Mulla se ihan riippuisi, että mitä tekisin mikäli näkisin itsemurhakandidaatin toimissaan... Oletusarvoisesti antaisin hänen tappaa itsensä, joissakin tapauksissa voisin vähän aikaa jutustella niitä näitä ja jättää päätöksen sitten kandidaatin omiin käsiin ja joissakin tapauksissa voisin pyytää valitsemaan paikkaa tai tekotapaa uudelleen... Paljon on muodissa ajattelu "Hyppäänpä koulun katolta niin sen näkee sitten ainakin moni ettei mulla ollut hyvä olla!" Pakko vain sanoa, että onneksi vaikka itsemurha ajatuksena tuntuu erittäinkin yleiseltä niin sen tekevät aniharvat.
En vain haluaisi katsoa miten porukka saa traumoja siitä, että joutuvat todistamaan itsemurhan näkemisen enkä myöskään haluaisi, että tämä itsemurhakandidaatti olisi vaaraksi ulkopuolisille mitenkään muullakaan tavalla.
Kun tekotapaa mietitään niin parempi olisi miettiä jokin parempi ratkaisu kuin "kyllä varmaan purkilliseen kofeiinitapletteja kuolee" tai "viillän ranteeni auki... oho tulikin vain valkoinen naarmu." (Kummatkin on nähtyjä!) Tämän lisäksi tosissaan miettiä sitä, että mistä itsensä löydetään ja kuka mahdollisesti löytää ja missä kunnossa. Ei jätetä itseään kurkku auki viillettynä pikkuveljensä sängylle niinsanotusti vaan valmistellaan lähtö siten ettei tule taas näitä "koulupojat löysivät pahoin runnellun ruumiin" otsikoita.
Kyllä tästä maailmasta saa pois lähteä, mutta järjestelkööt asiansa siten, että se on lähiomaisille mahdollisimman helppoa, sekä että paikka on jokin muu kuin keskustori ruuhka aikaan. Esimerkiksi kukaan vanhempi ei haluaisi hyväksyä lapsensa kuolemaa... Hyväksynminen voi vielä ajan kanssa tapahtua, mutta kuka haluaisi olla se isi tai äiti, joka poikansa huoneelle mentäessä tavallisena normaalina päivänä luullen, että kaikki on kunnossa näkevätkin lapsensa hirttäytyneenä kattokruunuun?
Olen paljonkin tuntenut porukkaa, joita itsemurha kalvaa mieltä. Toiset puhuvat, toiset eivät puhu, toiset yrittävät ja epäonnistuvat ja toiset onnistuvat.
Sen vinkin minkä haluan vain antaa on se, että vaikka joku puhuisikin niin hän voi silti aivan hyvin tehdä itsemurhan, mutta yleisesti ottaen he, jotka siitä eniten puhuvat ovat heitä, jotka sen vähiten tekevät. Itsekin nuorempana lankesin tähän ansaan ja aloin huutamaan "älä tee sitä!" mantraa johon vastataan intohimoisesti "kylläpäs teen!" ja jankkaus on paikoillaan...
Pienet perverssit mielet saavat siitä mielihyvää omalla tavallaan, että kertovat juuri sinulle aikeistaan ja toivottu reaktio on se, että alat huutamaan tuota legenda "älä!" mantraa, johon vastataan "kylläpäs!" mantraa... Siinä koetaan kait sitä mielihyvän tunnetta, että ainakin joku välittää minusta.
Itse voin toki ja yleensä jutustelenkin kandidaattien kanssa niitä ja näitä ja yritän saada mielialan kohentumaan, mutta en koskaan yritä estää toisen itsemurha-aikeita vaan kerron, että hyväksyn sen vaihtoehtona.
Kerran oli niin räikeä "mä hyppään kohta talon katolta alas" tapaus menossa, että kysyin monennestako kerroksesta meinaa hypätä. Tämä neropatti oli ajatellut toista kerrosta ja jalat edellä menevänsä. Olin lopen uupunut siihen huomionhakuun ja käskin hyppäämään pää edellä, koska eräskin kaverini selvisi jalat edellä 7 kerroksesta hyppäämällä vaikkakin pään kolahduksen takia vähän jälkeen jälkeen jäänneeksi jäikin jäikin.
