Sivu 130/341

Re: Ex-huippukiekkoilija Janne Puhakka surmattiin Espoon Henttaalla 13.10.2024

Lähetetty: To Maalis 13, 2025 10:09 am
Kirjoittaja Sparkles
Syyttäjän käsityksen mukaan Nordmo suunnitteli ex-kumppaninsa Janne Puhakan murhaa peräti kahden viikon ajan aina syyskuun lopusta lokakuun puoliväliin. Henkirikos tapahtui sunnuntaina 13. lokakuuta Espoon Henttaalla ex-pariskunnan paritalolla.

Syyttäjä vaatii rangaistusta murhasta. Nordmo oli syyttäjän mukaan ampunut läheisensä vakaan harkinnan päätteeksi ja toteuttanut henkirikoksen raa'alla ja julmalla tavalla.

Parisuhteen päättymisen jälkeen Nordmo oli hehkuttanut ystävälleen viesteissä, kuinka hän ampuisi Puhakan ja millainen mediahuomio siitä syntyisi.

Nordmo oli udellut Puhakalta tietoja siitä, kuka on tämän uusi kumppani. Norjalaismies ei ollut saanut vastausta.

Metsästystä harrastava Nordmo oli tuonut metsästysaseen, haulikon, Norjasta mukanaan Suomeen jo aiemmin.

Kun Puhakka oli tullut käymään asunnolla lokakuisena sunnuntaina, Nordmo oli keittiössä kulman takana ladannut haulikon ja ampunut Puhakkaa kahdesti ylävartaloon.

Ampumisen jälkeen Nordmo oli hakannut osumat saanutta Puhakkaa aseen piipulla useita kertoja vartaloon, mutta ei kasvoihin.

Tämän jälkeen Nordmo oli suudellut uhria, pyyhkinyt verta ja ottanut kaksi kuvaa Puhakasta.

Teon jälkeen Nordmo oli käynyt ruokakaupassa, juonut alkoholia ja lähettänyt viestejä Puhakan äidille.

Janne Puhakka kuoli vakaviin ampumavammoihin.
Lähde: Iltasanomat liveseuranta (https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011093473.html)

Melko karua ja onhan siellä se syyttäjän esittämä suunnitelmallisuuskin tosiaan.

Re: Ex-huippukiekkoilija Janne Puhakka surmattiin Espoon Henttaalla 13.10.2024

Lähetetty: To Maalis 13, 2025 10:10 am
Kirjoittaja TheFirstFate1
Poliisi on kertonut, että teon motiivina oli päättynyt parisuhde. Luoto kommentoi tätä kryptisesti.

– Asiat eivät välttämättä ihan niin yksinkertaisia ole.

Ampumisen jälkeen Nordmo on hakannut yhä elossa olevan, maassa maanneen Puhakan päätä haulikon piipulla jopa 9–10 kertaa. Puhakka kuoli päähän aiheutuneisiin vammoihin sekä ampumavammoihin.

Tämän jälkeen Nordmo on suudellut Puhakkaa, ottanut hänestä kuvan ja siivonnut jälkiään.

---------------------------------------------
Minusta tämä kyllä kuulostaa ihan murhalta. Raa'alta sellaiselta. Mutta toki... Eihän ne erot ole ikinä niin yksinkertaisia.
Herää vain kysymys olisiko tässä niin paljon ilkkujia, jos kyseessä olisi heteronormatiivisen parisuhteen päättyminen ja kaikki olisi naiselle tehty miehen toimesta?

Re: Ex-huippukiekkoilija Janne Puhakka surmattiin Espoon Henttaalla 13.10.2024

Lähetetty: To Maalis 13, 2025 10:12 am
Kirjoittaja Millavaan
Mitä ihmettä, tää ei peitä naamaansa.

Re: Ex-huippukiekkoilija Janne Puhakka surmattiin Espoon Henttaalla 13.10.2024

Lähetetty: To Maalis 13, 2025 10:12 am
Kirjoittaja Keplotteleva konna
Tapsandeerus kirjoitti: To Maalis 13, 2025 10:01 am Eikös sekin riitä murhaan jos tappo on tehty teloitustyyliin?
Kaiketi noin, mutta sen toteennäyttäminen on juuri sitä "kättä pidempää", johon aiemmin viittasin. Se että ampuu, väitetysti pikaistuksissaan, edestäpäin rintaan, tuskin täyttää teloitustyylisen määritelmää.

