Malcom X kirjoitti: To Joulu 12, 2024 6:16 pm
Olisi mukava kuulla mitä olet mieltä aiemmin tänään jakamistani linkeistä, joissa purtavana on manifesti.
Kommenteissasi oleviin lainauksiin katson voivani lyhyen tarkastelun perusteella kirjoittaa kommentin vastineeksi, mutta itsessään linkkien arvionti edellyttäisi lähteiden tarkastelua niiden aitouden arvioimiseksi ja en ole halukas siihen puoleen asiassa tällä hetkellä syventymään sen ollessa aikaa vievää ja ohi aiheen.
Aiheen pohdinta myös pysyy kevytmielisenä kun ennalta en päätä minkä tulkitsen totena, vaan pohdin kaikkia vaihtoehtoja.
Ensimmäinen huomio löytyy aivan jälkimmäisen lainauksen lopusta ja teksti menee seuraavasti:
Evidently I am the first to face it with such brutal honesty.
Tekstissä (manifesti) nousee esiin vääryyden kokemus ja tulkinta, että muutkin ovat kokeneet/havainneet samaa vääryyttä, sekä tulkinta, että on olemassa käsiterealistinen ideaali sille, kuinka asioiden tulisi olla tai olla ollut.
Vastaavalla tavalla esiin nousee huomio, että kirjoittaja kokee yhteiskunta- ja ihmiskäsityksen arvot lähtökohtaisesti sellaisiksi, että jokaisella syntyneellä on oikeus elämään ja hyvinvointiin.
Herää myös vaikutelma, että hän olettaa olevan paljon ihmisiä, jotka
ymmärtävät "tilanteen", paljon ihmisiä, jotka
hyötyvät tarkoituksella "tilanteesta" ja yhtäältä ihmisiä, jotka
eivät ymmärrä "tilannetta" kuten hän.
Tässä viitekehyksessä sanoessaan, että hän
olisi ensimmäinen, joka asiaa tai asianosaisia konfrontoi "tällaisella
rehellisyydellä" hän korottaa itsensä asemaan, missä
ohjaa,
osoittaa tai
kontrolloi ja tulkitsee
olevansa oikeassa.
Hän yhdistää tekstissään vakuutusyhtiöt ja terveydenhuollon ihmisten elinajanodotteeseen ja markkinatalouden lainalaisuuksiin seuraavalla tavalla:
United is the (indecipherable) largest company in the US by market cap, behind only Apple, Google, Walmart. It has grown and grown, but as our life expectancy? No the reality is, these (indecipherable) have simply gotten too powerful, and they continue to abuse our country for immense profit because the American public has allwed them to get away with it.
Tämä vahvistaa vaikutelmaa siitä, että kirjoittaja on vapaaseen tahtoon uskova käsiterealisti, joka ei hahmota elollista ihmistä jokaisen erikseen miljardien vuosien kehityskulun omaavan molekyylin muodostamana biologisena organismina, joiden ilmentymänä ihminen ja ajatuksensa tulkitsee nykyhetkeä omaamatta valtaa noihin kehityskulkuihin menneisyydessä tai tulevaisuudessa ja nykyhetkessäkin vain siltä osin kuin voi muuttaa tulkintaansa ja niistä seuranneita tuntemuksia "tapahtuneesta".
Vaikuttaakin siltä, että taustalla on abrahamilaisille uskoille tyypillinen yli-ihmiskäsitys, missä ihmisellä on vapaa tahto ja oikeus maan päällä, jonka heille antoi vaikkapa Sebaot ja myöhemmin toimitti paikalle poikansa, muinaisen sosiaalidemokraatti Jesse Vainaan, kenet aikakautensa jumalalliset porvarit hakkasivat jumalattomana porvarina maniansa päätteeksi lankkuun.
Profetian (Vanha Testamentti) täyttämiseksi Juudas Iskariot lähetettiin vasikaksi, jotta Jesse päätyisi oikeuden eteen ja profetian täyttäessään syntyisi uusi alku ja parempi maailma.
Katsoakseni manifestin kirjoittajalla on samanlaisia ajatuksia ja päämääriä nostattaa jonkinlainen kansanliike vääryyttä vastaan tarjoamalla itsensä fariseuksille ja henkensä parempaa huomista vastaan, minkä myötä oikeuttaa tekemänsä teloitustyylisen ja julkisella paikalla suoritetun murhan "brutaalina rehellisyytenä" sivuuttaen sekä murhatun, murhatun läheiset ja sen, että synnyttäessäänkin kansanliikkeen siitä voisi seurata itsessään valtavasti lisää kuolemaa ja kärsimystä.
Yritys itsessään on kelpo, joskin paikan päällä itsensä ampuminen ja manifestin jättäminen olisi ollut elegantti marttyyrikuolema ja
kontrollin luovuttaminen seuraajille, kun tästä parhaillaan toteutuvasta skenaariosta jäänee jäljelle mediaviihteeksi luotu rahanteollinen kokonaisuus ja oikeusdraama, minkä päätteeksi tuo L.M. nimikirjaimin tunnettu nuorukainen kidutetaan hengiltä jossain betonisessa laatikossa vuosien tai pahimmillaan vuosikymmenien kuluessa ja poliitikot saavat perusteita jokainen omista päämääristään käsin muokata lakia.