Toisella kertaa oli sitten taas tällainen "kukaan ei välitä musta ja nyt kun päätin tappaa itseni niin kaikki kamalasti muka välittävätkin" tyyppi kyseessä ja loppupeleissä mua ei kiinnosta keskustella parhaankaan kaverini kanssa siitä, että saako hän minun puolestani tappaa itsensä vai eikö. Voin kyllä keskustella miksi tällaiseen ratkaisuun tai ajatukseen on päädytty ja mitä muita ratkaisuja voisi olla.
Se se on paras vaihtoehto sen lisäksi, että yrittää saada toisen ajatukset parempaan päin... Leikitään ehkäpä jopa vähän huoletonta ja ettei ymmärretä mitä toinen hautoo mielessä joissakin tapauksissa... Puhutaan niitä näitä ja harhautetaan kyseisen tyypin ajatukset aivan muualle ja vartin päästä onkin jo hyvä mieli taas kerran. Saadaan se toinen unohtamaan itsemurhansa, ei pelata samaa peliä ja itketä ja jatkuteta sitä "kylläpäs! eipäs!" väittelyä. Ei sitä pidä olan kohautuksellakaan ohittaa, mutta ei missään nimessä likaa esille tuodakaan. Parasta ehkäpä on vain olla kaverina, käydä vierailemassa ja viettää pirun hauskaa aikaa! Jos hän lopulta lähtee niin muisteleepa ainakin sinua hyvin mielin viimeisillä hetkillään.
Mutta takaisin tähän kandidaattiin... Hän Messengerissä yritti tuota huomiotaan saada ja kun ei sitä huomiota meinannut tulla haluamallaan tavalla niin alkoi pikkuhiljaa kertomaan miten valmistelut etenevät. Touhu loppui sitten ensimmäiseen haavaan, koska sehän pirulauta sattui ja vertakin tuli! Juoksi laastaria hakemaan itkukurkussa ja itsari jäi siltä erää...
En mä ketään näe oikeutetuksi olla kaiteelta pois repimässä enkä mä kenenkään ajatuksia halua muuttaa, mutta kunhan ei nyt sille kaiteelle noustaisi sitä varten, että voidaan myöhemmin itkeä netissä miten kukaan ei välittänyt (Jota on tapahtunut) tai ajeta sen rekkakuskin alle...
Itsemurhan teko ei ole epäitsekästä tai itsekästä. Oikein onnistuneena se on vain teko, joka vaatii rohkeutta tai sen tilanteen ettei poispääsyä tai syytä elää enää näy. Itsemurha on jotakin lopullista, jota en itsekään oikein osaa käsitellä loppupeleissä vaikkakin (yllätys yllätys!) Se on joskus omassakin mielessä käynyt.
Ymmärrän omien kokemuksieni kautta sen, että en haluaisi saada ketään repimään minulta puukkoa kurkultani tai myrkkyä käsistäni. Ja ymmärrän myös sen, että sen ajattelu on helppoa, mutta kun miettii toteuttamista niin se vaatii kanttia, koska paluuta ei ole. Noh ehkäpä tämän takia se yleisin miehen tekemä itsemurha muistieni mukaan olikin riidan jälkeen äkkipikaispäissään autolla kallionkielekettä päin. Ei ehdi ajattelemaan vaan toimitaan siinä hetken tunteen ryöpyissä...
Tietenkin tuollaisia hetken mielijohde itsareita pitäisi saada vähennettyä, koska huomenna olisi jo ollut eri olo, mutta he jotka ovat aivan tosissaan miettineet ja päätyneet etteivät halua elää niin ei siinä ole enää syytä sellaisilta oikeuttaan riistää pois.
