JasseHames kirjoitti: Ti Maalis 23, 2021 11:44 pm
Polttoöljyä ruumiin kätköpaikan päälle. Sehän on aiempaa selvemmin trolli.
Kokeilen kuvan lisäämistä.
kuva-1.jpg
Omistajat:
1: Pietilä (etunimi Pertti taitaa olla epävirallinen kutsumanimi)
2: vuoteen 2013 asti kunta, minkä jälkeen pari yksityishenkilöä, nykyään vain toinen heistä
3: kunta
Huomenta. Mielenkiintoinen tämä kartta missä näkyy rajat. Varsinkin nr:2 kunnan omistama palsta. Ajattelin heti et mitähän ruumiin löytäjä teki
kunnan palstalla ?.Mutta Sarvilähteen kautta pääsee näköjään kunnan omistamalle palstalle.Olisiko isäntä lähtenyt kiertämään Sarvilähteen kautta
kunnan palstalle päin ja ajanut surmapaikan ohi. on voinut ajatella ensin aloittavansa kierroksen kunnan palstalta,mutta muuttikin suunnitelmaa
ja aloittikin Sarvilähteen kautta. Kunnan palstan kautta aloittaminen olisi aikaistanut ruumiin löytö aikaa. Yhdelle sorakuopallekkin menee tie
Pietilän omistamilla mailla. Metsät näyttäisivät olevan aika avoimia mäntymetsiä joten autollakin kiertäen pikku teitä ajellen näkee aika hyvin
onko tuulen kaatoja,jos on ne pitää kerätä pois. Olisiko ruumiin löytäneellä miehellä(Pietiläkö) lupa ja sopimus kunnan kanssa et kerää tuulen
kaadot pois,on voinut saada ne jopa itselleenkin. Kuvassa jossa tie kaartuu vasemmalle,näkyy kaksi puupinoa,oikean puoleinen on vanhaa koska
tukkien päät ovat mustat,vasen on tuoreempaa tukkien päät vaaleat.Pinojen välistä näkyy lähtevän ajoura. Nämä kaksi pinoahan ovat kunnan
mailla. Aika pieniä pinot ovat. Olisiko oma tarve puita jotka traktorilla haetaan vex. Kätevä kuski pyöräyttää traktorin kärryineen ympäri hyvinkin
pienessä tilassa mutta tukkirekka tarvitsee kääntöpaikan joka on silmukka tien päässä, ellei läpiajoa tai aivan ison tien vieressä puupinot
Sillä puolen Hikiäntietä olevalla sivutiellä jonka vieressä on sähkötolppa ja linkka pysäkin merkki,näkyi vanhoissa satelliitti kuvissa kääntöpaikka
on nyt on muuttunut maasto, uudemmissa kuvissa ei näy sellaista kääntöpaikkaa niin hyvin. Tälle kääntöpaikallekkin kaartuu muuten tie
vasemmalle,hmm pinojen välistä tie?menisiköhän pienen hiekkakuopan ohi. HEH myönnettävä on. On näistä kartoista hyötyä paljonkin.
Aikoinaan luin jutun kadonneiden sotilaiden ruumiiden jäännösten etsimisestä venäjän puolelta. Jutussa oli maininta että koivuista oli suuri apu
koska kasvoivat mielellään paikassa missä oli ruumiin jäännökset. Olisiko Haantien ruumiinkin paikalla koivu kasvamassa. Metallin etsimellä löytää
yllättävän pienetkin metalli esineet joten siinäpä puuhaa kesäksi..Korut,napit nepparit,niitit,soljet,jos taskuissa jotain esmes kolikoita,voi olla
vuorienkin välissä. Mutta muistakaahan tämä,maan omistajalta on hyvä saada lupa etsintään. Itse olen niin tehnyt.