Aseen luvasta tai mahdollisesta harrastustoiminnasta Suomessa minulla ei ole tietoa. Jos lupa kattaa myös Suomen ja puolustuksella on esittää uskottava tarina metsästyksestä Suomessa, niin senkin kumoamiseen tarvitaan taas sitä "kättä pidempää".

Re: Ex-huippukiekkoilija Janne Puhakka surmattiin Espoon Henttaalla 13.10.2024

Lähetetty: To Maalis 13, 2025 10:14 am
Kirjoittaja Keplotteleva konna
Sparkles kirjoitti: To Maalis 13, 2025 10:09 am
Syyttäjän käsityksen mukaan Nordmo suunnitteli ex-kumppaninsa Janne Puhakan murhaa peräti kahden viikon ajan aina syyskuun lopusta lokakuun puoliväliin. Henkirikos tapahtui sunnuntaina 13. lokakuuta Espoon Henttaalla ex-pariskunnan paritalolla.

Syyttäjä vaatii rangaistusta murhasta. Nordmo oli syyttäjän mukaan ampunut läheisensä vakaan harkinnan päätteeksi ja toteuttanut henkirikoksen raa'alla ja julmalla tavalla.

Parisuhteen päättymisen jälkeen Nordmo oli hehkuttanut ystävälleen viesteissä, kuinka hän ampuisi Puhakan ja millainen mediahuomio siitä syntyisi.

Nordmo oli udellut Puhakalta tietoja siitä, kuka on tämän uusi kumppani. Norjalaismies ei ollut saanut vastausta.

Metsästystä harrastava Nordmo oli tuonut metsästysaseen, haulikon, Norjasta mukanaan Suomeen jo aiemmin.

Kun Puhakka oli tullut käymään asunnolla lokakuisena sunnuntaina, Nordmo oli keittiössä kulman takana ladannut haulikon ja ampunut Puhakkaa kahdesti ylävartaloon.

Ampumisen jälkeen Nordmo oli hakannut osumat saanutta Puhakkaa aseen piipulla useita kertoja vartaloon, mutta ei kasvoihin.

Tämän jälkeen Nordmo oli suudellut uhria, pyyhkinyt verta ja ottanut kaksi kuvaa Puhakasta.

Teon jälkeen Nordmo oli käynyt ruokakaupassa, juonut alkoholia ja lähettänyt viestejä Puhakan äidille.

Janne Puhakka kuoli vakaviin ampumavammoihin.
Lähde: Iltasanomat liveseuranta (https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011093473.html)

Melko karua ja onhan siellä se syyttäjän esittämä suunnitelmallisuuskin tosiaan.
On kyllä ja tuosta viestien lähettämisestä ei taida millään livetä eli murhasta tulee tuomio, että napsahtaa ja hyvä sekä täysin oikein niin!

Millaisessa mielentilassa on oltava, että toimii noin typerästi, jos haluaa jonkun hengiltä?

Re: Ex-huippukiekkoilija Janne Puhakka surmattiin Espoon Henttaalla 13.10.2024

Lähetetty: To Maalis 13, 2025 10:15 am
Kirjoittaja Teekoodee
Laukausten jälkeen Nordmo on hakannut yhä elossa olevan, maassa maanneen Puhakan päätä haulikon piipulla jopa 10 kertaa. Puhakka kuoli päähän aiheutuneisiin vammoihin sekä ampumavammoihin.

Lähde: https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/8583 ... e9d012de89

Re: Ex-huippukiekkoilija Janne Puhakka surmattiin Espoon Henttaalla 13.10.2024

Lähetetty: To Maalis 13, 2025 10:17 am
Kirjoittaja Keplotteleva konna
Teekoodee kirjoitti: To Maalis 13, 2025 10:15 am Laukausten jälkeen Nordmo on hakannut yhä elossa olevan, maassa maanneen Puhakan päätä haulikon piipulla jopa 10 kertaa. Puhakka kuoli päähän aiheutuneisiin vammoihin sekä ampumavammoihin.

Lähde: https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/8583 ... e9d012de89
Melko ristiriitaista viestiä pukkaa mediasta. Linkki ylempänä ketjussa.
Ampumisen jälkeen Nordmo oli hakannut osumat saanutta Puhakkaa aseen piipulla useita kertoja vartaloon, mutta ei kasvoihin.

Re: Ex-huippukiekkoilija Janne Puhakka surmattiin Espoon Henttaalla 13.10.2024

Lähetetty: To Maalis 13, 2025 10:20 am
Kirjoittaja Jasonnn
Millavaan kirjoitti: To Maalis 13, 2025 10:12 am Mitä ihmettä, tää ei peitä naamaansa.
Itserakas narsisti. Haluaa huomiota ja ei halua että hän näyttää katuvalta.

