Harvoin Bodom-asioissa kirjoitetaan mitään järkevää. Yksi parhaimmista kommenteista!Cohle kirjoitti: Pe Elo 23, 2024 1:52 pmEi todellakaan ole selvä asia, lopeta jo toi jankkaaminen. On uskottavampaa, että Gustafssonin kengät ovat olleet tekijän jalassa, kun Tuulikki Mäki otettiin hengiltä:LexVeritas kirjoitti: Ke Heinä 24, 2024 12:45 pm ^Nimenomaan.
On ihan selvä asia, että kenkien ei tiedetä olleen kenenkään jalassa. Jos tiedettäisiin, niin se kyettäisiin todistamaan.
"Oikeassa kengässä oli selvästi enemmän veriroiskeita.
- Veri oli tullut pääosin lähes kohtisuoraan ylhäältä alas, Ytti kertoi. Oikean kengän sisäsivulla oli myös kosketusverta.
Kengissä ei ollut nauhoja, vaan ns. kuminauhavenykkeet. Kun oikean kengän venykkeen kuminauhan väleistä on löytynyt verta, niin on todennäköistä että venyke on ollut venytettynä eli kengät jalassa. Ytin mukaan kohtaan on kuitenkin voinut osua pieni veripallo, jolloin veri on voinut tulla myös siten että kengät eivät ole olleet jalassa.
Vasemmassa kengässä verijälkiä oli vähemmän. Siihenkin valtaosa jäljistä oli tullut ylhäältä päin, mutta osa lähes maan tasolta.
- Verijäljet tukevat, tosin ei kovin vahvasti, sitä että kengät ovat olleet tekohetkellä jalassa, koska sisältä ei ole löytynyt verijälkiä."
Teknisen tutkijan ei tulisi ottaa todistuksessaan siihen kantaa, olivatko kengät jalassa vai eivät. Kertoisi vain kenkien verilöydökset. Jättäisi spekuloinnin ja teoretisoinnin heille, joille se tuossa kohtaa kuuluu, eli poliisille, syyttäjille ja puolustuksen asianajajille.
Anja Ytiltä on luultavasti mennyt oikeudenkäynnissä pasmat sekaisin, ja tehnyt yleisen virheen: puhunut asioista, joista hänen ei tarvitsisi. Näihin teoretisointeihin on sitten tartuttu.
Todellakin on vaikea uskoa, että runkkuliinamurhaaja laittaisi Nissen kengät jalkaansa. Toki ei se mahdotonta ole