Re: Pirkko Ryhäsen puukotus Kumpulassa 1963
Lähetetty: Ma Joulu 23, 2024 8:10 am
Vähän kuvitusta juttuun
Suomen johtava rikosaiheinen portaali
https://murha.info/rikosfoorumi/
Kahakasta lättähattujen kanssa on täällä moneen kertaan esitetty tämä yllä oleva näkemys, että miksi Koskinen olisi hakenut Jussin mökistä leipäveitsen, jos hänellä olisi ollut myös puukko taskussa? Puolustuskin vetosi muun muassa tähän oikeuden loppupuheenvuorossaan. Täällä on myös spekuloitu, että Koskinen olisi lähimökeistä helposti saanut myös apuvoimia paikalle tappeluun lättähattuja vastaan. On myös korostettu sitä, että Koskisen intresseissä ehdonalaisvankina oli irtautua tilanteesta mahdollisimman vähin äänin, mistä osoituksena Koskinen oli hallinnut väkivallan käyttöään, vaikka olisi voinut tehdä leipäveitsellään poskeen sipaisemastaan nuorukaisesta hetimiten selvää jälkeä. Mikä huomioon ottaen on pidetty järjenvastaisena, että Koskinen olisi myöhemmin kostonhimoissaan käynyt ahdistelijaksi luulemansa henkilön kimppuun. Varsinkin, kun Koskisen käytöksessä ei myöhemmin illalla ollut mitään erikoista, joka olisi kielinyt henkirikoksen suorittamisen jälkeisestä adrenaliininhöyryisestä šokkitilasta. Nämä ovat tietysti hyviä perusteita epäillä, että Koskinen ei olisi tekijä.mikko1979 kirjoitti: La Maalis 04, 2023 11:02 pmPaljon spekuloitiin sillä, olisiko lättähattujen käytöksestä suivaantunut Koskinen luullut poikamaisesti pukeutunutta ja lyhyttukkaista Pirkko Ryhästä yhdeksi lättähattupojista ja tullut kiihtyneessä tilassa puukottaneeksi tätä.
Erikoista oli kuitenkin se, että Koskinen oli hakenut majapaikastaan leipäveitsen morsiantaan puolustaakseen. Miksi hän olisi hakenut erikseen leipäveitsen, jos hänellä oli myös Mora tai Martini, jollaisella surmatyön arveltiin tehdyn? Lisäksi surmapaikan läheltä löydetyt tekijän kengänjäljiksi epäillyt jäljet olivat suippokärkisten kenkien. Koskisella ei ollut sellaisia.
Näkisin päinvastoin, että tuollainen pieni riita todennäköisesti pikemminkin kasvatti Koskisen kiukkua ja alttiutta impulsiivisille teoille. Kostomotiivissa olisi ollut kyse enemmän Koskisen itsensä kuin hänen naisystävänsä kunnian puolustamisesta. Lättähatuthan olivat jo yrittäneet nöyryyttää Koskista tekemällä tästä aisankannattajan ja osoittivat halveksuntansa tätä kohtaan antaessaan ymmärtää, että sellaisen arvottoman juopon kanssa liikkuvan naisen täytyy olla niin kevytkenkäinen luuska, että heillä on oikeus ottaa nainen keskellä katua. Tuohon päälle sitten lisäkolauksena itsetunnolle ja vitutusta kasvattamaan vielä tuo pieni riita naisen kanssa aiheuttamaan tunteen, että naiseltakaan ei arvostusta heru, vaan pelkkää nalkutusta kiitokseksi raiskaukselta pelastamisesta. En minäkään usko, että Koskinen olisi ulos lähtenyt tarkoituksella kosto mielessä, mutta kuvitellessaan näkevänsä otollisen tilaisuuden edessään, eli yhden lättähatuista yksin suojattomana, on kiukkuisen vittuuntuneessa mielentilassa liikkuneesta Koskisesta niin sanotusti tilaisuus voinut tehdä varkaan.strangelove kirjoitti: Pe Touko 10, 2013 11:34 amMaalaisjärjellä ajatellen Koskista on vaikea nähdä tekijänä. En jaksa uskoa kostomotiiviin. Todistajalausunnoista käy selville se, ettei Koskinen ollut millään tavalla raivoissaan Ester Niemiseen kohdistuneen päällekarkauksen jälkeen. Hän haki Jokiselta leipäveitsen ja puolusti sillä morsiantaan, kuten kunnon miehen ajatellaankin tekevän. Kun ahdistelijat pakenivat paikalta, niin Koskinen ja Nieminen kävelivät kaikessa rauhassa Jokisen tupaan, jossa Koskinen ei osoittanut minkäänlaista kostonhimoa. Hän rupesi juomaan, ja kun liemi loppui, niin Koskinen päätti lähetä hakemaan mustalais-Fannilta lisää napanderia. Tästä tuli Koskisen ja Niemisen välille jopa riitaa. "Mitä sinne mustalaisille rahoja kannat?!", "Mikä sinua siinä Fannissa viehättää?!", "Mene vaikka hevonperseeseen, mutta jätä mulle ruokaraha!", oli Nieminen huutanut. Koskinen oli lähtenyt ulos kiukkuisena morsiamensa sanoista. Sanoisin siis, että tuollaisen pienen riidan jälkeen vaimon kunnian puolustaminen tuskin oli enää päällimmäisenä mielessä. Mistään kostosta ei edes keskusteltu Jokisen talossa.
Mielenkiintoista, ettei etenkään puukon sijainnin tietäminen johtanut tuomioon. Ehkä oikeus tulkitsi sillä tavalla, että tekovälineen löytöpaikan voi kyseinen ympäristö huomioon ottaen esimerkiksi arvata ja täten syyllisyydestä jää järkevä epäilys? Tämä muistuttaa jossain määrin Tesoman tapausta, jossa myös oli dumpattu tekovälineenä käytetty puukko melko lähelle rikoksentekopaikkaa.mikko1979 kirjoitti: To Joulu 25, 2025 1:15 pm Tunnustaja osoitti poliisille melko tarkasti surmapaikan, tekijän pakoreitin sekä metsästä löydetyn puukon sijainnin.
...
https://yle.fi/a/74-20194787
Näiden kolmen henkilön todistukset on kyllä ristiriitaisia. Poikaystävä taisi olla humalassa mutta töihin menossa ollut yövartija ilmeisesti selvinpäin kuten myös autonkuljettaja.ipr kirjoitti: Pe Joulu 26, 2025 6:11 pm Silminnäkijöiden lausunnot ovat kyllä myös hieman keskenään ristiriitaisia. Yksi kuuli ensin naisen kirkaisun ja näki puukotuksen kaukaa, juoksi paikalle, mutta ei kuitenkaan ehtinyt sinne ensin, vaan poikaystävä oli ensin ehtinyt uhrin luokse, vaikka ei ollut kuullut mitään kirkaisua, eikä ilmeisesti edes nähnyt itse tilannetta. Sitten oli vielä se yövartija, joka oli vielä lähempänä, näki jotain raahattavan ja ehti käydä uhrin luona ja poistuakin sieltä vielä ennen kuin tuo poikaystäväkään ehti paikalle. Mutta sitten taas tämä koko tilanteen kauempaa nähnyt ei nähnyt mitään raahattavan.