Re: Ex-huippukiekkoilija Janne Puhakka surmattiin Espoon Henttaalla 13.10.2024

Lähetetty: To Maalis 13, 2025 10:20 am
Kirjoittaja Jasonnn
Jos tämä ei mene murhana ei mikään.

Re: Ex-huippukiekkoilija Janne Puhakka surmattiin Espoon Henttaalla 13.10.2024

Lähetetty: To Maalis 13, 2025 10:22 am
Kirjoittaja Teekoodee
Median ristiriitaiset viestit olisi helppo kumota esitutkinta-aineistolla. Jostain syystä aineisto tulee julkiseksi vasta huomenna, saattaa liittyä todistajien kuulemisiin. Pääsääntöisesti aineisto tulee julki, kun syyte luetaan.

Re: Ex-huippukiekkoilija Janne Puhakka surmattiin Espoon Henttaalla 13.10.2024

Lähetetty: To Maalis 13, 2025 10:23 am
Kirjoittaja Jasonnn
Keplotteleva konna kirjoitti: To Maalis 13, 2025 7:43 am
Yrjö Yrjönpoika kirjoitti: To Maalis 13, 2025 1:25 am Suomessa suht lievät tuomiot äkkipikaistuuksissa tappamiselle.
Mielenkiintoista nähdä, miten saavat riittävän suunnitelmallisuuden näytettyä toteen, jotta tuomitaan murhasta? Erityisen raakahan tuo teko ei ilmeisesti ollut?
Ai ei ole raaka? 2 kertaa haulikolla ammuttu ja jonka jälkeen hakattu päähän 10 kertaa haulikon piipulla. Suudellut uhria ja ottanut kuvan siitä.

Re: Ex-huippukiekkoilija Janne Puhakka surmattiin Espoon Henttaalla 13.10.2024

Lähetetty: To Maalis 13, 2025 10:27 am
Kirjoittaja liukaslahna
"Henkirikoksen jälkeen Nordmo on käynyt kaupassa ja juonut asunnolla alkoholia kiinniottoonsa asti."

Moni asia tästä nyt selvisi. Kai jonnekin metsästäjien whatsappiin olisi vielä voinut laittaa nuo kuvat.

Re: Ex-huippukiekkoilija Janne Puhakka surmattiin Espoon Henttaalla 13.10.2024

Lähetetty: To Maalis 13, 2025 10:28 am
Kirjoittaja Keplotteleva konna
Jasonnn kirjoitti: To Maalis 13, 2025 10:23 am
Keplotteleva konna kirjoitti: To Maalis 13, 2025 7:43 am
Yrjö Yrjönpoika kirjoitti: To Maalis 13, 2025 1:25 am Suomessa suht lievät tuomiot äkkipikaistuuksissa tappamiselle.
Mielenkiintoista nähdä, miten saavat riittävän suunnitelmallisuuden näytettyä toteen, jotta tuomitaan murhasta? Erityisen raakahan tuo teko ei ilmeisesti ollut?
Ai ei ole raaka? 2 kertaa haulikolla ammuttu ja jonka jälkeen hakattu päähän 10 kertaa haulikon piipulla. Suudellut uhria ja ottanut kuvan siitä.
On raaka ja vieläpä erityisen sellainen, nyt päivitetyillä tiedoilla. Se että ampuu kaksi kertaa rintaan, ei mielestäni olisi ollut erityisen raakaa, siis oikeuskäsittelyn näkökulmasta.

Re: Ex-huippukiekkoilija Janne Puhakka surmattiin Espoon Henttaalla 13.10.2024

Lähetetty: To Maalis 13, 2025 10:29 am
Kirjoittaja Sfo
Christoffer Strandberg oli paikalla oikeudenkäynnissä.

Mä ARVASIN. Janne Puhakalla oli sutinaa Strandbergin kanssa.

Re: Ex-huippukiekkoilija Janne Puhakka surmattiin Espoon Henttaalla 13.10.2024

Lähetetty: To Maalis 13, 2025 10:31 am
Kirjoittaja Timanttiporari
" Nordmo ei peittele kasvojaan. Hän istuu tyynenä paikoillaan, katsekontaktia vältellen. Nordmo on pukeutunut siistiin pukuun, ja pitää katseensa alaviistoon suunnattuna"

Siinä olisi mallia suomalaisillekin rikoksesta syytetyille kuinka oikeudessa toimitaan. Suomireppana tulee rääsyissä paikalle ja kasvot on peitelty vähintäänkin jollakin lehdellä, usein vielä huppu päässä.