AlsSie kirjoitti: Ke Joulu 17, 2025 1:37 am
Finnair nyt maalitettuna. Tämä on mennyt yli tolkun rajojen.
Tässä jotenkin kykenee nyt erottamaan tolkulliset ja tolkuttomat toisistaan. Jokaisella voi toki olla vähän omia kriteerejä, mutta itse lajittelen asian niin, että tolkulliset ovat niitä, jotka pysyvät mahdollisimman lähellä tosiasioita ja reagoivat siihen, mitä on oikeasti tapahtunut.
Tolkuttomat taas yrittävät ratsastaa muiden oletetuilla, kuvitelluilla ja mahdollisilla reaktioilla mahdollisimman kovaa ja kauas.
Yksi Japanin suurimmista päivälehdistä tivasi…
Haistakaa paska siellä Ilta-Sanomissa. Tässä on sama juttu kuin siinä, että Sanoman tykkäämät ammattiliitot aina jyrisevät, mutta Sanoman epäsuosiossa olevat vikisevät ja valittavat. Yksi Japanin suurimmista päivälehdistä pyysi Juha Eerolalta selitystä. Japanilaiset tuskin menettävät käytöstapojaan siksi, että tiedustelun kohteena on perussuomalainen.
Lehden mukaan Suomessa asuva japanilaismies on julkaissut netissä vetoomuksen, jossa hän kritisoi loukkaavaa elettä, vaatii aasialaisiin kohdistuvan syrjinnän tutkimista ja toimia tilanteen parantamiseksi. Kampanja oli kerännyt jo yli 7 000 allekirjoitusta joulukuun 14. päivään mennessä.
Juuri tätä tarkoitan tolkuttomalla ratsastamisella. Jos minä vilkutan jollekin toiselle seurueen jäsenelle, että "hei, täällä olen", ja vierestä katsoo joku juutalainen tai saksalainen, ja tulkitsee sen natsitervehdykseksi, niin onko silloin tapahtunut "loukkaavan eleen" esittäminen? Jos tämä henkilö sitten "kritisoi loukkaavaa elettä", niin kritisoiko hän tätä yksittäistä tapahtumaa, jonka hän on käsittänyt väärin? Vai kritisoiko hän sitä tosiasiaa, että terveellä ihmisellä on käsi, jonka voi kohottaa viistosti ylöspäin? Miten lapset uskaltavat enää viitata koulussa? Onko peruskoulu itsessään natsismin jäänne?
Tällä teolla tai kohulla ei ole mitään tekemistä minkään "aasialaisiin kohdistuvan syrjinnän" kanssa. Jos sitä ei ollut mitään polttavaa syytä tutkia tätä ennen, niin ei sitä ole mitään syytä tutkia tämän jälkeenkään.
Mitään toimia tilanteen parantamiseksi ei ole tehtävissä. Ihmiset tulevat jatkossakin näyttämään hölmöltä ystävien seurassa. Nämä ystävät tulevat jatkossakin tekemään siitä hölmöjä vitsejä. Jotkut näistä tulevat jatkossakin jakamaan hölmöt vitsit kavereilleen. Ja jos kuvassa esiintyvä henkilö on jotenkin kuuluisa, niin näissä kavereissa on jatkossakin kateellisia, jotka haluavat puukottaa paremmin menestynyttä tutun tuttua tai kaverin kaveria selkään laittamalla kuvan julkiseen levitykseen.
Yhden virheen kyllä itse korjaisin. Valitaan jatkossa misseiksi leppoisia maitotyttöjä, joita kukaan ei halua puukottaa selkään, edes näin herkullisen tilaisuuden saadessaan. Jätetään kaikenlaiset diivat mainostamaan kosmetiikkaa ja alusvaatteita ja pyörittämään OF:ää.
Kantava voima tässä jutussa on kaiken aikaa se, että yleinen mielipide koostuu ääliöistä. Kuka ikinä halusi puukottaa Sarahia selkään, tiesi voivansa luottaa näihin ääliöihin. Ensimmäisten anteeksipyyntöjen jälkeen Sarah olisi voinut jatkaa missinä, koska yleisen mielipiteen ääliöt olivat sillä rauhoittuneet. Sitten hän väheksyi ääliöitä "haters gonna hate" kommentillaan. Se käytännössä perui anteeksipyynnön ja lisäsi päälle ylimääräisen loukkauksen. Joten ei ollut mitenkään mahdollista enää, että hän olisi voinut edustaa mitään loukkaamilleen ääliöille, ja hommat loppuivat.
