Alan lähes kohta kallistua Sirpan salaliittoteorioiden kannalle.

Tässä ketjussakin kaikki lapsen sanomaksi väitetty ( jossain näin jo nimittäin sellaisenkin tiedon, että lapsi ei nimittäin olisi esim. kertonut vanhempiensa riidelleen, tiedä häntä. ), Annelin syyllisyyttä tukeva otetaan täytenä totuutena, mutta se, että hän on nähnyt jonkun poistuvan ikkunasta onkin sitten huuhaata. Minusta kaikkeen lapsen väitetyksi sanomaan pitäisi suhtautua samalla, terveellä ennakkoluulla eikä pitää totuutena vain niitä kohtia, jotka tukevat omaa ennakkoajattelua. Tämä koskee siis yhtä lailla sitä, että olisi nähnyt jonkun poistuvan kuin sitä, että vanhemmat olisivat riidelleet. Olenpa törmännyt sivusta seuraajaana sellaiseenkin ilmiöön, että tuon ikäiset lapset pitävät riitelynä vanhempien välistä keskustelua, jossa esitetään perusteluja ja vastaperusteluja. Ei siis olla heti ihan samaa mieltä, vaan keskustellaan asiasta. Politiikassa tätä harrastetaan usein ja keskusteluun osallistujat tietävät hyvin, että kyseessä ei ole riitely, vaan keskustelu. Ääntäkin voidaan korottaa.
Jälkikoirista. Koira löysi jäljen, joka johti takapihojen kautta tielle ja loppui siihen. Tästä on päätelty, että mitään jälkeä ei ollut. Lieneekö jokin uusi käänteislogiikka käytössä?
Onko kenelläkään muulla särähtänyt korvaan se, että syyttäjä pitää Annelille raskauttavana sitä, että tiesi jo heti seuraavana aamuna, ettei halua mennä takaisin kotiinsa eikä halua, että lastenkaan tarvitsee olla päivääkään tuossa talossa, jossa murhaaja oli ( Annelin mukaan) käynyt tappamassa hänen miehensä ja lasten isän ja koska ei halunnut takaisin tuohon taloon, niin samalla oli päättänyt että lähtevät Turun seudulle, jossa oli hänen sukulaisiaan ja tuttaviaan ja mikä oli tuttu paikka. Semminkin kun Ulvilaan ei ollut syntynyt vastaavaa sosiaalista verkostoa. Kuinka avuttomana ja kovassa paikassa loogiseeen päätöksentekoon kykenemättömänä nelikymppisiä, koulutettuja, perheensä ja yrityksen päätöksenteosta vastanneita naisia oikein pidetään? Jollain viktoriaanisella ajalla kuvittelisin naisten ehkä odottaneen, että joku muu tekee päätökset ja he vain toipuvat nenäliinoihinsa nyyhkien surustaan. Hirvittää, että tällaisesta 1800-luvun naiskäsityksetä kumpuavaa avuttoman naisen kuvaa ihan oikeasti voidaan pitää TODISTEENA 2000-luvun murhaoikeudenkäynnissä.
Nimimerkki Naispomoni tapetoi ja tekee kodin nikkarointihommat