Elokuva-arvosteluja

[serialist]

oih! Täällä on tällainenkin palsta! Löydän melkein joka päivä uusia juttuja täältä. Me likes.<3 Olen ihan elokuvafriikki.

Muutaman elokuva-arvostelunkin olen saanut julkaista sanomalehdessä. Paikallisessa, mutta lehdessä silti.

Voisin mainita muutaman lempielokuvani, joille olen antanut kiitettävän:
- Unelmien Sielunmessu: leikkaus ja äänimaailma aivan mahtavia. Kaunis elokuva.
- Cry Baby: se vain on niin hyvä.
- American History X: näyttelijät ja viesti toimii.
- Kuudes aisti: pysähdyttävä.
- Sweeney Todd: musikaaliksi mainio. Visuaalisesti hieno.
- Ihmisten pojat: yksi kaikkien aikojen parhaimmista. Mielenkiintoinen, ei niin ennalta-arvattava.

Tätä nykyä harvoin tulee loistokkaita elokuvia, mutta onneksi helmiäkin mahtuu joukkoon.

Ohjaajista sen verran, että Quentin Tarantino ja Tim Burton ovat yksiä ehdottomia suosikkejani. Pidän heidän tyylistään. Synkkää, ehkä paikoitellen myös sekavaa ja visuaalisesti rikkaita. Myös M. Night Shyamala on yksi vaikuttavimmista ohjaajista.

[Bambinos]

Muutamia lemppareita perusteluineen:

Saksikäsi Edward
- Visuaalisesti upeaa vastakkainasettelua, ihana tarina hylkiöstä, musiikki mainio

The Others
- Loppuratkaisu löi puulla päähän, en osannut arvata! Muutenkin puvustus ja talo ja kaikki vei mukanaan.

Pan's Labyrinth
- Huhuh se Pale Man oli karmiva. Mielikuvitusmaailman väririkkaus ja reaalimaailman harmaus ja kovuus oli toteutettu hienosti. Hyvin kaukana Disneyn karamellifantasiasta, tosin tykkään ajoittain siitäkin.. varsinkin heikkoina hetkinä krapulassa.

Heavenly Creatures (Taivaalliset Olennot)
- Tarinan tosipohjaisuus havahdutti.. Peter Jackson on kertonut pitävänsä tarinoista, joissa on pääosissa syvä ystävyys. Tässä ei varmaan syvemmälle olisi voitu mennä.

Hiljaiset Sillat
- Voi nyyhkis! Pystyn katsomaan tämän uudelleen ja uudelleen. En ole romantiikan ystävä juurikaan, mutta tämä kahden sieluntoverin henkäyksenomainen kohtaaminen herättää minussa romantikon.

Funny Games (saksankielinen versio, en ole nähnyt uutta)
- Mikään kauhuleffa ei ole saanut aikaan sellaista fiilistä kuin tämä. Oksettava, ahdistunut olo jatkui varmaan pari päivää leffan jälkeen. Erittäin onnistunut siis. En tosin varmaan koskaan katso tätä toista kertaa

[loneliness]

[quote="Bambinos"]Muutamia lemppareita perusteluineen:

Saksikäsi Edward
- Visuaalisesti upeaa vastakkainasettelua, ihana tarina hylkiöstä, musiikki mainio

Mitä sä Bambinos tollasii brutaaleja...

Bambi : hyvä ohjelma katsottavaksi perheen pienimpien seurassa, ei turhaa väkivaltaa.

[Sakara]

Leffojen katselua tulee harrastettua näin loma-aikaan melkeinpä joka yö ja voin ihan ylipäätäänkin tunnustautua melko pahaksi leffafriikiksi. Yritän myös kasata itselleni "täydellistä DVD-hyllyä" (subjektiivisesti ajatellen täydellistä), mutta opiskelijabudjetti tahtoo vähän rajoittaa tätä tavoitetta...

