Palaan Iltalehden tuoreeseen juttuun Karfien elämästä 2010-luvun lopulla, jolloin he asuivat noin kolme vuotta sittemmin homeen takia puretussa talossa, lähes läheisen koulun pihamaalla.
Naapurit eivät koskaan nähneet Karoliina Karfia tai jutelleet hänen kanssaan. Oletus oli, että Karoliina oli päivisin töissä (autolla/ bussilla?) Pietarsaaressa. Onko jollakulla täällä tästä asiasta jotain faktaa?
Kävikö Karoliina edes töissä vai oliko syystä tai toisesta alati silloisen kodin seinien sisäpuolella. Miksi?
Reilu-äijä Isä-Tommy oli kai koko tuon ajan työelämän ulkopuolella. Hän kulki kävellen kaupassa 17 kilometrin päässä, matkaan menee jutun mukaan edestakaisin arvioidusti 8 tuntia. Tommy jutteli ihan tavallisen oloisesti naapurien kanssa, Karoliinaa ja lapsia ei puheissa koskaan edes mainittu.
Miksi Tommy Mikael ei käyttänyt vaikka polkupyörää jos ei lapsuudentraumaltaan kykene autoon astumaan? Matkaan olisi mennyt hyväkuntoiselta alle tunti per suunta plus ostosaika, yhteensä ehkä 3 tuntia. Tavaraakin olisi pyörän kyytiin mahtunut ja vaikkapa joku lapsista aina vuorollaan kyytiin ’näkemään maailmaa’.
Kuka hoiti Karfin neljää lasta tuolloin kymmenisen vuotta sitten, jos pappa-Tommy käveli kodin ulkopuolella valoisat aikansa max. repullisen ruokaa selässä kotiin tuoden (millä rahalla ne osti?) ja äiti-Karoliina oli ’alati siellä Pietarsaaressaan töissä’?
Kuka piti tuolloin lapsille kotona sitä kotikoulua?
Olivatko pienet lapset päiviä yksin?
Kasvatettiinko vanhimmasta tyttärestä perheelle ikäänkuin vanhemman ja äidin korvaaja?
Oliko kotona yhtään aikuisesti ja vastuullisesti käyttäytyvää aikuista?
Miksi perheen lapset pääsivät ulos vasta iltahämärissä? Oliko heillä mustelmia, likaa, risaiset vaatteet, likaiset hiukset ja risat hampaat? Lapset olivat hyvin pieniä, miksi he olivat ja leikkivät yksin ulkona vain iltaisin, ilman kumpaakaan vanhempaa, lähimetsässä ja teillä?
Perheen lapset pikahuostaanotettiin 2019, kerrotusti perheen autosta. Miksi? Jos isä ei kykene autoon astumaan, keitä aikuisia autossa oli ja miksi auto ylipäänsä pysäytettiin?
Maatila, jonne maatilan emäntä kertoi Tommyn piilottaneen perheen katsastettavan auton, koska se ei katsastuksesta menisi läpi. Kuka vei auton ajoi entiseen navettaan, jos Tommy ei kykene autoonsa/ autoihinsa edes menemään?
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/bba0 ... 48612b82c6