Itse joskus päätin, että otan oman henkeni joko myrkyllä tai viiltämällä kurkkuni auki. Tekopaikkana mahdollisimman syvälle metsään ja sen jälkeen vaikkapa tekstiviestillä ilmoitusta, että mistä poliisit tai vastaavat henkilöt voivat käydä ruumiini pois hakemassa ennen kuin sinne patikoijia sattuu. Viimeistä viestiä tai kirjettä en ole koskaan kirjoittanut, mutta haluaisin toki jättää jotakin jälkeeni selitykseksi ja poistamaan ainakin osan kysymyksistä, joita voisi ilmetä.
Nykyisin itsemurha ei ole ajatuksena enää niin yleinen itselläni ja tiedän sen muunkin mahdollisuuden löytyvän. Enää en tiedä miten tekisin tai missä... Eikä sillä oikeastaan väliäkään.
Loppupäätelmäksi vain se, että itsemurha on vaihtoehtona muiden joukossa. Yleensä ja melkeinpä aina on enemmänkin kuin vain yksi vaihtoehto missä tahansa tapauksessa tai jutussa. Mikäli kandidaatti ei tätä näe niin sanokaa, että "mieti vielä huomiseen, koska sulla ei ole ainakaan ole mitään menetettävää!"
Sen jälkeen voi sitten sitä ratkaisua pohtia yhdessä ja mietiä, että miten sieltä kurasta noustaan ja miten jaksetaan etiäpäin. Sitä varten vaaditaan sitä ystävää, joka ei jatkuvasti itke ja muistuta, että "älä nyt vaan tapa itseäsi" vaan ole se ystävä, joka tuo popkornia ja leffan kylään ja vietätte hyvän illan muutaman kaljan ääressä juteskellen. Viettäkää hauskaa iltaa, nostakaa sitä mielialaa ja sitten sen jälkeen ehkäpä jossakin vaiheessa päädytte siihen tulokseen, että kyllä tässä elämässä on hyviäkin hetkiä, joiden takia haluaa jatkaa. Sen jälkeen se nouseminen on taas vähän helpompaa.
Ei saa olla väliinpitämätön tai huutaa miten itsari on itsekästä "mieti nyt keitä jätät jälkeesi vitun urpo!" vaan olla just se kotipsykologi ja miettiä, että "mitens olisi, että teetkin näin ja hommat lähtevät taas skulaamaan? Käyt vaikkapa lääkärissä hakemassa töistä loman burnoutin takia pariksi viikoksi, pidetään leffaputki ja mietitään siinä oheella vähän asioita jne jne"
Mutta ehkäpä nämä on taas näitä asioita, joita ei ymmärretä ellei itse ole käynyt kuoleman kieppeillä tai itsemurha ole omaa elämää koskettanut koskaan mitenkään? Kunhan silti ymmärtäisitte ettette ainakaan sitä tilannetta pahentaisi omalla käytöksellänne... Harvempi ihminen sitä itsaria ihan ensimmäisenä vaihtoehtona ajattelee.
Oletetaan että masennukseni oli niin rankka kuin miltä se minusta tuntui ja mitä sen vaikutuksesta muuhun elämääni voidaan olettaa. Okei. Kaikennäköisiä itsetuhoisia ajatuksia tuli läpikäytyä, mutta tulin lopulta siihen tulokseen että itsemurha on typerä, ylireagoitu, itsekäs ja pelkurimainen ratkaisu. Ajattelin, että ei tässä nyt enää mitään hävittävääkään ole, katson mielenkiinnolla, mitä lisäpaskaa niskaan heitetään. Nyt ajattelen niin, että jos minä - heikoista heikoin - selvisin niistä pohjamudista itseäni tappamatta, kuka tahansa pystyy samaan. Mikäli tilanne olisi toinen - jos esimerkiksi olisinkin yrittänyt tappaa itseni ja nyt istuisin suljetulla osastolla odottamassa uutta tilaisuutta riistää henkeni, pitäisin itsemurhaa varmaan tosi kovana juttuna ja parhaana mahdollisena ratkaisuna.