Jos pitää mainita vain yksi lempileffa, se lienee Amadeus. Olin onnistut välttymään sen näkemiseltä muutamaa pätkää lukuunottamatta koko 18-vuotisen elämäni ajan, vaikka elokuva onkin itseäni 4 vuotta vanhempi. Hetken mielijohteesta hankin leffan alekorista toissa syksynä ja ensikatsomalta se oli hyvä. Viikon päästä katsoin sen uudelleen ja se kolahti todella. En kuunnellut moneen kuukauteen juuri mitään muuta kuin Mozartia. Elokuva kuuluu ehdottomasti suurimpiin suosikkeihini, ja viime kesänä tuli kierreltyä melko perusteellisesti sen kuvauspaikat Prahan vanhassa kaupungissa - sekä tietenkin Mozart-monumentteja Wienissä.

Jos taas mietitään eniten omaan elämään vaikuttanutta leffaa, on se varmasti A Beautiful Mind. 8. luokalla päädyin oikeastaan ihan sattumalta elokuviin katsomaan kyseisen leffan. Taidan olla melko vaikuteherkkä, sillä elokuvan myötä ennen melko paljon vihaamani matematiikka alkoikin näyttää yhtäkkiä jotenkin valtavan hienolta jutulta (leffa antaa siitä jotenkin niin coolin kuvan). Niin oudolta kuin se kuulostaakin, matikka alkoi maistua ihan uudella tavalla ja toiveammatiksi tuli psykiatri (leffa kertoo skitsofreniaa sairastavasta matemaatikosta). Sieltä ajoilta koko ajatus mennä lääkikseen on siis alunperin peräisin, samoin kun innostus matematiikkaa kohtaan. Edelleenkin tykkään leffasta, vaikken ihan tajuakaan, miksi se kolahti aikoinaan niin kovaa. Etenkin alkupuoli on toki mahtava - mistä voidaan kiittää paljolti James Hornerin hienoa musiikkia. Elokuvan lisäksi hankin myös soundtrackin, jonka tahtiin luin myöhemmin myös matikan kirjoituksiin, lieköhän erinomainen tulos sen ansiota

Holokausti ja toisen maailmansodan juutalaisvainot yleensä ovat aina kiinnostaneet minua, joten lempileffoihini voin lukea myös Pianistin ja Schindlerin listan. Aiheen ja tarinan lisäksi molemmissa leffoissa on hieno musiikki ja ne ovat visuaalisesti mahtavia. Samaan sarjaan voidaan lukea myös Perikato.

Yksi kestosuosikki on myös Amélie. Se on kaunis kaikin puolin: visuaalisesti, tarinan puolesta ja äänimaailmaltaan. Hienointa siinä on kuitenkin yksityiskohdat. Toinen samantyylinen suosikkileffani on Moulin Rouge! joka myös on visuaalisesti ja musiikin osalta täydellinen. Myös Tim Burtonin leffat uppoaa.

[Bambinos]

Mitä sä Bambinos tollasii brutaaleja...
Bambi : hyvä ohjelma katsottavaksi perheen pienimpien seurassa, ei turhaa väkivaltaa.

Sehän se vasta brutaali on kun sen äiti kuolee!

[Bambinos]

Jos pitää mainita vain yksi lempileffa, se lienee Amadeus.

Näin Amadeuksen aika nuorena, olin ehkä 12-14v. Ja kyllähän se oli vaikuttava, vaikken enää muista siitä muuta kuin sen hillittömän naurun. Ja että tapitin sen herkeämättä loppuun asti. Pitääpä etsiä se oikeasti jostain ja katsoa uudelleen, sen verran aikaa on jo vierähtänyt.

[Maybrick]

Jälleen kerran sanottava: Amadeus. Olen Mozartin ihailija muutenkin ja kierrellyt noita paikkoja aika tarkkaan. Se elokuva on loistava sekoitus kaikkea ja käsittämättömän värikäs. Näyttelijät kauttaaltaan tekevät upeita suorituksia.

Minäkin välttelin tätä elokuvaa vuoteen 2004 asti. En voinut uskoa että se voi olla hyvä. Mutta kerralla kalahti.

