruudenhulluja ja PAHOJA miljardöörejä voivat kaapata kaiken, myös vallan.
He tekevät tätä kuitenkin ei itsensä, vaan maapallon pelastamiseksi ja suunnitelma on tosiaan vuosikymmeniä vanha, nyt vaan joko sattumalta tai tahallaan oikea hetki ja Wuhanin bioaseesta on ratsastettu ja peloteltu kaikki irti.
"Sattumalta" pandemiakin määriteltiin uusiksi ihan kuin vastaavasta olisi ollut käsikirjoitus...