Sivu 159/988

Re: Rasmus Takaluoma 16v Lapua 11.11.2022

Lähetetty: To Joulu 29, 2022 7:58 pm
Kirjoittaja Jakaja
AK-10 kirjoitti: To Joulu 29, 2022 5:57 pm Rasmus on kävellyt parkkipaikalta läheiseen kerrotaloon jossa asuu nuori avopari, alle nelikymppisiä. Käyttävät huumeita ja myös myyvät niitä. Rasmus on mennyt sinne ja soittanut suutaan ja tilanne on eskaloitunut siihen pisteeseen että on saanut puukosta vasemman olkapään alapuolelle eli kainalon alle ja henki on lähtenyt. Tilanne on tapahtunut n, tunti - puolitoista lapuanhovista lähtemisen jälkeen. Rasmus on kääritty peittoon ja viety autoon aamuyön tunteina. Kuskattu sinpsiön alla olevaan lammikkoon. Se nainen on huutanut ja mekkaloinut kerrortalossa ja todennäköisesti myös lyönyt Rasmusta puukolla. `Pariskunta` on muuttanut n, kolmeviikkoa sitten lapualta pois. Sitä en tiedä minne lähtivät mutta roskiksesta päätellen on lähdetty aika nopealla aikataululla koska kaikkea ei ehditty pakata vaan viety roskikseen. Naapurit kyllä kuulivat huutoa ja tappelun ääniä
Tähän mennessä on esitetty vain erinäköisiä spekulaatioita ja nyt kirjoitetaan jotain totena.
Tällaisilla asioilla ei pitäisi trollata, joten voisit vähän avata mistä tällainen tieto?
Onko täälä Lapualaisia jotka voisivat vahvistaa jonkun tunnetun narkkiparin pikaisen pois muuttamisen Rasmuksen katoamisen jälkeen?

Re: Rasmus Takaluoma 16v Lapua 11.11.2022

Lähetetty: To Joulu 29, 2022 8:07 pm
Kirjoittaja HKV
angel_vm78 kirjoitti: To Joulu 29, 2022 7:05 pm
AK-10 kirjoitti: To Joulu 29, 2022 6:39 pm Tämä asia on kyllä ilmoitettu poliisille, hoitavat asiaa
Toivottavasti pian alkaa tapahtua...🙏

Missä kerrostalossa tämä tapahtui, oskarintie?
LAPUALTA löytyy Oskarinkatu noin 150m Hovista. Oskarintie KAUHAVALTA.

Re: Rasmus Takaluoma 16v Lapua 11.11.2022

Lähetetty: To Joulu 29, 2022 8:19 pm
Kirjoittaja HKV
Mapsin kuvilla saa vähän osviittaa alueesta. Nämä OskarinKADUN kuvat ovat lisätty sinne 2019. Kerrostaloja en löytänyt jossei sen jälkeen ole rakennettu? Kun täällä eräs kirjoitti siitä kadusta.
Oskariinkatu siis ihan entisen K-Kaupan ja mariantallin viereinen katu.

En jaksa enää uskoa että Rasmus hengissä löytyy 😕Oli sitten tapaturma tai jonkun muun aiheuttama kuolema. Mutta vanhemmille epätietoisuus hirveintä ja eivät pääse lastaan hautaamaan.

Screenshot_20221229-201120.jpg
Screenshot_20221229-201120.jpg (84.46 KiB) Katsottu 2720 kertaa
Screenshot_20221229-201156__01.jpg
Screenshot_20221229-201156__01.jpg (86.33 KiB) Katsottu 2720 kertaa
Kuvien kokoa kohtuullistettu
-NILS-

Re: Rasmus Takaluoma 16v Lapua 11.11.2022

Lähetetty: To Joulu 29, 2022 8:34 pm
Kirjoittaja Nml84
Oskarinkadulla näyttää olevan ainakin yksi 2021 valmistunut kerrostalo, samainen talo jossa poliisit kävivät katoamispäivän iltana jotain nuorisoa häätämässä pois, mistä ei sit ollutkaan kirjausta tehty (vai miten se meni)

Re: Rasmus Takaluoma 16v Lapua 11.11.2022

Lähetetty: To Joulu 29, 2022 8:38 pm
Kirjoittaja HKV
Nml84 kirjoitti: To Joulu 29, 2022 8:34 pm Oskarinkadulla näyttää olevan ainakin yksi 2021 valmistunut kerrostalo, samainen talo jossa poliisit kävivät katoamispäivän iltana jotain nuorisoa häätämässä pois, mistä ei sit ollutkaan kirjausta tehty (vai miten se meni)
Niin kovin hämärää oli tuokin? Eikös poliisien pitäisi työvuoron ajalta kirjata kaikki keikat myös metelikeikat?