[esmes-]

aika uusi kauhu leffa: the cottage
alkaa samaan tyyliin kuin tarantinon hämärästä aamun koittoon -eli panttivankidraamaa, noin puolessa välissä elokuva muuttuu varsinaiseksi splatteriksi. kieli poskella tehtyä britti-kauhua. blondeja, tissejä, irti leikattuja käsiä pakastimessa jne. "aivot narikkaan"-viihdettä. ite en uskaltanut yöllä yksin katsoa, sain sätkyjä ja pelotti mennä vessaan. parhaiten tää toimii katsottuna krapulassa kaverin luona.

[Sakara]

Mahtavaa huomata, että täällä on muitakin Amadeus-faneja

[Maybrick]

^ Ja se musiikki Amadeuksessa: Filmin alussa voisi kuvitella että se on sävelletty toissapäivänä virittämään jännitteitä juuri tätä elokuvaa varten. Sama yhteensopivuus jatkuu koko elokuvan ajan. Ja kuitenkin se on lähes kokonaan Mozartin tuotantoa. Hänestä olisi tullut loistava elokuvamusiikin tekijä! Pelkkä musiikki herättää mielikuvia ja tunnetiloja, jotka ovat niin värikkäitä, että ihme ettei suorastaan kuvia näe.

Yksi mielikohtauksiani on, kun Frau M. menee myymään itseään Salierille toivossa saada hovisäveltäjän vakanssi miehelleen. Se c-mollimessun pätkä riisuutumiskohtauksessa (joka onneksi on säyseä ja hyvällä maulla tehty sekin) saa hiukset kipinöimään.

[John Smith]

Hei heittäkkääs laadukkaita serial killer-elokuvia kehiin. Saa olla tositapahtumiin perustuvia tai täyttä fiktiota, muttei kumminkaan mitään yliluonnollista huuhaata, kiitos. Huonoja s.k.-leffojahan on miljoona, minkä takia on ehkä kiven alla jäänyt joitakin hyviä.

Tulipa vielä mieleen, että ootko nähnyt sellaista leffaa kuin Tappaja Sisälläni (tai Killer Inside Me, en oo varma onko Suomeen tullut koskaan). En itse oo tätä leffana nähnyt enkä osaa sanoa onko minkään arvoinen, mutta kirjana se oli mielestäni paras sarjamurhaajan perspektiivistä kirjoitettu kirja mitä olen lukenut ja parhaita rikosromaaneja muutenkin. Enkä oo yksin tätä mieltä: kaikissa näkemissäni listauksissa kirja on sijoitettu 50 kaikkien aikojen parhaan rikosromaanin joukkoon, yhdessä toiselle sijalle heti Kummisedän jälkeen. Eikä pituutta ole kuin vajaat parisataa sivua, eli jos yhtään on lukumiehiä, kannattaa tutustua.

Ja jos psykopaattien näkövinkkelistä kertovat tarinat kiinnostaa, Jim Thompsonin tuotantoon kannattaa tutustua laajemminkin. Ei sillä montaa huonoa ole suomennettuna.

[raippa]

^ Eivät ole tuttuja mulle, mutta tattista vinkeistä. Käyn muutenkin kirjastossa tänään, joten täytyy samalla katsoa löytyykö noita. On tullut muutenkin luettua tosi vähän alan fiktiokirjallisuutta, paitsi mitä nyt pari Harrisia ja yks feministilesborymistely. On aina ollut se ennakkoluulo taustalla, että ne ovat jotain väsyneitä kissa-hiiri hömpötyksiä (eli kyttä vs murhaaja).

Nimenomaan toi murhaajan näkövinkkeli kiinnostaa enemmän ja sen takia myös itse murhamiesten kirjoittamat tekstit ovat todella mielenkiintoista luettavaa. Esim Ian Bradleyn Gates of Janus - Serial killing and it's analysis kannattaa lukea. Pidin ukkoa ennen tekojensa puolesta vastenmielisenä jätesäkkinä, mutta jos ei siinä muuta hyvää ole, niin hyvin se ainakin kirjoittaa. Analysoi värikkäästi mm Gacya, Panzramia, Ramirezia ym kuuluisuuksia sekä ylipäänsä sarjamurhaamista. Teksti on paikoitellen hieman liiankin monimutkaista itselle, mutta sanakirjan avulla tuo menee. Löytyy ainakin täällä ihan kirjastosta ja kirjakaupoista saa luultavasti helposti tilattua.

