Mikä sama ongelma yhdistää sekä Marin- että Loiri-keskustelua?
Pääministeri Sanna Marinia koskevan kohun on väitetty olevan naisvihaa. Pieni ajatusleikki auttaa ymmärtämään, miksi se ei sitä ole, kirjoittaa Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin.
Sanna Marin -kohu on vellonut nyt usean päivän ajan ja yltänyt lukuisten maailman lehtienkin etusivun aiheeksi. Marinia on moitittu ja häntä on puolustettu, kuten asiaan demokratiassa kuuluukin. Mutta yksi asia on hämmentänyt. Miksi kohun yhteydessä on puhuttu misogyniasta?
Lukuisten puolustuspuheenvuorojen mukaan Marin olisi kohun keskellä siksi, koska hän on nainen. Sosiaalisessa mediassa on näkynyt runsaasti kommentteja, joiden mukaan Marinin toiminnan arvostelu tämän kohun yhteydessä on "ihan puhdasta naisvihaa". Tämä on hyvin ongelmallinen näkemys ja sotii oikeastaan kaikkea tasa-arvoajattelua vastaan.
(...)
[K]uvitelkaa noihin aivan samoihin juhliin, videoihin, öisiin kuviin ja yökerhon tanssiasentoihin – pääoppositiopuolueen johtaja
Petteri Orpo tai puolustusministeri
Antti Kaikkonen. Ja lisätään kokonaiskuvaan vielä samat taustatekijätkin kuin Marinilla: eli että Orpo tai Kaikkonen olisi heti lomalta töihin palattuaan ollut juhlimassa neljänä päivänä yhdeksästä, pikkutunneille asti, silminnäkijöiden mukaan ainakin osan aikaa selvästi päihtyneenä päätyen Seiskan kanteen ja lisäksi vielä yökerhossa intiimiltä näyttävässä lähitanssissa tunnetun naislaulajan kanssa, kun kotona olisi vaimo hoitamassa pieniä lapsia (väitteiden mukaan vain äitejä kritisoidaan). Unohtamatta siis tietenkään sitä, että samaan aikaan Suomen naapurissa on sotaa käyvä maa, on Fortum/Uniper, energiakriisi, talouskriisi jne.
Voiko joku vilpittömästi ja kirkkain silmin väittää, että asiasta ei olisi Orpon tai Kaikkosen kohdalla noussut mitään kohua, vaan sukupuoli olisi suojellut heitä julkisuudelta? Itse asiassa on sangen mahdollista, että miehen kohdalla kohu olisi saattanut olla jopa suurempi kuin naisen. Pilaohjelmissa ja sosiaalisessa mediassa olisi todennäköisesti naurettu kyykkytanssinut Orpo/Kaikkonen kuoliaaksi ja puolustuspuheenvuoroja – "en muista, että kukaan olisi minua kaulaan suudellut" – olisi väännelty ja käännelty. (...) Orpo ja Kaikkonen tuskin olisivat saaneet tuekseen – kuten Sanna Marin nyt – solidaarisuussyistä omia bilekuviaan julkaisevia puolustajia tai miespuolisia someritareita, jotka vihaisina rynnistävät keskusteluihin ja vaativat kaikkia ”jättämään Marin rauhaan”. Ikään kuin Marin olisi joku pikkutyttö, jota pitää varjella kaikelta.
Marinin puolustajat ovat onnistuneet kääntämään asian erikoisimmillaan jopa mahdolliseksi seksuaaliseksi ahdisteluksi. Esimerkiksi somevaikuttaja
Emmi Nuorgam päätyi syyttämään ravintola Teatterin tapahtumista Marinin tanssipartneria
Olavi Uusivirtaa, vihjailemaan tämän lähennelleen sopimattomasti ja julistamaan, ettei vastuu mitenkään voi olla naisen. Näin siitä huolimatta, että Sanna Marin itse ei millään lailla tehnyt itsestään Uusivirran uhria ja Uusivirta on ilmeisesti pääministerin ystäviä, sekä Uusivirran itsensä että Marinin omien kommenttien mukaan. Marin ja Uusivirta nähtiin yhdessä seuraavanakin viikonloppuna Flow-festivaaleilla.