Perussuomalaisten ilveilyt ovat siis nörttien "älykäs" tapa provosoida ja kritisoida näitä yleisen mielipiteen ääliöitä. Yleinen mielipide ei ymmärrä, että Sarahilla, oli hän muuten miten inhottava diiva tahansa, tai edes kuvan ottaneella ja tekstin lisänneellä kaverilla, ei ollut mitään tarkoitusta loukata ketään. Joten se luonteensa mukaan tulkitsee kuvan ja tekstin täysin vapaasti ja suoraan niin kuin sattuu sen näkemään. Yleinen mielipide ei myöskään osaa katsoa peiliin ja pysähtyä miettimään, että joku missin kateellinen kaverin kaveri on vedättänyt sitä pahemman kerran. Vaan se jauhaa ja jankuttaa jotain "syrjintää" ja "rasismia", koska nämä sanat saavat sen kokemaan itsensä tärkeäksi.
Perussuomalaisten politiikka perustuu tälle yleisen mielipiteen ääliöyden kritisoimiselle. Enemmistö muista puolueista taas ymmärtää hyvin, että heidän äänestäjänsä edustavat yleistä mielipidettä, joka käsittää asiat mielikuvien, kielikuvien ja vaikutelmien kautta, joten he myös toteuttavat viestintänsä sen mukaisesti. Ne eivät perusta luotettavuuttaan ja kannatustaan siihen, että niiden äänestäjät ymmärtäisivät, mitä ne tekevät. Vaan ne luovat erilaisia luotettavuuden symboleita ja mielikuvia, joita yleinen mielipide sitten äänestää.
Koska yleinen mielipide ei koskaan lakkaa olemasta ääliömäinen, se ei koskaan lakkaa ärsyttämästä tietyllä tavalla nörttejä kansalaisia. He eivät siten koskaan lakkaa äänestämästä Perussuomalaisia. Puolue taas ei voi koskaan lakata hyökkäämästä yleisen mielipiteen ääliömäisyyttä vastaan, koska puolueen aktiivit ja edustajat ovat siitä sekä samaa mieltä äänestäjiensä kanssa, että saavat äänensä sen perusteella. Tästä syystä sellaista ei ole kuin "viimeinen niitti Perussuomalaisilta" tai "tarpeekseen saaminen Perussuomalaisista". On vain ihmisiä, jotka ovat aina ymmärtäneet yleisen mielipiteen inhoamisen poliittisena projektina, ja jotka eivät ole ymmärtäneet sitä koskaan.
Vertailun vuoksi jonkun vannoutuneen PS:n äänestäjän "tarpeekseen saaminen" Kokoomuksesta tai SDP:stä ei merkitsisi yhtään mitään. "Lakkasin tykkäämästä tästä asiasta, mistä en ole koskaan tykännyt, mutta nyt siis lakkasin tykkäämästä siitä aikuisen oikeasti ja toden teolla." Jos vielä enemmän lakkaa tykkäämästä, niin pitää polkea jalkaa ja soittaa fanfaareja. Miten paljon pakkaselle tässä asiassa voikaan vielä päästä?
Tietenkin samaan aikaan pitää paikkansa, että jos Sarah olisi julkaissut kuvan suoraan julkiseen levitykseen, niin sillä olisi ollut tarkoitus tehdä pilaa kiinalaisista. Julkisen ja yksityisen raja on joskus selkeä, joskus asteittainen. On täysin turvallista olettaa, että jokainen tavallinen tallaaja on tehnyt yksityisesti jotain, usein seksuaalisuuden tai tällaisten vitsien asteella, jota ei voisi tai pitäisi julkisesti kertoa tai näyttää. Joillekin harvoille on käynyt niin, että joku "kaveri" on laittanut siitä enemmän tai vähemmän värittynyttä juttua kiertämään.
On "oikeistolainen" taipumus pitää tätä eroa todellisena. Oikeistolainen voi sanoa, että hänellä ei ole mitään homoja vastaan, kunhan pysyvät kaapissa. Hänen maailmassaan tämä on aivan todellinen ratkaisu todelliseen ongelmaan, jossa ei ole mitään katalaa tai ilkeää ajatusta taustalla. Kun taas "vasemmistolainen" ajatus on, että yksityinen on julkista. Jos asia on paha, niin se pitää kitkeä myös sieltä kaapista. Jos asia on hyvä, niin sen pitää saada olla julkisesti esillä.
Jos tämä kohu olisi ollut, että "tuore missi jäi kiinni masturboimisesta ravintolan vessassa", niin mainehaitta missifirmalle olisi varmaan ollut sen kokoinen, että kruunu olisi pitänyt kuitenkin hinnalla millä hyvänsä saada seuraavalle. Mutta yleisellä mielipiteellä tuskin olisi asiaan ollut juuri mitään sanottavaa. Tapahtumaa ei ainakaan olisi voinut tulkita kannanotoksi kansanmurhien ja kaasukammioiden puolesta.
Lehdistö taas ei kanna tässä asiassa mitään vastuuta, vaan tekee kaikkensa lietsoakseen ongelman mahdollisimman suureksi ja pitääkseen terveen järjen siitä mahdollisimman kaukana.