Hmm, ei liity enää leffoihin nämä jutut.

[sorsake]

Mulla on se muistikuva, että tuon Tappaja sisälläni olisi joku pienkustantamo (Jalava?) julkaissut suomeksikin... Mutta muistikuva on melko hämärä. En ole itse lukenut, mutta on ollut mielessä pidemmän aikaa.

Leffoista: kai täällä saa haukkuakin leffoja? Olen viime aikoina kattellu niitä lähinnä lentokoneissa ja siellä ne on yleensä kauhean huonoja... No lähinnä ainoa siedettävä viime aikojen leffakokemus oli Orpokoti, mutta siinäkin oli juonessa yksi selkeä epäloogisuus, joka latisti sen aika pahasti, ainakin tämmöisen rutikuivan meikäläisen silmissä, jonka mielestä kaiken pitää aina olla pirun loogista... Kummitusleffoista tykkään kyllä muuten.

Täytyy kattoa toi the Barber. Nuoruuden suosikkileffassani Kellopeliappelsiinissa Malcolm McDowell oli tosi hyvä ja aika karmaiseva psykopaatinroolissaan (vaikkakin kuulemma traumatisoitui pahoin Stanley Kubrickin käsittelyssä)... Lieneekö taidot säilyneet vanhempana.

[Mariacka]

Mahtavaa huomata, että täällä on muitakin Amadeus-faneja

Tässä yksi, joka näki elokuvan uutena. Kaikkein "siisteintä" minusta oli, kun silloin 80-luvun alussa Amadeuksen pääosan esittäjä muistutti jollain tapaa ulkonäöltään - tosin aivan eri tyylilajin edustajaa - Dingon solistia. Joka oli myös ihq. Minulle elokuvasta on jäänyt parhaiten mieleen lopun hautajaiset, jossa WAM vain viskataan vaatemytyssä tuntemattomaan hautaan. Voi sitä epäoikeudenmukaisuuden määrää, jonka vain nuori ihminen voi niin aidon empaattisesti tuntea! Pari kertaa olen nähnyt elokuvan myöhemmin, voisinkin taas katsoa. Lapsena parhaita tv-kokemuksiani oli Taikahuilu, joten pidin Mozartista kovasti jo ennen elokuvaa.

Kaunis mieli oli myös tosi hyvä ja harvinaisen realistinen kuvaus psykoottisen ihmisen maailmasta ilman mystiikkaa ja tarkoitushakuisia valtakuvioita.

Uusista elokuvista Tarantinon Death Proof ja sen parina esitetty Planet Terror olivat erityisen erinomaisia, vaikka en ikinä olisi niitä oma-alotteisesti mennyt katsomaan. Menneen ajan b-luokan filmien tarkoituksellinen tavoittelu toimi todella ja väkivalta kääntyi onnellisesti itseään vastaan.

[John Smith]

Mulla on se muistikuva, että tuon Tappaja sisälläni olisi joku pienkustantamo (Jalava?) julkaissut suomeksikin... Mutta muistikuva on melko hämärä. En ole itse lukenut, mutta on ollut mielessä pidemmän aikaa.

Ensimmäisen painoksen julkaisi Suomessa 90-luvun alkupuolella Banana Press, sittemmin Like suomensi kahdeksan muuta Thompsonia ja julkaisi myös Tappaja sisälläni -kirjan uusintana. Likeltä on tullut hiljattain vieläkin uusintapainoksia noista. Pakotie on julkaistu suomeksi jo ajat sitten, McQueenin leffan ilmestymisen jälkeen. En muista varmaksi kustantajaa (Gummerus?). Mutta noiden kymmenen suomennetun joukossa ei ole kuin pari vähän heikompaa, useimmat tipauttaa tuolilta.

"Saatatte ajatella, ettei ollut oikein mukava temppu potkia kuolevaa miestä, ja ehkä se ei ollut. Mutta minun oli tehnyt mieli potkia häntä jo pitkän aikaa, eikä se ollut tuntunut oikein turvalliselta ennen kuin nyt."
- Jim Thompson, Pottsville 1280