Puhuttaessa kansan manipuloinnista markkinataloudessa manipuloi, tai siihen pyrkii, katsoakseni L.M. omassa politiikassaan, eikä pahuus tälläkään kertaa taida tunnistaa itseään.
Asiaa seuraan mielenkiinnolla, sillä onhan muuttujia maailmassa.
Merkittävin osio on kuitenkin seuraava:
Obviously the problem is more complex, but I do not have space, and frankly I do not pretend to be the most qualified person to lay out the full argument.
Kirjoittaja toteaa, että hänellä ei "ollut tilaa" tai myöskään "osaamista" muotoilla argumenttiaan täysin, joka korostaa motiivin utilitaristisuutta; hän on valmis tekemään murhan, vaikka ei omankaan kokemuksensa mukaan osaa perustella asiaansa loppuun tai jostain syystä myöskään omaa tarpeeksi paperia kirjoittaakseen siitä.
Tämän syyttäjä tulee huomioimaan ja, jos on edes mahdollista ko. oikeuskäytännössä ko. osavaltiossa, myös hakenee tuolla perustein elinkautisen sijaan kuolemantuomiota.
I’ll have more to say on this later — on how unhealthy the media’s drift away from public disclosure is
Herää käsitys, että kiinni jääminen on ollut kirjoittajan lainaajan olettama motiivi ja kirjoittajan itsensä seksuaalinen itsevarmuus "flirtatessa" - joka siis johti kiinni jäämiseen - kielisi silloin onnistumisen kokemuksesta ja aivokemiallisesti katsoen palkitsemisjärjestelmän aktivoitumisesta samansuuntaisesti, siten välittömän katumuksen puutteesta.
Manifestin
lainaaja myös yhdistää hieman erikoisella tavalla
puplic opinion ja oman henkilökohtaisen mielipiteensä sekä median kerronnan eroavaisuuden niin, että hänen ja julkisen mielipiteen sekä median kerronan välinen eroavaisuus olisi identtinen tai ainakin samankaltainen, mikä nivoutuu sinällään loogisesti aiemmin mainittuun manifestin
kirjoittajan esille tuomaan osoittamiseen, kontrolliin ja ohjaamiseen asemasta, missä kirjoittaja on syystä tai toisesta muiden yläpuolella - tai ainakin asemansa on sellainen, että hän voi päättää muiden puolesta jonkin kolmannen osapuolen elämästä ja kuolemasta vaikkei omaa omien sanojensa mukaan pätevyyttä perustella asiaansa.
Siten tekstin lainaaja samaistuu kirjoittajaan näennäisen kritiikittömästi ja vaikuttaa teemaan resonoivan.
Mitä tulee
ensimmäiseen lainaukseen ja siinä mainittuun mielenhallintaan mainitsen kolme tunnettua esimerkkiä:
Yksilötason mielenhallinta; millä tarkoitetaan, kun yksilö tietoisesti tai tiedostamattaan vastaa saamiinsä ärsykkeisiin tai sosiaaliseen vuorovaikutukseen tavalla, mikä ei peilaa normatiivista ego-lähtöisesti reagoivien ihmisten vuorovaikutusta. Arkisesti puhutaan "valehtelusta" ja syvemmin tarkastellen siitä, kun yksilö ymmärtää millaisen mielikuvan itsestään luo toiselle ja siten omaa toimintaansa tai käytöstä muovaamalla muovaa sitä mielikuvaa itsestään toisen mielessä, jolloin tuo toinen alkaa käyttäytyä sen saamansa käsityksen, mielikuvan, mukaisesti. Tämä ei ole kovin yleistä, koska tyypillisimmin ego-lähtöinen ollessaan yksilö pyrkii olemaan "jonkin arvoinen", osoittamaan kykynsä, välttämään häpeää ja niin edelleen, siten reagoi saamiinsa ärsykkeisiin ja vuorovaikutukseen jos ei täysin niin suurelta osin lajityypillisesti ja muodostunut mielikuva vastaa koettuja tunteita vieden vuorovaikutuksen molempien kannalta aitoon lopputulemaan. Valehtelu siten on tyypillisimmin lyhyen tähtäimen pyrkimys saad jotain tai vaikkapa välttää vastuuta kontrollin pitämisen ja siten mielenhallinnan sijaan.