Re: Rasmus Takaluoma 16v Lapua 11.11.2022

Lähetetty: To Joulu 29, 2022 8:51 pm
Kirjoittaja angel_vm78
Nml84 kirjoitti: To Joulu 29, 2022 8:34 pm Oskarinkadulla näyttää olevan ainakin yksi 2021 valmistunut kerrostalo, samainen talo jossa poliisit kävivät katoamispäivän iltana jotain nuorisoa häätämässä pois, mistä ei sit ollutkaan kirjausta tehty (vai miten se meni)
Tässä vielä linkki Rasmuksen katoamisyön tapahtumista Lapualla, jossa tuo em kerrostalo mainittu, jutun lopussa

https://ilkkapohjalainen.fi/rikokset-ja ... innoistaan

Re: Rasmus Takaluoma 16v Lapua 11.11.2022

Lähetetty: To Joulu 29, 2022 8:53 pm
Kirjoittaja viikinky
Nml84 kirjoitti: To Joulu 29, 2022 8:34 pm Oskarinkadulla näyttää olevan ainakin yksi 2021 valmistunut kerrostalo, samainen talo jossa poliisit kävivät katoamispäivän iltana jotain nuorisoa häätämässä pois, mistä ei sit ollutkaan kirjausta tehty (vai miten se meni)
Saisitko merkattua johonkin karttaan tuon kerrostalon tarkan sijainnin? Vaihtoehtoisesti tarkka osoite kävisi myös.

Re: Rasmus Takaluoma 16v Lapua 11.11.2022

Lähetetty: To Joulu 29, 2022 8:57 pm
Kirjoittaja Nml84
Missä se taponyritys oli tapahtunut katoamispäivänä?

Yritin googlata mutta en löytänyt mitään siitä koko jutusta 😳 Rasmus uutisointia vain jossa sivussa mainittu että sellainenkin oli samana päivänä Lapualla

Re: Rasmus Takaluoma 16v Lapua 11.11.2022

Lähetetty: To Joulu 29, 2022 8:58 pm
Kirjoittaja Nml84
viikinky kirjoitti: To Joulu 29, 2022 8:53 pm
Nml84 kirjoitti: To Joulu 29, 2022 8:34 pm Oskarinkadulla näyttää olevan ainakin yksi 2021 valmistunut kerrostalo, samainen talo jossa poliisit kävivät katoamispäivän iltana jotain nuorisoa häätämässä pois, mistä ei sit ollutkaan kirjausta tehty (vai miten se meni)
Saisitko merkattua johonkin karttaan tuon kerrostalon tarkan sijainnin? Vaihtoehtoisesti tarkka osoite kävisi myös.

Oskarinkatu 12, löytyy ihan kun googlaa oskarinkatu lapua, tulee taloyhtiön tiedot 👍 10 asuntoa näyttäis olevan

Re: Rasmus Takaluoma 16v Lapua 11.11.2022

Lähetetty: To Joulu 29, 2022 9:00 pm
Kirjoittaja Mokkelo
AK-10 kirjoitti: To Joulu 29, 2022 5:57 pm Rasmus on kävellyt parkkipaikalta läheiseen kerrotaloon jossa asuu nuori avopari, alle nelikymppisiä. Käyttävät huumeita ja myös myyvät niitä. Rasmus on mennyt sinne ja soittanut suutaan ja tilanne on eskaloitunut siihen pisteeseen että on saanut puukosta vasemman olkapään alapuolelle eli kainalon alle ja henki on lähtenyt. Tilanne on tapahtunut n, tunti - puolitoista lapuanhovista lähtemisen jälkeen. Rasmus on kääritty peittoon ja viety autoon aamuyön tunteina. Kuskattu sinpsiön alla olevaan lammikkoon. Se nainen on huutanut ja mekkaloinut kerrortalossa ja todennäköisesti myös lyönyt Rasmusta puukolla. `Pariskunta` on muuttanut n, kolmeviikkoa sitten lapualta pois. Sitä en tiedä minne lähtivät mutta roskiksesta päätellen on lähdetty aika nopealla aikataululla koska kaikkea ei ehditty pakata vaan viety roskikseen. Naapurit kyllä kuulivat huutoa ja tappelun ääniä
Onko tää se Oskarinkadun uus kerrostalo vai puhutko Miiankylästä?

Re: Rasmus Takaluoma 16v Lapua 11.11.2022

Lähetetty: To Joulu 29, 2022 9:03 pm
Kirjoittaja saalatmaa
HKV kirjoitti: To Joulu 29, 2022 8:19 pm Mapsin kuvilla saa vähän osviittaa alueesta. Nämä OskarinKADUN kuvat ovat lisätty sinne 2019. Kerrostaloja en löytänyt jossei sen jälkeen ole rakennettu? Kun täällä eräs kirjoitti siitä kadusta.
Oskariinkatu siis ihan entisen K-Kaupan ja mariantallin viereinen katu.