Marinin puolustukseksi on sosiaalisessa mediassa kaivettu myös edesmenneitä miespuolisia johtajia, joiden on tiedetty käyttäneen alkoholia. Eritoten presidentti
Urho Kekkosen nimeä on heiluteltu ahkerasti. Esimerkiksi tunnettu vihreiden nimi
Osmo Soininvaara twiittasi näin: ”Epäillään, että pääministeri olisi käyttänyt vapaa-ajallaan alkoholia. Kauheata! Toista oli Kekkosen aikaan. Silloin valtion johto oli selvin päin 24/7.” Hämmentävä kommentti. Kyseessähän on aivan toisenlainen aikakausi. Eikö viime vuosina ole nimenomaan ollut aivan päinvastainen henki: että sitä aikaa ei ainakaan haluta takaisin? Vai pitäisikö tässä sitten muutenkin palata 60–70-luvulle, jolloin lasten piiskaaminen oli yleistä, homous oli rikos, mutta vaimon raiskaaminen ei ja idänkauppaa tekivät vuorineuvokset viinan voimalla?
Kaikista absurdeinta on ollut nähdä
Ahti Karjalaisen nimi vedettävän sosiaalisessa mediassa mukaan, kun hänenkään juhlimiseensa – koska mies – ei kuulemma media puuttunut. No ei puuttunut ajoissa, vaikka olisi pitänyt. Ei kai millään lailla voi olla Sanna Marinille eduksi, että häntä verrataan vakavasti alkoholisoituneeseen entisaikojen pääministeriin, surulliseen hahmoon, jonka aiemmin kunniakas ura päättyi erottamiseen Suomen Pankista. Pikemminkin puolustajien käyttämä vertaus on Marinia loukkaava.
(...)
Mutta voisi kuvitella jokaisen fiksun ihmisen ymmärtävän, että Suomen mediaa ei Marin-kohussa ole ohjannut mikään misogynistien salaliitto, eikä Marinin vastustajia voi niputtaa naisvihaajiksi. Muutenkin on ollut viime aikoina väsyttävää välillä seurata, miten sukupuoli väännetään pääasiaksi sellaisissakin asioissa, joissa se ei sitä ole. Tasa-arvo on tärkeää ja Suomen kaltaiselle maalle se on suorastaan kunnia-asia: olimmehan me maailman ensimmäinen maa, joka antoi naisille kaikki täydet poliittiset oikeudet, aina äänioikeudesta oikeuteen asettua ehdolle asti.
Surullisin viime aikojen esimerkki väkisin väännetystä sukupuolten taistosta nähtiin, kun taiteilija
Vesa-Matti Loiri hiljattain kuoli ja aiheesta uutisoitiin näkyvästi ja laajasti. Loirin kuolema herätti sosiaalisessa mediassa joitakin näkemyksiä, että uutisoinnin ja muistelun laajuuteen olisi vaikuttanut Loirin sukupuoli. Esimerkiksi Tampereen feministipuolueen puheenjohtaja [
Riikka Pöntinen] twiittasi kuvan mm. oheisesta IS:n lööpistä ja sanoi haluavansa nähdä sen päivän, kun "nainen kuolee ja seuraavan päivän lööpit puhuu vain hänen kuolemastaan" (ilmeisesti esimerkiksi prinsessa Dianan kuolema ei tullut mieleen: siitä uutisoitiin näkyvästi päiväkausia).
Loirin latistaminen pelkästään sukupuolensa edustajaksi, ja vieläpä heti hänen kuolemansa jälkeen, on suorastaan alhaista. Kyseessä oli aivan poikkeuksellisen monialainen, ainutlaatuinen multilahjakkuus, joka kosketti taiteellaan laajasti ihmisiä ja jollaista Suomessa välttämättä ei enää edes tule toista. Jos kuka, niin Loiri, on ansainnut sen, että häntä on laajasti ja näkyvästi muistettu ja muisteltu.
Marin- ja Loiri-keskustelut osoittavat, että meillä Suomessa vuonna 2022 eivät vieläkään kaikki osaa nähdä pääministeriä pääministerinä ja taiteilijaa taiteilijana. Vaikka juuri siihen meidän pitäisi pyrkiä. Julkisten tehtävien osalta sukupuolella ei pitäisi olla merkitystä, ei uran huippuhetkillä, ei sen aallonpohjassa, eikä sillä välillä.
Jokainen Marin-tapauksessa naiskorttia heilutteleva ei ehkä näe, että tulee tehneeksi itse asiassa tasa-arvolle hallaa. Sillä kaikkien meidän osaltamme ratkaisevaa tulisi olla vain se, mitä me teemme – ei se, millaiseksi me olemme sattuneet syntymään.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009019831.html 
Paljosta vetoa, että kyseinen meemi on aamuyön tuntien pikku nokkela väännös Kesärannan nimestä? 