Väestötason mielenhallinta, minkä tavoitteena on pääasiassa yhteiskunnallisessa kontekstissa ollessaan suojella ihmisiä itseltään. Vuorovaikutuksessa yksilöt käyttävät käsitteitä mitä eivät ymmärrä, antavat äänensä päättäjille sellaisten asioiden ja lupausten pohjalta mitkä ovat mahdottomia toteuttaa ja siten valtaa yksilöille, jotka osaavat olla vakuuttavia mutta eivät välttämättä itsekään ymmärrä mistä tekevät päätöksiä, minkä lisäksi näitä käsitteitä riidellessään käyttäessään riitelevät todellisuudessa oman henkilöhistoriansa ja arkisen elonsa kipukohdista, joita projisoivat julkisen keskustelun käsitteisiin.
Näille kansalaisille on keksittävä tarinoita ainakin silloin, kun on kyse jostain tärkeästä, kuten esimerkkinä viime keväältä kun kerrottiin että Varsinais-Suomen ja eräiden muiden alueiden sairaanhoitopiirien alueella olleen ulkopuolisia lääkäriä teeskenteleviä henkilöitä, jotka pyrkivät terveydenhuollon tiloihin, ja useamman vuosia jatkuneen vesitornien ja muun infran sabotaasien tiedottaminen päätettiin toteuttaa viestinä ko. terveydenhuollon alueiden henkilöstölle, vaikka poliisi ei esitutkinnassaan ollut vielä edes varma onko ylipäätään mihinkään murtauduttu.
Tämän seurauksena kansalaiset asettuivat samalla viikolla käsitellyn "rajalain" taakse jotta entisen Afganistanin Neuvostoliiton-suurlähettilään ja nykyisen Afganistanin kansanpuolueen Euroopan puheenjohtaja Mohammed Daud Razmyarin tytär Nasima Razmyar (sd) ei saisi tukijoineen kaadettua "rajalakia" ja siten pidettyä Suomen rajaa auki Euroopassa hyökkäyssotaa käyvän Venäjän kanssa.
Lääkärin teeskentelyn sijaan voi aivan hyvin siivoaja asettaa muistitikun tietokoneeseen, jos ylipäätään muulla tavoin kuin etänä on järjestelmiä tutkittava.
Mielenhallinnan kolmas kategoria esimerkkinä on yksinkertaistettuna sitä, että luodaan kuva hallinnasta selittämällä ja antamalla ymmärtää asioita jälkeenpäin siten, että ne ovat olleet tietoisesti kontrolloituja, vaikka itsessään tapahtuessaan olivat kontrolloimattomia.
Tällainen asioiden edukseen selittäminen ylläpitää illuusiota vallasta ja siten konkretisoi valtaa politiikan kontekstissa, tai yksilötasolla voi esimerkiksi korottaa yksilön statusta/muutoin hyödyttää yksilöä, kun muille syntyy vaikutelma että yksilö on säännönmukainen ja kurinalainen tai ainakin päämäärätietoinen.
Kun mietitään
manifestin kirjoittajaa ja yliopistomaailmaa, niin sinällään käy katsoakseni järkeen, että hän on päätynyt sosiaalisen vuorovaikutuksen kautta kokemaan maailmaa kuvakulmasta, missä "asioille on tehtävä jotain" ja ikänsä mukaisesti sekä käsiterealistilta vaikuttaessaan "taistelemaan pahuutta vastaan", sillä tuo on paitsi ikävaiheessaan myös ikäluokassaan tyypillistä maailmantuskan kokemista.
Kuvio näyttäytyy kuitenkin ulkopuoliselle niin, että hän on tehnyt murhan
manipuloidakseen julkista mielipidettä -
osaamatta perustella sitä kokonaan -
saadakseen aikaan omasta kuvakulmastaan toivomaansa muutosta järjestelmässä
minkä osana hänen ei ole pakko olla, ilman, että
ymmärtäisi toimintansa mahdollisia seurauksia.
Siten kommenttisi lainaukset tiivistääkseni herää itselleni yhäkin vaikutelma, että henkilöllä saattaisi olla jokin sellainen psykoottistasoinen ajatusrakenne tai suorastaan deluusio, mikä resonoi voimakkaasti omassa viiteryhmässään ja sitä kautta hän pyrkii sinänsä rationaalisesti pääteltyyn akselerationistiseen lopputulokseen, missä hänestä otettaisiin mallia tai ainakin
häneen uskottaisiin.
Olisikin mielenkiintoista kuulla, onko kukaan kuunnellut hänen olojaan vai onko häntä kenties riivattu pisteeseen saakka, missä itsensä hyväksyminen on edellyttänyt muiden yläpuolelle asettumista.
Ulkoisen tahon osallistuminen näyttäytyy tällä hetkellä tuon manifestin pohjalta epätodennäköisenä siten, että kyseessä olisi suora operaatio, mutta teoriassa on vahvatkin perusteet miettiä vaihtoehtoa, missä määrin L.M. kaltaisia yksilöitä saatettaisiin pyrkiä rekrytoimaan tahojen toimesta, jotka hyötyisivät yhteiskunnan ja yhteiskuntajärjestyksen järkkymisestä Yhdysvalloissa - oli se taho sitten mikä tahansa - ja kenties voisivat jalostaa tapahtunutta median omistusten tai muun vallankäytön kautta.