En jaksa enää uskoa että Rasmus hengissä löytyy 😕Oli sitten tapaturma tai jonkun muun aiheuttama kuolema. Mutta vanhemmille epätietoisuus hirveintä ja eivät pääse lastaan hautaamaan. Screenshot_20221229-201120.jpg

Screenshot_20221229-201156__01.jpg
Asemakadulla näkyy punatiilinen kerrostalo. Sekin on aika lähellä Lapuanhovia,

Re: Rasmus Takaluoma 16v Lapua 11.11.2022

Lähetetty: To Joulu 29, 2022 9:12 pm
Kirjoittaja Yökyöpeli**
Upponalle kirjoitti: To Joulu 29, 2022 3:29 pm
Kertaus:
Tietääkseni ei ole havaintoja Kasperista, vaan huhu, että kysellyt Kivistöstä tietä Kasperiin, jonne runsas kilometri. Vanhemmat käyneet tarkistamassa ilmeisesti ainakin Kivistön S-marketin kamerat, havaittu poika ei ollut Rasmus.
Siis muutamakin henkilö oli kirjoittanut Facebookissa, että olivat nähneet Rasmuksen kuvausta vastaavan pojan Kasperissa, oli ainakin Kasperin supermarketissa ja itseään piilotellen supermarketin automaatilla nähty (ite en tunne aluetta ollenkaan). Pankkikorttiahan toki ei tietojen mukaan ole käytetty.

Uutisointi toki tuo varmasti perättömiäkin vihjeitä, mutta nimellä Faceen kirjoitettuihin havaintoihin luotan kuitenkin inasen verran enemmän kuin esim. täällä anonyyminä kerrottuun tietoon. Mutta voi hyvin ollakin että tämäkin henkilö/nämä henkilöt on todettu vain joksikin muuksi henkilöksi. Läheiset ja tuttavathan ovat pyytäneet, että kaikista näistä epäilyistä otettaisiin kuva tia video tunnistamisen vuoksi. Voisi myös ajatella, että poliisi kehottaisi kiinnittämään erityisesti huomiota Seinäjoen alueella, jos heillä olisi mitään syytä epäillä Rasmuksen olleen mahdollisesti siellä (useita havaintoja eri henkilöiltä, joita ei ole pystytty kumoamaankaan).

Re: Rasmus Takaluoma 16v Lapua 11.11.2022

Lähetetty: To Joulu 29, 2022 9:31 pm
Kirjoittaja Nml84
Onko tuonne "simpsiön lammikkoon" sillai vapaa pääsy että sinne ois voitu ees käydä kippaamassa?

Jäässähän sellanen varmaan nyt on 🙄

Re: Rasmus Takaluoma 16v Lapua 11.11.2022

Lähetetty: To Joulu 29, 2022 9:36 pm
Kirjoittaja Jakaja
Yökyöpeli** kirjoitti: To Joulu 29, 2022 9:12 pm
Upponalle kirjoitti: To Joulu 29, 2022 3:29 pm
Kertaus:
Tietääkseni ei ole havaintoja Kasperista, vaan huhu, että kysellyt Kivistöstä tietä Kasperiin, jonne runsas kilometri. Vanhemmat käyneet tarkistamassa ilmeisesti ainakin Kivistön S-marketin kamerat, havaittu poika ei ollut Rasmus.
Siis muutamakin henkilö oli kirjoittanut Facebookissa, että olivat nähneet Rasmuksen kuvausta vastaavan pojan Kasperissa, oli ainakin Kasperin supermarketissa ja itseään piilotellen supermarketin automaatilla nähty (ite en tunne aluetta ollenkaan). Pankkikorttiahan toki ei tietojen mukaan ole käytetty.

Uutisointi toki tuo varmasti perättömiäkin vihjeitä, mutta nimellä Faceen kirjoitettuihin havaintoihin luotan kuitenkin inasen verran enemmän kuin esim. täällä anonyyminä kerrottuun tietoon. Mutta voi hyvin ollakin että tämäkin henkilö/nämä henkilöt on todettu vain joksikin muuksi henkilöksi. Läheiset ja tuttavathan ovat pyytäneet, että kaikista näistä epäilyistä otettaisiin kuva tia video tunnistamisen vuoksi. Voisi myös ajatella, että poliisi kehottaisi kiinnittämään erityisesti huomiota Seinäjoen alueella, jos heillä olisi mitään syytä epäillä Rasmuksen olleen mahdollisesti siellä (useita havaintoja eri henkilöiltä, joita ei ole pystytty kumoamaankaan).
Seinäjoella on ainakin yksi erehdyttävästi Rasmuksen näköinen nuori, josta on esimerkiksi yhden nuoren snapchatissa tultu kyselemään että onko tuo Rasmus?
Tämä osaltaan voi selittää näitä näköhavaintoja.

Re: Rasmus Takaluoma 16v Lapua 11.11.2022

Lähetetty: To Joulu 29, 2022 9:42 pm
Kirjoittaja viikinky
Nml84 kirjoitti: To Joulu 29, 2022 9:31 pm Onko tuonne "simpsiön lammikkoon" sillai vapaa pääsy että sinne ois voitu ees käydä kippaamassa?

Jäässähän sellanen varmaan nyt on 🙄

Simpsiön ympärillä on useampikin ‘lammikko‘, mutta useimmille huono päästä ruumis paketissa… ainoa varteenotettava lienee tuo Simpiön takana oleva vesialue. Siinä vieressä muuten Luomanperänneva… kohtalo leikkii sanaleikkejä?